Tutkivatko Kone Oyj ja Aalto-yliopisto ilmastoa?

US-versio

Tieteellisen tutkimuksen tuloksia kannattaa kuunnella avoimin vaikkakin epäilevin mielin. Viikon sisällä on uutisoitu sähköautojen ja kaupungistumisen ilmastovaikutuksista. Suomessa vallitsevien uskomusten valossa tulokset saattavat olla outoja.

Britannian Royal Society of Chemistryn toimitusjohtaja Richard Piken mukaan hiilidioksidipäästöt vähenevät vain pari prosenttia, jos Britannian autokanta muuttuisi sähköiseksi. Autokannan sähköistämisen hinnalla voitaisiin Britanniassa saavuttaa yli 30 prosentin reaaliset päästövähennykset investoimalla uusiutuvaan energiantuotantoon. (lähde: Economist, Taloussanomat)

USAn tiedeakatemian tutkimuksen mukaan väestön ikääntyminen on ilmaston kannalta hyvä asia, kaupungistuminen sen sijaan huono asia. Ikääntyminen saattaa vähentää päästöjä jopa 20 prosentilla, etenkin teollistuneissa maailmankolkissa. Sitä vastoin kaupungistuminen voi lisätä päästöjä yli 25 prosentilla. Tutkijat peräänkuuluttavat kaupungistumisen ja ikääntymisen vaikutusten tarkempaa huomioonottamista etenkin Kiinassa, Intiassa, Yhdysvalloissa ja EU:ssa. (Tekniikka & Talous)

Suomessa väestön sanotaan ikääntyvän maailman nopeimmin. Poliitikot, valtiovarainministeriö ja ekonomistit hokevat alinomaa, mikä rasite ja kestävyyden tuhoaja ikääntyminen on Suomen kansan- ja valtiontaloudelle (viis ihmisistä). Ja nyt huipputiede kertoo, että ikääntyminen on maailman pelastus. Ikääntymisen avulla Suomi onkin yht'äkkiä ilmastopolitiikan edelläkulkija.

Hissiyhtiö Kone Oyj muistuttaa alinomaa kaupungistumisen makrotrendistä. Kiinassa 300-400 miljoonaa ihmistä muuttaa (ehkä) kaupunkeihin, pilvenpiirtäjiä rakennetaan tuhansia, Intia yrittää tulla perässä. Kone Oyj surfaa mukana, valtaa markkinoita, työntää hissiä ja liukujaa, tekee voittoa ja tuo elintason Suomeen. Näin kertovat espoolaispoliitikot ääni värähtäen. Maapallon ilmaston huonontuminen on vain ulkoishaitta, josta Helsingin metropolin ei tarvitse olla tietävinään.

Aalto-yliopisto ja Kone Oy ovat yksi ja sama. Tutkiiko Aalto-yliopisto maailman ilmasto-ongelmia samalla tavalla kuin USAn kansallinen tiedeakatemia? Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja on Kone Oy:n toimitusjohtaja Matti Alahuhta. Suomalaista huippututkimusta, fantastinen yliopistouudistus.