Saame, suomi ja Lapinmaa - pieni matkakirja ja ajatelmia

(osin jossain määrin luonnosmainen)


Riemastuin nähdessäni että Inarissa on saamelaiskulttuurin konferenssi. Sinne menen, maksoi mitä maksoi.

En mennyt lentäen, menin maita pitkin. Junan yläkerrasta näkee enemmän. Lähestyn saamenmaata hitaasti ja hartaasti. Panen merkille tienviitat, veden korkeudet, padot, kanavat, kuivauomat, puiden vuosikasvun, viljan oraan, talon ryhdin, poron rytmin, kirkon muodon.

Jatkan siitä mihin edeltäjäni jäivät: Rooman historioitsija Tacitus, Uppsalan tiedemies ja esseisti Linne, ranskalainen maapallon mittaaja Maupertuis, Utsjoen kirkkoherra Felman (mikä ‘herra’), saamen puoltaja Elias Lönnrot, Inari-tutkija T. I. Ikonen, Toivoniemen vallesmanni, aikamme saametutkijat. Jouni Kitin kanssa juttelin juuri. Vaatimattomuuttani jätän mainitsematta Petra Laitin, armollisuuden anojan.

Ensiajatuksena kirjaan muistiin: Lapinmaa oli luonnon ja elämän täyteyden kuva. Suurten jokien uhmakkaat vuolteet etsiytyivät täällä kohti Jäämerta, Pohjanlahtea, Itämerta, Vienanmerta, Atlanttia, Inarinjärveä. Purojen lirinä tunturien rinteillä ja koskien pauhu, aineiden kierto, valon vaihtelu, taivaan yllätyksellisyys - kuin maapallon sykkivä sydän, elämän kiihkeyden symboli. Kuinka kenellekään on voinut edes tulla mieleen kahlita Lapinmaa, sulkea kosket, padota joet seisoviksi altaiksi, luoda suljettu yhteiskunta, ristikoitu vankila, elämän katiska, byrokratian pyhäkkö. Valtioksi he vankilaansa kutsuvat.

Myöhemmin tuomiokirkon portailla valon kylvyssä tuntemus hakee säkeiden muotoa, maallikon naiviudella:

Lapinmaa - virtojen kehto
meren kautta kiertää vesi, taivaan kautta
tuuli tuo tunturille lumen ja tuiskun
kaukaa katsoo toisen kajo, valkohuippu
aurinko, aineen sulava ydin, yhdyntä, fuusio
suo sulan, virrat syöksee kukin suunnilleen
Kemi, Teno, Tornio, Juutua ja muut
vieri avaruuden, kaarevan ja suhteisen
venhon paiskaa, lautan hajoo
kosken pauhu peittää
veden kala vastaan hyppää
kyljen kiilto, mädin tuoksu,
maidin valko, hiekan suoja
veden virta kutsuu, kutsuu
elon tunto sykkii, sydän globaalin
hengen voimaks halaa
Seita laeltansa katsahtaa

Tuollainen oli Lappi, fennien maa. Siis oli, ei ole enää. Seidan katse on peitetty, rummut rikottu, henki poljettu maahan, maa tallattu ja perattu, kallio porattu. Tunturiin hiipii vihollinen. Sähkölinja kaartaa rinteen poikki, kauas kaartaa, Tornioon ja Helsinkiin, Osloon kautta Kristianin.

Pieni alkukirjain sanassa suomi ei ole kirjoitusvirhe. Suomea ja suomalaisuutta ei minulle ole. Mitä valtio tarkoittaa? Saamelaisilla ei ole valtiota. Kartalta katsoen saamen valtio voisi, jopa kuuluisi olla, ulottua Kuolasta Atlantille, suomea suurempi. Suursuomesta piensuomeen.

Miksi siis Lappiin, miksi saamelaisten pariin? Minulle saame on ajatelmien virike, osin sitä on myös Lappi.

Vierailin keväällä Tallinnan suurlähetystössä. Lehdistöneuvos heijasti seinälle Viron kouluissa käytetyn kartan, josss saamelaisasutus peitti nykysuomen ja Ruotsin. Se oli hätkähdyttävä kuva. Ketkä ovat tunkeutujia, ketkä ovat valtaajia, ketkä pitäisi karkottaa maasta, tänään. Viisi vuosisataa saamelaisia on työnnetty syrjemmälle ja syrjemmälle, kurujen kivikkoon. Jäljelle on jäänyt vain nimiä: Lapinkylä, Lapinniemi, Lapintie. Sysintä jatkuu tänään: Jäämeren rata, tunturien tuulimyllyt, Saariselän pöhö.

Helsingistä nähtynä maailma on mielen lukkiuma, ajatusten sulkeuma, tieteen ylenkatse, talouden ja politiikan mafio. On mentävä toisaalle, astuttava ulos, nähtävä asioita uusin silmin, kuultava ihmisiä tuolla puolen. Saame on katse ulkoa. Saame ei ole vain saamelaisten kokemus. Se on yhtä lailla meidän, luontosuomalaisten kokemus. Siksi lähestyn saamenmaata sympatian sykkein, kuin kotiin tullen.

Saamekonferenssia odotan jännityksellä. Lappi ja saame on minulle siis virike ja heräte, kirkas kuin tunturipuron vesi, voimaa kuin juutuan koskessa.

Nousen junaan, matka Inariin alkaa. Olkalaukku painaa, se on täynnä saame- ja Lappiaiheisia kirjoja, on Felman, Linne, nykytutkijat.

Saamekonferenssia kommentoin sellaisena kuin sen koin. Omamielisiä ovat myös ajatelmani Lapista. En ole turisti. Mieleni liitää minne liitää, lupaa en kysy. Suollan tajunnanvirtaa, näkemisiä, vaikutelmia, ajatelmia, purkaumia, muisteluksia, tuomioita, ihastuksia, ylistyksiä, toiveita, harha-ajatuksia. Ole eri mieltä, kauhistu.


Valo, taivas ja armo


Kuin virtaava joki tai laskeutuvat lumihiutaleet, yhdessä ne muodostavat suuren voiman. Herranen aika, mistä aloitan. Armollisuus, kunnioitus, ymmärrys. Poissaolo, haaveet, katoaminen, tyhjyys. Revontulet ottaa lapsen. Kuin valkoinen valo ja taivas. Lohipatoa ei osata tehdä, ei lukea Tenoa. Kalaa ei oteta, kalalta kysytään, pyydetään, nöyryys. Joelle pitää päästä, muuten jokin osa minua kuolisi. Luonnollinen tarve, luonnonkansa. Levojoki kiertää Sarahakan, jumalattaren, sulka linnulle. Vihollinen hiipi tunturiin. Kevättulvassa suuri voima. Jokivene matkaan, pitää soutaa vuorotellen. Isäni silloin tällöin joikasi. Keräiljät rasitteena, kysyvät aina samaa. Joiun omistaa hän josta se kertoo. Auringon tyttäret. Karhu vai kettu. Keitä susi edustaa. Fiktiota ilman opetusta. Tarinamme, näkymätön näkyväksi, syvemmälle.

- Puhujien suusta poimittuja sanoja.

 

Luontokansojen tarina suomessa


Koen siis samuutta saamen ja suomen luontokansojen välillä. Tausta on tässä:

Salojen kansa kelpasi 1800-luvulla röyhistelyn aiheeksi, mystiikan kuviksi ja sinfonioiksi (Gallen-Kallela, Sibelius). Sisällissodan jälkeen punaorvoilta kiellettiin oikeus olla itsensä. 1960-luvulla alkoi luontoväestön hyväksikäyttö, heidät nimettiin työvoimaksi ja ahdettiin bunkkereihin. Röyhistely kääntyi pilkaksi: Ilmari Kiannon kuolontuomiot, Juhani Ahon mattijaliisa-ressukat, Joel Lehtosen Putkinotko, tiedemies Jouko Siiven Ryysyranta, Peter von Baghin taiteiden tarina, nykypäivän Helsinki-pöyhkeys. Tänään on päästy valtion aktiivimalliin - ihmisiltä riistetään itsetunto. Ihmiset muuttuvat rasitteiksi: veltot opiskelijat, taiteilijat, työkyvyttömät, eläkeläiset,yli- ikäiset - talouskasvun estettä ja valtion vajetta kaikki. Heidät operoidaan halvalla, rahassa ja hengessä, luukkuihinsa menkööt, eläkööt lyhyen elämän, Varma siitä kiittää, Murto ja Kiander kolumnoi, Kojamo kerää ay:lle ja vakuutusyhtiöille miljardikaupalla verotonta rahaa, siis verotonta, suomi on täysmafia. 300 miljoonaa pois vanhushoidosta, ohjelmoi Katainen. Sipilä ottaa kolme miljardia. Yliopistotutkijat, media ja HS tuntevat vain yhden sanan: populismi. Tuo sana heitetään päällemme joka käänteessä. Mutta Kojamo ei ole populisti.

- Tällaista on suomalaisten saamelaisuus. Saame ja suomi, yksi ja sama, notkossa, tunturilla, yökkärissä. Ehkä myös hengennoususta tulee yhteinen. Lähdetään matkaan.

 

Saame-konferenssin aiheistus ja puuttuvat osapuolet


Konferenssien antia ei ole vain se mitä puhujat on ohjelmoitu sanomaan. Keitä on tullut paikalle, keitä ei ole tullut ja miksi ei ? Voiko ilmapiiristä päätellä jotain?

Saame-konferenssin ilmapiiri on iloinen. Voidaanko saamenmailla näin hyvin? Vai onko osallistujajoukko valikoitunut? Monen kerrottiin jääneen kotiin kun ei ollut varaa tulla.

Konferenssin nimi on ”saamelaisen aineettoman kulttuuriperinnön konferenssi”? Miksi aineettoman? Miksi kulttuurin? Miksi perinnön? Kauniita sanoja mutta harkitusti rajaavia. Aiheena ei ole aineellinen kulttuuri, maan omistus ja käyttö, elinkeinot, vedet eikä metsät, hallinto eikä hallinta, ei etelästä puskevat hankkeet. Esitelmöijistä vain yksi rikkoo rajan, julistaa Seidan tuomion Levajoen tuulimyllyille ja pyytää käräjiä heräämään. Jutelkoot saamelaiset pikkunättejä kulttuurista, kaukana ja keskenään. Rauhassa saavat Lapin liitto, TEM, LVM, valtio, mylly-yhtiöt, sähköyhtiöt, etelän taalerit, vastuulliset Bulevardilla, Aleksenterinkadulla ja Hallituskadulla vedellä viivoja halki tunturien, mereltä merelle, Levajoelta Tornioon, taata audi-turistien lohenuiton Tenolla, avata koillisväylän ja siitä Baltiaan, Berliiniin. Berliinissä on käyty ennenkin, 1910-, 1920- ja 1930-luvuilla. Viivoja halki Afrikan ja Arabian vetelivät aikoinaan myös Euroopan leopoldit. Niiden viivojen takia soditaan tänään Syyriassa, miljoonia kuolee.

Salissa ei näy Lapin liiton, ministeriöiden eikä kuntien edustajaa. Poissa ovat OM, TEM, LVM, MMM, OKM, VM, STM, metsähallitus, kuntakaavoittajat. Sen sijaan tänne on kutsuttu kaunopuhuja Unescosta sekä Museovirasto. Tehdään saamenmaasta kulttuurimuseo, harva temppua huomaa, helppoa kuin Machiavellin ruhtinailla.

Etupenkissä istuvat tietävät paikkansa kuten seminaareissa on tapana. Vilkaiseeko hän kertaakaan taakseen? Lausuuko sanaakaan vieressä istuvalle tai kurujen väelle? Ehkä joku miettii seuraavaa sovintokokousta, lentolippuja ja Helsingin hotellia.

Esityksistä yksi kiehtoo erikoisuudellaan. Tarkoittiko hän puheensa synkkääkin synkemmäksi? Hiljainen ja väritön ääni, pienikokoisena katoaa pöntön taakse, hattu silmillä, tuskin vilkaisee yleisöön, puheen jälkeen kävelee suoraan salista ulos eikä näyttäydy. Responsibilities in the universe, kirjaan hänen sanoistaan. - Pauliina Feodoroff, sinua haluan kuulla toistekin.

 

Míkä on alkuperäistä, entä alkuperäiskansa ja monikulttuurisuus?


Kaukana ei ole aika jolloin sanaa alkuperä ei saanut käyttää. Kaiken piti olla sirkuleumia, lainaa ja lainan lainaa, postmodernia. Alkuperäiskansa - mikä se on? Sanonta ei ole 500 vuotta vanhempi. Se syntyi Kolumbuksen tunkeutuessa toisten maille. Tunkeutumisesta seurasi verta, tulta, tuhoa, tautia ja kuolemaa. Tänään alkuperäiskansoiksi hyväksytään ihmisiä ympäri maailman - Amazon, Australia, Kanada, Siperia, Pohjola, saamelaiset (heidät mainitaan EU:n ainoana alkuperäiskansana, onko todella näin). Alkuperäiskansan määrittely: ovat asuneet alueellaan ennen nykytunkeutujia, eivät ole valtio, pitävät itseään alkuperäasukkaina. (Kauaksi noista määreistä en koe itseäni: olen valtioton, elämänympäristö johon synnyin tuhottiin, suomessa ja Helsingissä olen ulkopuolinen.)

Mikä on kansa. Suomen kansaa ei ole olemassa, todistelee Tiedekynä-palkittu Miika Tervonen. Helsingin yliopistolla Janne Saarikivi kertoi, että suomella ei ole alkuperää, ei loppua, on vain vaikutteita, sulautumista, omimista. Filosofi Panu Raatikainen kutsuu etnistä suomalaisuutta lähinnä ruotsinkielisen eliitin kansallisromantiikan huumassa luomaksi sosiaaliseksi konstruktioksi. Narrausta siis.

Miten nykyhetkeen istuu saamelaisuus, suomalaisuus, kansallisuus, kansa? Miten ja missä kansapuhunta saa sisällön? Onko se paikkaan sidottua? Onko kansallisuus liikkuvaa, virtaavaa, virtuaalista?

Minulle kesti kauan tajuta ja uskoa, että Venäjän, suomen, Ruotsin ja Norjan yli kulkee laaja vyöhyke jolla asuu ihmisiä joilla on yhteinen kieli, jotka ymmärtävät toisiaan puhumatta venäjää, suomea, ruotsia tai norjaa. Tämähän on vaalittava rikkaus. Helsingissä monikulttuurisuus on hienoa mutta miksi sitä syntyisi vain maahanmuuton kautta. Meillähän on sitä jo valmiina, maassa olevana, te ette vain halua huomata, te ylenkatsotte, te sysäätte syrjään, te karkotatte.

Ryhmäyttämistä on varottava. Kansojen olettaminen sisäisesti yhtenäisiksi on väkivaltaa. Nationalistinen eheys on valhe, hokekoon Sauli Niinistö mitä tahansa. Ihmisen kokemus istuu harvoin jos koskaan virallisiin määrittelyihin - tätä tutkii Sanna Valkonen. Myös saamelaiskuva on vaarassa jäätyä. Saamekäräjät eivät siltä pelasta, ehkä päinvastoin. Merisaamelaiset, kveenit ovat kokeneet itsensä syrjityiksi sekä suhteessa norjalaisiin että saamelaisiin.

 

’Kulttuuri-itsehallinto'


Saamekonferenssin löytöni oli kulttuuri-itsehallinnon käsite. Käsite löytyy Suomen perustuslaista (1995). Pienikin vilkaisu kertoo millä huolella lakien saame-pykälät on muotoiltu.

”Saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuurien koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään.”

”Tämän lain mukaisesti turvataan saamelaisille alkuperäiskansana omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva kulttuuri-itsehallinto. Kulttuuri-itsehallintoon kuuluvia tehtäviä varten saamelaiset valitsevat vaaleilla keskuudestaan saamelaiskäräjät. Saamelaiskäräjät toimii oikeusministeriön hallinnonalalla.”

Ensinnäkin, alueellinen rajaus, kotiseutualue, vertaa intiaanireservaatit Amerikassa. Toiseksi: itsehallinto koskee kieltä ja kulttuuria, ei muuta. Edelleen: käräjät joiden tehtävät on rajattu kulttuuri-itsehallintoon. Ja edelleen: käräjien toiminnan ohjaus ja valvonta on upotettu suomalaishallinnon sisään, oikeusministeriön sisuksiin. Siellä tieto sitten pysyykin.

Aiemmin oli saamelaisparlamentti (tai valtuuskunta). Oliko sana ‘parlamentti’ riskialtis? Senhän saattoi erehtyä rinnastamaan lakia säätävään suomen parlamenttiin. Nimi piti muuttaa käräjiksi. Antaa heidän käräjöidä, purkaa mielipahojaan, mieluummin keskenään. On suomen kivillä ennenkin käräjöity, keskiajalla viimeksi. Paluu keskiaikaan, tuhat vuotta taaksepäin. Macchiavelli on luettu.

Institutionalisointi rajaa, sulkee ulos. Suomen eduskunta-instituutiossa poliitikot ammatillistuvat, pyörittävät edustuselinkeinoa, sijoittavat palkkioita miljoonin ja taas miljoonin. Tätä kutsutaan osaamiseksi, Juha Sipilän sanoin osaavaksi kasvuksi. Samalla tavalla kunnat on insitutionalisoitu. Kansan kaikotessa on keksitty osallisuuskoordinaattorit. Strateginen tutkimusneuvosto rahoittaa osallistamista varmistaen myös viestinnän, sisältöä myöten, töitä Demokselle. Eläköön vaikuttavuusviestintä, miltton, demos, kaskas ja ellun kanat.

Myös saamelaisuus on institutionalisoitu. Käräjähuoneen pyöreän pöydän ympärillä on 23 tuolia, näin laskin. 10 000 pelkistyy venttiin, ties sitäkin vähempään. Pöydän pyöreydessä käsitellään kieltä ja kulttuuria. Tuulimyllyjä, Jäämeren rataa tai kalastusta ei käsitellä. Ne ovat taloutta, ei kulttuuri-itsehallintoa. ”Herätys käräjät, on aika nousta tuulimyllyjä vastaan”, huudahti Inarin konferenssissa mies Tenojoen varresta.

Norjassa käräjät kieltäytyi osallistumasta porohallintoon siksi että Norjan maatalousministeriö vähät välittää käräjien kannasta, omavaltaisesti jopa peukaloi käräjien lausuntojen sisältöä (Oddasat 11.6.2018). Tromssan ja Finnmarkin läänien yhdistämishanke lipsahti käräjiltä ohi, harmitteli yksi käräjöijä. Norjassa käräjien ote vaikuttaa ärhäkämmältä kuin Suomessa. Anne Berner ja Lapin liitto saavat vedellä viivoja rauhassa (”valitkaa näistä yksi”, sanoo liitto). Oikeusministeri Häkkänen pitää käräjät pilttuissaan.

Saamelaiseen kulttuurikäsitykseen kuuluu myös aineellinen kulttuuri, elinkeinot ja luonnon varat, sanoo Irja Seurujärvi-Kari (Saamentutkimus tänään, sivu 44). Voimassa olevien sopimusten mukaan vähemmistölle tulee taata välttämätön aineellinen perusta kulttuurinsa ilmaisemiseksi. ILO-sopimuksen mukaan (jota Suomi ei ole ratifioinut) tulee kunnioittaa sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia oikeuksia. Siis myös taloudellisia.

Mitä itsehallinto tarkoittaisi aineellisessa kulttuurissa? Kuuluuko siihen luonnonvarojen hallinta ja käyttö - metsät, vedet, joet, kosket, tunturit, ilma, tuuli,Tenojoki, Juutuanjoki, Kitinen ja muuta. Voivatko suomen valtio, Lapin liitto, tuuliyhtiöt, kunta, rahastot, taalerit ja muut rakentaa linjoja, myllyjä ja ratoja halki tuntureiden, Tenolta Tornioon. Voiko suomen valtio omavaltaisesti sanella kalastuksen Tenolla.

Entä tämä: voisiko saamenmaan kaltainen (kulttuuri)itsehallinto olla meillä muillakin, putkinotkoissa ympäri suomen. Alkuasukkaita mekin olemme, savon saloilla. Pitäkää lakinne, kuten Minna Canth sanoi. Tästä avautuu uusi luku suomenniemen historiassa.

 

Suomesta moratorioiden alue?


”Terveisiä Utsjoen Čearretsuolusta, jossa Tenon sopimuksen mitätöimiseksi julistettiin vuosi sitten moratorioalue. Täällä eivät valtion kalastussäännöt päde, vaan noudatamme saamelaista tapaoikeutta.” - Petra Laitin tviitti 15.6.2018.

Miksei suomesta tehtäisi moratorioiden alue. Valtion lait eivät päde. Rakennamme mihin rakennamme ja miten rakennamme. Hoidamme metsiä ja vesiä miten hoidamme. Näinhän suomenniemen asutus on syntynyt, innovaatioilla. Onhan maailma täynnä vapaakauppa-alueita. Miksei siis myös moratorioita suomessa, ei vain Tenojoen varressa Utsjoella.

 

”Valtion metsää"


Inarista pari kilometriä Utsjoen suuntaan, siinä se on tien varressa vasemmalla, kyltti ”Valtion metsää”. Valtion metsää? Minkä ‘valtion’? Ei saamelaisilla ole valtiota. Kuinka täällä asuvista on tullut ‘valtion’ alamaisia? Kuinka ‘valtio’ käyttää tätä aluetta tahtonsa mukaisesti?

Saametutkija Tero Mustonen kertoo:
Maassamme on hitaasti kytevä, vuosisatoja kestänyt etninen konflikti. Venäjän koltilla on vuodelta 1574 gramota-asiakirjat. Ne määrittelevät kolttien oikeudet kalavesiin ja muihin alueisiin. Aluejärjestelyjen yhteydessä tuo velvoite on siirtynyt myös suomen valtiolle. Mutta valtiot eivät noudata sopimuksia. Suomi on unohtanut gramotan. Suomen valtio on tulkinnut saamenmaan olevan ‘valtionmaata’. Valtio ei ole koskaan solminut saamelaisten kanssa sopimusta maa- ja vesioikeuksien siirtämisestä valtiolle. Valtio tietää olevansa heikoilla. Saamelaisalue pitää sisällään valtavan määrän mm. puhdasta vettä. Suomen valtion etuihin ei kuulu saada aikaan sopimusta saamelaisten kanssa maa- ja vesioikeuksista. Saamelaiskysymys on häpeä Suomelle. Perustuslain muutos 1995 tai saamelaiskäräjien perustaminen eivät ole johtaneet näiden asioiden käsittelyyn Suomessa. Tänään saamelaisyhteiskunta on murentumassa, perinteiset elinkeinot ovat ahtaammalla kuin koskaan. Saametutkimus on asemoitava uudelleen. - Näin siis Mustonen.

Vireillä on totuusselvitys vuonna 2018. Mitä se tarkoittaa? Mikä on kunkin osapuolen pyrkimys? Onko saame-käräjillä neuvottelu- saati sopimusmandaatti - ottaen huomioon tehtävien rajaus perustuslaissa?

Voisiko ajatella niin että maapohja olisi suomalaisten, saamelaisten, fennojen, skandien, periaatteessa kaikkien yhteistä eli ei erityisesti kenenkään. Mutta maan, metsien ja vesien käyttö yhden ryhmän toimesta? Tänään metsähallitus käyttää saamenmaan metsiä kuin omiaan, hakkaa ja avohakkaa, senaatin kammareissa suhaistun tulostavoitteen täyttämiseksi. Onko tällainen maa oikeusvaltio?

 

‘Kotiseutualue’


Saamen kotiseutualuetta ovat Utsjoki, Inari, Enontekiö, Sodankylän pohjoisosa. Yli 60 % prosenttia saamelaisista asuu saamelaisalueen ulkopuolella. Heidän oikeutensa ovat toissijaisia verrattuna saamelaisalueeseen, sanoo Saamenmaa-kirja vuodelta 2012. Inarin konferenssissa Petra Laiti ja joku muukin sanoivat, että saamenuorista 70 % asuu kotiseutualueen ulkopuolella.

Miten 'kulttuuri-itsehallinto kotiseutualueella' toteutuu heille jotka asuvat muualla? Onko se äänestämistä kerran kolmessa vuodessa? Kuinka kömpelöä olikaan saamelaisten sulauttaminen aiemmin lasten pakko-ottoineen, kielikieltoineen, rodunjalostuksineen verrattuna tähän päivään jolloin sulautuminen ehkä hoituu perustuslain viattomalla pykälällä ja niinsanotuilla 'megatrendeillä' ja 'rakenteellisilla uudistuksilla'.

Onko väliä, jos kielet katoaa, jos kansat katoaa? Enhän ole minäkään suomalainen, huonosti eurooppalainen, eniten maailmankansalainen. Mikä on maailmankansalaisuuden sisältö ja henki? Kuuluuko siihen omaperäiset alueet, tunturien rinteet, luonnonpolut, juutuat, erikoiset kielet, olkahuivit, nauhat, lapikkaat, säpikkäät. Onhan minullakin pieni tila Savon saloilla, ulkoikkuna maailmaan, näkymä toisaalta.

Eikö monimuotoisuutta ole myös ihmiset, kielet, kulttuurit, tavat ja elinkeinot, siis sosiaalinen ja kulttuurinen monimuotoisuus. Ihmisten ahtaminen jätkäsaariin ja kalasatamiin merkitsee monimuotoisuuden kuolemaa, kulttuurien sukupuuttoaaltoa.

Norjassa ja Ruotsissa saamelaisväestöstä monin verroin suurempi osuus asuu saamelaisalueella kuin suomessa. Suomi on Pohjolan häpeäpilkku, kiiruhtaa kohti
ekologista ja kulttuurista tuhoa. Tuho on jo tätä päivää: kustannusten ylivoimaisuus ja valtion ns. kestävyysvaje.

 

”Meitä kuullaan”


Saamekulttuurin konferenssissa kuultiin Anni-Helena Ruotsalan esitys siitä kuinka käräjät vaativat tulla kuulluksi aluetta koskevissa hankkeissa (F-pick lie ollut kehitelmän nimi). Oletuksena tuntui olevan että hanke - olkoon mikä tahansa - totakai etenee toteutukseen. ”Meitä on kuultava, meidän on saatava lausua.” Tuollaisia puheita on kuultu vuosikymmenet. Helsingin yleiskaavaakin laadittaessa kaupunkilaisia kuultiin - sittemmin oikeusistuin ymmärsi kuulemisen eri tavalla kuin kaupungin johtajisto ja poliitikot. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan ihmisiä on kuultava. Se oli yhden ajan retoriikkaa.Tänään valitusoikeutta rajataan jälleen kerran - pitäähän hankkeiden edetä, tulla rediksi ja areenaksi. Yleisen edun käsite valitusperusteena mitätöidään. Prosessien viilauksilla "kuuleminen" ei muuksi muutu.

Rivisaamelaisten tviittauksia:
”Kokoukset paliskuntien kanssa ovat pelkkää teatteria. Paliskuntia kuullaan, koska on kuultava, mutta paliskuntien kantaa ei kuunnella tai huomioida.”
”Järjestäjälle paliskuntien osallistuminen kuulemisiin on imagovoitto, jolla omaa vastuullisuutta korostetaan julkisuudessa.”

 

Itsehallinto ja EU


Elisabets Naucler, perustusvaliokunnan jäsen vuosina 2007-15 kirjoittaa (HS 9.6.2018):
Ahvenanmaa itsehallinto on juridinen rakennelma, jonka pohjana on kansainvälinen kriisinhallinta eikä ensisijaisesti Suomen perustuslaki. Ahvenanmaan itsehallinnolla on valvontajärjestelmä. Myös saamelaisille on vaadittu paikkaa EU-parlamentista. Heillä ei ole unionissa sellaista vaikutusvaltaa kuin heillä pitäisi olla. Hyvä alku olisi ILO-sopimuksen ratifiointi Suomessa ja Ruotsissa. Monet itsehallintoalueet Euroopassa kuten Fär-saaret ja Grönlanti ovat valinneet EU:n ulkopuolella pysyttelyn.

 

Vallan geometria


Siida-museon kartta kertoo, kuinka kolme valtiota - Ruotsi, Norja ja suomi - piirsivät rajat tuntureiden keskelle. Rajojen sulkemisesta seurasi väestövaelluksia. Mieleen tuli Intian niemimaan jako 1948. Siitäkin aiheutui väestövaelluksia, sotia ja tilanne jatkuu yhä (Kashmir). Saamelaisia pakeni mm. Sodankylän Vuotsoon - näin syntyi Vuotson saamelaisuus. Kunnes koitti uusi pako. Suomalainen valta sammioi vedet ja hukutti maat. Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden väliin kaivettiin ja imuroitiin jopa kymmenien kilometrien yhdyskanava. Porojen vilvoitella.

Ketkä hyötyvät Kemijoen, Porttipahdan, Lokan, Vuotson ja Kitisen sähköstä? Yksi hyötyjä on Helsingin kaupunki, minun rakas kaupunkini, kuten Sinnemäki ja Vapaavuori sanovat. Näin jaetaan maa ja näin jaetaan kansa. Maan imuroijat, rantojen kivestäjät, jängän pirstojat, poron hukuttajat, rieston itkettäjät. Helsinki - siirtomaavallan ylläpitäjä, asuntovelallisten kuolonloukko.

Suomi ei ole sosiaalisten innovaatioiden maa, väittäkööt Sitra, Helsinki Demos, Akatemia ja innolabit mitä tahansa. Saamelaiset on ajettu kurun pimentoon. Samalla tavalla sellufirmojen ja avohakkuiden tieltä ajettiin parissa vuodessa 300 000 nuorta Ruotsiin. Sisko meni Ruotsiin, äiti itki.

Tutkija Tero Mustonen kuvaa sosiaalisen pakkovallan sanastoa: Siirtomaasivilisaatioiden tilatermistö tiivistyy viivaan, keskukseen ja ulkopuoleen. Viivan merkitys on maiden rajauksessa ja rajojen tuottamisessa. Se on vallan geometriaa. Valtaa pitävät erottavat itsensä hallinnan kohteista, joille osoitetaan järjestetty ja alistettu tila. Kotiseudun kiinnittäminen ‘paikkana’ kuvaa lännen ymmärrystä rajatuille olemuksille ja maailmalle. Jännitteet puretaan hyvin määriteltyihin rajauksiin. Rajaus on siirtomaapolitiikkaa, kolonisointia.

USAssa vallan geometria pangiin toimeen alkuperäväestön reservaatteina. Tänään reservaatitkin ovat jäämässä öljyputkien alle (Dakota, HS). Neuvostoliitto sulki kyliä, pakkosiirrätti saamelaisia, lohenpyynti kiellettiin, tänään pyyntipaikat annetaan turisteille. Jopa tsaarinaikana oli paremmin, kertoi Ivan Matvejev Inarin konferenssissa.

 

Siirtomaavalta Lapissa ja suomessa


Colonia = siirtomaa, siirtokunta, uudisasutus. Saamenmaa-kirja määrittelee kolonialismin seuraavasti:

Valtio hallitsee aluetta rajojensa ulkopuolella tarkoituksenaan hallita alueen työvoimaa, resursseja, taloutta. Vallitsee epäsymmetrinen, epätasa-arvoinen suhde alkuperäiskansan ja enemmistön välillä. Kolonisoituja koskevista asioista päättävät vallassa olevat eli kolonisoijat, jotka ovat varmoja omasta ylemmyydestään ja jotka ovat määritelleet, mikä on tärkeää kolonisoiduille.

Kuinka hyvin tuo määritelmä sopiikaan luonto- ja maaseutuväestöihin suomessa, tänään myös kaupunki-aktivoitaviin. Sipilät, orpot, terhot, soininvaarat ovat varmoja omasta ylemmyydestään. He tietävät mikä meille on tärkeää. He pakkomuutattavat, asettavat ehtoja ja rajoja, leikkaavat, aktivoivat, määrittelevät meidät työvoimaksi ja kohtaannoksi. Mitä meidän pitäisi kohdata? Mikä oikeus heillä on sanoa mitä me kohtaamme tai olemme kohtaamatta? He hallitsevat varoja, sulkevat joen oman käden oikeudella, mylläävät maat ja kankaat, rannat ja rinnat, mielin määrin. Katsokaa Jätkäsaaren kammosiltaa, alueen vuotavia vankilataloja, velallisten orjuutta, Pasilan kilometrimonttuja. He murentavat itsetunnon kuten Belgian siirtomaaleopold, ranne poikki, korva irti, tuki nurin.

Saamelaiset, ryysyrannat ja aktivoitavat, samalla puolella rintamaa.

Lapin kolonisaatiota ovat olleet Kemijoen sulkeminen ja allastus, Kitisen allastaminen, Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat, Vuotson kanava, tänään Sierilä-hanke, saamelaisalueen maiden ja metsien omiminen valtiolle, metsien nykykäyttö, saamelaislasten haltuunotto, oman kielen kielto, rotuoppi, alastomaksi pöydälle takaperin etuperin nurinperin, nauha ympärille, Jäämeren ratahanke, tuulimyllyt Tenojoen Levajoella ja Ruotsissa, kalastuksen omiminen audi-turisteille, Holiday Clubin hirsiselliköt Saariselällä, Kaunispään suurtuho. Suomi on siirtomaavalta.

 

Helsinki lämmittää Venäjän koloniakaasulla


Helsinki on suomen kolonialisti. Ensin se alkoi imeä Lapin sähköä jonka tieltä tuhottiin monin verroin Uudenmaan laajuinen jokivarsikulttuuri sekä suomen arvokkain lohikanta. Vuosikymmenten ajan Helsinki on lämmittänyt itseään fossiilikaasulla, jonka Venäjä imee suomensukuisten alkuperäiskansojen vuosisataisilta asuinalueilta syrjäyttäen heidät. Helsinki - itseään edelläkävijäksi kehuva. Helsinki - siirtomaavalta, Venäjän lailla. Venäjän kaasukentät vei kalat ja pilasi vedet, raportoi HS. USAssa saman tekee öljyputki. Tämän päivän maailma on kolonialismin maailma. Saametutkimus on uusasemoitava, sanoo Tero Mustonen.

 

Kemijoki Oy levittää väärää tietoa, Sipilä hipsteroi


Kemijoki Oy:n infotaulu seisoo nelostien ja Vuotson kanavan kainalossa? Kyltin tieto ei ole totta. Näin siinä sanotaan (kuvat):

”Vesivoima on kotimainen ja uusiutuva energianlähde. Sen tuotannossa ei synny päästöjä ilmaan, veteen eikä maaperään. ... Vesivoiman ympäristövaikutukset ovat paikallisia ja niitä voidaan tehokkaasti vähentää ja jopa poistaa kunnostus- ja hoitotoimilla. Tällaisia ovat mm. uimarantojen ja veneluiskien rakennus ja kalanpoikasien istutus.”

Aalto University Magasine (huhtikuu 2018) otsikoi ’Vesivoiman kasvihuonepäästöt voivat olla suuret’. Vaikka Aallon tutkimuskohteena on ollut Mekong-joen valuma-alue Aasiassa, eivät tiedot välttämättä kauaksi heitä Suomen oloista.

Aallon tutkimus: Vesivoimatuotanto ei mahdollisesti ole ilmaston kannalta kestävää. Patoaltaiden päästöt olivat useissa tapauksissa yhtä suuret kuin fossiilisilla energialähteillä. Tällä hetkellä päästöjen arvioidaan olevan enemmän kuin Laosin kaikkien toimialojen yhteenlasketut päästöt 2013. Vesivoiman päästöt ovat peräisin pääasiassa orgaanisen aineksen hajoamisesta patoaltaassa mutta myös patojen rakentamisesta.

Suomessa näiden asioiden tutkiminen ajettiin alas, kun valtion tutkimustoiminta alistettiin poliittiseen ohjaukseen (valtioneuvosto, akatemia, strategisen tutkimuksen neuvosto STN). STN:n päähuoli on ihmisten kilttiyttäminen (bibu, palo, demo). Onko valtiolla tai valtion yhtiöllä oikeus levittää valheellista tietoa Lapissa? Populismitutkijat ja totuustutkijat, miksi te ette tähän puutu?

Virtavesiseminaarissa huhtikuussa 2018 tuli jälleen esiin millaista sumutusta kalanpoikaistutukset suurissa virtavesistöissä ovat olleet. (linkki alla)

Kemijoen tarina, Lapin tarina: oli joki, oli kuohu, oli lohi, oli jänkä, oli poro, oli saamelaiset, oli toivoniemi. Tuli yhtiö, tuli insinööri, tuli kekkonen, vodka taskussa, meni maa meni joki meni lohi, lähti riesto, vajosi siita, hajosi rumpu, ehtyi joiun kaiho. Yhtiö karkotti kansan, hukutti talot ja pellot, hävitti vuosisataisen kulttuurin, tappoi lohikannan.

Sama levy päällä tänään - Sierilä, Kemijoen viimeinen vapaa pätkä. Valtio omistaa Kemijoki Oy:stä 51 %. Taseet töihin, sanoo Sipilä. Valtion Kemijoki-osuus aiotaan siirtää Valtion Kehitysyhtiö Oy:hyn (VAKE). Yhtiö potenssiin kaksi, potenssiin kolme, potenssiin neljä. Vaken ja Mika Lintilän hype on tekoäly. Kiina näyttää mitä tekoälyllä tehdään: ihmiset pisteytetään, sormenliikkeet rekisteröidään. Artificial. Tekopeliä olla pitää, tekojoki, tekoporras, tiekalatie, tekoyhtiö, tekoäly. Ohenee, ohenee, ohenee. Maailma onttoutuu. Mitä pahaa yhtiössä on, hurskastelee Sipilä.

Helsinki-hipstereitä ja Vanhan valtaajia eivät jokivarsilta tai saamealueilta karkotetut ihmiset kiinnosta. Sehän on modernisaatiota, ultraa, hyperiä, artifisöliä. Valtaajia ei liikuta äidit jotka hyppäsivät kaivoon lasten lähdettyä Ruotsiin?

Keväällä 2018 kuuntelin Vanhan valtaajien (1968) muisteluksia Helsingin yliopistolla. Vitsailivat ja naureskelivat, joivat viinin päälle. Artificial. Suomessa ja Helsingissä ei voi olla olematta koditon, poliittisesti koditon. Samaa narsismia kaikki nurkat täynnä.

 

Juutuanjoen Jäniskoski


Lappi on ollut kuohuvien koskien maa. Sattumoisin voit sellaisen vielä löytää. Osuin Juutuanjoen Jäniskoskelle.

Video olisi (puuttuu tästä). Mutta pieni tarina:

1900-luvun alussa vesistöt olivat tärkeä (usein kai ainoa) liikkumisväylä. Juutuanjoessa on pitkä koskijakso, raivokkain on Jäniskoski, todella raivokas. Insinööri rakensi koskien kohdalle rantapuomeja joita pitkin voisi yrittää vetää veneen koskien ohi. Istui iltaisin kosken partaalla kaihomielisenä. Lopulta himo vei voiton. Tuo koski on laskettava, veneellä. Otti kaverikseen apulaisensa. Suunnittelivat laskureitin kivi kiveltä. Ja menihän se, miltei. Kosken alapäässä oli vielä yksi yllätyskivi. Vene törmäsi, kaatui, miehet veteen. Apulainen löydettiin kosken alta kivellä istumassa, kuivattelemassa taskukelloansa. Insinööri löydettiin hukkuneena. Jalka oli tarttunut kosken pohjaan.

Tänään kosken yli on teräksinen kävelysilta. Ensi kerralla en uskaltanut mennä edes sillalle. Koski on pelottava, ehkä toukokuun lopulla oli vielä tulva-aika. Mutta mistä tuo vesimäärä voi kertyä. Tuntureiden rinteillä on vielä pieniä lumiplänttejä, joista tihkuu pieniä liruja. Mutta tämä joki ja koski, mahdoton kuvitella tuon veden määrää, jokainen sekunti, päivän ympäri, vuoden ympäri.

Saamenmaan tulevaisuutta pohtivassa kirjassa sanottiin että pohjoisessa (Arktis) on runsaat luonnonvaroja, kuten puhdasta vettä. Niin on. Valtaajilla hyppyset syyhyää. Jäämeren rata. Tenojoen varren tuulivoimalat, satoja ellei tuhansia. Paikallinen väestö, saamelaiset ja muut, pois alta.

 

RKTL - kyltti tien varressa


Vuosi sitten retkeilin eduskunnan väen kanssa Lapissa. ”Meitä on kielletty käyttämästä aiempia nimiä, esim. riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) nimeä”, sanoi paikallinen tutkija. Kieltäjä on valtion laitos, Luonnonvarakeskus. Luken pääjohtajana tuolloin oli Mari Walls. Keväällä 2018 Tampereen Yliopistosäätiön hallitus, jonka toimista on tehty kanteluita ja menossa oikeudenkäynti, valitsi Wallsin Tampereen 'uuden yliopiston' rehtoriksi. Siis sanomisen estäjä, sensuroija yliopiston rehtoriksi - se on Tampereen yliopiston loppu.

Mutta täällä, Kaamasen tiellä männikköön osoittaa kyltti, niitä on kolmekin. Yhdessä lukee RKTL. Kiitos teille lappilaiset, älkää välittäkö etelän sensuroijista.

 

Vallesmanni istutti ja raivasi - Toivoniemi


Uskallanko ajaa kylttien (RKTL ja pari muuta) osoittamalle tielle. Hyvä kun ajoin. Sieltä löytyi Lapin matkan suurin elämys, ehkä Jäniskosken jälkeen. Saamelaisen luontaistalouden koulutuskeskus, tällainenkin siis on. Tytöt ja pojat pätkivät rankoja. Kaamasjoen parras ja laajentuma, lämmin kuin Välimeren ranta. Mikä on paikan syntyhistoria? Inarin vallesmanni tykästyi paikkaan. Rakennutti sinne virkatalonsa, joen ja järven rinteeseen. Kuinka vallesmanni täältä käsin saattoi hoitaa hommiaan? Vesistöt lie olleet valtaväylä 1800-luvulla, siinä liikkui rosvot ja vähemmätkin. Helppo oli tähystellä, pitää kirjaa rosvoista. Vallesmannissa oli mieltä ja miestä muutoinkin. Raivautti kauniita peltoplänttejä lämpimiin rinteisiin, istutti puutarhaan ties mitä puita ja kasveja malliksi saamen väelle. Tänään puut kohoavat ylemmäksi kuin etelän sypressit.

Toivoniemen vieressä levittäytyy lintuvesikosteikko. Puiden ylle kohoava lintutorni on jykevää tekoa, kuin kolmionmittaustorni muinoin Savossa. Tämä torni ei murene kuten se Savon torni. Tornin lähellä metsikön ympäröimänä on hehtaarin tai parin pelto, vallesmannin saannoksia senkin täytyy olla. Tämä pelto ei ole paketissa kuten Savon ja Karjalan pellot, on kaunis kuin naisen kaulakoru. Kasvattavatko rehua poroille. Rankoja sahaavien tyttöjen välistä puikahdan rantasaunalle ja laiturille. Puolikiloinen kala uiskentelee ylväänä laiturin alta, ei kiirunnut. Uskaltaako arvata nieriäksi, väärin menee kuitenkin.

Vallesmannin jälkeen Toivoniemi toimi orpokotina ja vanhainkotina. Orpokoti, mitä orpoja Kaamasen kairoilla on ollut? Sisällissodan jälkeen orpokoteja pykättiin eteläiseen suomeen. Olisiko tämä ollut yksi sellainen? Ja sitten siis vanhainkoti? Rumempaa sana ei ole. 'Vanhat' on kasattu keskenään, kauaksi muista. Helsingin Arabianrannassa on talo nimeltä Loppusuora. Minkä ikäiset ihmiset ovat tuon nimen keksineet? Eivät ole hävyllä pilattuja. Onhan Helsingissä äijäjumppakin. Ikärasismi taidetaan Helsingissä. Saavat pitää suoransa ja jumppansa. Rankojen sahaajat pitävät kahvitauon.

 

Viiankiaapa ja miehen syrjäyttäminen Ylessä


Viiankiaavan aavalle en ehtinyt. Puukataanko Viiankia liikaa? Oli nelostien varressa muitakin aapoja. Viiangille vievä tie vie Kemijoki Oy:n patoa pitkin entisen Kitisen yli. Padot ja seisovat vedet ei viheriä vaivaa, niillä ei ole mainosarvoa vaaleissa.

Viianki toi mieleen Ylen. Kahteen, kolmeen, neljään kertaan Yle ajoi ulos mainosohjelman Viiankinaisesta, yhdestä ainoasta. Ohjelmaa oli vaikea katsoa, niin oli tekemällä tehty. Joku katsoja oli laskenut kuinka monessa asussa tyttö tunnin aikana esiintyi, kuinka monella värillä huulet maalattu, Lapin pellolla, aavan pitkoksilla, Stockmannin kellon alla. Kaikki Ylen tekemää, vaalimainontaa yhdelle.

Miksi me muut emme pääse Ylen kanaville. Metoo ja wetoo (viituu). Feminiini-naisilla, Johanna Vehkoosta ja Naisunionista alkaen on erikoisoikeus lirkuttaa Ylessä metoota ja samassa lauseessa herjata keski-ikäisiä valkoisia miehiä.

 

Isohaarasta Kaamaseen


Kemin Isohaarasta Kaamaseen ja takaisin. Lapin kohtelu ja kohtalo tulee vastaanvastaan täällä ja tuolla. Junan ikkunasta näen patoaltaan vedenpinnan petollisen välkkeen, näen kuivuneen uoman josta kala ei nouse ei laske. Pysähdyn, luen kyltin, otan kuvan. Eräässä kyltissä kerrotaan kuinka 265 nuorta miestä katosi erämaahan ja noin 760 kuoli. He olivat Helsingin ja Lappeenrannan rykmenttien nuoria poikia. Muistokivi lähellä Ivaloa, Lapin sota, saksalaisten ulosoajo. Mihin katosivat ne 265 poikaa, eksyivät erämaahan, vajosivat suohon, hukkuivat joen virtaan, kaatuivat tunturin kivikkoon, hävisivät tuiskuun tai sumuun, paleltuivat pakkaseen, ruoka loppui, saksalainen ampui, ruumis jäi metsään, korppiko nokki.

(Aiheen ohesta, osin: Saksalaisuus on ollut suomen tuho, kerta kerran jälkeen. 1918 tehtaiden ja peltojen tytöt kuolivat saksalaisten motteihin kenraalien taistellessa Venäjää ja toisiaan vastaan, yksi tyttö ammuttiin pakotien varteen puuta vasten alastomaksi sidottuna - missä viipyy ‘kullervo-maalaus’ tytöstä.1930-luvun saksa-uho, sota bolsevistisen rauhattomuuden kaatamiseksi, ruumiita hautausmaat täynnä. Kemijoen sulkeminen oli saksalaissyöttö suomen sellukenraaleille ja Kekkoselle, ensin sotilaat hajottivat joensuun sillan, tilalle piti tehdä uusi mutta tehtiinkin joen sulkeva pato (Isohaara 1948). Suomen arvokkain lohikanta, maakunnan elättäjä, tynnyrien täyttäjä, elämänmuodon perusta tapettiin sukupuuttoon. Ihmisten, lohen ja kulttuurin tappajia ei tänä päivänäkään ole saatettu oikeuden tuomiolle (päinvastoin, valtio restauroi heidän asuinpaikkansa). Saksalaiset polttivat lähtiessään Lapin talokannan. Tänään näet vain lahoavia pystykorvia, vakioitua tylsyyttä. Lapin sodassa siis tuhat vainajaa. Tänään Saksa huutaa: kuri, talouskuri, Hartz-reformi. Alistettujen anemiaa Berliinin metrossa ei ole vaikea panna merkille.)

 

Oikeuksien aaltoilu


Missä ovat saamelaisten perintömaat, kysyy Kaisa Korpijaakko (Johdatus saamentutkimukseen, 1994).

Yksityinen ja kollektiivinen luonnon käyttö ovat Pohjolassa aaltoilleet: yksityisvaltaus, sarkajako, isojako, yhteisnautinta, paliskunta, porotila, yhteisvedet.

Porojen tokkalaiduntaminen on Korpijaakon mukaan paluuta kollektiiviseen. Kollektiivisuus leviää tänään muillakin tavoin. Autoa ei haluta omistaa, asuntojen yhteiskäyttö ja keskinäisvuokraus, yhteismetsät. Vanha saamelaisuus tulee tänään vastaan nykyaikaisena. Vuoden 1969 porotilalaki oli ideologinen yritelmä mukauttaa poronhoito suomalaisen 'perheviljelmän' malliseksi, siis nykyajan sulauttamispolitiikkaa.

Oikeuksien aaltoilua on ollut myös konkreetin ja abstraktin oikeuden välillä. Omassa erikoisuudessaan saamehistoria kirkastaa oikeusperusteiden syvärakennetta ja on oivallusten lähde. Saamekulttuurin historiaa avoimin mielin tutkaillen löydämme yllättäviä virikkeitä ja yhtymäkohtia nyky-elämänmuodon arviointiin. Vastuu ja valta osakeyhtiössä sekä asunto-osakeyhtiössä, lue tämän kirjoitelman lopusta.

 

Miksi naava ja jäkälä eivät viherrä


Pieni viitta ‘Karhunpesäkivi’ Inarin ja Ivalon puolivälissä. Kurvaanpa tuonnekin. Baari kiinni, tyttö remontoi. Meneekö baarin alta portaat jonnekin, mihin? Matkan paras kuntoilu, tunturivaelluksen ohella. Portaat vailla loppua, harpo, harpo. Jättilohkareita rinne ja huippu täynnä. Hetkinen, jään mukana nämä ovat tulleet, mutta mistä ovat irronneet, kovin kaukana ei ole Jäämeri. Jään voima on kuvaamaton, tässä se on hidastunut tai pysähtynyt, lohkareet ovat vajonneet sulavaan jäähän ja tuossa ne nyt jököttävät, kymmenmetriset. Yhden alle on karhu tehnyt pesän.

Rinteen laelta Inarinjärvi pilkottaa juuri ja juuri, puhdas ilma puhaltaa. Puut ovat mustanaan naavaa. Naava ottaa ravinteensa suoraan ilmasta ja vedestä, valistaa kyltti. - Ahaa, naava ei siis yhteytä, siksi se ei tarvitse lehtivihreää eikä tarvii olla vihreä. Voi olla musta tai harmaa. Niin on jäkäläkin. Ilman yhteyttämistä maailma olisi valkomustainen. Kuin mustavalko politiikka, uusi megatrendi.

Lapin paras innovaatio on poro. Mikä muu kone muuntaa jäkälän ihmisravinnoksi. Kiilopään poropolulla kerrottiin että poro käyttää ravinnokseen 250 eri lähdettä (muistankohan oikein). Syksyllä poro lihottaa itsensä talvea varten tiedättekö millä. Sienillä. Siis jäkälä, naava, poro, sieni - vaietkaa etelän ilmastoviisaat. Oppi tulee pohjoisesta.

Poro vaihtaa paikkaa vuodenajan mukaan, riippuen lumesta, jäästä, sääskistä, kasveista, suosta. Porolla ei ole kotiseutua kuten perustuslain mukaan saamelaisilla on. Poro toteuttaa EU:n vapaata liikkuvuutta. Valtioiden rajat ovat erehdys. Ne joutavat pois, saavat sulaa kuin toukokuinen lumi. EU:n komissio ja Katainen hokevat kiertotaloutta maailman pelastajana. Pohjoisessa kiertotalous on vuosisataista tai -tuhantista. Porojen lisäksi myös ihmiset kiersivät. Vain Helsingin ja Brysselin viisaat eivät tätä tiedä eivätkä ymmärrä.

 

Kiertokulttuuri, katkennut talon harja


Suomalaisvaltio ja MTK ovat vuosikymmenten ajan tehneet kaikkensa kiertotalouden hävittämiseksi. Maatila on rajattu ja aidattu. Metsän kasvukierto katkaistaan avohakkuulla. Poronhoito paketoitiin paliskunniksi, paliskunnat pakotettiin hierarkiseen hallintoon (”poroisäntä”). Helsingin herroja myötäilemään perustettiin Paliskuntain yhdistys, porot kasattiin porotilan pihapellolle. Iskusana oli 'perheviljelmä', tänään se on kai 'yritys'. Rovaniemeltä Ivaloon ajettaessa porot jököttävät peltopilttuissaan kuin lampaat karsinoissaan tai minkit häkeissään. Ihmiset ahdettiin etelän eristettyihin hyvinvointikoppeihin. Tila, viiva, viivan alle, tulos, raja, mitta, jäämä, indiviidi. Suomi putsattiin, joukkoon kuulumattomat ajettiin kohti Jäämerta. Tätä on suomalaisuus, ollut puoli vuosituhatta, Kustaa Vaasan ajoista. Tien varressa perheviljelmän harja on luhistunut, siinä yritystä. Historian on aika alkaa, ei päättyä. Kulttuuri kiertää.

 

Saamelaisia koulitaan


Summamutikassa sekin löytyi. SAKK, mistä lyhenne tulee? Kolmessa paikassa siihen sattumoisin törmäsin: Inarin Menesjärventiellä, vakioitua lättänää, Kaamasen Toivoniemessä se ihastutti. Mutta se kolmas kummastutti. Mikä ihmeen rakennusrykelmä metsän keskellä, monta kilometriä Inarinkylästä tietä jonka varrella vilahti kyltti Pielpajärven erämaakirkko. Osa rakennuksista vaikuttaa uusilta. Ihmisiä ei pihalla näy, autoja jonkin verran. SAKK:n asuntola, niinpä kai. Nyt ei järkeni riitä avaamaan Lapin logiikkaa. Miksi asuntola on tehty erilleen kaikesta (jaa, ehkä Inarinjärvi onkin se kaikkeus, tuossa vieressä). Käyvätkö opiskelijat päivittäin Menesjärventien SAKK:ssa, toisella puolen Inarin kylää, matkaa kilometreittäin, talven tuiskussa, 30 asteen pakkasessa, kesän sateessa? Helsingin kaikkitietävyyttä inhoan kun kaikki pitää tiiviyspakata niin että me ihmisetkin litistymme hengiltä. Mutta täällä, Pielpajärven suunnalla lähentämisessä voisi olla mieltä. Samalla logiikallako Pielpajärven kirkon paikasta on aikanaan päätetty?

Kuka tätä koulutusta ylläpitää? Kunnatko? Kysyn saamekonferenssin tulkilta, ei tiennyt. Mutta SAKK:n nettisivu kertoo: ”Koulutuskeskuksella on johtokunta, johon valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan 11 jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet. Opetushallitus nimeää kahdeksan jäsentä, joista kuusi on Saamelaiskäräjien nimeämiä ja vähintään yksi edustaa alueen kuntia. Yksi jäsen valitaan päätoimisista opettajista, yksi muusta henkilöstöstä ja yksi opiskelijoista (opiskelijajäsen 1 v). Johtokunnan sihteerinä toimii rehtori.”

On saamekäräjillä siis yksi konkreettinen tehtävä.

Sana 'koulutus' on sietämätön. Koulia, puun taimia koulitaan. Kouliminen (kopelointi) on ihmisen minuuden kieltämistä, raiskauksen esiaste. On joku joka kouluttaa, siis ulkoa tulevaa. Yhtä sietämätön on sana 'osaaminen'. Osaamisen tarkoitus tulee ulkoa. Juha Sipilän 'osaava kasvu' on hirvittävin sanayhdistelmä mitä ihminen on koskaan keksinyt. Sipilä ja Grahn-Laasonen, menkää osaajakoulutukseen, eliniäksi, armahtakaa suomi. Armoa Petra Laitikin anoi.

Berliinissä pysähdyn kyltille joka kertoo Humboldtin veljeksistä. Sivistys ja sivistysyliopisto on heidän jälkensä maailmaan, nyt poispyyhkiytynyt kuin jalanjälki rantahiekasta. Sivistystä saamelaisalueelle. Fennien nuoret, morottajat, elokuvaajanaiset, näyttäkää mallia suomelle, innovaatio-osaajille, litistäjille, runoilkaa.

 

Inarin kalanviljelylaitos ja Ohtaojan Osmo


Onko tämä laitos yhä olemassa, hämmästyin. Paikalliset pikkutönöthän - apukat, kevot, inarit, muoniot, montat, varmaan pian toivoniemikin - on määrätty lakkautettaviksi tilan tekemiseksi Korkmanin ja Kianderin osaamiskeskukselle, Akatemian Strategianeuvostolle. Tuo mädinlypsylaitos ei siis ollut Ivalossa vaan täällä Inarissa, joen ja järven kainalossa. Laitoksen portin pielessä mieleen tunkee se mitä yritän olla muistamatta. Kuinka gogolina täällä kerran vierailin, siinä jäi venäjän reviisori toiseksi. Reviisorin mieltä ja lapintuntoa minulla kyllä oli mutta tiedättehän valtion veeteeveet, siellä jyllää pakkovalta. Väkivalloin Isohaarakin suljettiin, Porttipahdasta puhumattakaan, tuossa lainehtii vanha Kitinen, aavalle mennään betonipatoa pitkin. Mutta etelästä Lappiin kotoutunutta Ohtaojan Osmoa Taivalkosken ja Iijoen partaalla muistan lämmöllä. Ikivanhalla mersullaan hän ajelutti minua viikon ajan ympäri Lappia ja ympäri perää, kolkat kaikki, pienet ja suuret. Etupenkillä istuimme, ei mersussa turvavöitä ollut, miksi olisi ollut. Osmon suu kävi koko ajan, tarinaa riitti viikoksi. Eikö hän huomannut tai välittänyt, kuinka vähän minä kaloista tiesin. Ehkä olin ainoa etelän virkailija, joka tuli saloille näkemään ja kuulemaan (re-visio, toisin näkijä). Kiiminkijoen savunahkiaiset syötiin (pakkohan oli), kierrettiin muoniot, inarit, ohtaojat, mitä kaikkea jos vain muistaisi, katseltiin kala-altaat, sisältä ja ulkoa, siikojen suolammikot, lappihotelsin käynnistäjä puhui lupsakoita, Osmo häntä usutti. Täällä Inarissa kalanpoikasten keinoviljelyssä (muista myös sana 'metsänparannus') saattaa olla tilkka mieltäkin, smoltit kai huljautetaann suoraan Inarinjärveen, ehkä jokunen jää henkiin yrittäen kasvaa miten lie. Siikakanta pienentyy, yksilöinä ja summana, näin kerrotaan. Sen sijaan Kemijoen, Iijoen, Oulujoen 'velvoiteistutukset' ovat valtion, kutsettien, serlakkiusten, vesilakien, oikeusistuimien pelleilyä, kansan huijausta, pilkantekoa (tässä yksi syy miksi suomea ei ole minulle olemassa). Kalantutkimus, RKTL lakkautettin nimenomaan siksi että huijaus ei tulisi enää nykyihmisten tietoon. Esko Vääriskoski yritti elämäntyönään ajaa Kemijoen häädettyjen asiaa - taistella herrojen sirkusta vastaan mutta sirkukseksihan se oli Hallituskadulla (MMM) päätetty. Eskoa arvostan, hän oli herrasmies - tämä tiedoksi metoo-naisille. Inarin lehdestä luin tänään että Inarinjärven istukkaat otetaan Juutuanjoesta. Ei se noin voi mennä, lie tarkoittanut mädin pakkolypsyä joen kaloista.

Inarinjärvi, senkin pintaa keplataan, ylös alas, alas ylös. Kai se on Paatsjoen pato, suomi vai Venäjä, vai molemmat, kimppapahoja. Siksi järveen pitää istuttaa, mikseivät seisota, Juutuanjoen koskesta sähköllä lypsettyjä ja etelän rehulla ruokittuja poikasia. Saamelaisuuteen on vuosisatojen ajan kuulunut (näin kertoo kirja) että jälkeä ei jätetä, että kalakannat, tunturien rinteet ja jäkäliköt pysyvät voimissaan. Vasta suomen menestystarina vei kalat, kaatoi metsän. On luotava uusi tarina, uusi visio, uudet trendit - tätä hokee sitrat, munkkiniemen haavistot, mäntyniemen niinistöt, hietaniemen demokset, kaikki tyynni. Lantalaisten ymmärrystä, mukatiedettä, tutkimushöttöä, vallan sanastoa, politiikkaa, ylimieltä - tuskin käy yksiin saamen ymmärryksen kanssa.

 

Huvila Inarinjärvellä


Inarin kirkon muotoon en ihastunut, maata vinosti viistävät lautaseinät. Kirkon rannassa kerroin gogolmatkani huipennuksen. Kuka sitä ehdotti, minä itsekö vai Osmo vai joku paikallinen? Vesihallituksen pikakiitovene ajoi minut Inarinjärven keskelle, pieneen saareen. Vesihallituksen ja valtion muilla herroilla oli saaressa 'työmaatukikohta'. Lue: lomakeskus (esiputin), valtion varoilla tehty, kivalla paikalla, ei sääskiä. Jopa pitkänhuiskea Simo Jaatinen, pääjohtaja oli jännnittänyt, kirjoitanko huvilasta tarkastuskertomuksessa. Herrain helpotus oli suuri. Pääsivät rauhassa eläkkeelle, nämä Pohjanmaan pienten jokien allastajat, hautaperien padottajat, eduskunnan huiputtajat.

 

Kirkoista vielä


Lapin erämaiden kristillistäminen oli sotkuista touhua, miksi sekin piti tehdä. Kuninkaiden ja tsaarien valtapeliä, ei mitään muuta. Millä oikeudella luonnonkulttuuri tuhottiin. Tilalle herranpelko ja tuomiopäivän julistus, Herra armahda meitä. Onko maailman pakko luisua alaspäin. Jokunen rumpu onnistuttiin piilottamaan tuhovimmalta. Noitarummun taiteellisiin kuvioihin törmään tänään Helsingin yliopiston professorien virkaanastujaisluennolla, edessä istuvan tytön puseron selkämys on rumputaiteella kuvioitu.

Kirkon herra määrättiin milloin Kuusamoon, milloin Utsjoelle, Sodankylään, Enontekiölle, välillä ei mihinkään. Herra tuli ehkä kerran vuodessa, kuinka sitä odotettiin, viikkokaupalla hartaina asuttiin kirkon metsikössä, savukodassa, kammissa, milloin saapuu herra.

Pielpajärven erämaakirkko jäi näkemättä. Miksi kirkko rakennettiin pielpaan? Ehkä jollain isännällä oli venevalkama lahdelmassa ja halusi kirkon vierelleen. Sattuuhan sitä. Rakennetaanhan Helsingin Jätkäsaareenkin oma tunturi.

Mikä on Inarin kirkon historia? Löysin kirkon, lapsuuden lautalato käväisi mielessä, no ei sentään. Löytyi Pappilantie. On täällä siis pappila ollut, onkohan enää.

Mikä on Lapin suurin mysteeri?

Se on Ivalon ja Inarin suhde. Sen huomaa jo Ivalossa, auton ohjaimissa. Tienviitassa lukee Utsjoki mutta ei vahingossakaan Inari. Olenkohan oikealla tiellä, pääseekö Utsjoen tietä Inariin? Aloin jo hermostua kunnes pusikon sisällä pilkahti pienimmistä pienin lautapala jossa luki Inari. Oli aika jolloin Ivalo halusi heittää Inarin ulos kun ei halunnut elättää heikompaa. Seuraavaksi Inari halusi sanoa hyvästit Ivalolle, näin historia keinuu. Miksi Mikko Kärnä ei tuonut Puigdemontia tutustumaan Inarin keinulautaan.

Ivalon läpiajo eteni pysähtymättä. Ei ollut syytä. Tavanomaisempi ei kylän raitti voisi olla. Yksi asia mietitytti - Ivalon kirkon muoto. Terävä suippo kärki kohoaa kirkon yhdellä sivulla. Kuka arkkitehti on tuon piirtänyt, mitä mielikuvaa on tarkoittanut herätellä? Lapin henkeen suipottelu istuu mielestäni huonosti, ei tunnu pyhältä - missä tunturien laakeus ja pyöreys, luonnon kierto, ajan pehmeä sykli? Täällä Lapissa moni kirkko on vailla kellotapulia. Ovatko raukat niin köyhiä. Korvatkaa tapuli rummuilla, poronnahalla.

Yhtä vaikea on kehua Inarin kylän ilmettä. Raitilla K-market, punainen varastohalli, tylsännäköinen hotelli, ankeaa ja autionoloista. Tästä paikasta olisi saanut kauneuselämyksen, tunturien, järven ja kosken omaperäistä ilmettä, houkuttavuutta, mutta ei. Osasyyllisiä ovat saksalaiset, lienevät polttaneet koko Inarin, jonka jälkeen suomalaiset lättäketjut ovat pykänneet lättähalleja. Suuri syyllinen on myös suomen kunnallishallinto. Kaavoitus on nimensä mukaista, tylsyyden viivoja. Jos suomesta saisi yhden asian hävittää, se olisi kuntien kaavoitus. Kokonaan pois. Jos sote vie puolet pois kunnilta, niin kaavamonopolin poisto vie neljänneksen, ehkä vielä pikkusen jää. Siinä suomalainen kuntademokratia. Höpö höpö.

On Inarissa onnistuttukin. Vanha hotelli joen partaalla istuu Lapin henkeen, tummahkoa kodikasta puuta, tiettyä runollisuutta, joikuutta. Kuinka syntyi Sajos? Ympäristöistuvuudessa Suomen parhaita, ellei paras.

Vielä yksi kirkko, sattumoisin siihenkin osuin - Sodankylän vanha puukirkko. Vaatimatonta harrasta tyyliä. Vapaa Kitinen virtasi aikoinaan vieressä. Puukirkko on valmistunut 1689, kymmenkunta vuotta ennen suuria nälkävuosia. Olisiko kirkko jäänyt syntymättä nälän aikana tai sen jälkeen. Hylätty puukirkko oli jo kerran luhistumassa kunnes havahduttiin. Mistähän muuten Sodankylän nimi tulee? Minkä sodan? Sodankylän kirkonkylä.

 

Keskiyön Alta


Ohtaojan Osmon kanssa kierrettiin Lappia viikko. Paremmaksikin pantiin. Kokosimme monitieteisen ryhmän. Utsjoen Kevolla kuulimme tutkija Eeron ja muiden esitelmät, totisella virka-asialla siis oltiin. Taisi valtio maksaa pientä päivärahaakin Lapin uusgogoleille. Mukana lantalaisten ojentajana muuten oli Lapin vesipiirin kalastusbiologi. Hän ivaili etelän ruskakiimaisia ja ojensi minua (”vettäkö sinä kannat”) kun olin ostanut matkaevääksi pullollisen veteen säilöttyjä kurkkuviipaleita. Kyllä me opimmekin. Utsjoen kunnanjohtaja komensi seurueen huvilalleen Tenojoen töyräälle, keitti lohisopat, uisteluveneet lipuivat ohitse. Aurinko porotti, oli keskiyö. Mutta alkua tämä vasta oli. Autojen nokat kohti Norjan Altaa. Se oli Alta-kiistan kuuminta aikaa, sen verran nuoria me olemme. Altalla saamelaiset pantiin matalaksi. Kerrotaan, että Norja katui joen patoamista, energiamielessä se oli turha. Alta-tuhon jälkeen omatunto kolkutti Norjassa. Saamelaisia lepytettiin luomalla käräjät, samediggi. Digit ovat paperia, Oslossa haprautuvat. Tyhmyys tyhmyyden päälle. Ensin laitostettiin valtio, sitten saamelaisuus. Altajoki oli ja meni, mihinkähän porot meni. Moniko tämän päivän eläjistä on nähnyt Altan luonnontilassa - Kemijoen oikeustaistelija Esko, Rovaniemen biologi, minä ja muutama muukin, me näimme. Yli jängän, oli keskiyö, jätimme autot maantien varteen, astelimme, yli puuttoman jängän, suoraan kohti, kilometri kilometrin jälkeen, yli jängän. Ja siinä se oli, alas ei uskaltanut katsoa, syvyyttä sata metriä tai enemmän. Päätä huimasi, pelotti. Kanjonin pohjalla syvyydessä häämötti virtaava joki, ohuena rihmana. On elämyksiä tarjolla tänäänkin - Heurekassa Vantaalla. Tiedekeskuksessa toimii jopa elämysjohtaja. Heureka! Sinne en astu. Jänkä se olla pitää.

 

Valkoiset lakanat jumalaa liki


Liekö ollut Saariselällä yhtä rakennusta enempää, sellainenkin aika oli. Rakennus oli Virkamiesliiton retkeilykeskus. Muistan sitä kaiholla, siitä jäi hyvä mieli. Matalahko, puinen, kodikas retkeilykeskus kurun reunalla. Runsas aamiainen jonka voimalla hiihteli rumakurulle tai - jos uskalsi - tunturin yli Laanihoviin. Juuri kun olet päässyt korkeimmalle kohdalle, puhkeaa lumimyrsky, suuntavaisto katoaa, etsipä siitä perille.

Nyt kävelen Saariselkää ympäriinsä tunnin pari, pitkin poikin, halki ja ympäri. Kuka tuotakin ruskeaa kuparipalatsia rakentaa, keiden ja mihin käyttöön. Yrityksillähän täällä on Suomen Pankkia myöten omat loistopalatsinsa kuin Pietarissa tsaarin aikaan. Yhden hotelliketjun, jonka ties omistaa israelilainen sijoittaja, nimeen törmään kymmenissä ja taas kymmenissä rakennuksissa. Eikö ole häpyä? Tympii. Kuka tämän on sallinut? Inarin kunta, tottakai, se kaavoittaja, selän kaavoittaja. Kunnat ovat tyhmiä saalistajia, kuolkoon kunnallishallinto, Inari ja Helsinki.

Kaunispää, aiemmin se oli pyöreän tunturin pyöreä laki. Nyt huipulla on kummallisia hökötelmiä, näkyvät kauas tielle. Jokin järkitarkoitus niillä täytyy olla, ei tuollaisia huvinvuoksi voi sallia. Hökötelmät viimeistään pilaavat Saariselän. Liittyvätkö ne hisseihin? Tunturin laella tuuli on siepata auton oven vaikka on kirkas päivä. Kierrän ja kävelen, tuolta näkynee Venäjä, onkohan lännessä Muotkatunturi, Kaamasen takana. Ylhäältä katsoen Saariselän kyläkyhäelmä on kuin kärpäsen paska erämaassa, läntti. Siltä se näyttää myös Kiilopään tai Ahopään rinteeltä. Rakentakoot, ei luonto tuosta hätkähdä, luonto pitää lopulta puolensa, hävittää ihmisen jäljet, vajoavat maahan kuin porotilan katonharja tai Khronoksen talo Pöytyällä. Taiteilijat Visa Suonpää ja Patrik Söderlund sitä autiotalollaan havainnollistavat, samoin kirja Maailma ilman meitä. Etelämpänä putkinotkot ovat jo palautuneet alkuperäluonnoksi, vihreiden iloksi. Kun kävelin Saariselän raitteja pitkin poikin, vastaan tuli kaksi koiranpissittäjää, siinä kaikki. Koivut ovat hiirenkorvalla, eikä yhtään itikkaa. Autiokaupunkeja ei ole vain Kiinassa, siellä niitä onkin tuhansittain, se kuuluu kaupungistumisen megatrendiin, kuten Sitra ja Demos tietävät. Megatrendi nostaa suomen ja Koneen ei vain Kaunispään huipulle vaan maailman huipulle, upeaa. Hissit eivät rikkoudu kun kukaan ei niitä käytä, seisoo tuo hiihtohissikin. Tätä kutsutaan markkinataloudeksi, on kysyntää, on tarjontaa, varsinkin tarjontaa. Ei kiky turha ollut.

Hökötelmät taitavat olla vielä osin rakenteilla. Astelen katsomaan. Ahaa, lasikatto, ja seinätkin lasia. Lasihuoneessa vitivalket lakanat sekä pehmeät peitot on aseteltu millintarkasti, vieressä televisio, huoneessa ei muuta. Saat valita, katsotko televisiota vai taivaan tulien hulmetta, värien välkettä, Kaunispään laella. Lapin rivous äärimmillään. Muutaman turistihöpsön takia pilataan laajan tunturin kauas näkyvä laki. Inarin kunta, joka tämän sallii tai jopa tyrkyttää on syöpäläinen, suomen syöpä.

Ministeriöt, TEM, Tilastokeskus, Business Finland, Lapin liitto, Inarin kunta ovat haltioissaan, kun Lapin matkailulla menee hyvin. Miltähän Rumakurun latu keväällä näyttää kun sadat tai tuhannet sinne säntäävät toisiaan tönimään. Tämä on elämyskulttuuria. Uudessa Seelannissa, Barcelonassa, Amsterdamissa turisteja estetään jo tulemasta kun ne tuhoavat paikallisen elämän ja luontoa. Suomi on tyhmä maa.

 

Luonnon polku


Mikä on tuo valkoinen juova Kiilopään rinteessä tunturin juurelta ylös laelle? Arvasin oikein, ne ovat valkoisia muovisäkkejä vieri vieressä, täynnä kiviä ja soraa, painanee tonnin tai kaks. Miten säkit on jyrkkään rinteeseen saatu ja ylös laelle? Helikopterillako? Kuka tuon kustantaa, tämä on kai ukk-puistoa, valtion hallintaa? Tunturin laelle on ennestään mennyt luonnon polku mutta nyt se kivetään. Hyvä vai paha? Enpä ole varma. Minä pidän luonnon poluista. Tein elämäni ensimmäisen tunturivaelluksen, viisi tuntia siihen meni: Kiilopää - Luulampi - Rumakuru - Kiilopää. Polku Rumakurulta Kiilopäälle oli kodikkain. Tosin kasvit olivat pyyhkiytyneet miltei metrin leveydeltä ja kulmikas kivikko paljastunut. Ihmettelin onko kasvit revitty pois vain onko se kulumaa. Mieluummin astelin sivussa, pehmeikossa. Välillä polkua sai etsiä, yritti kadota, mutkitteli ja kiemurteli. Ahopään rinteellä maisema avartui, Saariselän pläntti näkyi taas. Lumipläntit kastelivat kenkiä, pieni liru valui alaspäin, vieri avaruuden reunaa. Miksi nuo matalat tunturikoivut ovat kuolleet? Kas, eivät olekaan. Juuri ja juuri pilkistää vihreä hiirukorva. Ripsii vettä, pieni kuuro vaan, en välitä vaikka olisi isokin, tekisi hyvää, ennen tunturipurouintia. Tuolta, kaukaa, miltei taivaanlaelta bongaan kohdan jossa Kiilopään-Luulammen polku leikkaa poroaidan, taivas, käytiinkö me noin korkealla, noin jylhässä paikassa. Sankariksihan tässä itsensä tuntee.

Alan taas miettiä aita-asioita. Tuo aita siis erottaa kaksi paliskuntaa. Mikä on paliskunta? Miksi sellaiset määriteltiin ja kuka ne määritteli? Aidan tuolla puolen lie Sodankylän (tai Vuotson) paliskunta, tällä puolen, mikähän olisi, Ivalon paliskunta? Kuinka vanha tuo aita on? Kauanko se vielä pysyy pystyssä? Aikoinaan se on tehty tukevasti. Noin joka neljäs pystytukki on tuettu kahdella tai neljällä sivutukilla. Kuinka tukit on tunturiin tuotu? Niitä on mennyt aivan hirveästi, miten pylväät on juntattu maahan, kivikkoon. Kuinka pitkä tuo aita on, mistä se alkaa, mihin se jatkuu? Entä kun aita alkaa kaatuilla? Vieläkö rakennetaan uusi? Kuka kustantaa? Saamelaisuus (ehkä elinkeinoineen) on murenemassa, varoiteltiin Inarin saamekonferenssissa moneen kertaan.

Tunturipiipahdusta yritin myös Saariselällä. Niin ja näin. Jonkun kilsan lenkki tuli pyörittyä, suuntaa pidin laskevasta auringosta (olenhan sissiupseeri, res). Talven hiihtolatu menisi tuosta, tänne jos hotellien kymmenet tuhannet ryntäävät yhtä aikaa, mahtaa olla nautinto. Vai hississäkö ne kököttävät. Lapin lehdet hehkuttaa juuri tänään: hyvin menee, yöpymisten määrä kasvoi taas. Kunpa suomessa ei olisi elinkeinovapautta, kiellettäisiin elinkeinomatkailu. Minua hirvittää Levi, tuskin koskaan sinne menen, miksi sinne menisin. Hirvittävää bensan polttoa, japanista, kiinasta, briteistä lennetään, täysin konein. Tämäkö on modernia, postmodernia, superia ja hyperiä. Vierastan - vaatimattomasti sanoen - Tilastokeskusta, Lapin liittoa, matkailuelinkeinoa, suomea.

Aurora, mikä ihmeen aurora, tarkoittiko sana auringonnousua vai laskua. Eikös Turussa vaikuttanut aurora-seura, suomalaisuuden aurinkoa siinä yritettiin kaivaa esiin. Viitasaaren Porthan oli yksi masinoija, eikö niin. Porhanin kahvikioskilla on kesällä mukava istahtaa, antaa keiteleen tuulien hulmuta. Mutta nyt masinoidaan me, mennäänpä katsomaan, tuota saariselän auroraa. Oi oi. Ruman kurun rinteeseen on pykätty valtava terassi, auloja ja huoneita, osa auki, osa lukossa. Olemme ainoat kävijät. Miksi tänne tulisi? Mihin vuodenaikaan? Mitä katsomaan? Tunturin ja lapinmaan olemukseen tämä ei voisi huonommin istua. Kyllä menee suomi pöhköksi. Mihin täältä pakenisi. nuoret lähtevät jo.

Luulampi Kiilopän polun päässä, jyrkänteen alla, olipa nätti paikka. Jos täällä hiihtäisin talvella, en huomaisi paikan erikoisuutta. Seinäteksti kertoo: täällä viihtyivät myös muinaisihmiset, ennen saamelaisia, tuolla hietikoilla loikoivat, lepäilivät, kalaa mutustivat, antoivat auringon lämmittää, ottivat päikkärit, suku jatkui. - Niin, ketkä ovatkaan alkuperäisiä?

Ruskakiima ei minua kiinnosta. Mutta tuo Kiilopään rinteen polku, se jota kivetään, pakkomielle kuin Jäniskosken insinöörillä jonka koski lopulta hukutti. Tuolla polulla testaan vielä kuntoni, on siis palattava. Pystynkö nousemaan polun pysähtymättä? Millä nopeudella? Ehkä toisen kerran peräjälkeen? Kerran Chilessä, Atacaman hiekkadyynien jyrkillä rinteillä kuvittelin olevani hyväkuntoinen, jalka nousi. Ykskaks’ parvi nuoria hulmahti ohi kuin pääskyt. - Voi ei, tätäkö se kuntoni oli. Olenko sepelvaltimovammainen? Tuonne ne jo katoavat, dyynin laen taa. Ei hätää, keksin syyn, noiden täytyy olla paikallisia, tottuneet ohueen ilmaan, korkeutta on 3,5 kilometriä, keuhkot heillä pelaa, minä raukka tulen suomen matalilta hoikkasoilta.

 

Jälkeä ei jätetty


Poronkierron mukana kulkeneilla oli periaate: jälkeä tunturiin ei jätetä. Se oli kiertotaloutta ennen Kataisen hehkua ja EU:n miljardeja. Kumpi on kestävää, kumpi säilyttää ilman raikkaana, Vapaavuori/Katainen vai poromies? Millaisia ilmastosopimuksia maailma tarvitsee? Onko tieteellä kyky havaita heikkoja signaaleja, poromiesmoraalia?

Helsingin jälki? Pasilan Tripla. Vapaavuori ja Katainen jakavat EU-rahaa suomen suurimpaan monttuun joka teräksellä ja betonilla täytetään, kehuvat tekoaan uusekologiaksi. Sitä se onkki, eu-ekologiaa. Ainoa valehtelija maailmassa ei ole Trump, löytyy lähempääkin.

Ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa, hokevat sitrat, demokset, sinnemäet, soininvaarat, hypot ja kaikki. Mikä on väittämän logiikka ja totuusarvo? Jos tunturiin ei jätetty jälkeä, niin Helsinkiin sitäkin enemmän. Tällaiset kaupunkihirviöt ovat massiivijälkiä maapallon pinnassa. Tottakai, jos tuosta likaamisesta promille tai prosentti imetään jollain konstilla pois, se näyttäytyy suurena ympäristötekona. Tämä on kehälogiikkaa, kehän sisäistä leikattua logiikkaa, alkuperäiset premissit kadonneet (huom: alkuperäiset). Tässä syy, miksi sanaa alkuperä ei saa käyttää, miksi historia on häivytettävä jouluista. Se on syyketjujen kadottamista, tiedepesua, uusnarsismia.

Onkohan Ylen tiedetoimittaja Pasi Toiviaisen artikkelia vertaisarvioitu? Ellei ole, niin toivoisin sitä. Toiviainen kokoaa tutkimustietoja siitä millaista harhaa tiivistämishypestä löytyy.

Poromiesten pitäessä tunturin siistinä dokumentaatiota aiemmasta elämänmuodosta ei jäänyt. Nykytiede ja nykyvalta on niin raukkamainen että se vetäytyy (osin) dokumentaatiopuutteen taa.

Maantiellä Rovaniemen ja Inarin välillä tuskin tulee vastaan muita kuin rekkoja. Mitä ne kuskaavat, mistä mihin? Mikä valtava rekkaralli pitää olla saariselkä-kiimaisten ruokkimiseksi sesonkiaikana. Mutta nuo rekat tulevat kauempaa. Onko niissä Norjan väritettyä lohta Helsingin ravintoloihin, vai kalaperkeitä minkeille, vai malmia kännyköihin. Inarin konferenssissa tenojokinen kertoi ettei Tenon lohen kalastus enää elätä, paremmin hankkisi kaupan kassana. Syy on Norjasta kuskattava tekoallas- ja keinovärilohi. Oi nouse suomi, katso korkealle, sinun päiväs koittaa.

 

Sajos ja Siida


Heittäydy positiiviseksi. Saamelaiskulttuurin Sajos on ties parasta arkkitehtuuria Suomessa. Istuu Juutuanjoen partaalle, jokea katselee ikkunasta. Varvikko on aito. Matalahko rakennus, ei pröystäile, puinen ja tummaksi petsattu, sisätilat houkuttaa liikkumaan, ehdin kurkistaa pyhimpään ennen kuin ovi lukittiin. Auditoriossa on kiva istua. Puhujapönttö on liian kaukana yleisöstä, luo etäisyyden. Pari metriä lähemmäksi tai kokonaan pois. Joku esiintyjä, räppääjätyttö, teatteri-ihminen kun oli, tuli ulos pöntöstä.

15 miljoonaa kerrotaan Sajoksen maksaneen, EU:lta saatu 5 miljoonaa. Kuinkahan riviväki tämän kokee, tulevatko täällä käyneeksi? Paljonko maksoi Helsinki-hipsterien Löyly? Puuta sekin on, matala vinokas, mutta miksi se polttaa uuneissaan puuta uuneissaan vaikka EU on sellaisen tuominnut, hiukkaspäästöjen takia. Hiukkasia Eiran hienostolle, antaa mennä. EU.n ympäristösäännöt ei koske vartioita ja jaspereita. Pitkään luulin löylyä pelkäksi löylyksi kunnes näin, sehän onkin jättiravintola, sinne tullaan Espoon Tapiolasta hienoksi pukeutuneena, 15 sentin koroissa. Kieltydyin ostamasta 8 euron olutta. Löylyn kerrotaan kannattavan hyvin. Vihreä poliitikko Vartia vaatii palkkoja matalaksi jotta yrittäjä voi investoida. Kumpi on vihreää, helsingin vartius vai juutuan sajos?

Saamemuseo Siidan tutkailu vaatisi enemmän aikaa. Kirjoista luen että museon vakinäyttely herättää myös moitteita. Korostaa liikaa porosaamelaisuutta ainoana perinteisenä elämänmuotona.

Vertaapa Sajosta ja Siidaa Saariselkään. Pömpöösien viisikerroksisten osakkeita yritetään kaupitella ja sitten niitä myydään pois. Jääneekö Holiday Club -talojen määrä alle sadan. Mitä ajattelevat Ivalossa kunnantalolla? Hehän tämän mahdollistavat, kaava kaavan päälle, toista toisen alle, ympyrää ja ämpyrää.

 

Poliittinen valta - lassonheittoa saamenmaalla


Saame on politiikan laboratorio. Saamealueella voidaan reaaliajassa seurata miten valtio (suomi) yrittää pitää hyppysissään saamea. Tilanne vertautuu Venäjän tsaarivallan ja suomi-ruhtinaskunnan suhteeseen aiemmin. Tuolloin suomi ei ollut valtio, tänään saame ei ole valtio.

1900-luvun jälkipuoliskolla saamenmaan hallinto institutionalisoitiin.

Saamehallintoa ohjastetaan suomen valtajärjestelmän pienoiskuvaksi (nykyassimilaatiota). Edustuksellisuuden malli upotetaan saamelaisuuteen. Valtiot ovat hierarkioita. Myös saamehallintoa suunnataan hierarkiaksi. Asioita käsittelee noin 20 ihmistä, jos sitäkään. Ovatko hierarkisointi ja saamekulttuuri yhteensopivat? Sama kysymys viiltää koko läntistä maailmaa ja ihmiskuntaa.

Saamen hallinto ei syntynyt alhaalta, ei kansanliikkeenä, ei kapinan tuloksena. Se on tuotu ylhäältä. Myös suomi syntyi yläluokan röyhistelynä, liikemiesten tarpeisiin (oma raha, elinkeinovapaus, metsälaki ym) ja tänään poliittisen eliitin narsistiseksi ilotteluksi. Ilottelun foorumille on annettu nättiä nimiä: demokratia, hyvinvointivaltio.

Norjassa saamekäräjien perustaminen oli osin hyvitystä Altajoen tuhoamisesta. 1852 oli ollut Kautokeinon kapina kuolemantuomioineen (aiheesta on elokuva). Se tie haluttiin ehkäistä ja suitsia. Suomessa valtio käyttää Lapin metsiä ja vesistöjä Altan tapaisesti. Juuri nyt on vireillä massiivihankkeita - rata, tuulimyllyt. Ihmisten ajatusmaailmat halutaan omia ja ohjata ohuisiin kanaviin: äänestäminen, edustuksellisuus, luvat, anomiset, apurahat, riippuvuus. Ohjailun valta ja kohde rajataan pienelle joukolle. Menettelyä kutsutaan demokratiaksi.

Tarve suitsia ajattelun ja vallan kenttää kumpuaa maapallon käymisestä ahtaaksi. Jos luontoa olisi rajattomasti, ei tarvitsisi välittää siitä mitä muut tekevät. Tällainen oli tilanne ihmisten tullessa suomeen, samoin lännen valloitus USA:ssa. Enää ei näin ole. Siksi luodaan käräjiä ja eduskuntia, joilla on vallan monopoli. Osa ihmisistä vaiennetaan, syrjäytetään.

Tero Mustosen sanoin suitsiminen on rajaamista, järjestetyn ja alistetun tilan osoittamista vallan kohteille, puitteiden luomista, vallan geometriaa.

Instituutioiden luonti saamenmaalle on kuin lasson heittoa, hyttysverkon asettelua villien päälle. Mikä on tieteen, valtiotieteen, politiikan teorioiden anti? Tällä hetkellä tiede on veretön ja vallan puolella.

Miksi maat kaatuvat, kysyvät Daron Acemoglu ja James A. Robinson kirjassaan. Vastaukseksi he tarjoavat instituutioiden luonnetta: ovatko instituutiot sisäänottavia vai ulossulkevia. Kummin on?

Tarvitseeko saamelaisuus valtiota, omaa tai vierasta. Nyt saamelaiset ovat valtiottomia kuten kurdit tai katalaanit. Voisiko valtio olla jotain muuta kuin tänään. Pitäisikö heillä, tai meillä, olla toisenlainen valtio? Siis: mikä on valtio. Olisiko valtion aika purkautua ja muuttua vaikkapa tvitterin kaltaiseksi, jossa ei ole rajoja, kaikilla on yhtä vapaa sisäänpääsy.

Sovintohanke 2018? Mitä se tarkoittaa? Mistä aiotaan sopia? Ketkä sopii? Millä valtuuksilla? Sovintoryhmä toimii oikeisministeriön lukittujen ovien takana. Eduskunnan kirjaston virkailijakin ihmetteli kun asiasta ei täällä etelässä tiedetä mitään. Hiljaisuus on tarkoituksellista.

 

Hyppy kauas - kollektiivisen vastuun sudenkuoppa


Saamehistoria tarjosi meille (edellä) oikeusperusteiden syvärakenteeseen suuntautuvia oivalluksia, kollektiivisen ja yksilöperusteisen oikeuden aaltoilun. Miten tänään rajautuu yhden osapuolen vastuu eri tilanteissa? Kuinka kollektiivinen tuo vastuu on?

Osakeyhtiössä osakkaan vastuu rajoittuu sijoittamaansa pääomaan. Hän menettää sen, ei muuta. Entä asunto-osakeyhtiö? Jokainen osakas, yksin tai yhdessä on vastuussa asunto-osakeyhtiön kaikista veloista. Jos on ostanut asunnon hallintaan oikeuttavat osakkeet 200 000 eurolla ja ko. asuntoyhtiöllä on yhtiövelkaa 2 000 000 euroa ja jos muut osakkaat jättävät lyhentämättä omia velkaosuuksiaan, niin 200 000 euron asuntoa hallitseva joutuu maksamaan ääritapauksessa kaikki yhtiövelat eli 10 kertaa sijoittamansa pääoman verran. Voiko asia todella olla näin?

Asunto-osakeyhtiössä velkavastuu ja riski on kollektivoitu kaikille yhteensä ja jokaiselle erikseen. Niinkö?

Rakennusyhtiöt sekä kunnat ovat tietoisesti käyttäneet tätä tilannetta hyväkseen. Rakennusyhtiö on saanut asuntonsa helpolla kaupaksi ja kaupunki saa himoitsemiaan uusia asukkaita veronmaksajiksi.

Kysymys on erittäin laajakantoinen. Siihen liittyy myös Euroopan velkakriisi ja EKP:n rahapolitiikka (määrällinen elvyttäminen). EKP on tosiasiassa rahoittanut rakennusliikkeiden toimintaa, voi sanoa taivaalta rahaa tehden, tilikirjauksina. Kunnat ovat edesauttaneet kaavoittamalla ja suoltamalla rakennusliikkeille tontteja. EKP:n markkinoille suoltaman velan rakennusliikkeet ovat upottaneet asunto-osakeyhtiöihin veloiksi. Kunnat jopa kehuvat tällä tilanteella, Helsingissä erityisesti Anni Sinnemäki. Asuntojen yksityiset ostajat ovat asiaa tajuamatta ja tietämättä joutuneet kollektiivisen riskin kantajiksi, vastuullisiksi asuntoyhtiön (kaikista) veloista. Tämä on riskien piiloyksityistämistä. Eikö tällainen menettely ole petos, yhden osapuolen tietämättömyyden hyväksikäyttöä. Voisiko osakkaalla olla vilpittömän mielen suoja? Voiko osakkaan vastuu olla erilainen osakeyhtiössä ja asunto-osakeyhtiössä? Yhdenvertaisuuslaki? Taloustieteilijät mainostavat kaikkien osapuolten tasaveroista ja täydellistä markkinainformaatiota. Se on suurista suurin valhe. Ovatko julkinen valta, valtio, kunnat, rakennusyhtiöt,tieteilijät, ekonomistit syyllistyneet massiiviseen petokseen?

 

Yhteenvetoa - mitä löysimme (luonnosmainen)


Lähdin Lappiin, saamenmaalle ja konferenssiin hakemaan ajatusvirikkeitä, oivalluksia. Mitä löysin, mihin ajatukseni karkasivat (luonnosmaisesti):

  • Omaan tietoympäristöön, tieteeseen, politiikkaan, kulttuuriin sokaistuu. On astuttava ulos, nähtävä toisaalta, erilaisesta ympäristöstä käsin. On oltava itsessään moniarvoinen ja avoin uudentyyppisille havainnoille.
  • Maailman rajauksia, aitaamisia, geometrisointia on kavahdettava. Erottelut (esim. valtioiden rajat) ovat teennäisiä ja intressilähtöisiä, piilotettua etupolitiikkaa, suuntautuvat toisia vastaan.
  • Kiertokulttuuriymmärrys: liikkuvuus, jäljettömyys, kierrot, keveys, ravinteet (typensidonta). Pohjoinen ekologia vastaan helsinkityyppinen tiivistäminen.
  • Ilmastokysymyksen ja -politiikan uusjäsentäminen. Alkupeäiskansojen ekologia maapallon malliksi. 'Jälkeä ei jätetä' vai saariselkä- ja helsinkityyppinen brutalismi.
  • Oikeusajattelun jäsentämisen ja syventämisen tarve. Oikeuksien ja vastuiden syvärakenne: kollektiivinen - yksilöperusteinen, konkreetti - abstrakti. Kollektiivisten vastuiden ja riskien yksilöllistämisen petollisuus (asunto-osakeyhtiö).
  • Valtiota koskevan ymmärryksen pinnallisuus. Alkuperäiskansa -näkökulma haastaa valtio-käsitteen ja valtakäytännön uusin tavoin, tuo uudenlaisia näkökulmia.
  • Nykyisen politiikkatutkimuksen, politiikkatieteen, valtiotieteen, populismi-tutkimuksen lukkiumat, pinnallistumat, yksipuolinen syyllistävyys.
  • Instituutioanalyysin (organisaatioanalyysin) olemattomuus: ulossulkevuus / sisäänottavuus instituutioiden itsensä ominaisuutena, ei yksilökäyttäytymisenä (niinsanottuna osallisuutena). Institutionalisoitumisen tavat, vaikutukset, ihmisten kokemus. Käräjät?
  • Kolonialismin historian ja nykyisen piilokolonialismin esilletulo.
  • Arroganssi vai nöyryys - käytännön ilmentymät eri ympäristöissä.
  • Itsetunto, armollisuus.

 

Lukemistoa, lähteitä:

Saamentutkimus tänään. Tietolipas 234, SKS 2011.

Saamenmaa. Kalevalaseuran vuosikirja 91. SKS 2012.

Johdatus Saamentutkimukseen. Tietolipas 131, SKS 1994.

Linne: Lapin matka 1732. Karisto 1969.

Jaakko Fellman: Poimintoja muistiinpanoista Lapissa. WSOY 1961.

T.I. Itkonen: Lapinmatkani. WSOY 1991.

Tero Mustonen: Kohti saamelaistutkimuksen uutta tulkintakehystä. Kirjassa Saamenmaa.

Kaisa Korpijaakko-Labba: Katsaus saamelaisten maanomistusoloihin. Kirjassa Johdatus saamentutkimukseen.

Saamelaisalueen koulutuskeskus

Miika Tervonen: Historiankirjoitus ja myytti yhden kulttuurin suomesta.

Alkuperäiskansan naiset taistelivat etulinjassa öljyputkea vastaan USA:n Standing Rockissa. HS 26.5.2018. (myös hyvä kuva)

Valtava kaasuhanke vei kalat ja pilasi vedet (Siperia, Jamal). HS 30.5.2018.

Daron Acemoglu ja James A. Robinson: Miksi maat kaatuvat.

IC-98 toteuttaa ensimmäisen unelmaprojektin

Khronoksen talo

Maailma ilman meitä (kirja)

Valtion uusi kehitysyhtiö epäilyttää monia - käyttötarkoitus on jäänyt epäselväksi

Näkökulma: Oy Sipilän Suomi Ab (Iltalehti)

Suomi on Pohjolan Azerbaidzan. Ainakin mitä ihmisoikeuksiin tulee.

Juhani Kahelin: Virtavesien Suomi.