Tiedevalta ja tiedeväen itsekuva Suomessa

Keskustelua aiheesta
US-Puheenvuorossa

Julkisia varoja tieteeseen ja ylimpään opetuksen uppoaa useampi miljardi vuodessa. Kuka rahojen käyttöä ohjaa, mihin perustuen ja millaisin vaikutuksin?

Kuunteleeko tiedeväki ulkopuolista kritiikkiä? Millainen on tiedeväen itsekuva? Onko tiede vapaata ja luovaa kuten perustuslaki ja järki sanoo? Onko mieltä puhua tieteestä könttänä? Mistä köntän löydämme?


Aineistona Tieteenpäivien esitykset


Kysymyksiin vastailen käyttäen aineistona tammikuisia tieteenpäiviä Helsingissä. Osallistuin päivillä 19 tilaisuuteen (luettelo lopussa), harrastin osallistuvaa havainnointia, tein tiedettä. Muistiinpanoja kertyi vihko täyteen.

Poimintoja Tieteenpäivien esitelmistä


Seuraavat poiminnat ovat suoria lainauksia niissä rajoissa kuin ehdin kuulla. Aikomukseni oli poimia kymmenkunta erityisen hyvää, mutta enemmän kertyi:

  • Bibliometria ja indeksit ovat poskettomia. Vertaisarviointi maan rakoon. (Kari Raivio)
  • Akatemian ja sen strategisen neuvoston vaikuttavuusvaade tekee tutkijoista kytkettyjä elukoita. Nuoret eivät uskalla olla rohkeita, pitäydytään muotiteemoihin. (Hele Savin)
  • Tutkijat ovat pää täynnä ideoita. Turha virkamiesten on käskyttää. Hyppää toisaalle, ulkopuolelle. (Johanna Ivaska)
  • Älä panosta osaamiseen vaan oppimiskykyyn. Mieti mitä voit vielä oppia? Älä usko auktoriteetteja. (Minna Palmroth)
  • Akatemian uudet kärkihankkeet ovat hölmöläisten peiton jatkoa. Rahaa anomusten laatimiseen kului enemmän kuin sitä oli hankkeille jaossa. (Johanna Ivaska)
  • Heser laski raha-anomusten tekemisen hinnan. Järjetön summa. (Mika Maliranta)
  • Pikkuvirkamiehet räpeltää. Yliopiston autonomia? (Kari Raivio)
  • Suomessa on kilpailutetuin tutkimusrahoitus. Tuloksia ei pidä kysyä etukäteen. (Jukka Westermarck)
  • Yliopisto määrää jo senkin ketä saan hankkeeseen palkata. 2 vuotta ja postdoc ulos. (Hele Savin)
  • Anna teräksisen tieteen olla. Löydä omasi. (Vuoden professori Helmi Järviluoma)
  • Uusia kysymyksiä ja uutta tietoa syntyy yliopistokapitalismin ja tieteenalojen ulkopuolella. Instituutiot ovat este. Yliopisto on vanhoillinen, sen asema käymistilassa. (Marianne Liljeström)
  • Tiedepolitiikan markkinat nousee myös yliopiston sisältä. Akateeminen kapitalismi, tieteen eliitti, Jufo-luokitus, OKM:n rahoitusmalli. Julkaisupaine kapeuttaa ja yhdenmukaistaa. (Oili-Helena Ylijoki)
  • Tieteen politiikkamarkkinat tulee mm. STN-ohjelmien kautta, ulottuen EU-tasolle. Määrittelyvalta eli mitä kysytään ja mistä suunnasta. Tiedeyhteisö on hierarkinen. Ei pidä romantisoida. Kenen vapaus? (Oili-Helena Ylijoki)
  • Millainen on luova tutkimusympäristö? Onko HY:n tutkijacollegium sellainen? Miksi economicum purkautuu? (Kari Raivio, Mika Maliranta)
  • Vertaisarviointi on kapeuttanut tieteen, ollaanko kulminaatiopisteessä? (Leevi Haapala, Kiasman johtaja)
  • Tieteen metodi on avattava ja demokratisoitava. (Katri Saarikivi)
  • Vertaisarvioinnissa ei ole mitään mitä jokainen meistä (kansalaisista) ei osaisi. (Katri Saarikivi Yle-kolumnissa)
  • Kuka vaan tietää paremmin. Uskallus kontroversiaalisiin aiheisiin. (Virpi Lummaa)
  • Lasten kysymykset HS:n tiedesivulla malliksi hyötyanalyysin sijaan. (Johanna Ivaska)
  • Kiusallista: ”Tiede on säänneltyä. Kuka tahansa voi julistautua tutkijaksi, mutta tiedeyhteisön ulkopuolisia ei oteta samalla tavalla vakavasti.” (Esa Väliverronen, tiedeviestinnän professori)
  • Tiedepolitiikan strateginen keskittäminen tuhoaa oudot pesäkkeet. Thymos-henki. (Helmi Järviluoma)
  • Professorin sapattivapaa mahdollisti ERC-kelpoisen anomuksen laatimisen. Aiemmin oli aikaa ajatella ja toimia, innostukselle oli tilaa. Nyt ollaan putkissa. Yliopistoon tullaan lukion uupumusputkesta. Yliopiston malliksi voisi ottaa koulun välitunnin. (Helmi Järviluoma)
  • Myös opiskelijat ovat hirvittävän ahdistuneita. (Eeva Luhtakallio)
  • Mikä teidät pyhittää ikuisen totuuden tuntijoiksi. (Erkki Niskanen, eläkeläisprofessoreista vanhin).
  • Yliopisto on kiiltävää pintaa huippuyksikköineen. (Sanna Ryynänen)
  • On puhdistauduttava kuormittavasta hälystä. Kirja Sivistyksen puolustus. (Helmi Järviluoma)
  • Tiedemaailman vanhoillistuessa kannattaa olla tyhmänrohkea. (Helmi Järviluoma)
  • Twitterissä tiedeväki on itsensä tunnetuksi tekemiseksi (Pekka Aula / Pekka Isotalo)
  • Yliopistojen alistamispolitiikka Unkarissa ei ole jossain etäällä. Ei pidä etäännyttää. (Eeva Luhtakallio)
  • Koko yliopisto on luotava uusiksi, tieteenaloista on irtauduttava. (Mies yleisöstä).
  • Meidät on tarkkaan nuotitettu, olemme kovia ammattilaisia mutta teemme mitä järjestelmä toivoo, 30 lukee julkaisujamme. Oman jäljen luominen? (Anu Kantola)
  • Lieksa-tutkimus yhdessä maahanmuuttajien kanssa, taisteleva asiantuntijuus. (Tiina Sotkasiira)
  • Osallisuuskokeilut. Social Media for citizen participation. NMRlipids project. Verkossa julkaistua ei voi varastaa. Tutkijat voisivat julkaista myös ”keskeneräistä”, ei vielä julkaisumuodossa olevaa. (Heli Laine)
  • Yliopistojen kaikki luennot ovat avoimia kaikille. courses.helsinki.fi. (Kimmo Vehkalahti)
  • Demokratia ei ole valtiomuoto vaan tapa olla yhdessä. Rosanvallonilta oppia. (Sanna Ryynänen)
  • Isot itsestäänselvyydet ja uskomukset, talouskasvu, kulutuskulttuuri. Yliopistot ovat osa ongelmaa. Insituutiot uusintavat uskomuksia. (Sanna Ryynänen)
  • Professoriliiton perustamisen (1969) ainoa peruste oli estää henkilö- ja ääni -periaatteen tulo yliopistoihin. (Mika Kallioinen)
  • ”Henkilö- ja ääni -periaatteen vaara täytyi torjua vaikka ulkoparlamentaarisuutta hipovin menetelmin.” (Professoriliiton nettisivut)
  • Tulosajattelun tuominen yliopistoihin 1980-luvulla oli suurin muutos Suomen yliopistojen 380-vuotisessa historiassa. (Mika Kallioinen)
  • Suomen Fyysikkoseura vastusti Suomen liittymistä Cerniin 1991. (Kari Enqvist)
  • Jaottelu tolkkuun tai meuhkaajiin pitää purkaa. Ei voi vetäytyä neutraaliuden taakse. Tieteen pitää mennä päin. (Eeva Luhtakallio, poliittinen sosiologia)
  • Yliopistoa ja tutkimusaiheita luonnehtimaan sosiaalisuus, demokratia, ympäristö, syrjäytyminen, ekologinen sivistys, yhdenvertaisuus, kulttuurimoninaisuus. Nykyvallalle on luotava vastavoimia. (Sanna Ryynänen, sosiaalipedagogiikka)
  • ‘Rohkeus’ tieteenpäivien teemana on epämukava, vieras muotitermi. Rimpuilen ulos palkkatyöstä, väärästä työstä. Suojaudun fiktioon. (Laura Lindstedt)
  • Elämäntyylini ei istu yhteiskuntaan. Se olisi teeskentelyä. (Vuoden nuori taiteilija J. A. Juvani)
  • Taide auttaa tiedettä paremmin ymmärtämään materian maailmaa. Kauppakorkeakoulu / Aalto on äärimmäisen kontrolloitu eikä mahdollista energiakokemuksellisuutta. (Paavo Järvensivu)
  • Nykymaailmassa on alkukantaisen psykologian ainekset: vainoava syyllisyys, antiikin thymos. Marke Ahosen kirjoitus. (Paavo Järvensivu)
  • Rohkeuttamme oli puulämmitteisen mökin ostaminen. Metsäpuutarha, lahopuutarha, rytö, asuntoja pieneliöille, ajattelun avaajia. (taiteilijat Maria Teeri & Janne Nabb)
  • Tutkijan itseymmärryksen muuntuvuus? Voihan uida olipa systeemi mikä tahansa. (Kari Enqvist)
  • Tieteessä häntä heiluttaa koiraa, julkaisupaine. (Kari Enqvist)
  • Tiedelehtien into kokeelliseen julkaisemiseen on vähentynyt. Joutuu kirjoittamaan tiukkojen sääntöjen mukaan, persoonallisen tyylin tuho. (Helmi Järviluoma)
  • Koskettava, kiinnostava, jopa räikeä tiedeviestintä voi toimia syvällisen, pohtivan ja vetäytyvän tieteenteon puolustajana yhteiskunnassa. (Katri Saarikivi)
  • Irti pdf-maailmasta, pdf-tehtaista, digipediaan, kohti universaalia mallia. Julkaisemisen rahavirrat käännettävä, vai pitäisikö yhtiöt vallata. https://doaj.org. (Mikael Laakso)
  • Media jeesustelee, luo myyviä yksilökertomuksia, joneja, fazerinenkeleitä, hyggevilttiä, kokemuksellista totuutta. Jeesustelutarina kollektivoituu, muuntuu uskomiseksi kuin herätysliike, ei väliä onko totta. Jeesustelu on paniikkiimekanismi kaaoksen keskellä, kaikki muka hyvin. Median populismi. Viktoriaaninen Susanna Koski. Sauli Niinistön sanonta ’suuri tarinamme’ luo ulossuljettuja. (Maria Mäkelä)
  • Nuorille on luotava klikkauksia, rahansa media saa nuorilta, tällä on kiire. (Kaius Niemi, HS-päätoimittaja)
  • Ilmiöopetus ja ilmiöppiminen. (yleisökannatusta, mm. Erkki Niskanen)
  • Toislajisuus, toismaailmallisuus, tieteenalojenjälkeisyys, reunalle hakeutuminen. (Maria Teeri & Janne Nabb, Kari Enqvist, Marianne Liljeström, Kristiina Hannukainen)
  • Uskalla hypätä, painovoima hoitaa lopun (Pulkkila-lähtöinen Päivi Törmä)
  • IPCC on epäonnistunut, ei ole välittynyt politiikaksi. (Eeva Luhtakallio)
  • Ilmaston kehitys ei riipu äänestäjistä tai päättäjistä. Kiina on tehokkaampi toimija, siellä ei äänestetä. (Markku Kulmala)


Vastakkainasettelu, kahtiajako
 

Tieteenpäivien puheissa nousee esiin voimakas vastakkainasettelu tiede- ja yliopistopolitiikan sekä toisaalta tiedeväen välillä. Tästä voi tehdä päätelmän, jonka myös mies yleisöstä esitti: yliopisto on pantava uusiksi.

Ylläolevista lainauksista miltei mikä tahansa riittäisi väitöskirjan aiheeksi. Yhden jo löydämmekin, joulukuisen (2018) tohtorin Kristiina Hannukaisen väitöksen ‘Tutkijakoulutus, tieto ja tutkijuus tietokapitalistisessa hallinnassa’.



Mummohypoteesi vastaan strategiat


Virpi Lummaa, Johanna Ivaska, Minna Palmroth, Helmi Järviluoma, Eeva Luhtakallio, Anna-Liisa Laine, Jari Kaukua, jokunen muu. He ovat onnistuneet puijaamaan European Research Councilia (ERC). Miten se tapahtui? Äitiyslomalla, yksinhuoltajana, sapattivapaalla, etäällä tieteen poliittisesta ohjauksesta, kaukana Akatemiasta, Strategisesta neuvostosta, ministeriöstä (OKM), valtioneuvostosta sekä vaikuttavuus- ja tulosvaateista.

Virpi Lummaa kertoi keksineensä mummohypoteesin tarvitessaan mummon apua lapsen hoidossa. Aineiston keruussa meni kuulemma 5 vuotta, kirkonkirjojen selaus 1700-luvulta alkaen, sukupuut, mummojen vaikutus lastenlasten lukumääriin. Sattumoisin verrokiksi löytyi elefanttien sukupuut. Tällaista on tiede Euroopan huipulla (ERC). Ei siihen tarvita valtioneuvoston, Akatemian tai strategianeuvoston tematisointia.

Vastaavalla otteella olivat syntyneet Minna Palmrothin avaruusaiheet, tiedeyhteisöjen mielestä mahdottomia tutkittaviksi, ehkä 10 vuoden päästä, rahaa ei antanut Suomi, ei Akatemia mutta ERC antoi. Suomessa ylikilpailutettu ja poliittiseti ohjattu rahoitus on vanhoillista, sanoivat tutkijat. Helmi Järviluoma kypsytteli ERC-aiheen metsien keskellä, pyhällä selällä, sapattina. Pari kertaa olen kuunnellut Anna-Liisa Laineen näkemyksiä tutkimustyöstä. Tiedeakatemian esitelmässään Laine tuomitsi aiheen sitomisen tulokseen ja vaikuttavuuteen. Tutkimustyö on idean hiomista, etsimistä, tutkimus voi myös harhailla, löytää uusia kysymyksiä, lähteä sivupolulle. Tutkimus ei ole strategiaa. Yliopistot kuolevat strategioihinsa, joihin OKM ne omavaltaisesti pakottaa, kiristyskeinonaan yliopistolain 49 §.

Suomen tiedemaailma on sisäsiittoinen ja etujaan varjeleva. Fyysikkoseura vastusti Suomen liittymistä Cerniin peläten omien rahojensa vaarantuvan, muistutti Kari Enqvist. Tänään Professoriliitto vahtii, ettei tieteellisen julkaisemisen ”laatu” saa laskea julkaisumarkkinan muutosten myötä. Aiemmin, 50 vuotta sitten Professoriliitto taisteli ”ulkoparlamentaarisuutta hipovin menetelmin” henkilö ja ääni -periaatetta vastaan. Kuinka olennainen on tieteen laadun kriteerinä pidetty tieteilijöiden viittailut toisiinsa? Ammattikuntaa rajaava ja säilövä vertaisarviointi sai tieteenpäivillä tuomion monesta suusta. Entä rahoituksen rajaaminen ennalta määriteltyihin teemoihin? Kilpailutus jota Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mantila puolustaa herännäisjohtajan lailla (tiedebarometrin julkaisu 2019, video jota ei löydy).



Ilmiöyliopisto  


Jyväskylän yliopistossa on kielletty käyttämästä sanaa oppiaine. Näin kertoi filosofian professori Sara Heinämaa seminaarissa Kielen rappio, totuuden tuho 2.11.2018. Muinoin kieltoja antoi Venäjän tsaari. Tänään tsaari asuu yliopistolla. Sananvapaus oli ja meni.

Tieteenpäivillä parikin paneelia pohti ilmiöoppimista ja sen suhdetta tieteenaloihin. Näkemykset menivät ristiin, paini suli kompromissiksi. Yleisön joukosta ilmiöoppimista ehdoteltiin muutaman kerran. (Yllättäen 1970-luvun poliittiset opintokerhoilijat, tämän päivän professorit linnoittautuivat tieteenalojensa suojiin.)

Mitä on ilmiö? Mikä ilmenee? Peittääkö ilmiö jotain? Onko ilmiö fenomenologiaa? Miten asiaintila näyttäytyy? Onko ilmiö kokemuksellisuutta, mielivaltaista valintaa, peräti populismia? Slunga-Poutsalon sanoin: asia on niinkuin näyttää. Filosofian professori Sara Negri sanoi taannoin että hän ei usko mitään mikä ei ole loogisesti johdettavissa hyväksyttävistä perusteista.

Kuu pimeni ja punersi. Mahtava ilmiö! Kautta historian pimennykset ovat luoneet pelkoa, paniikkia, kaaosta. Ilmiö - mikä tahansa - on satunnainen, perusteeton, logiikkaa vailla, epätieteellinen, vallan ja mielivallan metodi niin kauan kuin tapahtuman tieteellinen selitys on tuntematon.

‘Ilmiö’ on yhtä aikaa hyvä sekä petollinen käsite. Ns. tavalliselle ihmiselle maailma näyttäytyy sekopäisena, tieteilijät mumisevat latinaa jolla ei ole yhtymäkohtaa kansalaisen kokemaan. Ekonomisteilla ja poliitikoilla on oppiaineensa ja fraseologiansa, jotka menee yli ja ohi. Tieteen alat ovat lukkiutuneet termistöihinsä (mikähän sana tämäkin on, termistö). Myös tieteilijät itse ovat tuuliajolla, maailma näyttäytyy kompleksisina, viheliäisinä ongelmina joihin ratkaisuja löytävät vain tieteilijät - niin he väittävät eli etupolitiikkaa tämäkin.

Maailman sekopäisyys vaatii tieteellistä ja taiteellista kirkastamista. Tässä mielessä ilmiöyliopistolle on tilaus. Ilmiöt täytyy palastella ja palautella ymmärrettäviin lähtökohtiin, alustoihin, syntyperustaan. On mentävä ihmismittaisen kokemisen ja ymmärtämisen tasolle. Miten?

Varoittavia esimerkkejä löytyy. Ilmiöillä voidaan tarinoida ja jeesustella miten tahansa.

Ilmiötarinointi on pesiytynyt humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Akatemian Strategianeuvosto erikoistuu ilmiötieteeseen, ei niitä purkaakseen vaan niillä ratsastaakseen. Käytän esimerkkinä Neuvoston rahoittamaa julkaisua ‘Kaupungistumisen käännekohdat’. Sen on laatinut Demos Helsinki osana URMI- ja BEMINE-nimisiä hankkeita.

‘Kaupungistumisen käännekohdat’ sanoo itse näin: kuvaamme ympäröivän maailman ilmiöitä, keskeisiä ilmiöitä. Skenaarioidemme taustalla on ”näyttää siltä että” -tietoutta. Skenaariot laadittiin sidosryhmien ja kumppanien kanssa. Demoksen tutkija Otto-Wille Koste kertoi 15.1. Tulevaisuuden tutkimuksen Seurassa, että skenaarioita miettimään koottiin seminaariin kahdeksi päiväksi 80 asiain tuntijaa sidosryhmistä ja kumppaneista - eipä ihan pikkujuttu, keitähän lie kumppanit olleet. ”Näin me seminaarissa päädyimme näkemään”, sanoi Koste.  - Liekö metodina ollut em. Negrin logiikka?

Tulevaisuuden tutkimuksen seurassa Demoksen julkaisu sai vastaansa moninaista kritiikkiä. Mitkä teidän lähtökohtanne olivat? Mihin perusteisiin skenaarionne nojaavat? Löytyykö perustoja, ‘aksioomia’, mistä lähdette liikkeelle? Mistä suunnasta ilmiöitä katsotte? Kuka ilmiöt valitsi? Viittauksia ilmiöiden syntyhistoriaan ei julkaisussanne ole (tämä oli Heikki Loikkasen yksi huomautus). Ovatko skenaarionne maailmankuvallisia, ideologisia? Järkyttävintä oli Demos-tutkijan suhtautuminen näihin kysymyksiin: hän torjui kaiken, kaiken, kaiken. - Tällainen on pelottavaa. Kun heittää sanan ilmiö, voi nähdä maailman miten haluaa tarvitsematta kuunnella muita. Poliittisperäinen tutkimusrahoitus (STN, Akatemia) ja sen oheismenettelyt - kumppanit, sidosryhmät, asiantuntijat, seminaarit, vuorovaikutus, viestintä, julkistukset, iltapalat, some-mainonta - ruokkii mukanaolijoiden itsetuntoa, kaikkitietävyyden tunnetta, kritiikin torjuntaa, lopulta ylimielisyyttä. Pelottavaa. Epätiedettä tieteen nimissä.

Tulevaisuuden tutkimuksen seurassa kerrottiin toisestakin STN-rahoitteisesta hankeryppäästä, ketterästä kaupungista, Tampereen skanskoista ja yiteistä. Ryvästä mainostettiin myös tieteenpäivillä, saman esitelmöijän toimesta. Hankkeessa tuotekehitellään uusia rakentamiskohteita Tampereen rakennusfirmoille, YIT ja YH, SRV, rannan hiedalla. Markkinointia eläytetään päivätansseilla näyttelijäin ja vetäjien kera. Robotti tyydyttää rakastajan kaipuun. Hankejohtaja mainitsi ohimennen BMV:lle ja Attendolle avautuvan markkinan. Tutkijan tietämys alueen historiasta vaikutti olemattomalta. ”Mikähän se Näsijärveä pilannut firma oli, oisko ollu  metsäboard”, tutkija aprikoi. Tietääkseni firmat olivat Serlachiuksen sellutehdas ja Haarlan paperitehdas (ohimennen sanoen: Näsijärven pohjalietteestä löytyy allekirjoittaneenkin kädenjälki, epäonninen pulperimies).

Onko yliopistolla oikeus käyttää kaiken kansan varoja yhden kaupungin hankkeisiin, kaupungin etupolitiikkaan ja markkinoiden luomiseen firmoille? Eikö tutkittavaksi löydy vähemmän ilmiölähtöisiä kysymyksiä? Miksi Akatemia, STN ja tieteilijät eivät ota tutkittavakseen vuosikymmeniä harrastettua maan ylimääräisen arvonnousun omimista kaupungeille ja siirtämistä asuntojen hintoihin ihmisten maksettavaksi, urbaani saalistuspolitiikka?

Kuinka vankka pohja on tieteellä, jos mikä tahansa substanssimääre tai ilmiö (kaupungistuminen) asemoidaan tieteen perustaksi? Kyse on kehittämistyöstä,  jonka sisälle piiloutuu intressejä. Yliopisto ja tiede alenevat tuotekehittelyksi. Tampereen yliopiston aika on ohi, historia päättynyt.

Akatemian Strateginen neuvosto (STN) näivettää yhteiskuntatieteen.



Tutkijan itsekuva Kristiina Hannukaisen väitöskirjassa


Hannukaisen väitöskirjasta löytyy pienelläkin selauksella yliopistolaisen itsekuvan määreitä:

  • hukassa oleminen, hämäryys, tiedottomuus, ajopuu, odotustila (s115).
  • kun kaikki on epävarmaa, silloin me ollaan kaikkein kuuliaisimpia. (116)
  • tietokapitalistisen hallinnan tavoitteiden ja toimintatapojen kyseenalaistaja (116)
  • kykenevyyden näytteleminen (117)
  • diskurssitaituruus (117)
  • omaehtoinen reunoilla oleminen (118)
  • jatkuva taisteluvalmius (119)
  • etsitään vaihtoehtoja vaihtoehdottomuudelle (119)
  • koko ajan esitetään ja ‘tullaan joksikin’ (120)
  • omia polkujaan kulkeva kyynikko (98)
  • taktikoiva opportunisti (98)

Yliopisto pakottaa reunalle. Miksei saman tien astuisi ulos. Jääköön yliopisto. Jääköön valtion monopolisoimat tutkinnot. Jääköön tohtorius. Yhtä hyvin voi väitellä ihmisten parissa tai sosiaalimediassa, kadunkulmassa Homeroksen lailla. Kannattaako vanhoilliseen, elitisoituneeseen yliopistoon kiinnittyä. Laura Lindstedtin sanoin: rimpuilen ulos, hakeudun fiktioon. Fiktio, mielikuvitus, joka Hararin mukaan erottaa ihmisen eläimistä, on kulttuurin perusta ja elinvoima.

Sosiologisesta (sosiaalisesta) mielikuvituksesta sai voimansa jo C. Wright Mills joka nyt on uudestisyntynyt Suomessa: Juha Suorannan kirja sekä Suvi Salmenniemen virkaanastujaisluento 2018.



Tiedemaailman valtalukko - Suomi on Unkari


Se mitä tänään tapahtuu Unkarissa - yliopistojen poliittinen alistaminen - on tapahtunut Suomessa vaiheittain jo aiemmin. Unkari seuraa Suomea.

Suomen tiedemaailmaa jäytää jättimäinen valtalukko. Lukon ydin on OKM:lle keskitetty rahanjakovalta, yliopistolain 49 §. Valtalukon muista osapuolista osa on mukana tieten tahtoen (yliopistojen hallinto, rehtorit, Unifi), osa pakotettuina ja valtakuvion kokonaisuutta tunnistamatta. Pakotettuja ovat erityisesti yliopistojen tutkijat ja muu henkilöstö. Hämähäkkimäisin sitein heidän toimeentulonsa on sidottu vallan seitteihin. Heidät voidaan koska tahansa todeta poisheitettäväksi ylijäämäksi. Traagisinta on seitin sisällöllinen vaikutus tutkimiseen, tieteen ja opetuksen sisältöihin. Tämä on koko ihmisyhteisöä, niinsanottua kansaa koskettava asia. Kansan yliopistoa ei enää ole. On talouden ja politiikan ylätasojen kanssa veljeilevä yliopisto.

Kuinka on mahdollista että yksi ministeriö ja sen muutama virkamies, kansliapäällikkö etunenässä, itsevaltiaina jakelee miljardien koulutus- ja tiederahoitusta? Tämä ei ole demokratiaa, tämä ei ole liberaalia demokratiaa, tämä ei ole minkään sortin demokratiaa. Tämä on eliittien keskitettyä valtaa. Tuo valta ei ole oikeutettua, ei vaikka olisi lailla lukittu. Kuinka tällainen mekanismi on voitu luoda? Keskeisin luomistapahtuma oli yliopistolaki 2010, kruununa lain 49 §. Ministeriö, yksi ministeriö jakelee miljardien pottia tuosta vaan kuin namuja taskusta. Olethan kiltti, onhan strategiasi oikea, täyttyyhän tulostavoite, muistathan raportoida. Löytyykö Suomen julkishallinnosta tai yhteiskunnasta toista näin omavaltaista vallan keskittymää? Ehkä Nokia oli sellainen, ilmankos se mätäni ja hajosi. Ministeriö ei mätäne. Tiedemaailman pääjohtajat VTT:n johtajasta alkaen aloittavat Tiedebarometriä julkistettaessa puheenvuoronsa kumartaen sanoilla ”kunnioitettu kansliapäällikkö”. Putinismia, hyi saatana.

Rahanjakovalta mahdollistaa yliopistoihin, tieteeseen, tutkimukseen, tutkimusteemojen muotoiluun ja rajaamiseen, tiedemaailman henkilöstöön kohdistuvan painostuksen, pakottamisen, kiristyksen. Historiallisesti ja tieteenfilosofisesti lie ainutlaatuista ja kestämätöntä se, että valtio ja sen poliittinen johtajisto, virkakunta ja elinkeinoelämä on tieteen ylin hallinto ja sisältöjen ohjailija. Tiede ei ole vapaa. Tilanne on laiton, perustuslain vastainen. Unkarin Orban saa mallinsa Suomesta.
 
Itä-Suomen yliopiston historian professori Jukka Korpela kiteytti ongelman ja sen ratkaisun osuvasti: ”Tutkijoiden pitäisi astua tästä pelistä pois. Se tuskin onnistuu moneltakaan ennen kuin nykyiset rahoitusjärjestelmät puretaan.” (HS 11.1.2019)

Tieteen liepeille on länsimaissa kietoutunut mitä erikoisimpia rahastusmekanismeja. Tutkijain ura ja toimeentulo kietoutuu, paitsi nukketeatterimaiseen tutkimusrahoitukseen, myös tiedekustantajien liiketoimintaan (tuotto yli 30 %). Kietoutumaa tuetaan kansallisin toimin: tiedejulkaisujen pisteytys,  jufo, vertaisarviointi, tiedeväen sisäinen hierarkia, professoriliiton valtapolitiikka, maallikoiden määrittely vähemmän vakaviksi, tiedeviestinnän yksisuuntaisuus, kumppanien ulossulkeva valikointi (Demos, Sitra, Etla, UPI, yritykset), tieteen laadun kriteerit, poliittiset neuvostot, yliopistojen hallinto.

 


Demokratia ei ole valtiomuoto vaan yhdessä tekemistä


Otsikon lause oli tieteenpäivien suurin viisaus. Sen lausui sosiaalipedagogiikan lehtori Sanna Ryynänen Itä-Suomen yliopistosta.

Demokratian olemusta ei tieteenpäivillä juurikaan pohdittu, paitsi niinsanottuna populistisena kriisinä. Miksi näin? Eikö asia kiinnosta tiedeväkeä ja yliopistoa? Johtuuko tämä siitä että yliopisto itsessään on epädemokraattinen valtarakenteeltaan, sisäisenä ja ulkoisena kuplautumisena ja yhteisöllisyyden murentajana.

Mitähän politiikan tutkijat mahtavat tehdä? He hyökkäävät. Kohteikseen he löytävät ymmärtämättömän kansan, populismin ja huuhaan. Jopa yliopiston rehtorit, rehtorien neuvoston Unifin puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen heittelee televisiossa käsitteitä huuhaa ja populismi (Ylen aamutv 16.1.). Ansaitseeko tällainen tieteily arvostusta? Olisitte tulleet kuuntelemaan Maria Mäkelän esitelmöintiä tarinoinnin vaaroista. Media, esimerkiksi Helsingin Sanomat jeesustelee (huuhailee), todisteli Maria Mäkelä. Mikä ero on jeesustelulla, huuhaalla ja populismilla? Kertokaa, rehtori Mönkkönen, kertokaa, Johanna Vuorelma, kertokaa, kaikki muut. Mikä ero on huuhaalla ja jeesustelulla? Tuollaisine puheinenne te itse olette huuhaa. Tieteeseen kuuluu pyrkimys täsmällisiin käsitteisiin. Kuinka täsmällinen käsite on huuhaa?

Helsingin Sanomat kirjoitti tieteenpäivien aikana aukeaman verran huuhaasta ja tieteilijöiden - Risto Ihamuotila, Kari Enqvist, Johanna Vuorelma - julistamasta hyökkäyksestä huuhaata vastaan. Tunnettu professori kolumnoi taannoin viemärirotista. Siinä on nykytieteilijöiden kansa-suhde, rottia me ollaan. Mahtaako hävitä eugeniikalle?

Euroopasta löytyisi mallia toisenkinlaiselle politiikan ja demokratian tutkimukselle. Leuvenin yliopiston professori Clement Fontan tutkii finanssietiikkaa, kuinka EKP:n toiminta on ongelma demokratian kannalta (Kauppalehti 10.12.2018). Mihin tieteen hyökkäys pitää siis kohdistaa: huuhaahan, populismiin vai finanssivaltaan? Mikä on arvauksenne, rehtori Mönkkönen, mikä on arvauksenne,  asiain tuntija Vuorelma?

Vielä kerran pitää kiittää Sanna Ryynästä. Hän mainitsi Rosanvallonin, olisi voinut mainita myös Rancieren.

Populismi- ja paskapuhevihaan lukkiutuneet tieteilijät ja toimittajat hokevat liberaalin demokratian hyvyyttä. Mikä on sisältö, ei pelkkä muoto. Demokratia ei ole valtiomuoto. Liberaali demokratia on valtiomuoto.

Kokeilevaa demokratiaa yliopistoväki voisi harjoitella arkityössään. Tieteen metodi on avattava ja  demokratisoitava, ehdottaa kolleganne Katri Saarikivi. Kuka tahansa voi olla vertaisarvioija, hän jatkaa. Siinä teille projekti, uitavaksi.



Yliopisto ja niinsanottu kansa - kumpi kummalle, kuuntelee joku


”Tiede on säänneltyä. Kuka tahansa voi julistautua tutkijaksi, mutta tiedeyhteisön ulkopuolisia ei oteta samalla tavalla vakavasti.”

 - Noin johdatteli paneelin vetäjä Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen. Paneelin otsikko oli Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus. Väliverrosen kohdalle tuli päivien suurin huutomerkki. Meitä ei oteta vakavasti.

Väliverrosen verrokiksi on helppo nostaa useampikin toisinnäkijä tai tieteen pyrkimys: avoin tiede, sosiaalinen tiede, kansalaistiede, lukuisa joukko yllämainituista, Sotkasiira, Saarikivi, Ryynänen, Luhtakallio, molemmat Laineet, Lummaa jne.

Miksi tutkija on twitterissä? Mainostaakseen itseään ja asiantuntemustaan, sanovat Pekka Isotalo ja Pekka Aula. Tutkijain twitteröinti on yksisuuntaista ja sisällöltään mainontaa, siinä mielessä tyhjä.

Anu Kantola kysyi, säilyykö Suomessa ”laadukas julkinen tila”. Viestinnän professorin mukaan Suomen media on laadukas. Kantola murehti kun media on nyt tiukoilla (taloudeltaan). Kantola todisti muutakin: ”Suomi on valtava menestystarina taloudellisesti. Ihmisten liikkuvuuden myötä maalaistytöstä tuli Helsingin yliopiston professori (tarkoitti itseään). Nyt on taas uuden hyvinvointiprojektin aika.”

Tuollaista puhetta kuullessani en usko tieteen objektiivisuuteen. Tiedettä määrittää omakohtainen kokemus ja lipova suhde valtaideologiaan. Kantola on professori. Kantola on Helsingin Sanomien kolumnisti. Yle-gallupin mukaan Kantola lukeutuu viiden viisaimman joukkoon. Kaisa-talolla kuuntelin taannoin Kantolan tarinointia kirjastaan Matala valta (muistankohan nimen oikein). Tarinointi vierastutti, pinnallista ja myötäsukaista. Samalla tavalla vierastutti Kantolan puhe tieteenpäivillä: ”taloudellinen menestystarina .. ihmisten liikkuvuus”. Joillekin ihmisille tai ihmisryhmille tuo on ollut mielen ja terveyden vievää tragediaa, mistä yliopiston kuplaväellä ei ole aavistustakaan. Kehuvat omaa hyvinvointiaan ja vakavastiotettavuuttaan.

Mitä kertoo se, että eliittihenkiset Esa Väliverronen ja Anu Kantola ovat molemmat Helsingin yliopiston viestinnän tutkimuksen oppialalta? Mitä rakenteita tällainen oppiala pitää yllä? Keitä nostaa, keitä pitää vähemmän vakavasti otettavina, minkä median taloudesta olla huolissaan? Kantola johtaa Suomen Akatemian Strategisen neuvoston kuilut ja kuplat -hanketta. Kuka on kupla? Kuka on kuilu? Välillä tulee tunne, että kuplia ja ilmiöitä tutkiessaan tiede panee ihmisiä halvalla.



Se mitä ei ole voi jäädä huomaamatta


Mihin on tieteenpäiviltä kadonnut filosofia ja filosofinen epäily, skeptisismi? Tapana aiemmin on ollut tarjota ellei muuta niin edes akateemikko Niiniluodon pintasilaus, rajansa kaikella. Vieläkö looginen epäilijä Negri opettaa Suomessa, ei näy häntä päivillä? Olisi mukava kuulla homeerista väittelyä, platonista dialogia, millsiläistä mielikuvitusta.

Missä on talousfilosofia? Gaudeamuksen kirjakaupassa Vuorikadulla Talous ja filosofia -kirja kuuluu tänäänkin myydyimpien kirjojen kärkeen. Kiinnostusta siis olisi. Tieteenpäivillä talous vilahti vain yrittäjyyden ja riskinoton näkökulmasta, esittäjinä takuuvarmat tieteilijät, vartiaiset. Kansan talous ei taloustieteilijöitä elähdytä. Muinoin oli oppiaine nimeltä poliittinen taloustiede, vai mikä sen nimi oli. Tänään tieteenpäiviltä löytyi poliittisen sosiologian oppiaine, kantajanaan ERC-rahoitteinen Eeva Luhtakallio. Tieteen kärki liukuu sosiaaliseen. Ekonomistiikka marginalisoituu. Tämä on kiintoisa ilmiö, ilmiö.

Filosofinen ajattelu kuihtuu Suomesta samalla tavalla kuin myöhäisantiikin Kreikassa, mistä ERC-rahoitettu Jari Kaikua esitelmöi.  



JATKO-OSAT:


 Osa aikomastani jää vielä sanomatta. Työotsikoita ovat:

 - Yliopisto kirjoittaa voittajien historiaa

 - Tiedevallan makjavellismi, turhamaisuuden markkinat

 - Median jeesustelu ja uusherännäisyys

 - Eikö tiedeväen sanankäytöllä ole rajoja?

 - Twitter, niinsanottu tiedeviestintä ja ns. tiedeneuvonta

 - Tieteenpäivien merkitys ja jälki - kaikki katoaa

 - Taide näkee toisin

 - Ylijäämäihmiset ja paot, mitä tiede havaitsee, mitä kysyy

 - Tieteilijän oma kokemus ja näennäisobjektivismi



LÄHTEET JA LUKEMISTO (vapaassa järjestyksessä)


Tieteenpäivien ohjelma

Katri Saarikivi: Tiede toimii vain jos siihen osallistuvat kaikki. Yle-kolumni 9.1.2019.

Katri Saarikivi: Rakkauskirje tieteelle ja siitä tunteella puhumiselle. Puheenvuoro tieteenpäivien Rohkeus olla hiljaa -paneelissa 12.1.2019.

Nyt tulee vastaisku huuhaalle. HS 9.1.2019.

Jukka Korpela: Tieteestä on tullut julkisuuspeliä. HS 11.1.2019.

Mika Kallioinen: Professoriliiton kolme vuosikymmentä (jarrutuspuheet eduskunnassa)

Tapahtuipa eräänä vuonna (Professoriliiton jarrutuspuheet eduskunnassa 1970)

Professoriliiton nettisivut

Jukka Mönkkönen, Ylen aamutv 16.1.2019.

Kristiina Hannukainen: Tutkijakoulutus, tieto ja tutkijuus tietokapitalistisessa hallinnassa. HY Kasvatustieteellisiä tutkimuksia 39. Väitöskirja.

Clement Fontan. Keskuspankin omatunto. Haastattelu Kauppalehdessä 10.12.2018.

Demos Helsinki: Kaupungistumisen käännekohdat.

Marke Ahonen: Konfliktin kolmas osapuoli: Thymos antiikin ajattelussa. Niin & näin 4/2018. 

Jussi Välimaa: Opintiellä oppineita (yliopistovallan vaiheet). University Press of Eastern Finland.

Juha Suoranta & Sanna Ryynänen (2014): Taisteleva tutkimus

Juha Suoranta (2017): C. Wright Millsin sosiologinen elämä

Suvi Salmenniemi: Sosiologinen mielikuvitus ja toivon politiikka (virkaanastujaisluento). Tieteessä tapahtuu 4/2018.

Seminaari 2.11.2018 Kielen tuho, totuuden rappio.


* * *

Tieteenpäivien tilaisuudet joihin osallistuin ja joista kirjoituksen alun lainaukset on poimittu:

ERC - tutkijoille jotka kulkevat omia polkujaan
Kannattaako Suomessa olla tieteellisesti rohkea ja tehdä riskitutkimusta
Haastaako ilmiölähtöisyys oppiainesidonnaisuuden?
Tieteenpäivien avajaiset
Suomen Akatemian aamukahvit - aiheena palkitseminen tieteessä
Suomen Akatemian aamukahvit - aiheena arktinen alue
Suomen Akatemian aamukahvit - aiheena ilmasto
Tarvitaanko rohkeutta, jos vakiintuneet tieteenalat eivät tue omaa tutkimusalaa?
Rohkeus uudistaa korkeakouluopetusta
Professorin työ - jatkuvuuksia, muutoksia ja käännekohtia
Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus
Totuuden jälkeinen aika
Moraalinen rohkeus (osin)
Kansalaisrohkeus (kahdelta panelistilta katosi rohkeus tulla paikalle)
Terveyspolitiikan taistelukenttä
Rohkeus olla hiljaa
Taigan ja tundran tarina - geenit, kielet ja kulttuurit pohjoisessa Euraasiassa
Mikä on rohkeaa taiteessa?
Rehtorin vastaanotto