Ehdokas painetun version kansikuvaksi:

((HUOM. Tekstin sisällön voi ymmärtää edustavan kirjoittajansa näkemyksiä, jos niin halutaan. Miten tämä ilmaistaan? ))

Vihkosen alkuun esim. tämäntapainen maininta:
Tämän vihkosen tekstit on laadittu oheismateriaaliksi galleria Maarin näyttelyyn Todellisuuksien moneus, heinäkuu 2021. .... ?

Alla oleva html-teksti on taittamaton versio. Nettiversioon olisi helppo laittaa kuvia. Kuvia maalauksista...?

Painoversiosta otin sisäsivujen kuvat pois.

 


Joki
Tanssi
Valinnanvara
Leikkisyys
Taiteen katse yli olevan
Kenen todellisuus
Kodittomuuden kokemuksia
Etsijä
Maailma laatikoitui
Tiede tarinoitui
Pelko ja ymmärrys
Nykyplatonismi
Mielikuvitus taiteessa
Inversio
Männistön Venlasta Venla-gaalaan
Tiedollinen jälleenrakennus
Euroopan henki
Lauri
Maggie, Minna, Marco ja Markus
Fredrika
( viimeinen aukeama .... ?)

 

 


 


Joki

Joki on alati liikkeessä. Jokaisella joella on oma luonteensa. Uudessa Seelannissa joki on tunnustettu eläväksi olennoksi. Joelle kuuluu samat oikeudet kuin ihmiselle.

Nuo sanat ilahduttivat minua. Löysin ne Minna Salamin kirjasta Aistien viisaus. Olen kokenut surua Kemijoen ja lohen kuolemasta. Katosi vuolauden voima, joen ohella myös ihmisestä ja joenvarren kulttuurista, maakunnan suonesta, ja tästä maasta.

Porvoonjoki, jokiko se on. Vaisu, ei ryöppyä, ei kohise, laahaa ja seisoo, rannat joskus tyylillä raketut, nyt betoniharkoiksi ladotut. Mihin pakenen. Tulisi edes vihollisvene, sujahtaisi kortteikon suojista, linnavuorella tähystäisin, sytyttäisin savumerkin Haikon kalliolle. Löydätkö Suomesta elävän joen? Kierrä kaukaa kemijärvet ja pirttikosken tunnelit, kallioon poratut, kummun alle piilotut. Suvannon pellolla kukkii rentukka, paitsi veden alle jääneillä.

Harmaja kansa - lukion seinässä näin sanotaan. Harmaja joki, väkensä verran.

Kaikki aines maapallolla on jatkuvassa kiertokulussa ja muutoksessa, sanoo Junkka kirjassa jota kukaan ei enää lue. Maapallo ei ole milloinkaan ollut vakaassa tilassa, ei tänään eikä tästä eteenpäin. Pysähtynyttä todellisuutta ei ole. Paikka jolla Suomi sijaitsee, on seilannut maapallon alareunan, päiväntasaajat, lepää nyt pohjoisnavan povessa. On koittava aika jolloin suomen läntti siperian taimurissa sijansa saa. Aika, paikka ja totuus ovat suhteellisia, liikkeessä kuin joki. Hetkellistä ja muuntuvaa kaikki on. Älkäämme muuta uskoko. Argonautteina aigeialla seilaamme.

Kerrotaan, että kirjailijan tekee runomuotoista ontologista tutkimusta olemisen rakenteista, molekyylien ja atomien järjestelmistä, jotka muodostavat ilmiöitä kuten aika, paikka, valo, ääni, ilma, veden ja mannerlaattojen liike. Haasjoki on, joki.

( tämäkin kuva jäänee siis pois painoversiosta : )

 


Tanssi

Virtaavan veden, joen lailla alati liikkeessä on myös aineen syvin taso, hiukkasten maailma. Fyysikko Marco Rovelli rinnastaa hiukkasten väreilyn ja ihmiskulttuurien väreilyn kuin kyseessä olisi yhteinen tanssi:

”Yhdistelemällä aakkosten kirjaimia eri tavoin saadaan komedioita ja tragedioita, naurettavia tarinoita tai mahtipontisia runoelmia. Vastaavasti atomien yhdistyessä eri tavoin syntyy maailman ääretön moninaisuus. Muun luonnon tavoin me olemme tämän tanssin yksi monista tuloksista, sattumanvaraisten yhdistelmien seurausta.”

Tanssiin kuuluu spontaanius, vapaat askeleet. Tanssin todellisuus ei ole aurattu ura eikä lukittu kuvio. Elävä organismi muokkaa koko ajan itseään sekä vuorovaikuttaa ulkoisen maailman kanssa - tästä kertovat myytit argonauteista tai Theseus-laivasta.

Atomit ovat kuin aakkoset. Olemme järjestyksiä, joihin atomit ovat asettuneet, kyvykkäitä heijastamaan toisia atomeita ja itseämme. Ihminen ei määrity vain sisäisen rakenteensa kautta. Olemme monimutkaisia solmukohtia vastavuoroisen informaation verkostossa.

Todellisuus ei ole se miten asiat ovat, vaan miten ne tapahtuvat, vuorovaikuttavat. Älä kysy missä hiukkanen on, kysy miten se näyttäytyy toisille hiukkasille.

Erillisten olioiden tai Platonin muuttumattomien ideoiden sijasta todellisuutta luonnehtii vuorovaikutus, kirjainten, aakkosten, sanojen, runojen, aatosten yhdistely. Se on leikkimielistä, ennakoimatonta.

Nopeus ei ole kohteen itsensä ominaisuus, vaan kohteen liikkeen ominaisuus suhteessa toiseen. Samaten talouden kasvu ei ole sen itsensä ominaisuus. Kaareutuvaa avaruutta ei voi kuvata ulkoapäin ikään kuin se olisi toisen avaruuden sisällä.

Biologian maailmassa päämäärät ovat antamamme nimi selviytymisen rakenteille. Tätä varten on kehittynyt dna, immuuni, aistit, kielet, kirjat, wikipedia.

- Vaikeahkoa on tuo fysiikan kieli. Mutta sen voi lukea viitteenomaisesti. Pääsanoma: yhdenlaista, seisahtunutta todellisuutta ei ole. Aine, ihmismieli ja ihmiskulttuuri ovat muuntuvia, liikkuvia, suhteissa toisiinsa. Pallo pyörii, supataan mukana.

Rovelli: Kulttuurimme on lyhytnäköinen pitäessään luonnontieteet ja runouden erillään. Kumpikin avaa silmämme todellisuuden monimutkaisuudelle ja kauneudelle. Uraa uurtava tutkimus ja koskettava runous ovat voimakkaan näkemyksellisiä. Ne voivat päätyä samanlaisiin käsityksiin maailmasta. Jos Demokritoksen teokset atomioppeineen olisivat säilyneet Aristoteleen teosten sijasta, kulttuurimme älyllinen historia olisi voinut olla parempi.

Ihmisellä on vapaus kuvitella itsensä miksi tahansa. Niityllä kukin eliö havaitsee eri asiat, näkee maailman eri sisältöisenä. Kullakin on rytminsä ja melodiansa. Ihmisen perustilanne on eräänlainen kodittomuus.

 

 

 

Valinnanvara

  • Ihminen on maailmaan heitetty
  • Kullakin on tarkoitus ja oma paikkansa olevaisen järjestyksessä
  • Olemisen absurdius, sivullisuus, kapinoiva ihminen
  • Roolitettu ihminen: kuluttaja, asukas, työnsä myyjä, äänestäjä
  • Historian jäänteet: edistys, valistus, järki, (talouden) kasvu
  • Moniarvoisuus, monimuotoisuus, multiversum
  • Yksiarvoisuus, monotonisuus, universum 
  • Totuudenjälkeinen aika (kuka kertoo totuuden)
  • Suuret kertomukset vai pienet tarinoilla ja ilmiöt
  • Yksilölähtöinen todellisuus vai yleiskäsitteiden todellisuus
  • Minuus, itseys, viisaus vai työmarkkinakelpoisuus
  • Luontopaneelin vai kyntäjän todellisuus? 
  • Tossavanlahden vai Munkkisaaren todellisuus?
  • Antroposeeni
  • Virukset, bakteerit ja hiiret valtaavat maailman
  • Fysiikan todellisuuskuva: hiukkasten satunnainen kuhina
  • Ilmaston pelastamiseksi on luotava geneettisesti tai evolutiivisesti uusi ihminen
  • Taiteen edelläkävijyys, kuvittelun kyky


Todellisuuskuvat poukkoilevat kuin alkeishiukkaset. Näin voisi luulla. Meidät on kuitenkin liimattu milloin mihinkin ‘todellisuuteen’. Sinua aktivoidaan, sinulla on velvollisuus oppia, ole työmarkkinakelpoinen, usko totuuteen, geenisi pannaan uusiksi.

 

 

Leikkisyys

Näyttelyn teema: todellisuuksien moneus. Huh, miten vaikeita sanoja. Kevennystä siis, mutta miten.

Voisiko maailma olla leikkisä?

Ihminen kokee maailman minuudestaan käsin. Maailma ei ole yksi. Todellisuus ei ole yksi. Voiko yksilön yli käyviä todellisuuksia olla? Kivi on kivi. Kiveystä ei ole ilman kiveä?

Sokrates tenttasi sofisteja kadun kulmassa, leikitteli. Elämä ilman tutkiskelua ei ole elämisen arvoista, hän sanoi. Myrkkymalja hälle juotettiin. Elean siirtokunnassa filosofit laskivat hiekanjyviä, hämmensivät paradokseilla, miettivät ääretöntä. Sancho Panza sai käteensä hangon ja istui aasin selkään. Rabelais nauratti torin väkeä. Erasmukselle eivät yliopiston virat kelvanneet, kierteli maasta toiseen ja jututti tyyppejä. Swift ratkaisi nälänhädän vauvapaistilla. Kafka kirjoitti kummia. Kati Rapia ihastui suomalaiseen renessanssi-tyyppiin ja halusi palelluttaa itsensä poron pulkassa tunturin viimassa ihastuksensa jälkiä seuraten.

Seitsemän veljeksen päähän ei aakkosia lukkarin kepillä tungettu. Herrain touhua kuten tänäänkin, ikkunasta tantereelle vaan. Opin ja touhun maailma alkoi kiinnostaa vasta Impivaara-seikkailun jälkeen ja omin ehdoin. Veljesten maailma ei jäsenny kansallisten ihanteiden mukaan.

 



Taiteen katse yli olevan

Tsehov kuvasi venäläiselon alakulon. Professori pakenee nuorikkonsa kanssa tietämättä mihin, ehkä harkoviin. Tsehovin Vanja-eno kuvaa suomalaistodellisuuden, alakulon, mielen tyhjyyden. Mihin paeta? Tätä ei Mika Myllylä näytelmäksi taida. Spektaakkeliksi meni kansallinen teatteri, temppari, osakeyhtiö.

Alakulon maailmaa kuvasi myös Cristoph Heinin romaani Vieras, ystävä. Heinin aikoina itäisen Saksan leirintäalueella haisi pellolle ajettu lehmän suihke.

Kazimir Malevits maalasi mustan neliön valkoisin reunuksin. Mikä oli maalauksen idea? Teos ei esitä mitään. Katsoja näkee tyhjyyden. Tyhjyys symboloi maailman tyhjäksi tai vieraaksi kokemista.

Avantgarde oli taiteen katse yli olevan. Kaivattiin uudenlaista maailmaa. Munan kuoren oli rikottuva, murenina murruttava, laattialle laskeuva, sotkan lentoon lähdettävä.

Tällaisia hetkiä on historiassa ollut, mutta vain hetkiä. Antiikin Ateenassa vallitsi henkinen innostus kun Persian sotajoukot oli ajettu meren taa. Tuolloin kohosi pantheon, koti kaikille. Re-nessanssi Arno-joen varsilla keskiajan lopuilla. Malevitsin, Kandinskyn ja muiden avantgarde Neuvostoliiton ensivuosina. USAn ja Italian futuristit, Picasso ja kumppanit. Suomessa omalla tavallaan Aleksis Kivi, leikiksi meni. Lauri Viita, miksei:

luettavat laulujansa,
runojansa, rääpäleitä,
äkkiviisaat ja äreät
akateemiset kakarat

Mieli voi tyhjentyä myös vastoin omaa halua. Ahdistaa, mikään ei tunnu miltään, sumua kaikki, miksi olen. Koronavirus tyhjensi monen mielen. Oma tunto, minuus, itseys. Ilman sitä ei ole.

 

 

Kenen todellisuus


VESISTÖT. 1950-luvulla Alvar Aalto hahmotteli Lapin kehitystä. Ideana oli turvata jokilaaksokulttuurien säilyminen. Aalto kannatti jättimäisten voimaloiden sijaan pienimuotoista rakentamista.Se oli ristiriidassa voimalayhtiöiden etujen kanssa (Kemijoki Oy). Aalto vaiennettiin, suunnittelu keskeytettiin.

Pojat leikkivät Pirttikosken rantakivillä samalla tavalla kuin Albert Edelfeltin maalauksessa Haikon rantakivillä. Yht’äkkiä koski oli poissa. Koski poissa! Vesi vietiin tunneliin, sähkö Kemin tehtaille ja Helsinkiin. Voimalinjojen tieltä kaatui metsää ikiajoiksi. Hiilinielun kadosta luontoväki vaikenee.

Ihminen poissa. Lohi poissa. Koski poissa. Suvannon kylä - sota säästi, Suomi ei. Jokivarren vuosituhantinen kulttuuri tuhoutui kemin, varkauksien ja helsingin vallan alle. Tänään joen tunnelointia aiotaan jatkaa Sierilässä.

METSÄT. Talousmetsät tuhoavat hiilinelun ja varaston. Lahopuun kato estää luonnon moninaisuuden. Näin luontopaneeli valistaa. Suomen lahopuisin ja komein metsikkö on Kumpulanrinne Helsingissä. Kaupunki hävittää metsikön. Kenen todellisuus siis on totta?

BLOKATTU. Koneen Säätiö, Risto Murto, Juho Saari, Petra Laiti, Hanna Ylöstalo - siinä heitä, bokkaajia. Yliopistojen sosiologinaiset kokoontuvat katsomaan temppareita yhdessä, tirskuen. Tampereen yliopiston dekaanilla on soittokielto tyttärelleen temppareiden aikaan. Tällä tasolla on tieteen todellisuus Suomen yliopistoissa. Tutkijoita ei kiinnosta blokkauskulttuuri ihmisten jakomuurina. Sen sijaan he blokkaavat itse.

 

 

Kodittomuuden kokemuksia

 

En ollut helsinkiläistä kulttuurisukua jonka vesat kelluvat itsetunnossa, tekevät väitöskirjan puoliaivoilla, menevät teatterikorkeaan kun isäkin siellä käyski ja ovi oli valmiiksi selällään. Elämän täyttymyksenä heillä on putous, villikortti, ankeinen, rethro tai yellow.

Professori, dosentti ja tutkija aloittaa tänään jokaisen puheensa: kiitos hyvinvointivaltiolle (jumalalle kiitos). Nyt he jo vaativat että hyvinvoinnin malli on vietävä kansoille kautta maailman.

Sotien jälkeisten vuosikymmenten valokuvista huokuu riemukas touhukkuus. Se todellisuus katosi. Riemun tilalle sikisi yksinäisyyden ja tarpeettomuuden tunto. Tätä on hyvinvointi.

Ihmiset vaan ovat. Ei hakua päällä, ei missään suhteessa. Mitä he tekevät illat, yöt ja päivät, töllöttävät realityä, tempparia.

Isäni Tony Erdmann -elokuvassa pääosaa näyttelee Sandra Hüller. Hänestä näin heti: olen hän. Liukkaasti luikahteli Sandra liikemiesten keskellä, neuvoi, opasti ja konsultoi. Mielessä kummitteli toinen minuus. Elämme kaksoistodellisuudessa: hyvinvoijien omahyvyys ja muiden herkkä hauraus tai sivullisuus.

Tarinamme on tarinattomuus. Elämä ilman tutkiskelua ei ole elämisen arvoista. Etsiminen, liikkeelläolo, irrallisuus, leijuvuus, keveys.

Kivasti leijuvia ihmisiä on historiassa paljon. Yksi heistä on Marcus Lucretius Pompejin rannalla. Suosittelen Marcuksen omatarinaa Paavo Castrenin kirjassa Pompejilaisia kohtaloita.



Etsijä

 

Hilma af Klint oli näkymättömän etsijä, piilevän esiintuoja. Hän tutkaili maailmojen syntyä, evoluutiota. Maalaukset olivat monimutkaisten filosofisten ajatusten visuaalisia esityksiä, geometrisia ja antroposofisia abstraktioita, jaoteltuja ympyröitä, värispektrejä, sisäisen ja ulkoisen todellisuuden käsitteellistyksiä. Siteeraan vapaasti Päivi Pulkkaa.

1900-luvun alussa kasvoi kiinnostus henkisyyteen. Näkyvän aineellisen todellisuuden takana on jotain, joka ei välittömästi ilmene. af Klintin abstrakteissa maalauksissa risteilevät henkiset suuntaukset, antroposofia, kristinusko, buddhalaisuus tai panteismi, itämaisen mandalan muoto, terävät geometriset tai orgaanisemmat muodot.

af Klint ei itse edustanut mitään suuntausta eikä julistanut sanomaa. Hänen työnsä eivät kuvaa maailmaa ilmenevänä, ei ilmiöinä. Maalaukset kysyvät ja pohtivat, ovat avoimia. Ne kuvastavat filosofisen ymmärryksen tarvetta. Niissä näkyy uteliaisuus ja maailman tutkimisen innokkuus.

On hätkähdyttävää rinnastaa af Klintin ajan filosofisen ja henkisen ymmärryksen kaipuu 2000-luvun filosofointiin tai sen puutteeseen. Filosofian huipulta löydämme tänään ajattelua joka haikailee ihmisen evolutiiviseen, ties jopa geneettiseen muuttamiseen, perusteena huoli ilmastosta. Kallonmittauksen oppikirjat haetaan kellarista. Impivaaralaiset riisutaan, asetellaan pöydälle, käännetään selin ja rinnoin. Helle Maaritia itkettää, pihamaan mullasta löytyy sadan lapsen jäännökset.

Enää ei riitä metsänjalostus, nyt jalostetaan rotua.

Suomessa sankaroidaan yhä 1960-luvun konkretismiksi nimettyä taidetta, Sam Vannia ja muita. Konkretismi - taiteen tulee olla vapaa kaikista symbolisista yhtymäkohdista todellisuuteen. Konkreettista on väri, viiva ja pinta.

Konkretismi - pelkkää muotokielellä pelaamista, laatikoituneen maailman kuvaamista sellaisenaan? Etsintä ja kosketus ihmiseen puuttuu. Ehkä Malevitsin neliön voisi nähdä samalla tavalla mutta siihen lie liittynyt vahva maailmankuvallinen sanoma: tyhjentynyt elämä ansaitsee täyttyä.

Tänään voisi Hilma af Klintin tyylisesti kysyä miten taide käsitteellistää aikamme ’ilmiöitä’: ekonomismi, tarinatalous, turinatiede, vihapuheeksi mainittu, populismiksi kutsuttu? Auttaako taide näkemään näkymättömän, pintakohun taakse? Mikä on taiteen eksistentiaalinen sanoma ja anti tänään? Anna Tuorin maalauksia on antoisaa katsella tältä kannalta, ihmisen hämmennys ja maailman absurdius.

 


Maailma laatikoitui

 

Maailma yhtiöityi, kuutioitui, neliöityi, vinoutui, urautui, laatikoitui, pakkautui. Orgaanisuus katosi. Hämmennys valtasi maat ja mielet. Kadonnutta jäsennystä etsittiin moniaalta: esoteria, mytologia, symbolismi, romaani, avantgarde, sankaruus, kansakunta. Gallen-Kallela maalasi manalan ja nation, Kullervon ja Lemmon äidin. Hilma etsi älyä ja esoteriaa.

Ihmiset pakattiin laatikoihin. Kantti kertaa kantti, talo, huone ja sänky. Kodista tuli sairaala.

Hajonnutta maailmaa yrittivät kyhätä yhteen myös tieteet. Adam Smith tyytyi näkymättömään käteen, orgaaniseen mielikuvaan. Pian taloustiede pursui tasapainomatriiseja. 1900-luvulla itkettiin maailman kompleksiutta ja nikkaroitiin systeemejä. Systeemisyys vajosi koomaan, kunnes sen uudelleen herättivät ihmiskunnan uuspelastajat, ilmastonhoitajat. Systeemisistä muutoksista tuli heidän piilokielensä.

Joet oli padottu ja vedet kuutioitu, rakenna siitä systeemi.

 

 

Tiede tarinoitui


Oppeja sikisi. Edistyksen, demokratian, hyvinvoinnin, talouskasvun, oikeusvaltion opit. Suuria kertomuksia toisteltiin kunnes ne tyhjenivät ja hajosivat. Oli pakko tyytyä pieniin tarinoihin. Syntyi tarinatalous ja turinatiede. Viimeisin sepite ovat ilmiöt. Suomen hallitusohjelmakin laadittiin ilmiöpohjaisesti, taas yksi piilovallan muoto.

Tieteen kaksituhantinen missio, totuuden tavoittelu vajosi ilmiöiden ja tarinoiden alle.

Helsingin yliopiston ja yksityisten tiedesäätiöiden Studia Generalia tarjosi tarinaillan 30.3.2021. Esiin oli suurella huolella seulottu parhaat tutkijat, vakuutti illan puhemies Tuomas Heikkilä. Tutkijat kertovat mikä on syvintä ja pisimmälle jalostunutta ymmärrystä, mikä on ymmärtämisen ja viestimisen keskeinen muoto.

( Tarinaillan tallenne on osoitteessa:
https://www.helsinki.fi/fi/hakeminen-ja-opetus/avoin-yliopisto/studia-generalia .)

Syvin ymmärrys - mitä se siis on? Silkkaa satua, tunteet ja tarinat taloutta rakentamassa, vastaa liiketaloustieteilijä, kuluttajatutkija Ella Lillqvist. Uusi tiede nojaa tarinoihin. Tarina ei piittaa totuuksista. Tarinat ovat tapa esittää jokin ilmiö tietystä näkökulmasta. Tiede ja tutkija valitsee tietyn ilmiön ja näkökulman (siis mielitietyn). Valikoidut tarinat kertovat miten talous toimii. Yhdentekevää, perustuuko tarina tositapahtumiin, onko tarina fiktiota vai faktaa. Ratkaisevaa ei ole tarinan suhde todellisuuteen vaan se miten uskottavalta tarina näyttää. Ei siis totuudellisuus vaan se että joku saadaan uskomaan, samaistuu tunteilla ja kokee tarinan todeksi (kuulostaako mainonnalta).

"Historiassa voittaa se, jolla on paras tarina." Näin kiteytti kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä.

Tällaista tiedettä, tällaista ymmärrystä meille jaetaan Helsingin yliopiston ytimestä. Ottaako joku yliopiston vakavasti?

Maailman rakosiin on helppo suoltaa tarinaa mitä tahansa, kymppiuutisten kevennyksiä. Yrityksellä on tarina. Hyväksikäytetyn nuoren tarina. Masentuneen ihmeselviäminen. Pankki pelasti vippikierteisen. Nuori sijoittaja osti ferrarin. Huipputieteen tarina. Suomen tarina. Mielitietty.

Tiede katsoo maailmanmenoa huvittuneena kaukaa sivusta.

Tampereella kirjallisuustiede todisteli vuosien ajan kuinka vaarallisia kertomukset ovat. Tieteenpäivillä Maria Mäkelä luennoi kertomusten vaaroista monisataiselle yleisölle. Nyt Helsingin yliopisto heittää kirjallisuudentutkijat, sekä omat että vieraat ulos ja kääntää tieteen toisinpäin, syöttää soopaa, syvintä tieteellistä ymmärrystä. Aprillia yhteiskuntatieteet.

Tieteen akateemikko Ilkka Niiniluoto ja akatemiat ovat kautta aikain valistaneet kuinka tiede lähestyy totuutta, tiede nojaa faktoihin, politiikan on perustuttava tutkittuun tietoon, vuosi 2021 on tutkitun tiedon teemavuosi ja kuinka tiedeväen on alettava neuvoa poliitikkoja.

Tarina, brändi, mielikuva, tunne, uskonto, turinatiede. Uusi tiede on uususkontoa, herännäisyyttä. Tiede on lars leevi lestadius, hernnhut, jeesus, jumala. Lars Leevin tarina oli paras, historian voittaja.

Tiede on mielivaltaa. Tiede on päättynyt.

Studia Generalia -luennot ovat uusi mainostelevisio. Luentojen päämissio on mainostaa tiedesäätiöitä ja rahastoja. Jokaiselle illalle on valmistettu video, jokainen video päättyy sanoihin "suuri kiitos teille rakkaat säätiöt". Mitä on korruptio?

Yliopiston ja rahastojen konsortiolla ohjataan tieteen sisältöä, aiheiden valintaa, muotoilua, näkökulmia, valitaan mielitietty. Tieteen ja tutkimuksen riippumattomuudesta puhuminen on epätotta ja naurettavaa.

Tässä tarinaehdotukseni Tuomas Heikkilälle:

Arkkienkeli Gabriel ilmestyi 30.3.2021 Neitsyt Marialle Helsingin yliopistolla. Taivaalle syttyi tähdet. 9 kuukauden kuluttua, viikko ennen laskettua aikaa jouluaattona syntyi jeesuslapsi. Itäiselle taivaalle syttyi kirkas tähti. Tähden valo johdatti paimenet seimen äärelle.

Tuolla tarinalla voittaa historian.

Tarinaksi jalostunut tiede pelastaa vippikierteiset. Kansa laulaa hoosiannaa.

 


Pelko ja ymmärrys


Kertomusten ja tieteen oppien haperruttua vallalla on hämmennys, sekaannus ja pelko. Pelko antaa näennäisen perusteen hakeutua vahvan vallan oppeihin. Demokratia onkin rasite, kansa on lyhytjänteistä ja äänestää väärin, populistit täyttävät somen, tiedeväen on neuvottava poliitikkoja. Uskokaa minua, hokee dosentti tiedekulmassa.

Maailmasta tehdään monotonia. Valtiot, media ja tieteet yhdenmukaistavat. Kiinassa harmonia, Bidenillä unity, Sauli Niinistöllä eheys, Annika Saarikolla vakaus, Juha Sipilällä yhteinen tilannekuva. Risto Murto ja Stubb julistavat EKP:n ja EU:n kaikkivaltiutta. Yhteiset arvot - liberaalit, eurooppalaiset, oikeusvaltio. Valiokunnan Satu Hassi vaatii EU:n elvytyspaketin väärinymmärtäjät tuomiolle. Ryhmäjohtaja Kurvinen rankaisee sääntöjen rikkojia. Valtakunnan syyttäjä haastaa uskovan oikeuteen.

Elämme pakkomielteiden aikaa. Tämä pätee myös sivistykseen ja tieteilyyn. Mistä pakkomielteisyys kumpuaa? Onko se hetkellistä? Kumpuaako se elinoloista, materian rajoista? Maailmasta loppuu tila, lebensraum. Auttaisiko geeniohjaus, jota filosofit tyrkyttävät ilmaston pelastamiseksi.

Tieteissä yksimielisyys varmistetaan rituaalein, hatuin, käädyin, vertaisarvioinnein, suljetulla tiedeyhteisöllä, ylenkatseella. Kuka tahansa ei ole vakavasti otettava, artikkelia ei ole vertaisarvioitu, konsensus puuttuu. Tieteen palkkaerot maailman tappiin, sanoo Juho Saari. Tieteellinen realismi on tieteilijöiden turvasatama.

Tieteellinen realismi voitti tieteenfilosofisen kiistan, julistaa akateemikko tieteenpäivillä. Väittely realismista on turhaa, kuittaa toinen professori.

Ylikäsitteiden lista on loputon: talouskasvu, hyvinvointivaltio, kestävä kehitys, elvytys, varallisuusperusteinen valta yhtiöissä, valtioregulaatio. Kamera tunnistaa kadunkulkijan. Tekoäly. Vaalikone. Totuusvalistus.

Hyvinvointivaltion malli on vietävä kaikkialle maailmaan, julistavat akatemian (STN) tutkijat. Eikö kolonialismi olekaan kuollut. Vain sanat muuntuvat. Kerran Euroopasta vietiin sivistystä ja uskontoa, tänään hyvinvointivaltiota. Narsissi narsismin lähteellä?

Amerikan väestö kuoli tauteihin, luoteihin, hevosten kavioihin, tykkiin ja teräksiin. Yhdessä ainoassa laivassa Afrikan edustalle hukkui 600 Amerikkaan vietävää.

Jos kumous hylkää lapsensa, minä hylkään sen, sanoi Albert Camus. Mikä tahansa ideologia, tieteen teoria tai abstraktio ei käy. Elämänasenteensa Camus tiivisti sanoihin kapinoiva ihminen. Tänään tätä kutsuttaisiin kriittisyydeksi, ajatteluksi omilla aivoilla.

Ymmärrys ei perustu ylikäyvään ajatteluun. On erilaisia totuuskokemuksia ja tulkintoja, ei historian tai järjen ylittävää tuonpuoleista. Vuonna 2021 Helsingin Ateneumissa jonotetaan 1800-luvun realistisen taiteen perään, sen josta avantgardistit sanoutuivat irti.

Joki padottiin. Lohi kuoli. Ihmisistä tuli pakolaisia. Noki mustasi talot. Koskelan Akseli istuu kiikkutuolissa.

Todellisuus on meiltä kadonnut. Tarvitaan mielikuvitusta, taiteilijan kuvitusta.

 

 

Nykyplatonismi

Korkealentoiset ideat elävät. Platonismi ei ole kuollut. Tarinoiden ohella tiedon, kauneuden, oikean, totuuden, todellisuuden, faktan, valtion, oikeusvaltion, yhteisen edun tai tieteen kaltaiset yleiskäsitteet ovat keino hallita ihmisiä. Iskusanan tavoin niillä voi perustella valtaa mitä tahansa. ’EUn elvytyspaketti on meidän kaikkien yhteinen etu’, toistelee Tuppurainen. ’Asia on amerikassa tutkittu’, kiertää vitsinä eduskunnassa.

Eikö totuus ole pohjimmiltaan yksilölähtöinen ja yksilökohtainen: ihmisen äly, harkinta, aikuistuminen, tai lapsellistuminen, leikki. Yleiskäsitteiden holtiton käyttö ja ns. tieteellinen realismi alistaa yksittäisen ihmisen. Yleiskäsitteet ovat kuin proletariaatin diktatuuri muinoin. ’Demokratiaa pitää puolustaa’ - mutta mitä on demokratia, kenen ja miltä kannalta katsottuna.

Keskiajan nominalismikiista lie osuva tänäänkin: ihmisen satunnaissijainti, tietämättömyyden verho, kuka tahansa, sokrates kadunkulmassa, ihmisen ja jumalan välissä ei ole paavia.

 

 

Mielikuvitus taiteessa



Tieteen sekoillessa on lohdullista miettiä taiteen juonteita. Hilma af Klintin älyllinen etsintä valaisee yhä. Avangarden kohoumissa on haettu syvempää ymmärrystä. Kiintoisa löytö on Huang Jong Ping, joutui pakenemaan Kiinasta. Kubistinen taide oli hyvillä jäljillä. Yhtiöitynyt ja kuutioitunut maailma ruokkii absurdiutta. Kubismissa asiat nähdään yhtä aikaa eri suunnista. Arvona ylitse muun ylistetään luonnon monimuotoisuutta. Miksi ei yhteiskunnan ja ihmiselämän monimuotoisuutta? Kansa kaikkinensa ängetään Helsingin sairaskoppeihin joita asunnoiksi kutsutaan. Pääministeri vaatii yhteistä tilannekuvaa, kuulemma sen saa Suomen Pankista.

Chilessä, Atacaman autiomaan kupeessa Andien vuoristolaaksossa katsoin bussin ikkunasta pientä vanhahkoa miestä. Hän vaikutti alistuneelta, alakuloiselta, voimat ehtyvältä. Hän nojasi kuokkaan, työ oli kesken, lapset varmaan lähteneet. Voisin olla tuo mies, ajattelin, ja olenkin. Kohtalomme ovat lähellä toisiaan, yhtenevät. Maailmassa sentään kahdella ihmisellä on yhteinen todellisuus. Tätä on toivo ja ymmärrys.

 

Inversio


Taidemuseo Maxxissa Roomassa 2014 mieleni vangitsi Huang Yong Pingin Baton Serpent -näyttelyn yksi kuva. Maalma oli viipaloitunut. Viipaleet limittyivät kuin maan pinnalle ryöppyävä tulivuoren magma, kiviaines kerrostuu juonteiksi. Jostain näkyi viipale muinaista Suomea.

Inversiolla ja leipurin muunnosta taaksepäin kelaamalla Samuli Siltanen tunnistaisi sironneet palaset ja kokoaisi niistä maailman ennalleen tai uudenlaiseksi.

Kari Enqvist puhui taannoin karkeistumisesta ja efektiivisestä kuvailusta. Aineen syvätason vapaa ja satunnainen liike katoaa näkyvistä. Karkeistuminen tuottaa epätarkkoja, himmenneitä kuvauksia maailmasta. Himmennetyn kuvan voi valita monella tapaa; taloustiede kertoo näin, kristinusko kertoo noin. Kuka on oikeassa vai ei kukaan?

Maailmankuvan ja tiedon karkeistuessa katoaa informaatiota. Se on samalla vapauden katoa. Efektiivinen kuvailu mahdollistaa karkeistuvan vallankäytön. Toimijoilleen se näyttäytyy järjellisenä, totuudellisena, tietoon ja faktoihin perustuvana politiikkana. Siitä kumuaa ”päättäjien” pakkomielle ja ylimieli.

Makrokuvat ja totuuskuvan yhdenmukaistuminen johtaa älyllisiin sulkeumiin, lukkiumiin. EKP:n ja Suomen Pankin kielessä on osuva nimi: makrovakaus.

Ihmisen havaintokyky ei riitä tunnistamaan karkeistumisen kulkua. Järkiparka addiktoituu milloin mihinkin maan ja ilman kuvaan. Intetään, syyllistetään, soditaan.

Maailman karkeistuessa aineen liike ikäänkuin sakkautuu, olioituu, olioita nimetään instituutioiksi, laitoksiksi, asunnoiksi, hallintorajoiksi, valtioiksi, osakeyhtiöiksi.

Ihmisolioille määritellään roolit: olet kuluttaja, asukas, äänestäjä, työmarkkinakelpoinen.

Todellisuus määrittyy ja lukittuu. Siinä olet ja elät mikäli elät. Kuvasi maailmasta hahmottuu milloin mitäkin pökkelöä vasten. Riippuen mihin pökkelöön joudut nojaamaan, näet ja koet maailman eri tavalla kuin toinen. Yhteistä ymmärrystä ei ole. Yksi tietää totuuden, toinen tietää toisenlaisen totuuden.

Puhe totuudenjälkeisestä ajasta on epä-älyllistä ja epätotta.

University, yliopisto on sumuinen sana. Se viittaa yhteen totuuskuvaan. Tieto yhtenäistyy, lakimaistuu. Tiede etsii universaaleja lakeja, talouden lakeja. Laki on valtaa toisen yli - ellei demokratiaa ymmärretä kuten Miletoksessa aikoinaan tai Pierre Rosanvallon tänään.

 

 

Männistön Venlasta Venla-gaalaan


Onko ihmiskunnan kohtalona Venla-gaala? Sukellusvene uppoaa meren pohjaan, happi loppuu. Kuinka kauan ihmisten jätökset säilyvät veneen sisällä. Tällaista joutuu miettimän Venla-gaalaa katsoessa. Palkittuja ohjelmia en ole katsonut, nyt katsoin kolmituntisen gaalan kolme kertaa ja tallensin päälle. Tätäkö on aikuisten elämä? Tämäkö on kulttuurin ja mediayhtiöiden tila Suomessa? Venla-gaalaa tylsempää on mahdoton keksiä. Näyttelyä tehdessä kinasimme mikä olisi osuvin sana - viha, inho vai sääli. Sääli voitti.

Aitan polulla asteleva Männistön Venla oli veljesten ihastus. Joen vuolaus, virran pauhu, vastan taittaa Venla.

Mitä löydämme varrelta virran?

Muinaisihminen tykkäsi piirrellä kuvia, hirveä, härkää, tikkuihmistä. Kuvioista yksi vakiintui härän merkiksi. Kohta kuvio muuntui äänteen merkiksi. Äänteiden ja merkkien yhdistelmästä syntyi aakkoset, sanat ja kirjoitus, tragediat ja runot. Myös lukumääriä alettiin hahmottaa, syntyi numerot. Nollan keksiminen ja lukujärjestelmä saattoi olla nokkelin keksintö kautta aikain. Kiteytyi myös ajatus ajankulusta ja kalenterista. Aikayksiköiden ja auringonkierron täsmäys oli kiperä tehtävä, lieko ratkaistu vieläkään, karkauspäiviä täytyy pitää. Kepin varjon mittaajaa voi vain ihailla, kepin ja auringon varjon avulla laski maapallon ympäryksen. Egyptissä opittiin ristikoimaan papyryksen suikaleita, suoltui kirjoitusalusta. Rooman kukoistus nojasi papyrukseen, sitä kuskattiin Egyptistä valtavat määrät, Rooma oli täynnä kirjastoja - näin ainakin väittää Ylen esittämä ohjelma). Roomassa kirjallisuus levittäytyi laajalle, kirjoja sanaili Ovidius ja Lucretiukset. Valtakunnan jakauduttua kahtia papyruksen tuonti Egyptistä Roomaan lähes loppui. Tv-ohjelman mukaan se ruokki Rooman alamäkeä ja lopulta tuhoa. Kiinassa keksittiin oma kirjoitusalusta. ‘Paperin’ mahdollistaessa kansan tiedollisen ja taiteellisen harrastuksen Kiina voimistui. Liikenne Silkkitiellä vilkastui. Kiina yritti pitää paperin valmistuksen salaisena. Lopulta arabit Silkkitien varrella saivat valmistuksen selville. Nyt oli arabikulttuurin ja islamin vuoro voimistua, se levittäytyi ympäri Välimeren ja idän. 1400-luvulla Saksassa Gutenberg leikki silloisilla legoilla, metallipalasilla. Itseään huvittaakseen hän hioi niistä kirjaimia ja asetteli jonoon. Syntyi sana, rivi, kirjan sivu. Roiskaisu mustetta päälle ja kirjan sivuja suoltui mielin määrin. Oli Euroopan vuoro voimistua, kirjat levisivät ihmisten käsiin ympäri Eurooppaa. Luther naulasi teesejä kirkon oveen, sanoi paavia pelleksi (Korkman sanoo Gringoa pelleksi), paavia ei ihmisen ja jumalan välissä ole, eikä aneita. Ilman kirjapainoa Luther ei olisi paavia keikannut.

Mitä tästä opimme? Kaikille avautuva kulttuurinen alusta ratkaisee elinvoiman. Totuus ja todellisuus ovat kiertoliikettä.

Saman opetuksen löydämme Ari Turusen kirjasta Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit. Miletoksessa hallitsijat eivät kahlinneet filosofien ajattelua. Tiede antoi henkisiä rakennuspalikoita uudelle maailmankuvalle. Miletoksen kehitelmistä syntyi 24-kirjaiminen aakkosto, se sama jolla tätäkin juttua kirjoitan. Poliksen eli valtion idea oli kaikkien valta, isonomia, ei siis enemmistövalta kuten on nykykäsitys.

Mikä on kaikille avautuva alusta tänään? Lähinnä se on internet ja sosiaalinen media. On raukkamaista että sivistyksen portinvartijat, tieteen, taiteen, hallinnon, talouden ja politiikan eliitit yrittävät häväistä ja tuhota sosiaalisen median. Se on sama kuin papyruksen tulon estyminen Roomaan. Paavin pulla ei somea kaada.

 

 

Tiedollinen jälleenrakennus


Ekologista jälleenrakennusta hokevat biosit, longin hannat, porvoon tuulit, vattin maritat. Hoenta tarttuu kuin intialaismuunnos.

‘Ekologinen jälleenrakennus’ on tiedollisesti lukittunut. Se ajautuu pakkokeinojen käyttöön: valtio-ohjaus, regulaatio, velkautus, asioiden pilkonta, EU-palastelu. VATTin Marita Laukkanen julistaa televisiossa: "kunhan regulaatio kunnolla alkaa". EVAn Sanna Kurronen säestää. Reguloijat kuvittelevat itsensä Danten paratiisin ylimmälle tasolle. Ohjastettavat löytyvät helvetin alimmalta tasolta, toisaalta, etäältä, kaukaa, metsistä, pelloilta, impivaaroista - ellei vaaranrinnettä ole ekologisoitu eiran lasten lasketteluun.

Maailma tarvitsee tiedollisen jälleenrakennuksen.

Irtaudu. Vapaudu. Esikuvaksi Erasmus, tai hiekanpiirtäjä Arkimedes, älä sotke kuvioitani. Erasmus ei ottanut virkoja vastaan, ei yliopiston, ei Vattin, ei Evan. Niiden sijaan hän kirjoitti Tyhmyyden ylistyksen. Evääksemme kyselevä filosofia, kapinoiva ihminen, maaginen realismi.
Lähdemme tyhjältä pöydältä, tabula rasasta, mustasta neliöstä. Anna Tuori maalaa pakoon juoksijalle silmät selkään, kolmannen käden, tai Seilin sumun (voisinpa laittaa tähän kuvia Tuorin maalauksista). Aamiaisemme - arvaamattomuus, leikkisyys, suhteisuus. Pääskyn lento kesäpäivänä, katseesi ei mukana pysy. Ihmisten vapaa liikkuvuus maapallolla, mistä tahansa mihin tahansa milloin tahansa. Passeista juhannuskokko. Maailman rajattomuus, vapaa liikunta, älyn karkailu. Kävele itään, palaat lännestä takaisin. Pallolla ei äärtä, ei rajaa. Millä oikeudella te puhutte ääriliiikkeistä? Mikä on ääri? Olenko minä ääri? Jos olioita olisi, ne olisivat tuolla, täällä ja siellä yhtä aikaa. Senkö te määrittelette ääreksi. Ääreksi mille. Oliota ei ole.

Tiedollinen jälleenrakennus jatkaa keksimisen tiellä: keksittiin tuli, aakkoset, kirjoitus, numerot, kalenteri, kirjapaino, runot, näytelmät, Lapin kesä, pii, digi, sosiaalinen media. Terävyyttä, kirkkautta, pelkistämisen taitoa. Kielen perustan muodostaa 60 perussanaa, ovat kielentutkijat nyt keksineet. Aiemmin kuvista ja merkeistä kiteytyi 24 aakkosta, numeroiden kymmenjärjestelmä, nollasta ysiin. Kiteytykset ovat mössöyden, tarinoiden ja turinoiden vastakohta. Eroon mössökäsitteistä. Eroon tieteellisestä realismista.

 

Euroopan henki


Eurooppa ei sykähdytä, ei kosketa. Euroopalta puuttuu sosiaalinen ja kulttuurinen mielikuvitus. EU rakentaa laatikoita.

Euroopan laitamilla on elellyt moninaisia kulttuureja: Assyria, Mesopotamia, Egypti, Kreeta, etruskit, Karthago, antiikin Kreikka, Rooma. Ne ovat hävinneet mikä mistäkin syystä. Onko Eurooppa samalla tiellä?

Euroopan sijasta Suomi voisi etsiä omanlaistaan roolia maailmassa. Eurooppa pakottaa kaikki yhdenlaisiksi. Miksi juuttua sellaiseen!

Sana unioni viittaa yhdennettyyn, pakotettuun. Yhdistyneet Kansakunnat (YK) on monikko. Amerikan Yhdysvallat on monikko. Euroopan unioni on yksikkö, kuten Venäjä tai Kiina. Miksi Euroopan pitäisi olla unioni, yksikkö.

EU puhuu kansalaisistaan, suojelunsa alaisista. Sieltä he katsovat pilvien takaa, kuten Lauri Viita sanoisi.

Eurooppa ei ole sosiaalisen ajattelun kehto. Ei kulttuurisen.

Eurooppa on repaleinen niemeke meren kainalossa, ylijäämää veden päällä. Sopukoissa häärää ihmisiä, kansoiksi ja valtioiksi kutsuttuja. Niemeke on loppuun kaluttu, metsät pääosin poissa, pölyävää maata, melua, sähellystä, ahtautta, betonirykelmiä, kaupungeiksi kutsuttuja. Kaduilla torvet törisee, valot vilkuu. Katseita vältellään, kännykät käteen, verhot kiinni.

Henkisesti kuollut Eurooppa.

 

Lauri


Kaksi järeää kiveä toisiaan liki. Jalustassa lukee Lauri. Tuuli tuivertaa, ei taivu kivinen patsas, ei tainnu. Takana taivas avartuu, harju laskee, nousee, laaksoutuu. 

Viita oli väli-ihminen. Työläinen vai ei, totinen vai leikkisä, lukenut vai ei, kirvesmies vai kukonor?

Viidan runoja ei nauramatta lue. Itse hän oli vakava mies, ties. Sanaleikkiä, viiltoa, tuntoa, tunnetta.

Viita ei ollut faktantarkastaja. Oliko hän trump, eino leino, kivi? Kivi pispalanharjulla.

Isänsä kanssa rakensivat talon rinteeseen, valoivat betonin, asettivat lankun, kehystivät ikkunan. Portaalta näkyi maailma, kauas selälle, merta kohti, virran viemää. Se oli omaa, oma maisema, itse tehty, oma asua, pihamaa ja portaat.

Oliko Viita työläiskirjailija? Hyvä että ei. Ihminen on itse, teonsana, teko, verbi.

Tänään taistellaan tyhjyyttä vastaan. Sitä koki Viitakin. Oliko hän hauras. Luettavat laulujansa, opistojen äkkiviisaat.

Välissä on hyvä elää. En välitä.

Vesi kaiversi harjun. Avaruus kaartuu. Ylös vai alas, ei väliä, riippuu mistä katsot. Pispalan talosta näkyy kaikkeus. Virta vie, vastassa meri. Kosketa kaikkeus.

 

 

Maggie, Minna, Marco ja Markus


Maggie Nelson, katson kasvojasi. Mikä olisi oikea sana: hauras. Yllätät joka lauseella:

”Feministisen teorian kurssilla luettiin essee ’Kun huulemme puhuvat toisilleen’. Essee kritisoi sekä unitäärisiä että binäärisiä ajattelutapoja suuntaamalla huomion häpyhuulten morfologiaan. Ne ovat elin joka ei ole yksi. Ne eivät ole yksi, mutta eivät myöskään kaksi. Ne muodostavat ympyrän joka koskettaa itseään koko ajan, autoeroottisen mandorlan.”

Minna Salami: Kirjani Aistien viisaus on vaatimaton yritys kylvää afrosentrisyyden, naiskeskeisyyden ja mustan feminismin siemen, jossa yleiskäsitykset voisivat puhjeta uudella tavalla kukkaan. Taide soveltuu todellisuuden selittämiseen, koska se vangitsee todellisuuden sisältäpäin.

Marco Rovelli: Monimutkaisesti rakentunut tapa ajatella todellisuutta, uudenlainen ajattelumalli poikkesi radikaalisti keskiaikaa satoja vuosia hallinneesta mielentilasta.
- Miten on mielentilamme tänään? Satoja vuosia hallinnut mielentila.

Markus Backman: Sanot kuviesi liikkuvan todentuntuisen ja epätodellisen maailman välissä. Maalauksissa ihminen on läsnä vain poissaolonsa kautta. Juuri tuo, salaperäinen läsnäolo poissaolon kautta pysäytti kuviesi äärelle. Tuuli humisi puissa, autoa ei tullut. Marko Backmanin näyttely oli Galleria Heinossa tammikuussa 2021.

 

 

Fredrika



Pensaikon suojissa pienen puiston kulmalla tarkkaat ohikulkevia. Harva sinua huomaa. Ruuneperisi ylennettiin kansalliseksi, patsas kukilla ympyröity, penkeillä petattu. Oliko Fredrikalla noin siloiset posket? Pitääkö isänmaan tarina sulostaa siloposkilla. Mutta eihän suomea ole. Televisiossa yhtiöiden puvukkaat kertoivat, tiekartta laadittu, suomet ja nesteet maailman huipulle. Sille tielle ei meillä ole asiaa, polun päähän jäimme kuin nälkään kuolevat nälkävuonna 1868. Tämä kaupunki luo tylsän tunnon, mahan pohjaa kouristaa. Kaikkivaltaiset kaatavat naakkojen istumapuut, oravien juoksupuut, rastaiden pesäpuut, harakoiden naurupuut, jänisten karkupuut. Eilen kysyin naiselta mitä mieltä olet puiden kaadosta. ”Tämä oli kaupungin viihtyisin puisto, harmittaa hirveästi, kävin tässä joka päivä.” Jungfrustigen, Luontokallio, neitsytpolku, autius aava. Harva sinne vielä eksyvä kääntyy samantien takaisin. Kaupunki palvelee. Porvoo on virkavallan kaupunki, puutarhurin kerrotaan tutkineen. Se mikä oli parasta katoaa: ihmisten vapaa spontaanius, jokaisen kulman takana Vanhassa Porvoossa yllätyt, onpa hauskasti keksitty, antaumuksella tehty. Nyt kaikkitietoinen puutarhuri ja kaikkivaltainen viivottaja tappavat mielen kukinnan. Kaava on pahinta mitä keksitty on. Kaavavalta pois kunnilta. Tilalle ihmisten mielikuvitus. Mahan pohjaa kouristaa. Edelfelt, Ruuneperi, kunikaanportti ja örtti, kuningattarentie, loviisa piipahti matkalla loviisaan, heihin törmäät mäen alla, mäen päällä, välillä välilläkin. Mihin katosi harmaja kansa, lukion hirrentuojat? Linnankosken mättähille, turvepellon laitamille. Kansallinen tarina, turhaan sitä tyrkytätte. Teemme joesta gallerian, jokikadulle, virta palkit maahan kaatakoon, vapaana virtaa muta, merenlahti raskautuu.

 

Viimeisin aukeama

työstettävä ??? jokin kokoava juttu.
entä kuvan, tekstin ja äänen yhteenpeluu ??


 

 

* * * * *

Tuuli humisi puissa kuin auto olisi tulossa.
Autoa ei tullut.
Poissaolo.
Yksin.
Tuuli humisi.

* * * * *

 


Lausumia, ns. ‘aforismeja’ ( auxstavaa koostetta....

Taiteen tekee taiteeksi se, että sillä on tarkoitus.

Argonautteina aigeialla seilaamme.

Taide ikuisesti uudistuvana ristiriitana.

Elämä ilman tutkiskelua ei ole ihmiselle elämisen arvoista (Sokrates).

Tieto on ymmärettävä taideteoksena, ei staattisena (Minna Salami).

Ihmisellä on vapaus kuvitella itsensä miksi tahansa. (Susanna Lindberg)

Kodittomuus on ihmisen perustilanne (kiertolaisuus, siirtolaisuus, olla kotona missä vaan)

Meillä on epäterve taipumus luoda hirviöitä. Taiteilijalle ei ole olemassa lempipyöveleitä. Albert Camus

Todellisuus ei ole sitä miltä se näyttää. Marco Rovelli

Mm. Albert Camus’lta poimittua :
Taide ei ole olevaisen täydellistä kieltämistä, muttei myöskään täydellistä suostumusta todellisuuteen.

Taiteilija ei voi osallistua taisteluun muutoin kuin kummastakin rintamasta riippumattomana, vapaaehtoisena tarkka-ampujana.

Taiteen ja taiteilijan merkitys mielettömässä maailmassa? Mikä on sosiaalisen vastuun ja yksilöllisen riippumattomuuden suhde ja onko realismi taiteessa mahdollista?

Absurdi.... elämän absurdista nouseva luonnet(?) ... säilyttää inhimilliselle elämälle olennainen jännite.

Absurdistisessa teoksessa kerronta voi olla epärationaalista, henkilöhahmot saattavat puhua toistensa ohi.

Jokainen suuri taideteos tekee ihmiskunnan kasvot kauniimmiksi ja rikkaammiksi. ... joka vaivaa nähden luo itse oman järjestyksensä.

Kapinoiva ihminen. Sisyfos on onnellinen.

 

Muita:

Ihminen ei ole substantiaalinen olio, vaan ... annetussa aika-tila-koordinaatistossa

Ihmisen kulttuurinen tehtävä maailmassa (Pihlström). Vai sittenkin: tyhjä, ylimääräinen, tarpeeton.

Stoalaisen tyyneyden perspektiivi.

Jännitteisyys (Eino Leinon valkolinnut .

Maailma rajaton, määräämätön, apeiron. Muuntautua alati.

Toivon virittämä maailma vai kierre.

Odysseus. Ihmisen intuitiivisuus, houkutuksille alttius, tuhoaa elinolot, ns. ilmasto.

 

* * * *


LUKEMISTO. LÄHTEISTÖ 

Marco Rovelli: Todellisuus ei ole sitä miltä se näyttää.

Maggie Nelson. Argonautit.

Ari Turunen: Maailmanhistorian menestyneimmät kaupungit.

Dante: Jumalainen näytelmä. (wikipedia)

Lucretus: De Rerum Natura. (wikipedia)

Minna Salami: Aistien viisaus.

Tutkimuksen tarinallisuus. Studia Generalia 30.3.2021.
https://www.youtube.com/watch?v=zpttAWeEc1M

Marko Backman: näyttely galleria Heinossa 2021.

Erasmus Rotterdamlainen: Tyhmyyden ylistys.

Kuvia Atacaman autiomaasta.

Studia generalia 30.3.2021. ... Lillqvist:

Päivi Puukka: Hilma af Klint pyöräytti taidehistorian päälaelleen. Yle 15.8.2014.
https://yle.fi/uutiset/3-7413897

Marcus Lucretius, Marsin pappi
https://www.hs.fi/tiede/art-2000004367724.html

Aika ja identiteetti

Susanna Lindberg:

https://en.wikipedia.org/wiki/Huang_Yong_Ping Etsijä

Maria Mäkelä: Kertomuksen vaarat.
https://kertomuksenvaarat.wordpress.com/2017/08/08/maria-makelan-kolumni-kertomuksen-vaarat/

 

* * * * *

 

+ (