EU elvyttää orjatalouden -Panu Poutvaaran malli

 

 

Euroopassa aletaan huutokaupata afrikkalaisia. Käytön jälkeen heidät lähetetään takaisin.

Huutolais- tai orjamarkkinoiksi tuollaista aiemmin kutsuttiin. Afrikassa orjamarkkinoiden aikaa kesti 300 vuotta. Orjaisännät tulivat Euroopasta, Portugalista, Britanniasta, Espanjasta, Italiasta.

Tänään orjakauppaa kehittelee Münchenin yliopiston taloustieteen professori ja saksalaisen Ifo-instituutin maahanmuuttojohtaja Panu Poutvaara. Hän tarjoaa EU:lle mallia joka takaa Euroopalle halpatyövoiman ja korkean elintason. Helsingin Sanomat käytti mallin mainostamiseen koko aukeaman ilman ainoatakaan kriittistä kommenttia tai vertailua historiaan – näin toimii vapaan sanan media.

Teemme vertailun tieteilijä Poutvaaran mallin ja aiempien orjamarkkinoiden välillä. Löydämmekö eroja.

Afrikan orjamarkkinoista saamme tarkan kuvan Tansanian Sansibarissa sijaitsevasta orjakauppamuseosta. Tutustuin museoon jouluaattona 2019, ohessa kuvia.

Afrikan sisäosien kyliin hyökättiin aseita käyttäen, ihmisistä osa ammuttiin, loput vangittiin. Vangitut sidottiin rautaketjuilla puutukkeihin. Tukkeihin sidottuina heidät kävelytettiin Sansibarin orjamarkkinoille. Heikot ja sairaat jätettiin elävinä tien varteen eläinten ruuaksi. Sansibarissa oli pimeä betonisäilö, pinta-ala 15-20 neliötä, korkeus ehkä metrin, siihen ahdettiin 75 naista ja lasta, WCnä toimi lattian keskellä kouru jota pitkin ulosteet valuivat mikäli valuivat. Valo ja ilma tuli betoniseinän pienistä rei’istä (kuvia ohessa). Miehet tungettiin samankokoiseen tilaan, sidottiin rautakahleisiin käsistä, jaloista ja kaulasta, osa kuoli hapenpuutteeseen. Aukiolla oli puu, jota vasten orjia ruoskittiin. Puun juurella orjat ostettiin ja myytiin. Kauppiaat rikastuivat – pidettiin yllä korkeaa elintasoa Poutvaaran sanoin – mikä näkyy tänäkin päivänä Sansibarin palatseissa. Orjat vietiin Arabiaan, Intiaan, Brasiliaan ja Eurooppaan. Orjat olivat isäntänsä omaisuutta, vailla sosiaaliturvaa Poutvaaraa mukaillen. Joku saattoi yletä suriaksi, jalkavaimoksi. Tätä jatkui kolmisen vuosisataa. 1800-luvun lopulla tieto orjamarkkinoista levisi, kritiikki heräsi ja orjuutta alettiin purkaa vaikkakin orjaisäntien mukaan talous ei sellaista kestäisi, nykykielellä ”työllisyysaste, bkt ja elintaso laskisi”. Lapsina orjiksi joutuneet eivät tienneet missä heidän kotikylänsä oli ollut, ei ollut paikkaa minne mennä, heitä kasautui (nyky)kaupunkien slummeiksi, uusorjuutta sekin, tänään sitä kutsutaan urbanisaatioksi.

Tämän päivän orjataloutta vastaava ekonomisti Poutvaaran malli:

Afrikasta Eurooppaan pyrkijöille otetaan käyttöön maksulliset työluvat. Euroopan matalapalkka-alat tarvitsevat halpaa työvoimaa. Työlupaan ei kuulu sosiaaliturvaa eikä eläkettä. Lupa on tilapäinen. Luvan umpeuduttua on palattava Afrikkaan. Ellei palaa niin valtiot hoitaa. Palautetut voivat kotimaassaan perustaa vaikka vientiyrityksen, arvelee Poutvaara. Työluvan kesto voisi olla esim. 5 vuotta ja hinta 5000 euroa, Afrikasta tulija maksaa. Sesonkityöläisille (tomaatinpoimijat, tiskaajat) hinnaksi voisi riittää satanenkin. Lupaan liittyisi aina vakuustalletus jonka saa takaisin vain poistumalla Euroopasta. Maat kuten Suomi voivat laittaa tietyn määrän lupia tarjolle, työstä kiinnostuneet afrikkalaiset huutavat tarjouksia. Työnantaja voisi hankkia oman kiintiön. Näin pidetään yllä korkea elintaso Euroopassa (Sansibarin palatsit).

Pohjimmiltaan Poutvaaran malli ja aiempien aikojen orjamarkkinat ovat lähellä toisiaan, jos eroa lainkaan. Tämän mallin professori Poutvaara tarjoaa siis EU:lle. Kuinkahan hanakasti tai peitellysti EU:n Afrikka-politiikkaa hoitava komissaari Jutta Urpilainen tähän tarttuu.

Poutvaaran mallia voi kutsua rahalla ja elämisen oikeudella kiristämiseksi. Rahalla kiristäminen leviää EU:ssa muutoinkin. Esim. oikeusvaltiosta on erisävyisiä näkemyksiä itäisessä ja läntisessä Euroopassa (ero pilkistää mm. Katalin Miklossyn puheissa). Läntisen Euroopan EU-valtiot Suomen johdolla ehdollistavat oman oikeusnäkemyksensä EU-rahan saamiseen. Myös Sipilän hallituksen aktivimalli oli suoraviivaista rahalla kiristämistä.

Afrikkaa ehdollistaa myös Kiina. Teiden rakentamisen Kiina sitoo oikeuteen päästä käsiksi luonnonvaroihin. Eurooppamallista oikeusvaltiota sekin.

Afrikan kehityspankin johtaja Kaberuka sanoo (linkki): Afrikan paikallisia asukkaita hyödyttävä talouskasvu edellyttää teiden, rautateiden, satamien ja lentokenttien rakentamista ja kunnostamista sellaisella tavalla että ne tuovat lisäarvoa myös maan omalle väestölle.

Tietoon perustuva politiikka? Tieteen ja tiedon viattomuus?

Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallitukset, Suomalainen Tiedeakatemia ja muut vaativat ja lupaavat tietoon perustuvaa politiikkaa. Panu Poutvaara on Münchenin yliopiston taloustieteen professori eli hänen jos kenen voi uskoa nojaavan tietoon ja tieteeseen.

Edellä sanotusta näemme kuinka vaarallista on kritiikittömästi uskoa mihin tahansa tietoon ja tieteeseen politiikan perustana. On kysyttävä tiedon ja tieteen sisältöä ja sisällön mieltä. Sitä ei tule kysyä vain vertaisilta (ns. tiedeyhteisö) tai medialta vaan ihmisiltä ylipäänsä, kaikilta meiltä, julkisesta keskustelusta jossa ei-tieteilijöitä ei ylenkatsota.

Tiede, varsinkin taloustieteilijät on jumittunut omaan sisäpiiriinsä, käsitteisiinsä, menetelmiinsä ja malleihinsa joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä ihmislähtöisen, humaanin, demokraattisen, moraalisen, eettisen toiminnan ja maailman kanssa. Sellaista tieteilyä on kavahdettava. Politiikan tai kansalaisten neuvonantajiksi heistä ei ole.

 

Suomalainen taloustieteen professori keksi keinon ehkäistä hukkumiskuolemia Välimerellä ja nyt hän kertoo miten se tapahtuisi. HS 2.1.2020.

Miten Afrikan käy vuosituhattavoitteiden jälkeen.

24 kuvaa orjakaupasta Afrikassa. Sansibarin orjakauppamuseo.