Hetemäki, vihreät, SAK, Sorsa-säätiö – veropolitiikat nurinniskoin

Osmo Pekosta mukaillen voimme kysyä, mikä on veropolitiikan epistemologia eli tiedonmuodostus. Miten kuvataan toimintaympäristö, mitä nähdään ongelmiksi ja mitä tavoitteiksi? Keitä pidetään veropolitiikan tietäjinä? Poliittisuus on syvällä tietoperustassa.

Hetemäki, vihreät, SAK ja Sorsa - mikä heidän veromietintöjään yhdistää? Laitoskeskeisyys. On vahvistettava valtiota, on turvattava talouskasvu, yritysten menestys, kilpailukyky, hyvinvointi, palvelut, ilmasto, on työllistettävä, työeläkejärjestelmään ei saa koskea. Tietäjät ovat itsekin laitoksia, saavat varansa virkapalkoista, puoluetuista, verotuista, valtionavuista. Laitosten vakaus on elämän suola. "Ainoa korrekti on valtio, ei yhteiskunta", sanoi professori Juho Saari eduskunnan Tutkas-seurassa 1.12.

Hetemäen veroryhmä katsoo maailmaa yritysten kautta. Veropolitiikan tavoite on yritysten ja talouden kasvu. Kansan on määrä ohjautua yritysten työvoimaksi.

Voitaisiinko veropolitiikka rakentaa muista lähtökohdista? Teemme ajatuskokeen. Heittäydymme nominalisteiksi: maailman perussubstanssia ovat yksittäiset ihmiset, eivät laitokset, ei valtio, eivät yritykset. Veropolitiikan tavoitteistoksi saamme seuraavanlaisia aineksia:

  • Ihmisten voimautuminen ja omaehtoistuminen
  • Voimavarojen käytettävyys suoraan, ei yhtiö- tai valtiovälitteisesti
  • Osallisuus elämän aktiviteetteihin ja tuotantoon
  • Kohtuullisuus. Aineksia antiikista ja degrowth -ajattelusta
  • Talouden, työelämän ja politiikan demokratisaatio
  • Ekologisuus kansalaisten omien aktiviteettien kautta, ei vero- ja hintapoliittisena ohjailuna ylhäältä
  • Uudenlaisten elinkeino- ja elämänmuotojen edistäminen (osallisuus, henkilö ja ääni, oy vai osuuskunta)
  • Liiketoimintojen säätely ja hallinta (finanssit, pankit, arvopaperit)



Työ ilman työnantajaa


Hetemäen, Sinnemäen ja Kianderin johtava arvo on "työllistäminen". Entä jos ihmisiä ei pidäkään "työllistää". Ihmisten on saatava itsellistyä, omaehtoistua. Verotus asettuu uuteen kontekstiin.

Palkkatyöyhteiskunnan aika alkaa olla ohi. Näin väittää viiden tutkijan kirja Radikaaleinta on arki. Vähintään miljoona kansalaista elää jo nyt epävarmuudessa (Anna Kontula). Itsensä omaehtoiset työllistäjät muodostavat innovatiivisen verkoston, vaihtelevuus synnyttää kulttuurista ja liiketoiminnallista luovuutta. On tuettava työvoiman pakoa palkkatyöläisen epäitsenäisestä asemasta, ei ikuistettava palkkatyötä - tämä on kirjan toive vasemmistolle.

Palkkatyöyhteiskunnan murentumiseksi palkkaveroa on viisasta nostaa, ei laskea (olen itse palkkatyöläinen). SAK:n ehdotus uudesta progressioportaasta yli 150 000 ansaitseville on oikeansuuntainen, mutta vaatimaton. Palkkaveron progressio edistää kohtuullisuutta hyveenä.

Nykypoliitikot laidasta laitaan puhuvat työn verotuksen keventämisestä. Tähän puheeseen peittyy kysymys palkkaeroista ja eläkekatosta. Poliitikot, virkamiehet ja toimitusjohtajat ovat itse isotuloisia eli puhuvat omassa asiassaan ja omaan pussiin.


Veroalennusten peruuttaminen


USAssa suurituloisten veroalennukset toteutettiin määräaikaisina. Miksi näin ei tehty Suomessa? Valtion jouduttua umpikujaan on luontevaa peruuttaa kaikki palkkaveroalennukset ja -vähennykset 5 tai 10 viime vuoden ajalta. Staattisesti laskien valtion velkaongelma poistuu tällä teolla. SDP:n Jouni Backman sanoi televisiossa 2.12. kuluvan vaalikauden veroalennusten olevan 9 miljardia. Valtion vuotuinen lisävelka on täsmälleen sama. Valtion velkaongelma on sinivihreän veropolitiikan tuotos ja vain sitä.

Palkkaverojen nostolla edistetään myös demokratiaa. Perustuslainvastainen työmarkkinajärjestöjen valta poliittisen demokratian yli on kummunnut palkkatyöyhteiskunnasta tuottaen ansioerot vailla rajaa. Tämä ansioton valta ansaitsee murentua.


Henkilötason vai yhteisötason verotus?


Hetemäen veroryhmä pitää listayhtiöiden osakkaita merkityksettömänä joukkona, he eivät vaikuta yhtiön toimiin, investointeihin eivätkä talouden kasvuun. Ryhmä esittää painopisteen siirtoa yhteisöverotuksesta henkilötason (osinko)verotukseen. Eikö pitäisi toimia juuri päinvastoin: voimistaa yksilöitä, ovatpa he osakkeenomistajia tai muita. Talouden yhteisöt - osakeyhtiöt, yritykset, valtio - ovat käyneet ylisuuriksi suhteessa ihmisiin. Yhteisöveroa pitää mieluummin nostaa kuin laskea.

1980-luvun alussa yhteisövero Suomessa oli 60 prosentin tuntumassa, nyt kinastellaan pitääkö sen olla 22 vai 24 vai Irlannin 12,5. Yhteisöverokilpa sokeuttaa kilpailijat, he ovat kuin kilpahevosia radalla, laput silmillä, vilkuilevat vain toisiaan. Kansa katoaa näkökentästä, kapitalismi karkaa käsistä.

Pääomaveron nostoa hokevat kaikki puolueet. Sinänsä on aihetta tukkia porsaanreiät suhteessa ansiotuloihin (isojen tulojen muunto pääomatuloiksi, jopa 90 000 euron verottomat osingot listaamattomista yhtiöistä). Poliitikkojen ja virkamiesten puheissa on silti sivujuonne, lehmä ojassa, piilokateus: omia virkapalkkojaan he eivät pysty muuntamaan pääomatuloiksi. He ovat veropolitiikan osallisia, tavallaan jäävejä.


Yhtiödemokratia poliittisen demokratian korvikkeeksi


Poliittisesta demokratiasta (vaalit, eduskunta, hallitus, hallinto) on tullut harjoittajiensa elinkeino, tosin ilman elinkeinoveroa. Kun muu kansa kokee politiikan tien tukkoon menneeksi, voisi uusi avaus löytyä työelämän ja talouden demokratisoinnista.

Pörssiyhtiöiden omistajista on pienomistajia 38 %. Heidän omistustensa paino yhtiöiden osakepääomasta on silti alle 2 %. Helsingin pörssin yhtiöitä kotitaloudet omistavat 23 miljardilla, 16 % pörssin markkina-arvosta (147 miljardia syyskuu 2010). Pienomistajia kohtelevat kaltoin yhtiöt, lainsäätäjä ja verottaja. "Jos tyytymätön omistajajoukko yhtäkkiä aktivoituisi, voisi tapahtua yllättäviä asioita", sanoo Sari Lounasmeri. Suomalaisten varoista yli puolet (70 mrd) on pankkitileillä. Vallankumouspotentiaali sekin.

Hetemäki kiristäisi (pien)osinkojen verotusta vaatimattomat 53 %. Toisaalla on ehdoteltu pienten osinkotulojen (1000 - 5 000) verovapautta ja progressiota suuremmille osingoille. Progressio hajauttaisi yhtiöomistusta.

Yhtiövallan ongelmat ovat nousseet enenevästi esiin: isännättömyys, kasvottomuus, omistajarakenne, hallitusten valinta. Yhtiöiden sisäinen ja ulkoinen demokratisointi ansaitsee oman "politiikkaohjelman".


Mitä dynamiikkaa haetaan?


Suomessa on harjoitettu yrityslähtöistä ja vientiä palvellutta veropolitiikkaa. Näin Suomesta on tehty haavoittuva, minkä myös VM toteaa julkaisussaan Julkinen talous tienhaarassa. Hetemäen veropolitiikalla haavoittuvuutta yhä lisättäisiin.

Työn verotuksen keventämisestä on tullut puolueille muotihokema, varsinkin vihreille. Perusteeksi sanotaan työn tarjonnan kasvattaminen (työmarkkinain dynamiikka). Parissa julkaisussa (Kiander & Pirttilä, Uusitalo) empiirinen näyttö kuitenkin osapuilleen kiistetään. Politiikka on hokemia ja uskomuksia, he kuvittelevat ettei heidän puheittensa taustoja kukaan vaivaudu tarkistamaan.

Kianderin ja Pirttilän positiivinen kierre (tiivistäen):
"1990-luvun puolivälistä lähtien veropolitiikkaa on motivoitu työllisyydellä. Työllisyyden parantuminen laajensi veropohjaa ja loi edellytyksiä veronkevennyksille. Paraneva työllisyys ja vahva julkinen talous loivat pitkäaikaisen positiivisen kierteen, missä verotus keventyi, julkisia menoja voitiin hallitusti kasvattaa ja valtion velkaa lyhentää. Tämä päättyi vuonna 2009 syvään taantumaan, seurauksena julkinen alijäämä ja työllisyysasteen lasku. Veropolitiikan suuntaa joudutaan muuttamaan."

Erkki Tuomioja esitti Helsingin yliopiston paneelissa 'Suomi maailmantaloudessa' erilaisen kuvan, kriisiteorian: tuloerot ja muut erot yhteiskunnassa pääsevät kerta kerran jälkeen repeämään. Tämä johtaa tavalla tai toisella kriiseihin. Myös nykykriisi juontaa juurensa yhteiskunnan repeämistä, finanssipääoman karkailuista. Uutta dynamiikkaa (enää en puhu Tuomiojan suulla) on haettava yhteiskunnan ja kansalaisten tasolta, demokratian elvyttämisestä eri toiminnoissa, ei niinkään valtion ja yritysten vahvistamisesta kuten Juho Saari, Jaakko Kiander, Martti Hetemäki, vihreät ja monet muut vaativat.

Veropolitiikan piilomotiivi on ollut ihmisten alistaminen yritysten työvoimaksi, "työllistäminen" (vihreille tämä on uususkontoa). Kuten sanottu, on toimittava päinvastoin: vähennettävä yhtiö- ja valtiovälitteisyyttä, ehkä myös palveluriippuvuutta. Veroilla ja ohjauskäytännöillä yhteiskunnan voimavarojen hallintaa on hajautettava, palautettava suoremmin ihmisten käyttöön. Suurten omaisuuksien vero voi olla tarkoitukseen sovelias.


Voisiko verotulojen tarve laskea?


Hetemäki, Kiander, EK ja muut vaativat julkisten menojen hillintää ja leikkauksia yrityskasvun hyväksi. Veropolitiikassa ei ole kysytty, voisiko verotulojen tarve pienentyä yhteiskunnallisia riippuvuuksia vähentävällä politiikalla. Sinivihreä hallitus on voimistanut riippuvuuksia: perusturvan alhainen taso, sosiaalitupo, työttömien pakkoaktivointi. Vaalien alla vihreät taas alkavat puhua perustulosta, hävetkää.

Omaehtoistuminen vaatii yhteiskuntatutkimusta. Mutta mitä tekevät kiandertalilaiset: "yhteiskuntatieteiden ja humanismin opeissa ei ole kummoista omaksuttavaa, niiden opintoja voidaan leikata vuodella tai toisella" (Jaakko Kiander Tutkas-seurassa 1.12.). Näin puhuu työeläkeyhtiö Ilmarinen.

Vihreiden erityinen huoli on, että ihmiset tekevät itse sen sijaan että käyttäisivät palveluja. Palveluyhteiskunnan dynamiikkaa, soininvaaraisuutta.


Henkilö ja ääni


Osuuskunta. Yhteiskunnallinen yritys. Osakeyhtiölaki uusiksi. Henkilö ja ääni -periaate talouden yhteisöihin, periaatteessa osuuskunta on tällainen. Jäsendemokratiaa keskittyneiden ja pakkokasvuisten osakeyhtiöiden tilalle. Ilmarinen, Varma ja Tapiola ovat keskinäisiä. Mitähän keskinäisyys tarkoittaa, keskenmenoako? Mitä kanadalainen Joel Bakan sanoo kirjassaan "Yhtiö: sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu"?


Työmarkkinajärjestöjen ansioton verotuki


Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verotuki on lähes 200 miljoonaa vuodessa. Nämä valtion elättämät järjestöt sanelevat politiikan ydinsisällön Suomessa. Sosiaalitupolla ne upottivat perusturvan ja Sata-komitean. Keväällä 2010 Vanhasen hallitus kutsui järjestöt laatimaan talouden kestävyysohjelmaa. Hetemäen veroryhmä koostuu, paitsi VM:n virkamiehistä, järjestöjen ekonomisteista, ryhmä kuulee järjestöjä, ei muita. Kaiken päälle verottaja siis elättää näitä järjestöjä 200 miljoonalla eurolla vuodessa.

Ainoakaan puolue ei hiiskahdakaan jäsenmaksuvähennyksen poistamisesta, vaikka se olisi mitä luontevin ja mieleentulevin toimi valtion kestävyysvajetta ratkottaessa. Voittaja olisi koko maa, ennen kaikkea demokratia.

Jos jäsenmaksuvähennys jää voimaan samaan aikaan kun meitä uhkaillaan kriiseillä ja leikkauksilla ja kun vielä puoluetukea (36 miljoonaa plus oheiset) yhä vain maksetaan, niin Suomi pysyy itseensä sulkeutuneen, toisiaan suojelevan ja omia etujaan ajavan sisäpiirin maana.


Paot ja pakko-otot


Sixten Korkman, vihreät ja SAK kirjoittavat sivukaupalla tekstiä todistaakseen kiinteistöveron hyvyyden. Toinen hyvä vero on arvonlisävero. Mitä on tämä hyvyys? Pakko-ottoa. Kaupassa on käytävä, talo ei karkaa.

VM:n verojohtaja Arvelan mukaan tärkeintä on alentaa yhteisöveroa, jotta yritykset eivät karkaa maasta ja jotta niitä houkuteltaisiin Suomeen. Kenen puolelle verottaja siis asettuu, karkaajien vai karkaamaan kykenemättömien? Onko karkaamisen epäsuora tukeminen hyvän veropolitiikan periaate? Eikö karkaaminen ole paheksuttavaa, rikosluonteista? Eikö juuri sitä pitäisi verotuksella rangaista ja estää? Jos olisi estetty, olisiko nykyistä talouskriisiä syntynyt? Veropolitiikan tietämys ja etiikka kaipaa syventämistä, historiantajua, vaikutusketjujen analyysiä.

Missä ovat kansanedustajien ajatuspajat, missä yliopistotutkijat, Arki-kirjan kirjoittajat, filosofit?



"Vihreä modernisaatio"


Vero-ohjelmassaan vihreät vaativat ympäristöveroja taas uuden miljardin lisää. Maapallon ekologian vihreät pelastavat kliinisellä vero- ja hintapolitiikalla. Mikä on hintapolitiikan ohjausvoima ja ihmiskuva? Hoituvatko Etelä-Amerikan maakiistat veropolitiikalla (Enso, UPM)? Vihreät surfaavat "kapitalismin" pinnalla. Voisiko ekologian jalkauttaa ihmisten ymmärrykseksi ja käsin tekemiseksi?


Liiketoiminnan ja finanssien säätely

Pörssivero, kansainvälinen varainsiirtovero, pankkivero, omaisuusvero.


Krääsätalous

Nykyinen talouskasvu ei ole kasvua vaan muodonmuutosta. Yhteiskunta käännetään ja väännetään rahankierroksi ja vaihdannaksi, jotta joku voi vetää välistä. Veropohjat, verotuotot, julkinen talous ja "hyvinvointi" ehdollistetaan krääsätalouden kasvattamiselle. "Arvonlisäveroa on nostettava." "Kulutusveroja on nostettava."



Yhteenveto, tiivistys:

  • Palkkaverot ylös ja voimistuva progressio. Irtautuminen palkkatyöyhteiskunnasta omaehtoisen toimeliaisuuden hyväksi.

  • Pääomaverojen progressio. Yhtiöiden liikakasvua hillitään yhteisöveroilla.

  • Julkisen velan ongelma hoituu peruuttamalla kaikki tuloveroalennukset ja -vähennykset viimeisten 5 - 10 vuoden ajalta.
  • Talouksien kriisalttiuden säätely verotuksen keskeiseksi perusteeksi.

  • Talouden, työelämän ja ekologian demokratisointi, kulttuurisempi elämänmuoto.



Lukemistoa

Osmo Pekonen: Minustako professori? HS 30.11.2010.
Hetemäen verotyöryhmän välimietintö 21.6.2010.
Jaakko Kiander ja Jukka Pirttilä: Hyvinvointivaltiota vahvistava verouudistusehdotus. Kalevi Sorsa -säätiön julkaisuja 4/2010.
Hyvinvointivaltio rahoitetaan veroilla. SAK:n verolinjaukset 2011-2015. Lokakuu 2010.
Vihreä verouudistus. Vihreät 28.11.2010.
Roope Uusitalo: Työn verotuksesta ja työllisyydestä, 12.6.2010. VATT / VM.
Sixten Korkman: Kiinteistövero on hyvä vero. ETLA, 15.8.2008.
Lasse Arvela / YLE: Verokilpailu jatkuu veloista huolimatta.
Joel Bakan: Yhtiö - sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu