Afrikan tulevaisuus - Tansaniasta käsin ajateltua

 

Viikon ajan kiertelimme Tansaniaa. Vaikutelmia, ajatelmia, monenlaisia. Mieli lentää, syvälle ja kauas.

Livingstone etsi Niilin alkulähteitä niitä koskaan löytämättä - ei olematonta voi löytää. Toinen britti etsi elämänsä ajan Amazonin kadonnutta kaupunkia (samanniminen elokuva) mutta katosi lopulta itse poikansa mukanaan. Kadonnut kaupunki löytyi puoli vuosisataa myöhemmin.

Olematonta tai lähes sellaista etsin minäkin. Mieli lentää. Tässä alkupaloja:

Salama iskee lähelle, maa tärähtelee. Bambuhotellin lukitussa huoneessa pilkkopimeys, sähköt poikki, missä on avain jos salama majan sytyttää, oveakaan en löydä. Sama Darissa, puoli metriä vettä kadulla, autot liikkuvat juuri ja juuri, hotelliin ryöppyää vesi yläkerroksia myöten. Kiinan insinöörien rakentama kuusikaistatie ei edes valmis mutta nyt jo suljettu, on tulvan alla, taloista näkyy vain katot. Australiassa palaa, siellä ei sada, itäisessä Afrikassa moninverroin. Nämä ovat saman asian kääntöpuolia, lämpö kasautuu Intian meren länsilaitaan, nostaa sateen. Tämän ilmiön, Dipolin, sisar Tyynellä merellä on El Nino. Jos mihin niin näiden selittämiseen tarvitaan tieteellistä viileyttä, ei hysteriaa. Maantie kohti Sambiaa ja Kongoa, tien pusikossa rekka kyljellään, toisella puolella kyljellään bussi, ovat raapaisseet toisiaan, ei ihme kun kuopat kierrettävä milloin oikean milloin vasemman laidan kautta. Tuossa jo toinen bussi kyljellään, ikkunat säpäleinä, ulosryömineet ihmeissään vieressä. Satojen öljyrekkojen jatkuva virta, ajavat perä perää, öljyä länteen, tyhjänä itään, yötä päivää, mihin öljy viedään, Sambiaan, Kongoon. Putkihan tuohon olisi pitänyt rakentaa, tai öljyjuna kuten Venäjältä Kilpilahteen. Afrikka on - tältä osin - fossiili, kaukana neutraalista. Mitä se neutraali tarkoittaa, politiikan kieli on mystiikkaa. Mikumin savannilla eläinten vuon aloittaa kirahvi ja impaloitten laumat, sisemmällä virtahevot, leijonat, seeprat, kuningas python. Majapaikan olut maksaa tuskin kahta euroa. Seafood-soupissa outoa lihaa, syöhän tuota paastopäivän ja ripulin jälkeen, ai, se olikin mustekalaa. Ihmisten ilottelu meren rannalla Sansibarissa, lapset rakentavat levämajaa, teinipojat pelaavat jalkapalloa valkohiesulla. Meri luo avaran mielen. Siipiratas vai mikä tätä laivaa kuljettaa, saarelle ja takaisin, vauhtia 10 kertaa Tallinnan lautta. Darin edustalla yli kymmenen konttilaivaa täyslastissa ankkurissa, miksi, Kiinaan, Intiaan, Vietnamiin vai mihin. Sansibarin torilla orjakaupan kammiot, ruoskintapuu, risti kuin ristuksella, orjan veri kuin viimeinen ehtoollinen. Päätä särkee ibu auttaa. Nairobin kentällä ebolan pelko, miksi virkailija tuijottaa yläviistoon, ahaa, jokaisen lämpötila läpivalaistaan, et pysty huijaamaan, taululta sen kaikki näkee. Taudin kuvaus kuvotti, kova päänsärky, vatsakipu, lihassärky, veri vuotaa, minä en kestäisi.

Afrikkaa ja maailman tilaa voi lähestyä lukemattomista suunnista. Pakko on sallia tietty satunnaisuus. Pieni hulvattomuus voi elävöittää tekstin ja herättää kysymyksiä, joita et muuten keksisi.


Afrikka ohi Kiinan ja Intian, Eurooppa jää alaviitteeksi

Jutta Urpilainen strategioi Afrikkaa EU:n nimissä. Ehkäpä Afrikka strategioi Euroopan. YK:n väestölaskelmiin pohjaava kuva alla (tai video) kertoo että vuonna 2100 Afrikassa olisi 4,5 miljardia ihmistä, Eurooppa pysyy 600 miljoonan tietämissä, jääden noin kymmenykseen Afrikasta. Kumpi kävelee kumman yli. Ihmismassalla on painoarvonsa. Mikä voima pysäyttäisi kymmenkertaisen massan. ( linkki videoon )

Koko maapallon väestöstä Afrikassa asuisi vuonna 2100 noin 40 %, 4-5 miljardia. Afrikka olisi monin verroin suurempi kuin Intia tai Kiina, jotakuinkin yhtä suuri kuin koko Aasia. Tänään Kiina mestaroi Afrikassa, milloin osat kääntyy. Jääkö Eurooppa alaviitteeksi maailmassa kuten Tansania tänään.


Alakulo läpi Tansanian, läpi itäisen Afrikan. Miksi?

Darista länteen ja lounaaseen kulkee maantie josta on vaikea tietää mihin se vie, ehkä Sambiaan, Kongoon, kierrettyään ensin Tanganjika-järven eteläpään. Tuo järvi on osa itäisen Afrikan hautavajoamaa. Vajoaman havaitseminen oli aidosti uutta tietoa, tiedettä. Geologien mukaan Afrikan sarvi irtautuu ennen pitkää mantereesta ja lähtee omille teilleen, suuntaa Intiaan. Siinä menee Etiopiat, Somaliat ja Eritreat sekä Mikumin leijonat. Tänään eri lähteissä kerrotaan vauhdiksi 4 - 10 milliä vuodessa. Hidas on vauhti, yhtä hidas kuin Tansanian sosiaalinen kehitys tänään.

Valistuksen taisteluhuuto nousee, kirjoitti professori taannoin. Tansanian maanteiden varsille huuto ei ole kiirinyt. Murjujen loputon virta, voi oi. Kojut huojuvat keppien varassa, ressu riekkuu tuulessa, tuskin kukaan mitään kojuista ostaa. Kepin juurella tuhraa tulta nainen, keittää riisiä vai tiskaako kuppia. Jo Darista kojujono alkoi, jatkuu ja jatkuu, kohta ollaan Morogorossa. Darin kupeessa Kiinan insinöörit rakentavat kuusikaistatietä, vähempi ei mahtipondille ja ksiille riitä. Tänä aamuna kyhätys oli tulvan takia suljettu, aamulla jyrisi ja tärisi, Darin kaduilla olisi voinut uida. Ei riittänyt Kiinan tietämys Afrikan ilmaston tuntoon. Palatessamme parin päivän kuluttua kuusikaistan keskiura oli sentään avattu. Mutta tietyömaan penkoille olivat hökkelit jo löytäneet. Nykymaailman kuva: kuusikaista ja hökkeli, Kiinan leuhke ja Afrikan murje.

Tansania kuuluu maailman köyhimpiin, kertoo länsimittarit. Miksi näin on? Ei Tansanian seutu osaton olisi. Tärkein vientituote on kulta. Rannikolta on löydetty öljyä ja maakaasua. Sisämaassa on vuoria ja vesivoimaa. Impalalaumat täyttävät savannit. Ei Suomessakaan muinoin muuta ollut kuin metsää ja järvenpohjan ruosterautaa. Puuhattiin ja keksittiin, tervaa, lankkua, myllyä, verkkoa, sellua, voita, runon laulantaa. Miksei Tansaniassa, ylipäänsä Afrikassa? Helppoihin vastauksiin emme tyydy. Turha psykologisoida, leimata somaleja. Syyt ovat syvällä ja moninaisia. Löydämmekö niistä edes osaa.

Humoristi kysyisi, mikä on Tansanian työllisyysaste? 30, arveli matkalainen. Kysymys on yhtä absurdi kuin vastauskin. Työllisyysasteen käsite on absurdi, niin Suomessa kuin Afrikassa. Siksi myös politiikka on absurdia, Suomessakin. Ekonomistien tiede johtaa hattarapilveen.

Miksi miehet kyköttävät majojensa edustalla tai tien poskessa. Ei istumalla kulu edes aika. Miksette pese likaisia seiniänne, kohenna nurkkapäitä, ojenna keppejä, peittele teiden kuoppia. Ylös vaan, verkkoa kutomaan, sukkula käteen.

Kerran näimme kuinka homma sujuu, ei olisi Suomen pojat pärjänneet. Se oli Jambianin kylässä Intian valtameren rantahiekalla, rääsyisen maasai-kaupan vieressä. Rakensivat majataloa, valoivat betonilaipiota. Kolme miestä juoksutti betonikärryjä niin vinhaan, että tuokio vaan, laipio oli valmis, betoni pursusi jo yli. Tuota vauhtia ei edes kiky loihtisi Suomessa. Vieressä nainen kuvasi valun kulkua kännykällä, onhan työnjohto oltava. Lienevät olleet maasai-miehiä, ei uuninpankolta. Afrikka nousee.

Mutta ne riekkuvat ressut teiden varsilla. Pintapsykologisointiin emme ala, jätetään psyykot Suomen Akatemialle ja persuille, palo-tutkijoille. Olemme Suomessa nähneet kuinka suo, kuokka ja Jussi vaihtuu laudoiksi eessä ovien kun akatemiat selittävät kaiken väärinpäin.

1800-luvulla Euroopan rojalistit uskottelivat olevansa edistyksen airuita. Maat ja valtiaat rynnivät Afrikkaan, itäiseen Aasiaan, Karibialle. Luonnonantimet ja ihmiset omittiin, varastettiin, tapettiin, laivattiin. Kongon kumi oli kuumaa. Jos päivän keruuannos jäi vajaaksi, iskettiin käsi poikki. Belgian Leopold pystytti itselleen vapauden patsaan Brysseliin, oikeuspalatsi seisoo tänä päivänäkin synkkänä linnakkeena EU-palatsien kupeessa. Silloisen Tanganjikan, nykyisen Tansanian, valtasi Saksa, aseet paukkui. Saksan hävittyä sodan alueen omi Britannia.

Sansibarissa on orjakauppamuseo jonka tasokkuuta ja tiedollista antia en ikinä olisi arvannut. Orjakauppa ja Afrikan kylien tuhoaminen oli pöyristyttävää. Siitä löytyy alkusyy Afrikan alennustilalle myös tänään.

(Kuvia orjakauppamuseosta kommentteineen facebookissa, ehkä työläs: )

1960-luvun paikkeilla Afrikan paikallisjohtajiston itsetunto oli sen verran elpynyt, että entisille orjaisännille näytettiin lähtölaivaa. Ajan hengen mukaisesti Tansanian Julius Nyerere ihasteli kiinavaikutteista maaseutusosialismia. Itä-Afrikasta katse suuntaa luontevasti merelle, siellä on Intia, Kiina. Käyköhän Afrikkaan rynniville kiinalaisille kuten kävi briteille puoli vuosisataa aiemmin, maitojuna, maitolaiva. Tansanian kollektiivikylien nimeksi annettiin Ujamaa. Maaseutujen asukkaat pakotettiin niihin samalla tavalla kuin Ukrainan ja Viron mailla aiemmin. Kotimajat jäivät shakaaleille ja käärmeille. Nälkähän siinä tuli, ujamaat jähnäsi, maat ja pellot kuihtuivat. Yhä tuttua kuin Suomessa tai Virossa: maa pusikoituu, pajukoituu, raihnaistuu, kovettuu, järvien vesi tummuu, kalat kuolevat, tyhjien talojen katot romahtelevat, pääsky tekee pesää, merissä lilluu levä. Ujamaa on suomi ja Suomi on ujamaa.

Kollektiivitalous epäonnistui, myönsi Nyerere ja jäi sivummalle. Saatiin uudet orjaisännät, nyt Maailmanpankki ja IMF. Maalle saneltiin ehtoja samalla tavalla kuin EU sanelee itäjäsenilleen ehtoja tänään. Valtion pitää olla tällainen ei tuollainen.

Läntisen pakkovallan kolme vaihetta Tansaniassa ja Afrikassa: 1) orjakauppa ja kyläkulttuurien tuho, 2) raaka-aineiden ryöstö, 3) läntisen finanssivallan ehdollistamispolitiikka.

Vähemmästäkin kuolee kulttuuri ja ihminen, ehtyy väestö, menettää itsetunnon ja kyvyn ryhtyä puuhaan. Suomessa sama on nähty muun muassa jokivarsikulttuurin täystuhona Kemijoella. Läntinen edistys on tuhon maailma.

Peda.net -sivusto sanoo asian näin: Joka känteessä eurooppalaiset pitivät omaa kulttuuriaan parempana ja pyrkivät eurooppalaistamaan afrikkalaiset. Samalla he heikensivät afrikkalaisten itsetuntoa ja identiteettiä.


Sisal, riisi ja keltariisi

Auton pomppiessa kohti Morogoroa ja Mikumin luonnonpuistoa (ja takaisin) jossain kohtaa näen miltei rannattomien istutusten levittäytyvän. Savanni tai rinne on raivattu, istutettu riveihin pensaita, kasveja, kunpa tunnistaisin mitä ne ovat: maissia, sisalia, banaania, en tiedä. Kuka nämä raiviot on luonut. Mahdotonta yksittäisille ihmisille, kyläläisille. En usko että olisivat Maailmanpankin rahtaamia sijoittajia, siinä olis kylttiä jos minkälaista. Olisivatko nämä ujamaa-perua tai valtion muulla tavoin tekemiä. Tuskin kehitysapua, ei ainakaan Suomesta. Ei myöskään EU:sta koska mainoskyltit puuttuu. Ihmeen hyvässä kunnossa ovat ja uudenoloisia. Mistähän pääkaupunki Darin ruokko tulee? Riisiä ja kanaa tyrkytetään joka paikassa. Kun sitä pari kertaa syöt, kaipaat jo muuta särvintä. Tuodaanko riisi Aasiasta vai onko se omatekoista? Luin tiedejutun geenimuunnellusta keltariisistä joka estää lasten sokeutumisen, vain Greenpeacelle se on mahdoton hyväksyä. Kansanterveys ja ihmisten ilo ei ole Greenpeacen fokuksessa.


Sansibar, saari salmen takana

Saari on kuin Suomen suuriruhtinaskunta kerran. Vuonna 1964 saari julistautui itsenäiseksi, Sansibariksi. Niinhän Tanganjika ja aiemmin Suomikin tekivät (ikkunastani näen rötiskön jonka paikalla Heimola sijaitsi ja jonka Helsinki purki). Tuli pyssymiehet Tansaniasta, salmen yli seilasivat, väkivalloin alistivat kuin Espanja Katalonian tänään. Sansibarin saaren länsirannalla salmen suuntaan on rivi jykeviä tykkejä. On täällä sodittu ennenkin, ketä vastaan kulloinkin. Eihän vaan Euroopan siirtomaavallat toisiaan vastaan? Vai palatsien orjasulttaanit? Tänään lennokit, tykit ja ilmatorjunta paukkaa ylempänä, Lähi-idässä, Irakissa, Syyriassa, Jemenissä. Aiemmin orjien perässä, tänään öljyn perässä. Orjat ja öljy, siinä on ihmiskunnan sivistys. Kauanko aurinkokunnan pitää tuhoaan odottaa.

Sansibarilla on jonkin sortin valtiopäivät kuten Suomella muinoin, parlamentti, päämies mikä lie, vaaliakin pitävät. Kirjassa Pimeydestä loistaa valo kirjailija Petina Gappah kertoo kuinka Omanin sulttaanikunta ja Sansibar veljeilivät muinoin, lie ollut valtioliiton tapainen. Välissä tuhansia kilometrejä merta, ohi Somalian, ohi Jemenin. On siinäkin liitto, lie olla sulttaanien liitto, ehkä vaihtoivat surioita, yön viihdykkeitä.

Ei Sansibar valtiona suuri olisi. Oma saarensa kuitenkin, ei tarvitsisi rajoista tapella. Meri rajaa, meri antaa kalan, meri tuo valon ja ilon ihmisille. Myös pimeä valahtaa hetkessä, ekvaattori on lähellä, naapurimaa Kenian yli kai se piirtyy. Aurinko halkaisee taivon, keskeltä ja ylhäältä, ei vilkoa sivusta kuten pohjantähden mailla. Ihmiset täällä eivät pidä hattua, kummastelen, pigmenttikö näitä afriuksia suojaa. Matkalle lähtiessä ajattelin ostaa hatun paikan päältä, mutta ei täällä sellaisia myydä.

Sansibarin itärannan (Intian suuntaan) valkohiesulla lapset rakentavat levälauttaa tai uittavat leikkilaivoja laskuveden jättämissä suvannoissa, yötä myöten. Taskulamppipari kiertelee suvantoja, kalojako he etsivät, eipä tarvii mennä kassan kautta eikä maksaa veroa valtiolle. Työllisyysasteelle yksi ja sama, täällä ollaan omassa varassa, vakaalla pohjalla, ei vajota kestävyysvajeisiin. Tässä Tansanian salaisuus onkin, omavaraistalous. Lännen mittamiehet kutsuvat sellaista köyhäksi. Jos mittana on ihmisten iloisuus (täällä meren rannalla), Tansania tai Sansibar olisi maailman ykkönen. Olen menettänyt uskoni läntiseen tieteeseen, näennäismittaajiin, kyynisiin viisaisiin ja median valheisiin.

Lännen puolella saarta pääkaupungin uimarannalla huimapäät ottavat vauhtia hypäten viisimetriseltä kiveykseltä yli rantahietikon yltäen juuri ja juuri aaltoon, elleivät yllä henki menee. Onko tämä Afrikkaa, tämä ilottelu, kansa kirmailee vedessä. Kalastajaveneet lipuvat mereltä, ankkuroituvat kauas rannasta ja miehet uivat loppumatkan. Tämä on sitä ekologiaa jota Suomessakin oli 1950-luvulla mutta jota nykyhetken urbaaniviisat, karit, mäet ja orakset, eivät tiedä tai myönnä. Tansaniassa hiilijalanjälki on kahdeskymmenesosa jalanjäljestä Suomessa. Mitä on edistys? Puheiseen kunnianhimoisista neutraalitavoitteista en usko, se on epätietoa ja sanahelinää.

On maailmassa turhempiakin maita, mukavaltioita. Jos kysytte minulta, niin Sansibarin valtio olisi ihka, nimenäkin valmis. Taloutena tekisi tiukkaa, vähintäänkin uusotetta. Sisämaan tienvarsi täynnä murjuja, tiet pahimmillaan ojankuoppaa. Toki vilahtaa myös kyltti ‘Tansanian valtion yliopisto’. Aiemmin Darin länsilaidalla näin kyltin ‘Tansanian open university’, varmaan yksityinen, läntinen kuten Tallinnassa. Miks nuo seisoo, lapio käteen, tien kuoppia täyttämään, ellei muuten niin Sipoon Sipilä aktivoimaan. Savun, lian ja pölyn mustaamia kaikki majat, kuin manaloita ois. Tällaista oli keskiajalla Saksan ja Lapin mailla, ehkä Savossakin, siellä Pietissä jossa lapsena leikittiin.

Missä on Oman? Sansibar ja Oman olivat siis kerran valtioliitto. On siinä ollu pari, kuin Suomi ja Turkki. Kaukana, Arabian ja Jemenin takana, montako tuhatta kilometriä, välissä pelkkää merta, kuin Suomi ja Islanti. Sulttaanit lie vallanneet, vietelleet, orjakaupan hiipuessa sulttaanilta apua taas pyydeltiin: ”mahdotonta on orjia vapauttaa, talous kuihtuu” kajasivat palatseistaan. Meillä Suomessa tätä kutsutaan työvoimapolitiikaksi. Afrikan orjat sidottiin turpeeseen ja kettinkiin. Turpeeseen sidotuiksi kutsuttiin syrjämaan asukkaita myös Suomessa. Heidät piti vapautettaman, työvoimaksi asetettaman, julistivat talouskasvuekonomistit, taskun tuomaiset. Mauno Koivisto rakennutti lähiöt turpeesta vapautettaville. Herrain suutareiksi Helsinkiin, te turpeen puskijat, kiven pyörittäjät, ropsin parkkaajat, ahvenen onkijat. Turve on kaiken pahan alku, todistaa Helsingin yliopiston helsus-tiede tänään, WWF ja Greenpeace, ympäristötieteilijät, syket, harkit ja markut, syyttävät ja pilkkaavat, meitä koskeloita. Ei heitä pidä uskoa. Kielensä ja luulonsa kullakin.

Olkoot, jätetään Sansibar hetkeksi. Käykämme manterella. Palataan, leijonat katseltuamme, savannit asteltuamme.


Käyskentelivätkö esi-isät ja esiäidit savannilla?

Joku, ilmeisen viisas, sanoi että tieteestä 90 % on kysymyksen mietintää. Tähän mielimme uskoa. Näin voimme röyhistää rintaamme mekin vaikka tohtorin hattua emme päämme peitoksi sovita. Toki Afrikan paahteessa sellainen lieri olisi kätevä. Palakoon päälaki, kyllä viisaus siellä säilyy.

Nyt siis alamme kysellä. Vastatkoon ken ehtii.

Maastoautoa ajaa nuori paikallinen. Hyvä tuuri, hän on aito luonnontuntija, etsii ja katselee aidosti, leijonille hänellä on äänimerkit kännyssä valmiina. Auto möyrää mutakuopan pohjalle, kallistelee, rapa lentää, kerran se hulmahti auton sisälle, kasteli penkit. Elämää tämä on.

Tämä alue, tiedoksi, on 3000 neliökilometriä, Mikumi nimeltään. Tansaniasa on suurempiakin luonnonpuistoja, suurin on Kilimansaron lähellä, Serengeti. Ihmettelin miksi KLM:n kone tekee välilaskun Arushan kentälle, keskelle pimeää, kuka hölmö tänne jäisi. Mutta kaikkihan sinne jäi, satoja, toiset tuli tilalle.

Siis tämä, Mikumi on tasanko jota vuoret, nuo morogorot ympäröivät joka suunnalta. Tasangon keskellä on kuulemma joki joka laskee Intian valtamereen mutta joka kuivuu kuivakautena ja tulvii sadeaikana. Täyttyyköhän koko tasanko tulvavedestä. Pakko niin on olla, tai joskus ollut. Hiesun ja mudan täytyy olla peräisin vuorista joista vesi on sen tuonut je levittänyt tasaiseksi pinnaksi. Geologia on hauskaa arvausleikkiä.

Savanni on melko avointa. Eläimetkö pitävät pensaikon kurissa, ne järsivät koko ajan. Kirahvi yltää kymmeneen metriin tai yhtä hyvin painaa päänsä maahan. Kun Suomessa lehmiä, hevosia ja lampaita laidunnettiin pelloilla ja metsissä, maisemat pysyivät avoinna, vaaralta näkyi Koitere. Kun laidunnus ehtyi, pusikot, lepikot, koivikot, kuusikot, itikat ja kyyt valtasivat maan.

Oho, kuinka suuri osa savannin isoista eläimistä syö elääkseen kasveja. Kirahvi, se on selvä. Elefantti saa suuhunsa korren kerrallaan, tuolla menolla nälkä ei lähde, möhömahalta. Kysyn oppaalta, mitä järvessä tuhiseva virtahepo syö. Ruohoa, hän vastaa. Näytti lammikon reunan, josta kohtaa hevot yön tultua kömpivät ruohikolle aterioimaan. Päivän ne röhivät vedessä koska aurinko tuhoaisi niiden ihon. Seepra seurailee impalalaumaa koska impala haistaa veden. Molemmat järsivät kasveja. Leijona, onko ainoa peto, lihansyöjä täällä. Luonnonpuiston portin vieressä opas näytti kahta impalan koipea polvesta alaspäin, muun osan leijona oli syönyt, ties edellisenä yönä. Täällä ei tarvitse haikailla villiinnyttämistä (wilderness...), sitä eletään. Leijona nauttii kerrallaan täyspihvin ja sitten loikoo kolme päivää. Pienet lihansyöjät, kotka, korppi, sakaali, hyeena, kettu, mikä meni väärin.

Entä ihminen, muinoin, esi-isät tai esiäidit. Asustivatko hän näillä samoilla savanneilla kuten niin helposti väitetään. Söivätkö he kasveja vai lihaa vai molempia.

Tällaisella savannilla ihminen ei ole voinut asustella, näin ajattelen. Minne olisi päässyt sadetta suojaan. Miten leijonaa pakoon. Mahdotonta. Onneksi arkeologiset löydöt vahvistavat epäilyäni.

Tuoreet löydöt todistavat, että esi-ihmisiä on majaillut mm. luolassa Lebombo-vuoren rinteellä eteläisessä Afrikassa. Hiiltyneillä jäänteillä on ikää ainakin 170  000 vuotta. Ihmiset ovat kypsentäneet tulella lihaa ja kasviksia. Ne ovat tämän hetken vanhimmat löydöt kasvien kypsentämisestä tulella.

Tansaniassa on myös Olduvain rotko (sisal = oldupai maasain kielellä). Vajoamasta on löydetty yli 60 homininin fossiilit. Olduvain rotko tarjoaa tiedon ihmisen evoluutiosta kahden miljoonan vuoden ajalta sekä kivityökalujen käytön historiasta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Olduvain_rotko

Mielikuva savannilla asustelleista esi-ihmisistä tuntuu oudolta. Varmaan he ovat savannilla metsästäneet, ehkä jousilla tai ansoilla. Villisioista ja impaloista on saanut hyvän paistin. Tuskin kukaan oli heille julistamassa Lihan loppua kuten tänään tehdään Helsingin Kalliossa. Ilman takiako pitäisi ilman olla, olisi esi-isä ihmetellyt. Syödään paisti ja otetaan torkut. Luita luolista löytyykin kasapäin.

Jos olisin esi-isä, hakeutuisin seudulle jossa on sateensuojaa, petosuojaa, luolaa, vuorenrinnettä, rotkoa tai vastaavaa.


Afrikka repee, Etiopia halkeaa, sarvi karkaa

Afrikan, Arabian, Aasian, kai Euroopankin mannerlaatat hankaavat toisiaan. Siinä syntyy vuorta (Alpit), kuoppaa, järveä ja merta. Itäisessä Afrikassa on hautavajoama, pituudeksi mainitaan 6000 kilometriä. Liekö totta että Punaisen meren pohjoispohjukassa maankuori jää niin ohueksi että vesi lämpiää 50-asteiseksi. Maapallo ei kivikuorineen ole pysähtynyt möykky vaan kuumana kuhiseva ja kupliva vaha.

Vajoama halkoo Afrikan itäreunan erilleen, ei Niiliä pitkin. Välimerelle vajoama ei suuntaa paitsi Punaisen meren kautta (joka lienee geologisesti eri ajalta). Vajoama pyörtää Somalian, halkaisee Etiopian, maan jonka sanotaan olevan yksi maailman vanhimmista valtioista ja ihmiskunnan kulttuurien synnyinsijoista. Kolme pitkää järveä vajoama on jo Afrikkaan synnyttänyt, lisäksi jyrkkiä rotkoja. Vesi jää niihin vangiksi. Jossain on suolajärvi kun vuoresta liukenee suolaa, flamingot kiittää. Flamingojärviä on myös Chilen Atacamassa, violettien vuorten ympäröiminä, kerran siellä retkeiltiin. Kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia eteenpäin ja Afrikka on haljennut kahtia, sarvi lähtenyt omille teilleen. Mihin karkulainen menee, kohtaako Intian. Siinä litistyy Sansibar, muistoks jää. Veikeää on, kiven kellunta. Ihmistaistot, kuin tähden tuike.

Livinsgstone oli tyhmä, tyhmä siksi että oli kuningatarmielinen. Antoi yhdelle järvelle nimeksi Viktoria, samoin jollekin vesisyöksylle. Mitä järkee. Ois menny ite koskeen, kävi muuten lähellä, satametrisen putouksen törmällä. Loppuvuonna 2019 tuo putous (Viktoria) oli kuiva, liekö ensi kertaa historiassa. Oli miten oli, Afrikka ei viktoria kaipaa. Britit täällä väestön masensivat, polttivat kylät, vangitsivat ihmiset, tappoivat siltä seisomalta, veivät loput orjiksi, hartioilla kannatuttivat raskaan puupölkyn kuten jeesuksella Golgatassa, rautakahleet niskassa, Sansibarin orjamarkkinoille, meren taakse kauppasivat, panivat rahoiksi, pykäsivät palatsit. Nimetä nyt järvet ja joet Viktorian mukaan - pyhäinhäväistys. Kerran kävin Liverpoolissa, siellä oli brittien tiedepäivät. Sattumoisin kävelin satamaan, juman kerran sitä mahtavuutta, laiturien pituutta, varaston laitaa. Osa siitä mahtavuudesta on peräisin itäisestä Afrikasta, orjakaupasta, mausteiden omimisesta. Afrikan läntiseltä reunalta orjat vietiin Karibialle, puuvilla- ja sokeripelloille. Laivoilla puuvilla tuotiin Liverpooliin ja Manchesteriin. Myös Tampereen Finlaysonin puuvilla on sieltä peräisin. Tampereen synty pohjaa orjakauppaan ja orjatyöhön - miksi tästä ei puhuta, leuhkitaan Kannella ja jääkiekolla, ratikalla ja Marinilla, Bomberilla... Britannian, Manchesterin, Liverpoolin, Tampereen mahti syntyi Afrikan orjien verestä. Siinä Suomen tarina, veren varassa. Vuonna 1918 Mannerheim suuntasi tykit Raatihuoneeseen, finlaysonin puuvillatyttöihin, uhkasi kuolemalla. Taas valui veri.

Vajoamasta oli aikomus puhua. Mieli karkailee.

Maanpinta siis kelluu. Kelluu kuuman liemen päällä. Ole kiveä, olet keveä, liemeen nähden. Mannerpalat heijaavat, suuntaan tai toiseen, yksi itään, toinen Pohjaan, kolmas pohjaan. Jos Pohjaan suuntaa, tukkiiko se Välimeren, nostaa Alpit, korkeus vasta puolet Himalajasta, käyvätkö nuo kisaan. Jos Välimeri umpeutuu, niin hei, silloinhan ei pakolaiset, siirtolaiset Saharan takaa tarvitse lautturia, loppuu hukkumiset. Ei ehdi tämä keino Eurooppaa pelastamaan, piikkilankaa jatkettava. Pitääkö Eurooppa ‘pelastaa’? Jos Afrikassa vuonna 2100 asujia 4 - 5 miljardia ja Euroopassa 600 miljoonaa, kumpi kysyy kenen on maa, hah haa.

Tapahtuu tämä Suomessakin, Pohjanlahti lopulta järveks jää. Syy ei aivan sama kuin Afrikassa, pinnalta nähden. Täällä jämähti lämpö, jäätä kolme kilometriä, vähän painaa. Painui kivi, 800 metriä noussut, kimmonnut, 40 metriä vielä, kertoo tiede.


Dipoli Intian valtamerellä, El Nino Tyynellämerellä

Intian valtameren Dipoli-ilmiö on sukua Tyynenmeren El Ninolle. Ilmiö on toistuva. Meren länsiosassa vesi lämpiää ja tuottaa sateita Afrikan itäosiin. Australia jää ilman sateita, osin siksi siellä palaa. Tulvivien jokien mukana mm. Somalian jokisuistojen hedelmällinen maa huuhtoutuu pois. Vasta rakennetut tiet ja rakennukset tuhoutuvat tulvissa. Somalian valtion budjetti on 400 miljoonaa euroa, alle prosentin Suomen valtion budjetista.

Pitäisi päästä askel syvemmälle. Mikä aiheuttaa lämpötilaerot merten eri osissa. Tämän selittämiseksi tarvitaan ilmastotiedettä ja muitakin tieteitä. El Nino ja Dipoli ovat toistuvia mutta tänä vuonna Intian valtameren Dipoli on voimakkain vuosikymmeniin.


Onko luonnolla alkuperä, mikä on luonnonmukaista

Intian valtameren äärelle saavuttiin illansuussa. Kaikki puisteli päätään. Hotelliinhan meidän piti tulla. Tämmönen bambumaja, hiekka hiertää jaloissa, ei pöytää, tuskin tiskiä. Ja tuo meri, olin haaveillut uimisesta aaltojen keinussa. Likainen kuin mikä, matalaa mönjää, haiseekin.

Seuraavana päivänä huomasin katselevani merta yhä pitempään. Sehän oli oikea meri. Sukkulaisia veneitä seisoi matalikolla. Lapset rakensivat levämajoja, isommat pelasivat jalkapalloa hiesulla.

Seuraavana aamuna meri oli kuin suomalainen räntäsade. Nyt aloin ymmärtää, ja ihastella. Meri on liikettä, kiertoa. Meri on kuin fysiikan hiukkanen, yhtä aikaa tässä ja tuossa, vuoronperään tällainen tai tuollainen, aalto ja hiukkanen, tänään yhtä huomenna toista. Merta keinuttaa kuu. Avaruus ei ole suora, se kiertyy kaartuu massan myötä. Vesi valuu, ylöspäin vai alaspäin. Luonnolla ei ole suuntaa, ei mittaa. Iltapäivällä kylän lapset ja turistit polskivat vedessä. Olisin mennyt minäkin mutta juuri silloin Afrikka tuli sisälleni, päätä särki, maha ei ollut se oikea, ei luontoni mukainen.

'Luonnontilaiset metsät' ovat kadonneet, 'oikea metsä' täytyy säästää, vaatii suojelijat Suomessa. Mikä on oikea, mikä on luonnontila, mikä on alkuperä. Alkuperää ei ole olemassa, tuskin edes bigbang on sellainen. Meri likaisena makaa tai yhtä hyvin auringossa välkehtii. Molemmat ovat yhtä oikeita, yhtä alkuperäisiä. Ihmiset, lapset tuolla laskuveden suvannossa, eivätkö he ole luontoa. Millä oikeudella te suljette ihmisen pois luonnosta. Jos minä harrastan metsän muotoilua, metsän estetiikkaa, teen siitä oman luontoni mukaisen, teen siitä luonnonmukaisen. En suojele alkuperäistä koska sellaista ei ole.

Pysäytetystä luonnontilasta, alkuperästä, oikeasta, luonnon tasapainosta puhuminen on epä-älyllistä. Siihen syyllistyvät tosentit ja suojelijat. Maailma on liikettä. Onko liikkeellä pysähdystilaa. Liikkeen ja pysähdyksen suhdetta taisivat matemaattisesti pohtia antiikin filosofit elealaisissa paradokseissaan.


Väestökonferenssi - huomasiko kukaan

Loppuvuonna 2019 Kenian Nairobissa oli YK:n väestökonferenssi. Sillä juhlistettiin Kairon väestökonferenssia 25 vuotta sitten, vuonna 1993. Juhlistamiseksi taisi jäädäkin. Mahtoiko Suomen media mainita saati että olisi virinnyt tieteellinen keskustelu ja tutkimuksen aalto. Ei, tänään pitää puhua ilmastosta. Yliopistoväki transformoi sukupuoliaan. Sitra jauhaa mega- ja metatrendejä. Tutkijoiden aika menee rasisteista jankkaamiseen. Afrikan tienvarsien nokimajoille ja kyyhöttäjille nuo puheet tai konferenssit ei yllä. Yhtä vähäpätöisiä ovat tienvarsien ihmiset kuin Hiljainen kansa Suomussalmella, turvepellon laidalla.

Nairobin juhlakonferenssiin lensi ministeri Suomesta, lahtelainen, oliko nimi Skinnari. Tanskan prinsessa piti avauspuheen, herttaista oli. Prinsessan mukaan maailman väestöongelma pelkistyy naiskysymykseksi. Tottakai se on sitä, mutta ei vain sitä.

 

Kilpailevat mallit

Tansanian väestön vuosikasvu on 3 prosentin tuntumassa. Tansanian köyhyys ja alakulo liittyy paljolti väestönkasvuun. Lapsia kuolee samaa tahtia kuin leijonilta pentuja, äsken oli 12 pentua, nyt kolme, ilman ruokaa pentu kestää ehkä päivän. Ihmisruuan keittämiseen käytetään puuta, maasto ei pääse metsittymään.

Mistä käsin Afrikan tilannetta pitäisi lähestyä. Kiinan malli on varottava. Kuusikaistojaan rakentavat, oma etu tähtäimessä. Autojen ja kännyköiden akkuihin tarvitaan metalleja joita löytyy Kongosta kuin kumia Leopoldin aikaan. Tämä ei ole ratkaisu tienvarsi-ihmisten ongelmiin.

Suomen valtio, ulkoministeriö ihastelee telealaa. Koulut ja sellaiset ovat ministeriön mukaan vanhaa tylsää.

Komissaari Urpilaisen pitäisi kehittää Afrikka-malli EU:lle. Pääkomissaari Leyen puhuu jätti-investointien tarpeesta ilmaston takia. Green Deal on EU:n uusi kasvuohjelma, hän sanoo. Kasvuohjelma? Kuka ja mikä kasvaa? Eroaako tuo Kiinan mallista? Tuskin. Se on läntisen liikemaailman ja pankkien malli, jota vihreät naivisti ylistää.

Suomen 'rakennemuutosmalli', jossa ihmiset ajettiin ja pakattiin lähiöihin, ei ole sekään ratkaisu Afrikan syrjäytyneelle väestölle. Pakkopaketointi ajaisi ihmisvirtoja kohti Eurooppaa.

Pitää tulla lähelle kansaa, lähelle ihmistä, tavalla tai toisella. Kovien rakenteiden sijaan on ymmärrettävä afrikkalaisten perinnekulttuurien sisältöjä.


Lukemistoa ja lähteitä

Video väestönmuutoksista maanosien välillä (twitterissä)

Dipoli-ilmiö Intian valtamerellä, Afrikan tulvat, Australian palot

El Nino Tyynellämerellä

Kivikauden ihmiset paahtoivat kasviksia. HS 6.1.2020.

EU:n siirtolaispolitiikka Saharassa. Yle 11.1.2020.

Miten Afrikan käy vuosituhattavoitteiden jälkeen.

Ursula von Leyen: Ilmastonmuutos vaatii EU:lta nopeita toimia. HS 11.12.2019.

Suomen kehitysyhteistyö Tansaniassa. Ulkoministeriö.

Afrikan megatrendit. Ulkoministeriö.

Tansania. Wikipedia.

Afrikka. Wikipedia.

Juhani Kahelin:
Eurooppa elvyttää orjatalouden - taloustieteen professori Panu Poutvaaran malli