Heittäytykäämme täysi-ikäisiksi, picolaisiksi, sokrateiksi, miksi kaikiksi

Kesällä astut hetkeksi sivuun, luet ihmisten blogeja, kirjauutuuksia, tutkimuksia. Löydät uusia näkökulmia. Havahdut ihmettelemään luonnollisina pidettyjen käsitteiden piilosisältöä. Mitä on demokratia, mitä hyvinvointi, mitä työllisyys?

Pasi Matilainen kysyy blogissaan, missä kulkevat demokratian rajat. Demokratia on satunnaisen enemmistön diktatuuria vähemmistön ja yksilön yli, hän sanoo. - Näin asia näyttääkin olevan. Hallituspuolueista huokuu eduskunnassa asenne, että puhukoon oppositio mitä tahansa, he päättävät mitä päättävät. Asenne on pelottava. Pohjimmiltaan se on diktaattorin asenne. Edustuksellisen demokratian mahdottomuutta pohtii myös semiootikko Janne Kurki kirjassa Murtuvat merkit.

Hyvinvointia pohtivassa blogijutussa Marilla luonnehtii Anni Sinnemäen ihmiskuvaa ("ihmiset tarvitsevat lisää sosiaaliturvaa") teknokraattiseksi. Meillä kuvitellaan, että joku ryhmä jossain tietää paremmin kuin muut, mitä ne muut tarvitsevat. Meitä elätetään ostokupongeilla, meille läänitetään Citymarketit ja Prismat. Ylhäältä päin rakennettu kehys ei kestä. Kupongeilla ostelu ei tee hyvää ihmisen itsetunnolle, ihmisarvolle ja elämästä selviytymisen tunteelle, sanoo Marilla.

Työ ja työllisyys - pystyykö eduskunta uusajatteluun?

Työstä ja työllisyydestä politiikassa puhutaan pökkelöitynein käsittein. Mistä ovat syntyneet käsitteet työ, työllisyys, työllistäminen, työsuhde, työmarkkinat, työmarkkinajärjestöt, kolmikanta, työehto, työehtosopimus, moni muu? Onko ihmisen elämä työsuhde? Työsuhde - mitä sana tarkoittaa vaikkapa matemaattisessa mielessä? Työn suhde johonkin, mihin, onko kyseessä jakolasku, vai jotain muuta. Sana ei aukea.

Ajatuskokeena piipahdamme fysiikkaan ja biologiaan. Mitä on universumin olemus, mistä käsitteestä lähtien se avautuu? Entä miten lähestyä elämän olemusta? Peruskäsite on energia, sanoo Kari Enqvist. Elämä on energiaa, liikettä, toimintaa. Energian ja elämän liike on vapaa, rajaamaton niin kokonaisuutena kuin yksittäisen olion tai vähemmistön tasolla.

Elämän paketointi "työksi", "työuraksi", "työelämäksi", "työsuhteeksi", "työehdoiksi" on sulkevaa, rajaavaa. Sanoihin sisältyy joidenkin valta toisten yli. Joku "työllistää" jonkun. Kahtiajako on vastoin elämän olemusta. Sellainen ei ole hyväksyttävää yhteiskunnallisesti. Kenenkään ei tule (ei kannata) antautua toisen johdettavaksi, työllistettäväksi. Kukaan ei voi antaa toiselle työtä. Elämä on toimintaa "työtä" ja se kumpuaa olemuksensa mukaisesti (poikkeuksetta) jokaisen olion sisältä. Miten joku voisi "työllistää" toisen? Työnantajaa ei ole olemassa.

Historian mielekkyyskato ja yhteiskunnan kahtiajako

Jyväskylän yliopiston tohtori, pätkätöitä tehnyt historian tutkija Olli Matikainen sanoo Keskisuomalaisessa (20.7.):

Pätkätyöt eivät ole ongelma. Suurempi vaikeus on se, jos kokee, että omalla työllä ei ole mielekkyyttä. Yliopistomaailmaan tuodun tulosajattelun takia motivaatiota on vaikea löytää siitä, että pitäisi kerätä meriittejä kilpailussa muita tutkijoita, tiedekuntia tai yliopistoja vastaan. Jos kilpailussa menestyminen ja julkaisutilastojen kaunistelu on perimmäinen tavoite, niin minkä vuoksi tätä työtä oikein tekee. Ennen historioitsijat omalla työllään muovasivat kansallista identiteettiä. Historialla pitää edelleen olla yhteiskunnallinen tehtävä.

Matikaisen sanoissa paljastuu nyky-yhteiskunnan kahtiajako. Jaon peruste on se miten itselliseksi ja mielekkääksi voi oman työnsä kokea. Kokeeko luovansa työllään mielekästä maailmaa.

Suurin osa kansaa määritellään ja alistetaan työläisiksi, suorittajiksi. Tohtorit ja virkamiehet, me olemme nyt suorittajia. Uusliberaaleilla johtamisjärjestelmillä (palkkaus, tulos, suoritus, arviointi, palkinta, rangaistus) työ on sisällöllisesti rajattu ja kavennettu, suoritusputki on annettu ulkoa, putken sisällä simputetaan. Tällainen menettely on vastoin elämän olemusta ja ihmisyyttä.

Yhteiskunnan kahtiajaon toisella puolen ovat mielekkäät kehittäjät, innovaattorit, arvioijat, edustajat, leikinlaskijat.

Näinä päivinä lehdet ovat täynnä yliopistojen hallintojohtajien riemua, esimerkiksi Jyväskylän yliopiston hallintojohtaja Erkki Tuunanen Keskisuomalaisessa 22.6. ja Turun yliopiston kehittämisjohtaja Seppo K. Markkanen Turun Sanomissa 19.7. He luovat mielestään mielekästä maailmaa, haalivat yliopistojen hallituksiin Keskon, Vapon, Etlan johtajia, näitä turpeen jalostajia. Me muut, historian tohtorit ja valtion tarkastajat, me syrjäydymme, eivät lehdet meitä muista. Me teemme suorituksia.

Politiikan pökkelöityminen, työurat

Työtä koskeva politiikan kieli on lukittua eikä se tuo esiin yllä sanotunlaisia ristiriitoja, kahtiajakoja. Valta kätkeytyy kielen pinnallisiin, pysähtyneisiin, kummallisiin käsitteisiin. Työura, työllistäminen - mitä ne ovat?

Mitä työura tarkoittaa? Eikö elämässä pidä välttää urautumista, olla innovatiivinen! Pitääkö ihmisen mönkiä urassa, ojassa?

Työurien pidentäminen on päivän hokema, jolla sanotaan ratkaistavan mitä erilaisimmat makro-ongelmat kuten:

  • Hyvinvoinnin rahoitusperusta (entä mitä Marilla edellä sanoi).
  • Talouden kasvu (entä fysiikan lait, voiko jokin ylipäänsä "kasvaa", voiko energia lisääntyä).
  • Kansakunnan velaksiolo ja elvytys.
  • Tuloerojen pysyvyyden sementoiva työeläkejärjestelmä.
  • Talouden, valtion ja yhteiskunnan vakaus.

Mitä jää sanomatta kun hoetaan työurien pidentämistä? Sanomatta jää Olli Matikaisen ongelma, historian, tutkimisen ja työn mielekkyyskato. Miksi yhä useampi ihminen bloggaa? Tuskin olen ainoa, jolle kirjoittaminen on pakotie työelämän orjuuttavuudesta, itsellisen luomisen estymisestä. Ne jotka hokevat työurien pidentämistä, eivät näe minun, meidän, monien ongelmaa. Hokijoiden yhteiskuntakuva on tässä mielessä harhainen. Elämää ei ole ilman työtä mutta työn on oltava elämää.

Sama virhe toistuu makrotasolla (valtio, talous). Valtion pitäisi ottaa loputtomasti velkaa, elvyttää taloutta. Silmät suljetaan yhteiskunnan sisällöllisiltä ongelmilta. Talous hierarkioineen, johtamismenettelyineen, työnantajuuksineen oletetaan terveeksi. Vain määrällisesti pitää elvyttää. Virhe, virhe ja virhe.

On harmi että uudistusliikkeenä esiintyneiden vihreiden yhteiskunta-ajattelu on jämähtänyt näin alkeelliselle tasolle. Ei ole vihreistä politiikan kielen salojen tai harhojen avaajiksi. He hokevat hyvinvointia, kenenkähän. Työministeriön tehtävä on työttömyyden hallinnointi, sanoi blogisti. Siinä se. Tilanne on vakava.

Akavan työelämätutkija Ulla Aitta levittää sanomaa työmarkkinajärjestöjen jaloudesta (Kaleva 20.7.). Ovat ottaneet haastavan tehtävän pidentää työuria kolmella vuodella. Sanomatta jää, että ay-liikehän siinä kasvattaa omaa veropohjaansa, jäsenmaksun maksajia kolme vuosiluokkaa lisää, vähennykset valtion kassasta. Ay-liike (Akava, STTK, SAK, eduskunnan EVY) on sisäistynyt työelämän valtarakenteisiin ja yksilöllistää ihmisten ongelmia, tavallaan syyllistää. Työnantajavalta (upj) tuotiin tupo-sopimuksilla työpaikoille, viimeksi eduskuntaan upseerivoimin. Yhteiskunta hierarkisoituu ja militarisoituu, ay-liike poimii osansa.

Menetetty mahdollisuus? - teollisesta jälkiteolliseen työhön

Yllä olevan kysymyksen asettaa Raija Julkunen TSL:n 90-vuotiskirjassa Kurssin muutos.

- Toden totta. Työelämän kehityskulku 60- tai 70-luvulta nykyhetkeen on nurinkurinen. Eri vaiheissa on puhuttu työpaikkademokratiasta, sivistyksestä, tietoyhteiskunnasta, luovuudesta, innovatiivisuudesta, työn tietoistumisesta, henkilöitymisestä ja estetisoitumisesta, yliopiston uudistamisesta.

On käynyt päinvastoin. Työn kontrolli on muuttanut muotojaan, lisääntynyt, syventynyt, laajentunut, sähköistynyt ja soluttautuu mielen sisään. Valtion virastoihin on pystytetty sisäinen 'työnantaja'valta - mitä työnantajia he ovat? Henkilöstölle uusi johtaminen on läpinäkymätöntä. Vapaan luomisen saarekkeet on yhteiskunnasta hävitetty. Saarekkeiden hävitys on uuden yliopistolain perimmäinen tarkoitus, siitä kertoo myös historiantutkijan haastattelu yllä.

Raija Julkunen sanoo: jos ammattiyhdistykset pystyisivät luomaan työn sisältöä ja organisointia koskevan politiikan, se voisi merkitä näiden kysymysten politisointia.

Tässä suhteessa ei tällä hetkellä ole näköpiirissä toivoa, ei ay-järjestöissä eikä politiikassa.

Yhä suurempaan arvoon kohoavatkin uudet vapauden saarekkeet, vapaat tutkijat, kirjoittajat ja blogistiikka. On tunne että ilman niitä ei enää voisi elää.

Heittäytykäämme täysi-ikäisiksi, kantilaisiksi, picolaisiksi, sokrateiksi, miksi kaikiksi.

29.7.2009
Juhani Kahelin