Ihmisten oma toimijuus valtion aktiivimallin tilalle

 

Kai Mykkänen pyysi vaihtoehtoja valtion aktiivimallille. Vaihtoehto on nyt löytynyt. Se on Riikka Haapalaisen väitöskirja Utopioiden arkipäivää. Väitös tarkastettiin Helsingin yliopistossa viime perjantaina (26.1.).

Haapalaisen väitöskirja auttaa ymmärtämään, miksi valtion aktiivimalli vihastuttaa. Väitöskirja antaa ainekset asioiden toisinhoidolle.

Haapalainen kertoo osallistavasta taiteesta. Kirjan perussanomaksi nostaisin ihmisten oman toimijuuden. Kenellä nykymaailmassa on toimijuus, kenellä ei ole? Mitä toimijuus sisältää? Miten toimijuus syntyy ja elää yhteisössä.

Toimijuuden vastakohta on ulkoa tuleva kontrolli. Taidepohjainen toimijuus ja kontrolliin nojaava valtion aktiivimalli ovat toistensa vastakohtia. Siinä piilee aktiivimallin vihastuttavuuden syy. Ihmisten oma toimijuus on aivan muuta kuin olla työmarkkain käytettävissä.

Minkälaista toimijuutta taide synnyttää, kysyy Haapalainen.

Osallistavassa taiteessa huomio on sosiaalisissa yhteenliittymissä. Taiteen päämäärät ovat yhtäläisiä elämän päämäärille. Taide on myös tiedon muodostuksen tapa. Osallistava taide tuottaa kulttuurista ja sosiaalista muutosta. Siihen liittyy instituutiokriittisyys ja -pakoisuus (unohdetaan siis ely-toimistot ja työmarkkinat). Taiteen kielellä katsojista tulee tekijöitä, taiteilijoista katsojia. Sama politiikan kielellä: työttömistä tulee tekijöitä, ely-toimistojen johtajista katsojia.

Taiteen poliittinen muutosvoima piilee toisin ajattelemaan oppimisessa. Taiteen muutosvoiman Haapalainen pelkistää arkisiin sanoihin:

    osallistavuus - arki - leikki - utopia

Taiteellisessa toimijuudessa ei toimita annettujen asialistojen (työllistämissuunnitelma tms) kautta. Haapalainen käyttää sanontaa ”radikaali vieraanvaraisuus”. Siihen ei sisälly mitään kontrollia. Kuka tahansa voi tulla. Yliopisto on kaikille halukkaille avoin (näin oli Kööpenhaminan vapaassa yliopistossa). Vieraanaoleminen on uteliaisuutta, etsintää, luovaa. Taide leikkii: vähintäänkin hetkellisesti taide poistaa kauppaostosten maksullisuuden, siirtyy rahavälitteisyyden tuolle puolen. Taide tarjoaa ilmaisen aamiaisen (tätä kokeiltiin Kalliossa). Taide on uudenlaista tiedon muodostusta, ajattelemaan harjaannuttavaa ja oppivaa.

Haapalainen käy läpi kymmenkunta taideprojektia Suomesta ja muualta, Perua myöten. Tavalla tai toisella niitä elähdyttää osallistava henki.  

Aktiivimallin luonnetta valaiseva projekti oli Perussa. Pääkaupunki Liman köyhällä alueella sadat opiskelijat siirsivät lapioimalla valtaisaa hiekkadyyniä 10 sentillä. Näennäisesti täysin merkityksetön hanke, mutta siihen liittyi jaettu innostus ja todistus jostain erityisestä. Hiekkaa lapioimalla Perun poliittiselle ilmapiirille luotiin taiteellinen vastarintaliike, eeppinen vastine, joka oli yhtä aikaa hyödytön ja sankarillinen, absurdi ja akuutti. Se oli maattomien maataidetta ja samalla luomiskertomus ja myytin syntytarina. Se oli toimintaa jota ei yhteiskuntasuunnittelulla hallittu eikä kontrolloitu. Se oli jättömaata, ei-kenenkään maata, asujina köyhät. Usko siirtää vuoria, synnyttää yhteisöllistä kuvittelua, utooppisen siemenen, pyhän tunteen, kertoo nykyelämän merkityksettömyydestä ja juurettomuudesta. Vuoren tyhjä lapioiminen ei lupaa kehitystä eikä muutosta parempaan, mutta tuo ihmiset yhteisen kokemisen alueelle, tarkoituksettomana näyttäytyvän yhteisyyden löytämiseen. Pyhän kokemus, toivo ja yhteinen tekeminen, joka saa vuoretkin sijoiltaan. Toisin ymmärtämisen utopia, joka horjuttaa luonnollistuneita valtasuhteita. Lapioijat katsovat maailmaa aktiivisemmin ja toisin kuin aikaisemmin (he siis aktivoituvat!). Hiekka liikahtaa taiteeksi, pyhäksi, keskiöksi vastakohtanaan ihmisten erillisyys (yksilö työmarkkinoilla). Vaikka lapioinnin jäljet katoavat tuuleen, luo vuoren siirtämisen myytti kuvittelun kykyä, toisinajattelua, utopiaa. Lapioinnin näennäinen tarkoituksettomuus paljastaa turhautuneisuuden, kiveä pyörittävän Sisyfoksen. Vuoren siirto (”työ”) vaikuttaa ajan ja energian tuhlaukselta. Työn tuottamattomuus vastustaa kapitalistisen logiikan vaadetta työn tehokkuudesta. Se on vain ‘työtä’. Nykymaailmassa työtä tuotetaan ja luodaan ilman että syntyy mitään ‘oikeaa’. Päättymätöm prosessi, tuuli siirtää hiekan takaisin. Tehdään vain työtä käskettyä. Huudot ja kannustus lisääntyy.

Näin elämäämme kuvaa siis taide.

Perun taideteos on kuvaus suomalaisesta aktiivimallista, paitsi että aktiivimallista puuttuu taideteoksen ymmärrys ja henki. Aktiivimalli on pakkotyötä vailla ymmärrystä.

Näennäisesti hiekan siirto on absurdia. Mutta absurdia olisi myös aktiivimallin kumoaminen, todistaa Etlan Vesa Vihriälä.

Suomi ei tarvitse kontrolliin nojaavaa aktiivimallia. Suomea elähdyttäköön Haapalaisen väitöskirjan henki.


Entä SAK


Spektaakkelikokouksessaan SAK päätti järjestää mielenosoituksen. Jarkko Elorannasta huokuu kiusaantuneisuus. 'Kentän paineisiin' pitää jotenkin vastata, huokaa Eloranta vailla sisäistä intohimoa.

SAK laatii oman aktivointimallin (häämöttähän taustalla ay-liikkeen oma bisnesmahdollisuus). Sen mukaan työtön saa ensimmäisellä kerralla vain varoituksen. Sen jälkeen karenssit kiristyvät portaittain. Työtön välttää karenssin korjaamalla virheen. Karenssit kasvavat, jos työttömän rike on toistuva. Näin työtöntä tulee kohdella luottamusyhteiskunnassa, sanoo SAK.

- Hopsan!

Siis: varoitus, virhe, rike, rikkeen toistaminen, kohtelu. Tämä os SAK:n kieltä.

Kuka huomaa jujun? SAK omii oikeuslaitoksen roolin, syyttäjän ja rankaisijan roolin. Valtakunnansyyttäjän tuoli onkin sopivasti vapaana. Kumpi ehtii, Jarkko Eloranta vai Riku Aalto? Vai sittenkin Vesa Vihriälä?

Eikö työttömyysturvassa ole mukana hitunen myös perustuslaillista toimeentulon ja hengen turvaa. Nyt SAK haluaa siis jaella varoituksia (rangaistuksia) perustuslaillisista oikeuksista. Mikä on tällaisten ehdotusten älyllinen ymmärrys ja älyllinen taso?

Sipilän hallitus, elinkeinoelämä ja työmarkkinajärjestöt luulevat ja väittävät, että aktiivimallin herättämässä vihastuksessa on kyse vain rahasta tai yksittäisistä oikeudenloukkauksista. Sanottujen tahojen ymmärrys ei riitä tajuamaan aktiivimallin sosiaalista ja psykologista loukkaavuutta eikä oikeudellista periaatteettomuutta.

Lainaan sosiologi Eeva Luhtakalliota:

”Suomessa noudatetaan tällä hetkellä luokkaperustaista politiikkaa, joka ei tarkoita vanhaa luokkayhteiskuntaa vaan luo uudentyyppistä luokka-ajattelua. Nykypäivän luokkayhteiskunta on limittyneempi eikä se palaudu suoraan pelkästään toimeentulon tai omistamisen kysymyksiin kuten vanhanmallisessa luokkayhteiskunnassa. Suomalainen kansalaisyhteiskunta on ylhäältä ohjattu projekti, jossa osallistumisen oikeus tarkoittaakin velvollisuutta. Sama eetos näkyy niin sotessa kuin työttömien aktiivimallissakin. Jos osallistumisesta kieltäytyy eikä täytä ylhäältä asetettuja aktiivisuuden normeja, on uhkana, että menettää oikeutensa toimeentuloon.”


Suositus

Suosittelen nykyministereille, poliitikoille, työmarkkinajärjestöille, elinkeinoelämän pomoille Riikka Haapalaisen väitöskirjan opiskelua. Varmaankin voitte hyödyntää vuorotteluvapaata ja aikuisopintorahaa - tosin niihin voi liittyä kontrollia ely-toimiston taholta.

Riikka Haapalainen: Utopioiden arkipäivää (väitöskirja)

Riikka Haapalainen: Radikaalia vieraanvaraisuutta - ilmaisen aterian lahja

SAK runnoo läpi omaa aktiivimalliansa. Yle 23.1.2018

Eeva Luhtakallio: Suomalainen demokratia ylhäältä ohjattua