Työperäisten sijaan tervetuloa älyperäiset

 

Sanonta ”Suomi tarvitsee työperäisiä” on epätotta. Oliota nimeltä Suomi ei ole olemassa.

Olevia ovat yksittäiset ihmiset, meitä on kuutisen miljoonaa.

Kyse on filosofian juuriin porautuvasta tavasta nähdä ja ymmärtää oleva. Koostuuko todellisuus ylätasoista, instituutioista, suomesta, tieteen teorioista, abstraktioista? Vai ovatko olevia vain yksittäiset ihmiset? Kyseessä on vuosituhantinen kiista nominalismi vai realismi. Vaikka realismissa sinänsä olisi järkeä, siinä piilee suuri väärinkäytön vaara. Näinä aikoina väärinkäyttö on jättimäistä. Meille hoetaan loputon määrä todellisuudeksi nimettyjä yläkäsitteitä: suomi, valtio, talous(kasvu), tieteen teoriat, osaaminen.

”Suomi tarvitsee” on kaksinkertaisesti epätosi sanonta. Ensinnäkin: virheellinen tai epätyydyttävä ontologia, todellisuuskäsitys. Toiseksi se on paluuta äärinationalismiin (”suomi”). Te syytätte persuja nationalismista. Itse te olette äärinationalisteja.

Ajattelun uljautta valaisen kahden henkilön kautta. He ovat Albert Camus ja Erasmus Rotterdamilainen.

Saksassa on tehty tv-ohjelma Albert Camus’ta (Yle Areena). Camus pakeni Algerian sotaa Ranskaan, oli siis pakolainen. Hän tuli alhaalta, syrjästä, sivusta ja perältä. Hänen isänsä ja äitinsä eivät osanneet lukea eivätkä kirjoittaa. Isä kuoli maailmansodan ensipäivinä. Lähes kuuro äiti toimi loppuikänsä siivoojana. Opettaja houkutteli hyttyseksi kutsutun Albertin kouluun ja yliopistoon. Albert opiskeli filosofiaa.

Albertin kirjoittamia kirjoja ovat Sivullinen (L’Etranger), Nurja ja oikea puoli, Kapinoiva ihminen, Oikeamieliset, oli muitakin. Viimeisin kirja, jonka hän omisti äitilleen, jäi kesken auton törmättyä puuhun (Lauri Viidan kohtalo).

Camus oli totalitarismia vastaan (voinee sanoa: realismia vastaan) sen kaikissa muodoissa: Hitler, Stalin, Franco, Algerian sota. Tv-ohjelma tekee rinnastuksia aikaamme: Boko Haram, arabikevään kohtalo, Syyria. Lisäisin valtiolliset yhdenmukaistajat: Kiina, Venäjä, Turkki, USA (Bidenin unity), EU:n hokema eurooppalaiset arvot, Suomen menestystarina.

Meillä on epäterve tarve luoda hirviöitä, sokeaa väkivaltaa milloin minkäkin ideaalin nimissä, sanoi Camus. Hän käänsi selkänsä abstraktioille. Taiteilijalle ei ole olemassa lempipyöveleitä. Kapinoimme, olemme siis olemassa, hän tiivisti.

Camus hahmotti maailman yksittäisen ihmisen kautta eli nominalistisesti. Algerian sodassa hän ei suostunut valitsemaan puolta. Raitiovaunussa, jonka kumpi tahansa osapuoli aikoo räjäyttää, saattaa istua hänen äitinsä. Maailmansodassa vastarintaliikkeen aktivisti Camus kirjoitti ymmärtäviä kirjeitä kuvitteelliselle saksalaissotilaalle. Tänään Boko Haramin pommivyötetty nainen kieltäytyy räjäyttämästä vyötä nähtyään koululaisten joukossa lapsensa. Myanmarissa sotilas ei suostu ampumaan ihmisiä vaan siirtyy heidän puolelleen. Camus sanoi: hylkään kumouksen, joka hylkää kunnian. Mitään osaa väestöstä ei saa uhrata, ei Stalinin kulakkeja, ei ranskalaisväestöä Algeriassa, ei Suomen maaseutuväestöä, ei virtavesien lohia.

Pariisin älykköihin Camus ystävystyi kunnes huomasi tulleensa syyllistetyksi. Aiempi ystävä Sartre kutsui Camus’n Kapinoivaa ihmistä partiopoikien käsikirjaksi. Älykköjen julmuus loukkasi Camus’ta: ”olen yksin”. Hän menetti kykynsä kirjoittaa ja alkoi vältellä Ranskaa.

Tukholman kruunujen alla vuonna 1957 Camus vastaanotti kirjallisuuden nobelin kirjasta Sivullinen. ”Äiti kuoli tänään. Vai oliko se eilen.” Maailman välinpitämättömyys ja absurdius oli kirjan teema.

Kirjoissaan Camus kuvasi elämäntuntojen ristiriitoja, jännitteitä. Absurdina näyttäytyy maailma myös meille, joille Suomen tarina on viholliskertomus. 1960-luvulta lähtien räppärit, rokkarit, hipit, teinit ja jokunen filosofi ovat kokeneet Camus’n innoittajakseen. Viis Sartresta, sanoi amerikkalaiskirjailija Camus’lle. Ylen näytettyä Camus-ohjelman (helmikuu 2021), moni kulttuuri-ihminen intoutui kirjoittamaan Camus’n elämästä (lähteet alla).

Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti kirjan Tyhmyyden ylistys. Kirjan hän omisti utopisti Morelle (vai oliko se Kerkkoon kirkkoherra, aikamme mesenaatti). Erasmus ei ottanut vastaan yhtäkään virkaa, ei yliopiston, ei akatemian, ei valtiosihteerin, ei piispan. Hän halusi olla vapaa tutkija, vapaa ajattelija, vapaa ihminen, joka kiertelee Euroopan eri maissa ihmisiä kohdaten ja ajatelmia etsien. Oliko Erasmus siis omanlaisensa nominalisti, pelkkä ihminen. Vapaa henki ei tarvitse yliopistoa.

Kerran kuvautin itseni Erasmuksen patsaan juurella.

Albertin ja Erasmuksen ohella on vaikea olla mainitsematta kolmattakin nimeä: Jacques Ranciere. Hänkin oli lähtöisin Algeriasta kuten Camus. Terävimmän ajattelun Eurooppa on saanut ja saa ulkopuolelta, syrjästä, sivusta, alhaalta, perältä. Sivullisuuden kokemus virittää ajattelun. L’ etranger.

Camus ja Ranciere kokivat omakseen syrjityt ja väheksytyt väestöryhmät, asettivat heidät kirjojensa, tutkimisen, ajattelun ja filosofian keskiöön. Molemmat hylkäsivät institutionalisoituneen vasemmiston. Valtiollista kommunismia Camus kutsui rokotukseksi aatetta vastaan. Camus’n ja Rancieren henkeä Suomen poliittisesta kentästä on tänään turha etsiä – ellei se yksi ”paskanpuhuja”. Poliittinen kodittomuus on sataprosenttinen. Väheksyttyjä on Suomessa kutsuttu korpikommunisteiksi, populisteiksi, äärioikeistoksi, kaheleiksi, ties miksi.

Kuka muuten muistaa: Algerian vaaleissa saivat islamistit kerran enemmistön. Läntiset valtiot mitätöivät nuo vaalit. Siinä läntinen demokratia, läntinen oikeusvaltio, läntinen totuus. Läntisten valtioiden perusta on kulttuurinen rasismi.

Suomea luonnehtii ajattelullinen pysähtyneisyys, ummetus, instituutiousko. Tieteelliseksi realismiksi tätä kutsuvat Juhana Vartiainen ja akateemikko Niiniluoto. Akateemiset tutkijat ylistävät viranomaisuskoa, luottamusta valtion elimiin, yhdenmukaisuutta, onnellisuutta, Suomen tarinaa. Suomi maailman kärjessä maailman tappiin, kuten Juho Saari sanoo.

Suomen onni olisi jos tänne tupsahtaisi 10 tai 1000 erasmusta, tai edes yksi albert. Ollapa yliopistolla yksi jacques. Mutta kun ei. Yliopistolta tv-kameroiden eteen joka päivä löytyvät samat wassit, vuorelmat, ronkaiset, heikkilät, säätiöiden ja rahastojen kaappaama studia generalia.

He ihanat realistit.


Lähteitä ja lukemistoa

Albert Camus, ikuinen kapinoitsija. Yle Areena.

Albert Camus. Wikipedia.

Sivullinen. Wikipedia.

Hanna Telakoski: ”Kapinoin, olen siis olemassa” – dokumenttielokuva kertoo Albert Camus’n perinnöstä. Kulttuuritoimitus 16.2.2021.

Tapio Kuosma: Camus: absurdismi ja eksistentialismi.

Jari Olavi Hiltunen: Satiirin klassikko myöhäiskeskiajalta (Erasmus). Kiiltomato 18.8.2010.

Erasmus Rotterdamilainen. Wikipedia.

Tyhmyyden ylistys. Wikipedia.

H. K. Riikonen: Tieteen vapauden vaiheita antiikista 1800-luvulle. Kirjassa Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus. Vastapaino 2020.

Juhani Kahelin: Ranciere – ihmisten älyllinen tasa-arvo.

Jacques Ranciere ja erimielisyyden näyttämöt (kirja).