Valtio runoilee - vaikuttavaa kerrontaa

Valtionarratismi * Nettieduskunta * Valtio on tili * Valtion mielenlaatu, vino hymy * Vaikuttavuus * Tuloksellisuus - sulkeutuva ajattelu * Esteettinen valtio * Valtion tilinpäätöskertomuksen näkökulma * Oikeat ja riittävät tiedot, oikea kuva * Työ vai elämä * Suipottuva valtio * Valtion negatiivinen arvo * Vaikuttavaa kokeilua * Kansalaisten oivallus kadoksissa * Ei saa valittaa * Kaventuva valtio ja itsemääritteinen elämä * Taide tunnistaa tyhjän * Elämä on vaalimista * Kalkyloijat ja olemisen mieli * Käytettyjä lähteitä


Valtionarratismi

Otin haasteen josta en selviä. Italo Calvino kehotti kirjoittamaan kevyesti, muistattehan hänen muistionsa. Miten kirjoittaa kevyesti jos aiheena on valtion tilinpäätöskertomus? Laatiako pieniä mietelmiä, fragmentteja kuten Joubert? Sellaisia joku jaksaisi lukea, kenties saisi oivalluksia. Ei, annan periksi, sorrun voltairen raskauteen. Luotan siihen, että postmoderni, janna tai muu, ennen pitkää kääntyy neuvoineen puoleeni.

Entä miten valtio on löytänyt sisältään kertojan? Näin se meni, tiivistäen: Ensin kukin ministeriö lausuu maan kannalta jotain erityisen tärkeää. Sitten valtion neuvosto kokoontuu. Tarja ja Mari allekirjoittavat parikiloisen möhkäleen. Siis Halonen ja Kiviniemi, presidentti ja hallintoministeri. Painavaa tekstiä, huomaatte. Lopuksi lausuu eduskunta, mietittyään asiaa syksyn. - Jätin tarkoituksella yhden vaiheen sanomatta, kertomuksen immersiivisyyden (mukaansatempaavuus) kannalta se on jopa tärkein. Lukijani kyllä keksii mikä se on.

Valtiollista narratismia, ajattelisi maallikko tai kirjallisuudentutkija. Narratismi ei tule sanasta narrata, vaan sanasta kertoa. Narratiivi. Elämme kertomusten aikaa. Koko keskiaika kului antiikin kertomusten kommentoinnissa, kai meilläkin on oikeus kommentoida Valtion kertomusta.

Nettieduskunta

Me blogistit ehdimme käsitellä valtion kertomuksen ennen kuin eduskunta alkaa sitä miettiä. Emme ole valiojoukko, emme omi valiokunnan roolia. Olkoon mietintömme evästys eduskunnan tulokkaalle, tarkastusvaliokunnalle. Jos arkuus yllättää, haemme rohkaisua Anders Chydeniukselta. Antti kirjoitti iltatöinään pari pamflettia. Hän vaati, että valtiontalous on avattava ymmärrettäväksi muillekin kuin Tukholman vihityille. Saman tien tuli vaatineeksi joen kansalle oikeutta myydä tervansa itse. Aukenivat valtion kirjat Tukholmassa, kaatuivat tapulit Pohjanmaalla. Otamme mallia Antista. Ryhdymme nettieduskunnaksi. Miksi odottaisimme, että meille annetaan mahdollisuus vaikuttaa. Myymme tervamme itse eli sanomme valtion finansseista ja sen johtajista mitä sanottava on.

Mietinnön omistamme siis tarkastusvaliokunnalle. Valiokunta, parisenkymmentä miestä ja naista, saa syksyn vierähtämään tilinpäätöskertomuksen mietiskelyssä. Työ on uraauurtava. Miten menetellä, ketä kuulla, mitä miettiä, puuttuako sisältöön, miten esittää, riittääkö toteamus ‘valiokunta on käsitellyt sille lähetetyn kertomuksen’? Valiokuntaa johtaa entinen huippuveikkaaja, muistattehan. Murikan johtaja on myös mukana, sekä monta muuta.

Valtio on tili

Perustuslain 46 §:n mukaan eduskunnalle annetaan kertomus valtiontalouden hoidosta ja talousarvion noudattamisesta. Maallikko saattaisi kuvitella, että kertomus on informatiivinen kuvaus valtiontalouden hoidosta.

Miksi ne kutsuvat sitä valtion tilinpäätöskertomukseksi? Valtion tilinpäätös? Valtio siis onkin tili. Satoja vuosia ovat viisaat pohtineet valtion käsitettä ja lopulta se oli näin yksinkertainen. Tili, siinä kaikki. Ja vielä narratiivin aiheena. Valtio on ryhtynyt kirjailijaksi. Faktaa vai fiktiota, kysyisi Yle.

Valtiolla kaikki on nykyään vaikuttavaa. Näin vaatii tilinpitäjä, valtiovarainministeriö. Palatsin hiljaisuudessa vuonna 2003 kirjoituttivat uudet pykälät valtion talousarviolakiin. Kertomuksen sisällöksi määrättiin raportointi valtion toiminnan yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja hallinnon toiminnallisesta tuloksellisuudesta. Viattomalta kuulostavaa ääribyrokraattista kieltä. Valtion vaikuttavuustarkastajat joutuvat kiertämään ympäri maata arvioiden onko vaatimus ymmärretty. Sinänsä se ei ole uutta, muinoin Venäjällä kiersivät laskemassa kuolleita sieluja. Kieli on toki modernisoitunut: nyt ei puhuta kuolleista sieluista vaan syrjäytyneistä.

Kansanedustajat kysyvät vaikuttavuutta. Me voisimme kysyä piilovaikutusta. Emme kysy mitä jokin toimenpide on vaikuttanut. Kysymme mikä on koko hallintastruktuurin piilovaikutus. Miksi juuri tällaisia kertomuksia laaditaan, miksi ne myydään eduskunnalle reunahuomautuksien tekoa varten, miksi sisältö on muokattu tällaiseksi, mitä kysymyksiä on jätetty pois, kenen pyrkimyksiä tämä edesauttaa, kenelle tästä ei ole hyötyä. Hyvä tiedon muotoilija saa minkä tahansa asian näyttämään halutunlaiselta, nähtäväksi ja katsottavaksi yhdestä suunnasta. Tulkinta yhteiskunnan tilasta on valmis ennen kuin ensimmäistäkään valiokuntamietintöä on kirjoitettu.

Valtion mielenlaatu, vino hymy

Valtion tilinpäätöskertomus on poikkihallinnollinen kuvaus ihmisiä ylhäältä katsovan mielenlaadun (ylimielen) leviämisestä valtion johtoon ja hallintoon. Kuvaus on niin onnistunut, että tekijät valtiovarainministeriössä ansaitsevat Runeberg-palkinnon. Valtion tiedonjulkistamispalkinto olisi rahvaanomainen, vaikka sen jakajat hyvin tietävät millaiset kohteet ylevöittävät myös palkinnon jakajan.

Tarkastusvaliokunnan sijasta voisimme omistaa mietintömme johtaville virkamiehille, valtion poliittiselle johdolle ja koko eduskunnalle. Omistamisen ennuste olisi kuitenkin huono. Keväällä pohdiskelin hallitusohjelman ontologiaa, saatoin mietteeni tiedoksi muutamalle kansanedustajalle. Tuota pikaa lähestymäni edustaja, hyvinvointi-insinööri ylisti hallitusohjelmaa vuolaasti terveyden edistämisen paneelissa. Älä siis kirjoita kansanedustajalle.

Vielä kuurompia ovat virkamiehet, ekonomistit. He lukevat ainoastaan toistensa tekstejä, muuhun heillä ei ole tarvetta. Jos esiintyvät televisiossa tai kohtaavat kansalaisen, suupieli on vinossa hymyssä, kaikkea ei sanota. Entisillä stakesilaisilla ja vattilaisilla on ollut aikaa harjoitella.

Vaikuttavuus

Valtion toiminnan - finanssiministeriön mukaelmana: valtiontalouden - vaikuttavuus ja toiminnan tuloksellisuus on siis lailla määrätty valtion kertomuksen sisällöksi. Näkökulma suunnataan ylhäältä alas, valtiosta ihmisiin. Asioita katsotaan hallintoeliitin näkökulmasta ja intresseistä: kuinka he ovat onnistuneet vaikuttamaan yhteiskuntaan, ihmisiin, meihin. Me olemme vaikutettava kohde.

Mikä on sellainen valtio ja valtiontalous, joka on irronnut meistä, jonka keskeinen tehtävä on vaikuttaa meihin? Onko valtio erillinen olio? Eikö valtio ole meissä samalla tavalla kuin Jumala on kaikkialla, sinussa ja minussa? Valtiosta on noin vaan tullut, tilinpitäjien toimesta tehty, toimija jossain ylhäällä, jonka vaikutuksenalaisina meidät nähdään.

Valtion kertomukseen on jäänyt, vahingossako, toteamus: “Kansakunta on jakautumassa aktivoituviin ja vetäytyviin ihmisiin. Suurin osa suomalaisista ei usko, että he voivat vaikuttaa valtiovallan toimiin.”

Miksi eduskunnalle annettavan kertomuksen lähtökohtana ei ole tämä, meidän vaikuttavuutemme, siis sen puute. Miksi tälle näkökulmalle ei ole säädetty lain pakottavuutta? Valtiontalouden arviointi on rajattu yksisuuntaiseksi, ylhäältä alas. Toimintakäytännöt (kertomukset, mietinnöt) ja retoriikka luovat avoimuuden vaikutelman. Syvemmässä mielessä on liu’uttu Chydeniusta edeltävään aikaan. Olemistamme määrittää talouteen ja valtiontalouteen vihkiytyneiden nikkaroima tietorakenne. Intialainen Vandana Shiva kutsui kasvua ja bkt:tä keksityiksi rakennelmiksi (HS 21.7.2007).

Tuloksellisuus - sulkeutuva ajattelu

Tuloksellisuuden käsite on yhtä petollinen. Se ottaa toiminnan rakenteet, puitteet, suunnan, tavoitteet annettuina. Vaikuttavuus ja tuloksellisuus ovat sulkeutuvaa ajattelua. Sellainen tuhoaa mielikuvituksen, toisenlaisen maailman ajattelun, kelouttaa rakenteet, kuolettaa politiikan. Historiassa on ollut pitkiä jaksoja, jolloin kansojen elämää on kahlinnut sulkeutuva ajattelu. On myös kausia, jolloin sulkeumat ovat revenneet.

Oli valtiollakin luovuusprojekti. Luovuus pakenee kauaksi, kun hallintoeliitti täyttää politiikan vaikuttavuus- ja tulostiedoillaan. Menettelyä kuvaa hyvin Maaria Wirkkalan demonstraatio, kun hän Taidehallin So What -näyttelyssään on puhaltanut taulunsa mustaksi kivihiilipölyllä. Maailma tyhjenee ajattelusta, mustuu, katoaa mieli.

Valtion tilinpäätöskertomus ohentaa valtion tiliyksiköksi, tilinpitäjäksi, tiliksi. Meidät ohennetaan tilin kulueriksi, tuottoeriksi, tase-eriksi. Kansakunnan elämä avautuu ja sulkeutuu ikkunana, joka on tilinpito. Mikä ei käänny tiliasiaksi, sitä ei ole olemassa.

Esteettinen valtio

Ekonomistinen maailmankuva ei kysy olemisen mieltä.

Olemisen mieltä kysyi Schiller, kun hän kirjoitti kirjeensä esteettisestä valtiosta ja kasvatuksesta. Todellakin, miksi meillä on talousvaltio! Miksi eduskunnalle annetaan taloustiedolla kehystetty ja jäsennetty kertomus? Saisimmeko kertomuksen esteettisen valtion toiminnasta, tai valtiontalouden hoidosta estetiikan näkökulmasta? Mikä oikeus teillä on valita kavennettu näkökulma? Ekonomistista tiedonrakentelua on aika supistaa. Murentukoot talouden nykyiset rakenteet, liuentukoot lähemmäksi olemisen, vaalimisen maailmaa?

Kertomus ylistäisi valtion kauneutta. Kauneuden täytyy olla valtiosihteerin ansiota, vakuuttaisi kertomus. VM:n valtiosihteerin toiminta on ollut vaikuttavaa, hän on palkkansa ansainnut, tuskin alle 100 000 euroa kuukaudessa. (Aiemmissa valtakunnissa valtiosihteeriä kutsuttiin pääsihteeriksi.) Valtio järjestäisi juhlaviikot, Peter Sellars kiusoittelisi Kaija Saariahoa uudesta Kianto-oopperasta. Kortekangas säveltäisi valtiosihteerille omistetun Äidin poika -oopperan. Kertomus kertoisi, että puuntuotanto on ollut epäesteettinen lähtökohta metsien hoidossa, tehnyt valtakunnan todella rumaksi. Niinpä metsät palautetaan ihmisten omatoimiseen käyttöön, kauneuden vaalinnan ainekseksi, metsälait kumotaan, metsäneuvonta lakkautetaan. Yhdyskuntien kaavoitus lakkautetaan, sanoohan jo sanakin että kaavoitus kaavoittaa, estää vapaan luovuuden. Annetaan ihmisten hajautua vapaasti ympäri maata vaalimaan ympäristöä, ryhtymään maa- ja vesitaiteilijoiksi. Monta muutakin asiaa kuuluisi esteettisen valtion kertomuksessa mainita. Kertomus olisi itsessään runoteos, jopa runomuotoinen. Lucretius ja Vergilius saisivat kilpailijan.

Valtion tilinpäätöskertomuksen näkökulma

Valtion ylimieli tuhoaa olemisen runouden. Tämän todistaa valtion tilinpäätöskertomus.

Maan ekonomistikunta ja valtion virkamiesjohtajisto (pääosin yksi ja sama) on nähnyt tilaisuutensa valtion tilinpäätöskertomuksessa. He ovat muokanneet kertomusmenettelyn maailmankuvansa markkinoimiseksi.

Millaisen hierarkian kertomus maailmasta paljastaa, kas näin:

Maailmantalouden myönteinen kehitys. Talouden kasvu. Vakaus. Tasapaino. Terve pohja. Vahva perusta. Verotulojen kasvu. Kulutuksen kasvu. Automaattiset vakauttajat. Työmarkkinoiden sopeutusmekanismit. Liikkumavara. Aktiviteetti ja tulonmuodostus. Kestävyys. Veropohjan säilyttäminen. Pääoma-arvo. Käyttöaste. Luottamus. Kannustava. Vaikuttavuus. Toiminnallinen tuloksellisuus. Johtajiin panostaminen. Hekuma.

Palkkatulon veroaste on vuodesta 1996 lähtien alentunut 8 prosenttiyksiköllä, suhteellisesti samansuuruisina kaikissa tuloluokissa. Vanhasen I hallitus alensi ansiotulojen verotusta 2,7 miljardia euroa. Kertomuksessa ei raportoida veromuutosten euromääräisistä vaikutuksista eri ihmisille. Miksi vaikenette siitä, eikö se muka kiinnosta? Kehutte, kuinka onnistunutta ja vaikuttavaa veropolitiikka on ollut ja kuinka tietoista politiikka on ollut. Asia näyttää siltä millaisena sen halutaan näkyvän. Luksusasuntoja, -autoja, -veneitä, -kartanoita ilmaantuu muuten vaan.

Talouskehitystä on leimannut muutamien yritysten poikkeuksellisen hyvä kehitys… Eräiden yritysten voimakkaaseen kasvuun liittyen kansantalouden voimavarat ovat kohdentuneet uudelleen tuottavampiin toimipaikkoihin.” - Hierarkisoitu luksus lepää siis yhden tai parin satunnaispiikin varassa. Seikkailupolitiikkaa, sanoisi Veikko Vennamo ja olisi oikeassa.

EU:n rakennerahasto-ohjelmien vaikutusta alueen sosioekonomiseen kehitykseen on vaikeampi todentaa. Ohjelmiin on asetettu liian suuria odotuksia. Ohjelmien julkinen tuki on korkeintaan 1 % alueen bruttokansantuotteesta… Kasvuun ja tehokkuuteen tähtäävät toimet yleensä kehittävät keskuksia ja syrjäseuduille valuva hyöty jää pienemmäksi.” - Onhan toki hyvä, ettei valunta ja vuoto ole tyystin tyrehtynyt.

Valtion sosiaalinen pohja kapenee. Ylläolevat poiminnat ovat siitä esimerkkejä. Suureneva osa kansasta nähdään hallittavana, hyödynnettävänä materiana. Heitä varten laaditaan työmarkkinatukiuudistuksia, matalapalkkatukia ja vastaavia, joilla materia saadaan “käyttöön”. Siltä osin kuin hyötyä ei saada irti, kansa saa mennä. Ihmisiä vetäytyy, sairastelee, syrjäytyy, juopottuu. Valtion johtoa tämä ei hätkäytä, päinvastoin. Ministeriön Erkki Virtanen sanoi: teitä ei tarvita, menkää muualle.

Kauanko ihmiset tyytyvät vetäytymään? Tiede-lehdessä kerrotaan, että muinaisessa Roomassa ei arvostettu toiselle tekemistä. Töiden teettäminen ratkaistiin barbaarien orjuuttamisella, orjan elinikä saattoi jäädä kolmeen kuukauteen. Mutta orjakapinat olivat rajuja uhaten ajoittain Rooman olemassaoloa.

Oikeat ja riittävät tiedot, oikea kuva

Jos ihmiselle olisi suotu pidempi elämä tai pidempi työpäivä, kävisimme systemaattisesti läpi, antaako valtion kertomus oikean kuvan asioiden tilasta, ovatko tiedot riittävät ja oikeat kuten he julistavat. Satunnaisesti silmiin osuu yksi lause: “Kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia ja kalavesien tila on edelleen hyvä.”

Miksi oma havainto kertoo aivan muuta? Esim. keskisuomalaiset sisäjärvet ovat toinen toisensa jälkeen tuhoutumassa, täyttymässä kortteikolla ja turpeella, kasvamassa umpeen, vesi on suoliejua. Järvien tuhoutuminen alkoi 1960-luvulla, kun metsäteollisuus pakotti ojittamaan suot ja valtio pani sen toimeksi. Nyt valtio kehuu, että kalavesien tila on edelleen hyvä. Kammottava valhe, sanon minä. Kerrottinko TV-uutisissa vastikään, että Savossa on lopetettu kalakukkojen valmistus, kun enää ei saada kaloja. Entä merien levälautat? Metsäteollisuuden ja etelän ‘hyvinvoinnin’ tarpeisiin padotut jokivesistöt ja niiden tuhotut vaelluskalakannat? Valtio syöttää meille silkkaa soopaa.

Esimerkkimme kertoo että mikä tahansa asia saadaan näyttämään miltä tahansa kun esitettävät asiat valikoidaan sopivalla tavalla. Saattaahan olla että esim. silakkakannat sattuvat juuri nyt olemaan elinvoimaiset, en tiedä. Esimerkkimme kertoo ylimielestä: kun kiiltävien pöydien äärestä lausutaan jotakin (mitä tahansa) niin kukapa lausujat kiinni saisi, saatikka moittisi tai rankaisisi. Kyllä kansa lopulta uskoo tai tyytyy uskomatta, kun vaan rintaäänellä lausutaan.

Valtioneuvostossa on controlleri seuraamassa että valtion tilinpäätöskertomukseen syötetään oikeita tietoja. Pihviateriako aiheutti nukahtamisen?

Työ vai elämä

Valtion kertomus kertoo, että kansalaisten enemmistö arvioi työn mielekkyyden kehityssuunnan kielteiseksi ja että luottamuksen ylläpitäminen on haaste konsensukseen perustuvalle työmarkkinajärjestelmälle. Järjestelmä on tärkeämpi kuin kokemus.

politiikka on perustunut laajapohjaisesti valmisteltuihin järjestelmämuutoksiin, sanoo kertomus. Laajapohja tarkoittaa tupo-pöytää ja vakuutuskoplaa? Muutama kymmenen ihmistä. Se on laajempi kuin viisi.

Valtio on uudistanut palveluaan työnantajille, kysellyt heidän rekrytointikokemuksia. Eikö vaan rekrytointiongelmia kokeneiden työpaikkojen osuus ole himpun verran noussut, on nyt 33 %. - Nousu on niin suuri ongelma, että se kerrotaan kertomuksessa ainakin kolmessa kohtaa, taulukkona kahdesti. Saatavuusongelmat uhkaavat taloudellista kasvua ja työllisyysasteen nostoa, kertomus jatkaa. - Valtio on sitä mitkä kysymykset se määrittelee ongelmiksi. Työn mielekkyydet, mielenterveydet, eriarvoisuuden kasvu mitä moninaisimmissa muodoissaan ei kiinnosta muutoin kuin taloutta häiritsevänä kustannueränä.

Työmarkkinatuen aktivointiuudistus. Tämän vaikuttavuudesta kertomuksen lukija ei voi olla vakuuttumatta. Tampereen yliopiston työelämätutkija sanoi lehdessä että uudistus on perustuslain vastainen.

Suipottuva valtio

Valtion töissä on runsas 122 000 ihmistä, noin joka kahdeskymmenes. Viidessä vuodessa valtion palkollisia aiotaan vähentää noin 10 000, joka kahdestoista. Tämä on tuottavuusohjelma. Liikemaailma tarvitsee elintilaa. Valtio pois alta. Valtion supistuminen, tiedä vaikka olisi mukiinmenevää. Mutta kenenkä ja minkä hyväksi. Ihmisten omaehtoisen toimeliaisuuden tai yhteisöjen elvytys ei kelpaa valtion supistelun perusteluksi.

Valtion henkilöstön arvo on 52,8 mrd. euroa, kertoo valtion kertomus. Arvomme on kasvanut 9 % sitten vuoden 2002. Kappas vaan, mitenkähän arvomme lasketaan? Laulussa tiedettiin: arvon mekin ansaitsemme. Olemme ansainneet 4,3 mrd. euroa, se on palkkasummamme vuodessa. Siitäkö arvomme siis tulee? Jotta palkkasummastamme päästäisiin arvoomme, pitäisi se kertoa luvulla 12,3 ( 12,3 x 4,3 = 52,3). Ansaitsemmeko me arvomme 12 vuodessa! Entä sen jälkeen? Pitäisikö meidät heittää pois, koska meissä ei ole enää ansaittavaa arvoa jäljellä tai meihin ei enää uutta arvoa mahdu. Miten päin asia pitää ajatella? Valtion tuottavuusohjelma on kerrassaan vaatimaton. Noin kolmasosa valtion henkilöstöstä pitäisi heittää pois epäkuranttina arvolaskelmamme perusteella. Useimmat meistä perustaisivatkin osakeyhtiön samantien. Kumma kun valtion yrittäjyysohjelma ei tätä hoksannut.

Valtion kertomus sanoo: valtio panostaa voimakkaasti johtajien ja asiantuntijoiden kehittämiseen, vaativien asiantuntijatehtävien arvostuksen tulee olla korkea palkkauksellisesti, vaikka ne eivät rinnastuisikaan ylimmän johdon tehtäviin organisaatiohierarkioissa. Tuottavuusohjelma ei siis koske heitä.

Näin valtio leikataan ja muotoillaan jyrkän hierarkiseksi, kapeaksi pyramidiksi: johtajat, asiantuntijat, korkea arvostus, korkea palkkaus (tämä lienee syy miksi tarvitaan muotoilun huippuyliopisto, antaa oikea muoto myös valtiolle, tarpeeksi suippo). Jotta pyrkimys ei jäisi puheeksi kuten on käynyt kansalaisvaikuttamiselle ja terveyskeskusten kohentamiselle, on perustettu HEKUMA-ryhmä. Hekumaa valtion johtajistoon. Ja stailausta, sailas johtoon.

Kertomus jatkaa: Valtion henkilöstön työtyytyväisyys on hieman laskenut mutta on “melko hyvällä tasolla”. Valtiolla on suuria kehittämishankkeita jotka heikentävät “väliaikaisesti” työtyytyväisyyttä.

Valtion johtajisto on vuosikausia saanut huseerata henkilöstön suhteen mielin määrin. Eduskunta ei ole niistä kiinnostunut, ei välitä, tuskin tietää, tuskin kysyy nytkään. Kertomus sanoo: muutosprosessien onnistumisen kannalta ratkaisevassa asemassa ovat johtamisen ja esimiestyön laatu. - Kaikki on siis kiinni johtajista, aina vaan. Kauan sitten, kun valtiota vasta luotiin, puhuttiin kaikkien kykyjen ja taitojen mukaansaamisesta. Nykyinen maailma ei ole meidän. Olisiko nyt meidän vuoro sanoa kuten Erkki Virtanen: emme tarvitse teitä.

Henkisten voimavarojen hallinta. Tällaista ilmaisua käyttää Valtion kertomus. Me olemme voimavara jonkun käsissä. Meitä hallitaan.

Valtion tuottavuusohjelma lyhyesti: osa jengistä yli laidan, johtajille ja asiantuntijoille korkeammat palkat. Näin on toimittu jo pitkään. Sitä kutsutaan kilpailukykyiseksi palkkapolitiikaksi. Alunperin metodi kehitettiin eduskunnan yksiköissä. Metodin soveltaminen vaatii kvantitatiivisia kykyjä. Ensin tulee vähentää, vasta sitten jakaa. Vaativuudesta huolimatta eduskunnassa metodia sovellettiin sen verran taidokkaasti, että vaikutus vaikuttaa yhä tänään, mikä näkyy ihmisten ilmeistä.

Maallikko kun olen - sanon sen taas - on mieleeni juolahtanut valtion tuottavuusohjelmaa koskeva idea. Asiantuntijat tyrmäävät idean naurettavana ennen kuin olen edes ehtinyt lausua sitä. Jos valtiolta saadaan pois yksi palkollinen, jonka palkka on 3000 euroa kuukaudessa tai henkilö (menköön Fortumiin) jonka palkka valtiolla oli 60 000 euroa kuukaudessa, niin eikö ero ole 20-kertainen? Uskomattoman suuri vaikuttavuusero, tehokkuusero. Tiedätte VATTin - finanssiministeriön tulossopimuksen mukaisesti se tutkii koulujen, terveyskeskusten, sairaaloiden ja meidän ihmisten tehokkuuseroja. En ole huomannut että VATT olisi DEA-analyysillään laskenut valtion tuottavuusohjelman erilaisten toteutustapojen tehokkuuseroja. Sailas ja Ilmakunnas, saatte ideani ilmaiseksi. Ellette ota onkeen, niin tarkastusvirasto asialle. Tarkastaja laskekoon VATTin laiminlyönnin yhteiskunnallisen kustannuksen samalla tavalla kuin laski syrjäytyneen kustannuksen yhteiskunnalle.

Kyyninen ollakseen tietäisi senkin miksi valtio juottaa kansalle viinaa. Juopottelusta valtio saa miljardi euroa veroja vuodessa. Ilman tuota miljardia ei olisi voitu pienentää suurituloisten tuloveroa, ei voitaisi ylläpitää johtavien virkamiesten palkkatasoa, jouduttaisiin leikkaamaan Tekesin ilmaistukea yrityksille. Siinä menisi jo innovaatiokin. Juokaa siis viinaa, hyvä kansa.

Valtion negatiivinen arvo

Valtion oma pääoma on 14 miljardia euroa negatiivinen. Negatiivisuus valtion taseessa juontuu kuulemma valtion muinaisista veloista, silloin kun liikepankit pelastettiin talkoilla (niissä talkoissahan monelta meni mieli, jotku saivat syövän). Osa kansallisomaisuudesta kerrotaan jätetyn taseen ulkopuolelle tai arvostetun varovasti.

Liikemiehen vinkki: Myykää valtio meille kansalaisille. Yhdellä eurolla. Pääsette eroon negatiivisesta arvostanne. Me ostajat ehkä köyhdymme. Henkisesti me rikastumme. Pääsemme eroon valtiosta, sen kertomuksista, kertojista ja tarkastajista. Saamme tehdä ostamallemme tavaralle (entiselle valtiolle) mitä haluamme. Ei tarvitse teidänkään kysellä kansalaisvaikuttamisen perään.

Teemme ajatuskokeen. Valtiontalouden tarkastusvirasto vahvisti juuri, että syrjäytyneen ihmisen kustannus yhteiskunnalle on miljoona euroa. Liikekirjanpidon mukaan tämä on syrjäytyneen arvo, siis miljoona euroa miinusta. (Onkohan syrjäytyneet aktivoitu ja pääomitettu valtion taseeseen, se näyttäisi vielä enemmän miinusta.) Yllä olleiden valtion henkilöstön arvoa raportoivien lukujen perusteella saisimme valtion keskimääräispalkollisen arvoksi noin 0,5 miljoonaa euroa plussaa. Johtavan tarkastajan arvo olisi tämän mukaan miljoona euroa, kenties puolitoista, onhan hänen palkkansa ainakin 2 tai 3 kertaa valtion keskimääräinen palkka. Oikeampaa lienee kuitenkin laskea johtavan tarkastajan arvo samalla tavalla kuin syrjäytyneen arvo, yhteiskunnalle aiheutuneiden kustannusten kautta. Paljonko on johtavan tarkastajan palkka- ja sivukustannusten summa koko työuralta (kai mukaan pitäisi ottaa ansiotasoa myötäilevä työeläkekin)? Olisikohan summa 4-5 miljoonaa euroa? Tietenkin plussaa, sehän on tarkastajan ansio, tarkastajan arvo. Ammattitaitoa ja muita laatutekijöitä tuskin on täysimääräisesti huomioitu. Tärkeitä tässä eivät ole desimaalit, vaan etsimämme oivalluksen suunta. Kunnioitusta luku herättää jo tuollaisenakin, mummonrahoissa kolmisenkymmentä miljoonaa. Tarkastajat ovat miljonäärejä.

Mihin laskelmalla tähtäämme? Johtavan tarkastajan ja syrjäytyneen arvojen erotukseksi tulee laskutavasta riippuen pienimmillään 1,5 miljoonaa euroa, enimmillään 5,5 miljoonaa euroa (miettikääpä tätä). Matemaattisesti on vaikea sanoa, kuinka monta syrjäytynyttä on otettava jotta päästään johtavan tarkastajan arvoon. Otettiinpa arvoltaan negatiivisia henkilöitä (syrjäytyneitä) kuinka monta tahansa, niin eihän negatiivisia summaamalla päästä mitenkään positiiviseen lukuun? Tämä matemaattinen ongelma saa jäädä Akatemian ratkaistavaksi, kyseessä lienee inversio-ongelma. Yhtä mieltä olemme siitä, että syrjäytyneiden yhteiskunnallisen arvon laskeminen (ihmisten eurottaminen ja erottaminen) ei ole yhteiskunnallisesti tuottavaa eikä vaikuttavaa työtä. Toisin sanoen kyseinen työ on yhteiskunnallisesti tarpeetonta, peräti haitallista. Järkyttävää mutta silti: Heureka! Tässä se on, ratkaisu jonka olemassaolon intuitiivisesti aavistelimme mutta jonka vasta eksakti tilastollinen, matemaattinen ja ekonometrinen analyysimme kirkasti. Voimme huoletta, taloudellisia tai muita menetyksiä kärsimättä, lakkauttaa kaikki johtavien tarkastajien virat, heidän tekemänsä tuottamattoman työn ja palkanmaksun heille. Vaikuttavuustarkastajien virat (niitä on satoja ripoteltuna eri puolille valtionhallintoa) lakkauttamalla säästämme summan, jolla ostamme kaikki syrjäytyneet pois yhteiskunnasta. Kertaheitolla pääsemme eroon syrjäytyneiden kustannustaakasta yhteiskunnalle. Menettelyä kutsumme lopulliseksi ratkaisuksi. Ilmaisu ei ole itse keksimämme, se omaksuttiin käyttöön 1930-luvulla keskisessä Euroopassa.

Vaikuttavaa kokeilua

Ajatuskokeemme oli vaikuttava, toivottavasti ei järkyttävä. Kokeiluja kannattaa siis jatkaa. Ilman ajatuskokeita ei Einstein olisi keksinyt suhteellisuusteoriaa. Valtion patenttitoimistossa (kuulostaa tarkastusvirastolta) istuessaan hän mietti, miltä tuntuisi istua valonsäteen kyydissä, miltä maailmanmeno näyttäisi.

Istuisipa valtion johtajistokin kerran vuodessa valonsäteen kyytiin. Heidän vaikuttavuusavaruutensa näyttäytyisi litteänä, kaarevana, vääristyneenä, yksisuuntaisena, mekaanisena, absoluuttisena, suhteellisena, vaikea tietää? Ennen Einsteinia kukaan ei hoksannut kyseenalaistaa absoluuttisen avaruuden käsitettä. Niin on valtion tulosavaruuskin meille annettu: pisteytystä, mittausta, tasoeroja, hierarkiaa, suippoutumista. Valtion sisäinen toiminnallinen tulos paranee oleellisesti, koska palkat eri henkilöille maksetaan suippoutumisasteen perusteella, erillistä laskentatointa ei enää tarvita. Tulosavaruuden katolla istuvat valtion kertojat. Työkseen he tarkkailevat tiedon kulkua avaruuksien halki. Planeetoillaan, koivujen alla, tekevät työtä suorittajat. Olis perjantai ja kahvit sais, haaveili Viita.

Fysiikan kehitys on tullut tiensä päähän (riski Suomen menestyksen kannalta). Uusia suhteellisuusteorioita ei enää tule johtuen siitä että valtio on nikkaroinut sisäisen valvontajärjestelmän. Valvonta kieltää ajatuskokeet, kitkee kokeilevan ajattelun ja toiminnan. Valvontajärjestelmästä käytettiin aluksi lyhennettä upj, uusi palkkausjärjestelmä. Menettelyyn liittyy - onneksi - loppukevennyksiä: kerran vuodessa saat kutsun kehityskeskusteluun, siellä esimiehistösi ilmoittaa sinulle desimaalien tarkkuudella pisteluvun, kuinka hyvin olet vuoden aikana pitänyt ajatuksesi koossa ja kurissa. Näin valtion henkilöstöä valmennetaan joulun tuloon, adventtiin.

Jyväskylän yliopiston professori (nimen saatte minulta) ihmetteli lehdessä demareiden epäjohdonmukaisuutta, kun he vereen ja vimmaan vastustivat Keskustan työreformia. Ainoa työreformi, mikä tässä maassa on tehty, on valtion upj ja sen tekivät demariministerit, kummastelee professori. Valtion tilinpäätöskertomus puolestaan todistaa, että mikä tahansa tyytymättömyys valtion henkilöstön sisällä tai yliopistoissa on väliaikaista. - Asenteenne on ylimielinen, arvoisat kertojat. Historiassa on usein käynyt niin, että ennemmin tai myöhemmin ylimieli menettää vetovoimansa. Jopa Bushilta liukenee porukka ympäriltä.

Vanhasen I:n luovuusprojekti jää viimeiseksi lajissaan. Itse sanakin on modernisoitu, se on nyt innovaatio. Keinoelinministeriön parivaljakko Pekkarinen-Cronberg on innovaatiosta innoissaan. Suomen parhaimmaksi puolueeksi julistautuneet vihreät eivät ole hämillään luovuuden poistamisesta; he viihtyvät yksiulotteisessa valtion liikkumavaramaailmassa.

Suomi on EU-vertailuissa johtava yritysten ja yliopistojen innovaatioyhteistyötä tekevä maa, paljastaa valtion kertomus piiloylpeydellä. Tieto siirtyy yliopistoista yrityksiin. - No, me syrjäytyneethän emme tietoa tarvitsekaan. Eihän meitäkään tarvita kuten Virtanen ilmoitti.

Kertomus jatkaa: opetusministeriön valvomia tutkijakouluja on 119 ja niissä on 51 koordinaattoria. - Onpas niitä, valtio tietää mitä tutkijat puuhaavat ja mitä eivät puuhaa ja mitä heidän ei anneta puuhata. Tulee tutkimus koordinoiduksi. Oli sellainenkin aika kun perustuslaissa puhuttiin tieteen vapaudesta.

Yhä kertomus jatkaa: tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutukseen on jaettu 14,4 milj. euroa. - Vuorovaikutus? Mielenkiintoista. Edellähän todistettiin, että kansa ei usko voivansa vaikuttaa ja että se vetäytyy. Onko tullut vaikuttamisen vuoro, vuorovaikutus? Olen piipahtanut katsomassa tiedepalkintojen jakeluja. Ne seremoniat ovat näyttäneet näyttäytymiseltä. Tiedemaailma viestii tietämättömälle kansalle. Viime vuosina on palkittu nuoria tyttöjä,jotka ovat tutustuttaneet kansaa aatelisten maailmaan (eetelveltit, kroitsit) ja joista saa nättejä kuvia lehteen (annamirkka). Kerran palkinto lipsahti suurpankkien ja metsäteollisuuden ylentäviä vaikutuksia listanneelle tutkijalle, joka oli keski-ikäinen mies.

Opetusministeriön on aika tehdä vaikuttavuustutkimus, jolla ministeriö saattaa kansan uskottavaksi tiedeviestinnän ja teknologiansiirron kohonneen laadun. Laatupolitiikan ohella sitä vaatii valtionapulaki, kuten valtiontalouden tarkastajat ovat ministeriölle huomauttaneet. Vuorovaikutus on monensuuntaista ja verkottunutta, kuten nähdään. Verkottumista edesauttaa vaikuttavuusselvityksen julkistamistilaisuus, jossa kutsuvieraille valtion Alkoholiohjelman mukaisesti tarjoillaan viiniä.

Kansalaisten oivallus kadoksissa

Tiedeviestinnän ohella tarvitaan oivalluskykynsä menettäneen kansan neuvontaa. Sitähän löytyy. On Kulttuuria kaikille -neuvontapalvelu. Metsäneuvonnan avulla taataan korkeatasoinen osaaminen. On kuluttajaneuvonta. Vapaalla sivistystyöllä on ohjausjärjestelmä ja määritellyt suuntaviivat. Pitääkö sitäkin ohjata, eikö se olekaan vapaata! Kantaapa valtion kertomus huolta elokuvien uskottavuudesta sijoituskohteena, liekö se sijoitusneuvontaa.

Ei saa valittaa

Millaisena valtion tilinpäätöskertomus avaa (sulkee) paikkamme maailmassa? Paikka ymmärrettynä melko konkreettisesti, suhteessa materiaan, luontoon. Kertomuksen laatijat eivät tule ajatelleeksi, että ihmiselle (ns. hyvinvoinnille) on tärkeää myös välitön suhde materiaan. Erityisteemoiksi kertomukseen on valittu ties mitä etäännytettyjä välikäsiä: valtion finanssit, yritykset, strategiat, ohjelmat, hallinnat, ohjaukset, neuvonnat, markkinat, toimivuudet. Suora konkretia vilahtelee ehkä metsien, maatalouden, jätteiden, ehkä jonkin muun kohdalla.

Valtion kertomus puhuu valituskaavoista. Mistä sellainen käsite on löydetty? Valituskaavoja on 10,8 %, osuus on kuulemma hienoisessa kasvussa. Tosin minä en tiedä, mikä on valituskaava. Eliitin määrittämän prosessin (kaavoitus, asutuspolitiikka, ihmisten ohjailu sinne ja tänne) sujuvuus on tärkeämpi kuin ihmisten kokemus. Vennamon asutuspolitiikkaa on parjattu, valtion palkitsemat tiedonjulkistajat etunenässä: lumi teki enkelin eteiseen. Onko parjaajien asutuspolitiikka arvokkaampaa? Valittaa ei saa. Kaavat pystyyn pakolla. Valtion tilinpäätöskertomuksessa tätä politiikkaa markkinoidaan, kai se on tilinpäätösasia. Kuuluuko pakkopolitiikan propagointi perustuslaissa tarkoitettuun kertomukseen valtiontalouden hoidosta? Näin vääntyy ja kääntyy perustuslaki, kertomus valtiontalouden hoidosta.

Poliittinen valta on kaupungeissa. Ne tekevät mitä haluavat. Eduskunnan enemmistö valitaan maan yhdestä kolkasta. Se kolkka tekee mitä haluaa. Kansakuntaa ei ole. Yhteiskuntaa ei ole. Elämänmuoto, asumismuoto, työelämä, kaikki yhdenmukaistetaan, valvotaan, pakotetaan. Vandana Shiva yritti katsoa asiaa toisinpäin: monimuotoisuus, kulttuurien kirjo, paikallistaloudet, alkuperäisväestöt ovat suoja köyhtymistä ja ympäristömuutoksia vastaan.

Kaventuva valtio ja itsemääritteinen elämä (pieni tiivistys)

- Valtion sosiaalinen pohja kapenee, suippoutuu.
- Toisinajattelu ja pahoinvointi “ovat väliaikaista”, kuolevaiset häviävät instituutioille.
- Valtion ihmiskuva on rajaava, alamaistava, passivoiva. Valtio aktivoi ‘ työmarkkinoille’.
- Itsemäärittyvän elämisen mahdollisuus katoaa.
- Sosiaaliturvan uudistamishanke (Vanhanen) tähtää sulkeutuvan, alamaistavan hallintarakenteen säilyttämiseen. Se näkyy jo valmistelukomitean kokoonpanosta, toimikuntien jäsenet on poimittu säilyttävistä valtainstituutioista.
- Sosiaaliturva, perusturva, ansioturva, vähimmäisturva, kannustavuus ovat hierarkisiin rakenteisiin sitovia käsitteitä, länsimainen kastilaitos.
- Valtion tietorakennelmat ovat keinotekoisia, ekonomistisia.
- Koheesio, luottamus, sosiaalinen pääoma, hyvinvointi, yhteisöt, järjestöt - tätä puhetta valtio suosii peittääkseen ylimielisen johtamisen sekä yhteiskunnan hierarkisuuden. Yhteiskunta hajoaa, kansaa vetäytyy, ihmiset ‘katoavat’.
- Taiteen ja filosofian kautta kysyminen suljetaan pois.
- Ontologinen ja epistemologinen käänne. Kulttuuri ja elämänmuoto uusiutuu taiteen ja filosofian kautta, tietoarkkitehtuurin uudistumisen kautta. Itsemääritteinen elämä.

Taide tunnistaa tyhjän

Valtion tilinpäätöskertomus kertoo elämän tyhjenemisestä, itse luodun sisällön katoamisesta. Hassu juttu, mutta tyhjeneminen on nähty ja ennakoitu taiteessa. Siteeraan ja kommentoin (kursivoituna) Hanna Johanssonia, joka kertoo tyhjentämisen eleistä taiteessa:

Taiteessa kuvan totuudenmukaisuus ja läpinäkyvyys kiistetään (valtion tilinpäätöksen kautta luotu kuva maailmasta). Tätä kutsutaan representaation kritiikiksi. Taide kieltää esittävyyden. Taide kysyy, mitä jää näkymättömäksi (syrjäytyneet, marginaalit, tarpeettomat, ylijäämät). Taide kysyy omia olemassaolon ehtojaan (niin mekin ryhdymme kysymään). On tutkittava näkemisen ehtoja. Musta neliö. Mielen tyhjentyminen. Tyhjyyden luovuus, hiljaiset alueet vapauden alueina (juna, taide). Yleisölle mahdollisuus tulla luovaksi ei-minkään edessä (hieno oivallus, vetäytymisessä on siis mieltä). Avata tekeminen ympäristöön ja jokapäiväiseen maailmaan. Taiteen käsitteen laajentaminen, ei niinkään erityisten muotojen ja objektien tekeminen (hyvästi vaikuttavuustarkastukset). Taiteen omien rajojen kyseleminen. Ympäristöön laajentuneet, väliaikaiset tapahtumat hajottavat ajallisesti ja tilallisesti yhtenäisen teoksen (Einstein hylkäsi absoluuttisen avaruuden, me hylkäämme yhdenmukaistavan valtion). Taiteesta on tullut virtaavaa, paikkasidonnaista ja poispyyhkiytyvää. Se toteutuu milloin sosiaalisissa milloin poliittisissa prosesseissa, yksilöiden välillä ja yhteisöissä. Taide on toimintaa, se tapahtuu. Objektin ja kuvan sijasta taiteessa laitetaan alulle kohtaamisia (netti, nettieduskunta). Taide ylittää kehyksiään, laajentaa kontekstiaan ja lopulta ehkä avautuu laajimpaan mahdolliseen merkitysten kontekstiin eli maailmassa olemisen kysymykseen (valtio toimii päinvastoin, sulkeutuu, heittää tarpeettomat pois). Se on teko, jolla on mahdollisuus tuottaa vaikutuksia yhteisöönsä tai maailmaan (oma vaikutuksemme). Taide aktualisoituu siinä, miten se muuttaa yksilöä tai yhteisöä. Oleminen omana mahdollisuutenaan (emme tunnusta työmarkkinoiden ehtoja). Taiteen tuottamat vaikutukset toteutetaan jatkuvana tulemisen tapahtumana pikemmin kuin asetetaan esille kuvana.

Elämä on vaalimista

Poimin ajatuksia Anne-Mari Forssin teoksesta Paikan estetiikka: eletyn ja koetun fenomenologiaa. Anne-Marin kuvaama filosofinen ajattelu ja valtion henki (tilinpäätöskertomus ) ovat kaksi kaukaista maailmaa ilman leikkauskohtaa. Mitä siis tehdä valtioparalle, pitääkö se todellakin ostaa pois? Anne-Mari:

Paikan käsite on palautunut filosofiaan. Asumme maan päällä tutustumalla ympäristöömme eli rakentamalla kotia. Vaaliminen sallii olioiden olla olioita sen sijaan että kohtelisi niitä objekteina tai hyödykkeinä. Ymmärtäminen, virittyneisyys avaa maailman. Olemista ei tule asettaa inhimillisen vallan alle, sitä tulee vaalia olemuksessaan, paimentaa. Mielikuvituksen valtakuntaan kuuluu runous. Myös asumisen runous riuhtaisee ihmiset irti maasta. Ihmiset asuvat runollisesti maan päällä tähyillen taivaallista, eräänlainen itsetransendenssin kyky. Runouden tavoittaminen ja olioiden vaaliminen omassa olemuksessaan ei ole helppoa modernin tieteellisen, rationaalisen ja teknisen kielen vallitessa, hallittujen varantojen maailmassa. Asumisen on perustuttava maailman vaalimiselle hyväksikäytön sijaan. Laskelmoivassa ajattelussa, järjestämisessä järjestämisen itsensä vuoksi tulemme itse näiden järjestelmien käyttämiksi. Meistä tulee osa systeemiä, jota kukaan ei ohjaa ja joka suuntautuu kohti kaiken olevan, jopa meidän itsemme äärimmäistä mobilisointia ja tehokkuutta. Marginaalisilla käytännöillä on pelastava voima. Laskelmoiva ajattelu ylitetään. Informaatioteknologian aikakaudella liike paikan ja paikattomuuden välillä näyttäytyy meille merkittävänä osana ihmisyyttämme ja identiteettiämme. Tämän vuoksi on tärkeää yhä ajatella.

Kalkyloijat vai olemisen mieli

Lukijani, tätä et enää jaksa, mutta vielä poimin Mikko Jorosen kuvauksen nykymaailman ontologiasta. Kieli on vaikeaa. Silti Mikon teksti sopisi mitä mainioimmin eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnöksi valtion tilinpäätöskertomuksesta. Tarvitsemme ontologisen kumouksen:

Länsimaisen metafysiikan moderni muoto on kalkyloiva ymmärtäminen. Teknologinen olemisymmärrys on ontologista ajattelua, joka yrittää kieltää ontologisten perustojen olemassaolon. Oman horisontin kieltäminen on modernin teknologian nihilistinen piirre. Päämäärät ja suunta ovat kadonneet, jumala kuollut. Kaikki olevat, myös ihminen muuttuvat varannoksi, jota hyödynnetään mihin tahansa. Joustavus, tehokkuus, laskennallisuus, kasvu, kehitys, optimointi, kilpailukykyisyys, kulutus, päämääräistäminen ja ennustettavuus. Järjestäminen järjestämisen itsensä vuoksi. Kaikkien olevien merkitys liittyy niiden saatavilla olevuuteen ja hallinnanalaiseksi ohjaamiseen. Mille tahansa toiseudelle - taide, kulttuuri, luonto - ei jää muuta mahdollisuutta kuin se, mitä sille on varantona annettu. Olemisen mielen kysyminen katoaa. Peittyy mahdollisuus erilaisuutta ja toiseutta kunnioittavalle, paikallisia mahdollisuuksia viljelevälle, osaluonteisia tai tilapäisiä erikoisuuksia ja yksityiskohtia tunnistavlle dialogiselle avoimuudelle. Paikallisen toiminnan arvo alennetaan perinteiseksi tai epäviralliseksi. Kalkyloiva kvantitatiivisuus muuttuu omaksi kvaliteetikseen. Syntyy järjestelmä, joka muodostuu järjestelyjä itseään optimoivasta organisoinnista. Optimaalinen organisointi organisoinnin itsensä vuoksi onnistuu latistamaan kaikki oliot ja erilaisen täälläolon muodot järjestelmän alaisuuteen. Maapallo muuttuu varannoksi, kiihtymiseksi, järjestelmäksi, jota kukaan ei hallitse tai ohjaa, mutta joka suuntautuu kohti kaikkea olevaa.

- Juuri näin tekee Valtion kertomus. Kaikkea kalkyloidaan, lasketaan, tilinpäätetään, hallinnanalaistetaan, varannoidaan. Mieltä ei kysytä. Vuorovaikutusta ei ole. Järjestelmä organisoi itseään ja pakottaa kaiken sisäänsä.
Järjestelmän riski tulee alhaalta, perusta pettää. Orjakapinoiden aika palaa kuten metsät Kreikassa.

kirjoitti elokuussa 2007 Juhani Kahelin

Käytettyjä lähteitä:

Calvino Italo. Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle.

Forss Anne-Mari 2007. Paikan estetiikka: eletyn ja koetun fenomenologiaa.

Johansson Hanna 2007. Tyhjentämisen eleitä. Esittävän kuvan kielto, visuaalinen kulttuuri ja nykytaide. Teoksessa Tarkemmin katsoen. Visuaalisen kulttuurin lukukirja.

Joronen Mikko 2006. Globalisaation teknologinen mieli - planetaarisen aikakauden ontologiset mahdollisuusehdot. Teoksessa Paikka, kaupunki, valtio. Ihmismaantieteen perspektiivejä.

Joubert Joseph. Mitä ajattelen. Merkintöjä vuosilta 1774-1824. Suomeksi 2007.

Shiva Vandana. Biodiversiteetti on aitoa pääomaa. Helsingin sanomat 21.7.2007.

Valtion tilinpäätöskertomus 2006.