Paskan puhunta politiikassa
- esimerkkejä Suomesta ja EU:sta

 

 

Sydämeni hypähti riemusta kun kuulin tv:ssä puhuttavan kuinka alueet muuttuvat elinkelvottomiksi. 50 vuoteen yksikään puolue, yksikään poliitikko tai tieteilijä ei ole näin puhunut. Nyt puhujana sattui olemaan Jussi Halla-aho. En välitä kuka sanoo, kuuntelen asiasisältöä, todisteena linkit tämän jutun lopussa.

Paskapuhetta, kihahti Li Andersson. Kihahduksen takia on tarkasteltava syvemmin minkä koemme paskapuheeksi politiikan puhunnassa.

 

Uusi luokkajako – asuntovarallisuus

Lehdet, tv, Yle, varsinkin HS suoltaa päivittäin syrjäisen Suomen surkuttelua. Timo Arosta et eroon pääse.

Vuokraturvan Timo Metsola ennakoi, että asunto-omaisuuden uusjako luo Suomeen uudentyyppisen luokkajaon. Se voi aiheuttaa enemmän varallisuuseroja kuin palkat ja eläkkeet. Muutoksesta tulee suomalaisille järkytys. (linkki Metsolan haastatteluun).

Järkytys ei tule, se on jo tullut. Helsingin ja Turun hipsteripoliitikot ja virkamiehet eivät tätä tunnusta eivätkä halua nähdä. Sen sijaan he tuomitsevat asian paskapuheeksi. Siis paskapuheeksi! Tässä asenteessa on tiekartta kohti sisällissotaa.

 

Poliitikkojen pieni pilttuus

Andersson tivasi Halla-aholta esimerkkejä alueiden elinkelvottomuutta ruokkineista hallituksen toimista. Arvelen Halla-ahon viitanneen laajempaan kehityskuvaan jonka jatkumiseksi riittää se että ei tee mitään. Anderssonin inttämisessä pilkahtaa poliitikkojen perisynti. He asettautuvat milloin mihinkin pieneen pilttuuseen (”hallitus”). Pilttuun sisällä he inttävät ja inttävät. Politiikkaa leipätyönään tekevät eivät osaa hypätä ulos kattilasta, kielestään, käsitteistään, maailmankuvastaan.

Odottaisin poliitikolta taipumusta nähdä laveampi maisema, olipa se historiallinen, sosiaalinen, psykologinen, alueellinen, kokemuksellinen, mitä tahansa.

 

MAL-sopimukset ovat esimerkki hallituksen toimenpiteestä

Andersson siis peräsi näyttöä hallituksen toimista. Käyköön näytöksi MAL-sopimukset (maankäyttö, asuminen, liikenne). Niiden tarkoitus on houkutella (käytännössä pakottaa) kaikki pariin kolmeen keskittymään. Alkuvuonna 2020 sopimusten uusiminen on jähnännyt, mutta silti valtio, hallitus, ministeri Andersson, puolueet (perussuomalaiset?) ajavat uusimista ylvästellen. MAL-sopimukset ovat keskeinen keino muun Suomen tyhjentämiseksi. Sitä paitsi eikö tämä sopimusmenettely ole laiton, sellaiseksi ainakin koettava? Niillä sidotaan ennakoivasti valtion varainkäyttöä. Keillä on yksityisoikeudellinen oikeus (sopimus) tehdä valtion varojen tulevaa käyttöä sitovia sopimuksia? Voisivatko Savon ekologinen seura ry ja Kemijoen lohielvytys ry samalla tavalla sopia keskenään valtion varojen sitovasta käytöstä? Kuinka kornia, mielivaltaista, ylimielistä! Näin kuitenkin tapahtuu. MAL-sopimukset ovat laittomia, ne ovat vallankaappaus.

Tapansa mukaan HS hurskastelee ja mitä ilmeisimmin harhauttaa tässäkin asiassa (HS 4.2.2020). ”Mal-sopimusten tehokas läpivienti vaatii valtiolta selkeämpää johtajuutta. Asuntotuotanto Helsingin seudulla ei saisi notkahtaa hallinnollisista syistä”, HS sanoo. Hallinnollisista syistä? Hallinnollako tätä maata johdetaan? Mihin vallan kolmijako tällä kertaa unohtuu?

 

Kompensaatiopuhunta harhauttaa ja loukkaa

A-Talkissa Li Andersson esitelmöi kuinka hallitus kompensoi ilmastotointen haitat liruina vähäosaisille veroissa tai tulonsiirroissa. Tätä puhetta kuullaan jatkuvasti, vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen, puolueesta toiseen, vihreistä kokoomukseen. Jos jokin on paskapuhetta, niin juuri tämä. ”Kompensointi” pitää sisällään ylimielisen hierarkisen rakenteen.

  • Ensinnäkään kukaan ei noita liruja hyvitykseksi tajua eivätkä ne sitä oikeasti ole.
  • Lirujen syntykontekstia tuskin kukaan tietää tai muistaa.
  • Lirut ovat leijuvaa höttöä, jotka voivat mitäitöityä koska tahansa ja miten tahansa – seuraavan vuoden budjettiriihessä – ilman että alkuperäistä tarkoitusta kukaan enää muistaa tai välittää.
  • Kompensaatioiden psykologinen ja sosiaalinen perusta on syvästi loukkaava. Sitä voi kutsua vihapuheeksi tai paskapuheeksi. Politiikan ja yhteiskunnan tärkein kysymys on: kuka on toimija, kuka on kohde. Kompensaatioissa toimijoita ovat maailmojen omistajat, investoijat, suuryritykset, ministerit, valtiosihteerit, etujärjestöt. Kohteita eli ressukoita ovat kompensoidut. Heitä roikotetaan armollisesti mukana. Elämän keskeinen sisältö on toimijuus. Ilman toimijuutta ei ole elämää. Ressukoilta toimijuus riistetään. Kompensaatiot ovat harhautusta ja pilkantekoa. Suomen ja länsimaiden politiikka on nojannut kompensointiin vuosisadan ajan. Luottamus nolla. Eheys nolla.Myös EU kompensoi

 

Myös EU jauhaa kompensaatiota. Komission Green Deal on maailman suurtoimijoiden, suurliike-elämän itselleen laatima ohjelma oman toimijuutensa glorifioinniksi. Siihen on kytketty kompensaatielementti ressukoita varten, elinkelvottomiksi kutsuttuja alueita varten. EU:sta on tullut ja Green Dealin myötä tulee erittäin elitistinen, yläluokkainen, luokkajakoa siittävä instituutio. Sellaista emme tarvitse. Mihin unohtui puheet Kansalaisten Euroopasta?

(Samalla tavalla Neuvostoliitossa puhuttiin elinkelvottomista ja tuhottavista kylistä. Aiempi suurlähettiläs Rene Nyberg sanoi pari päivää sitten Tieteiden talolla että Venäjän todellisin vallankumous oli maaseudun tuhoaminen. – Tätä vallankumousta tehdään Suomessa ja Euroopassa. Onko Halla-aho ainoa joka tämän huomaa ja siitä puhuu.

 

Sauli Niinistön vaalilupaus tv-keskustelussa

Jos paskanpuhuntaa ja populismia väenväkisin jäljitetään, niin tässä vielä jokunen esimerkki.

Presidentin vaalien 2018 suuressa vaalikeskustelussa Sauli Niinistö lupaili tukea ruuhka-alueiden ulkopuolisille ihmisille joiden asunnon arvo on romahtanut. Tuon sanoessaan Niinistö varmasti tiesi sanansa katteettomiksi. Se oli populismia pahimmillaan. Trumpin valheista pidetään tarkkaa kirjaa, miksei Suomen presidentin harhauttavista puheista.

 

Minna Canth -palkittu ja kainuulaisten perseellisyys

Kainuulaiset ovat perseestä, sanoo Minna Canth -palkinnon 2018 saanut Kaarina Hazard. Tätäkö on Minna Canthin perintö tänään? Rienausta, kunnianloukkausta, kiihottamista kansanryhmää kohtaan, paskanpuhuntaa? Valtakunnansyyttäjä, missä on johdonmukaisuutenne? Kenen puheet te tutkitte, kenen ette? Pyydän toimenpiteitä (olen pyytänyt aiemminkin).

 

Paavo Väyrynen

Li Anderssonin, Dan Koivulaakson ja Mikael Brunilan kirjassa Äärioikeisto Suomessa (kirja julkaistiin 2012, tämä on tärkeä huomata) mainitaan Paavo Väyrynen esimerkkinä sulkeutuneesta oikeistopopulismista. Ketkä tässä maassa heittelevät alentavia leimojaan milloin kehenkin. Tuon lausahduksen (se löytyy kirjasta sivulta 18) takia luottamukseni Li Anderssoniin meni kertaheitolla, eikä koskaan palaudu. Uskon Paavo Väyrysen tehneen elämänsä aikana maan hiljaisten hyväksi enemmän kuin vasemmistoliitto tai sen edeltäjät ikinä tekevät.
Twitterissä juuri näinä päivinä Helsingin sivistyneistö kaupunginjohdon avustajia myöten kutsuu Väyrystä muumioksi ja muinaiseksi. Näin Helsingin sivistyneet arvostavat ‘ikääntyneitä’.

 

Paskapuheen ja valehtelun ero

Kansalliskirjastossa Tieteiden yönä 16.1.2020 turkulainen filosofian tohtori Heta Aali valisti mikä ero on valehtelulla ja paskapuheella. Valehtelussa väitetään todellisuudesta jotain. Paskapuheessa ei totuudesta väitetä yhtään mitään, puhutaan muuten vaan puuta heinää. Kumpaakohan Li Andersson tarkoitti Halla-ahoa ojentaessaan?

 

Kuinka kaukana Halla-ahosta olenkaan

Hyväksyn ihmisten puheen asiakohtaisesti. Jos joku sanoo jossakin asiassa hyvin, arvostan sitä. Jotta minua ei luulla halla-aholaiseksi myös kaikessa muussa, poimin ja linkitän tähän yhden luvun helmikuussa ilmestyvästä kirjastani Ihmisten ja mannerten liikunnot. Luvun nimi on Risteilevät kulttuurit. Tässä linkki myös kirjani yleisesittelyyn.

 

Elinkelvottomuus leikkaa Anderssonin avustajakuntaan

Keille elinvoima ohjataan, keiltä viedään. Tästä saamme piskuisen näytön mainitun kirjani luvusta Itäisen Suomen pientilakulttuuri tuhottiin (linkki).

Samalla tuo luku kertoo kuinka läheltä olen tarkannut elinkelvottomien alueiden luomispolitiikkaa Suomessa. Luulen tietäväni mistä Halla-aho puhuu.

Lähteet

A-Talk 6.2.2020.

Asuntojen arvo sälyy tällä vuosikymmenellä vain harvoilla alueilla – moni menettää käytännössä koko omaisuutensa. Iltalehti 6.2.2020.

HS:n pääkirjoitus 4.2.2020: Asuntotuotanto ei saisi notkahtaa Helsingin seudulla sopimusongelmien vuosi.

Kaarina Hazardin tviitti 14.1.2020.
Toista kertaa jaettavan Minna Canth -palkinnon sai Kaarina Hazard.

Tarinoita totuutta edeltävältä ajalta. Heta Aalin esitelmä. Kansalliskirjasto, Tieteiden yö 16.1.2020.

Juhani Kahelin: Kirja Ihmisten ja mannerten liikunnot – kuvat ja mielikuvat

Risteilevät kulttuurit (alaluku kirjasta)

Itäisen Suomen pientilakulttuuri tuhottiin (alaluku kirjasta)

 

* * * * *

Kirjoituksen pohjalta käyty keskustelu
Uuden Suomen Puheenvuorossa

Martti Haverinen:

Sikälihän Andersson oli oikeassa, että on paskapuhetta väittää, että juuri tämä hallitus on syyllistynyt maaseudun tyhjentämiseen, kun sitä on harjoitettu jo kauemminkin. Vaihtoehtoinen hallituspohja ei toisi muutosta.

Pidempään harjoitettu politiikka on ollut siirtomaapolitiikkaa. Infraa ja sivistystä on ollut tarjolla juuri sen verran, että resurssit saadaan hyödynnettyä (tosin Kekkosen kaudella perustettiin korpiin jopa yliopistoja). Liikenneväylästö on suunniteltu palvelemaan etelän metropoleja, sen huomaa jo kartalta, kuinka hassusti Suomen rautatieverkosto ja isommat maantiet johtavat kaikki Helsinkiin. Kainuun syrjäalueilla ei olisi yhtään tienpätkää ilman tarvetta puunkuljetuksiin.

Hyvä esimerkki siirtomaan kuppauksesta oli metsäverouudistus, jolloin verotulot ohjautuivat maaseutukuntien sijaan valtiolle. Silloinkin luvattiin kompensaatioita, mitkä koetaan hesalaisittain suurena vääryytenä. Kompensaatiot ovat tuskin kattaneet verotulojen menetystä.

No Syrjä-Suomessakin eletään, työttömyys on laskenut ihmisten ikääntymisen myötä ja edulliset kiinteistöt antavat mahdollisuuden yrittää pienemmällä riskillä. Uusia rakennuksia ei juuri rakenneta, eikä ole rakennettu 1990-luvun jälkeen, paitsi S-marketteja.

 

Juhani Kahelin:

Ihan hyvä, asiallinen vastaus. Se tuo esiin näkökohtia jotka eivät tulleet mieleen tuota tekstiä kirjoittaessa.

Erikoinen ja ehkä monitulkintainenkin on tuo nykyhallitusten (Rinne, Marin) rooli. Ei tietenkään voi suoraan syyttää Marinin hallitusta joistain tietyistä toimenpiteistä (tosin esim. tuo mal-menettely ja sen jatkaminen itsestäänselvyytenä). Enemmän kai on kyse siitä mitä ymmärretään normaaliksi kehitykseksi ja miten siihen suhtaudutaan, surfataanko huolettomasti pinnalla, ollaanko hyvillään tästä ”normaalista” vai nähdäänkö siinä ongelmia. Olen varma että Marin/Andersson/Ohisalo jne ei näe eikä halua nähdä mitään ongelmia, päinvastoin, ovat tyytyväisiä tai eivät kerta kaikkiaan ennakoi mitään ongelmia. Pahoin pelkään että mm. asuntovarallisuuksien kumoukset on asia josta kehkeytyy vielä monenlaista, sanoisiko sotia. Täällä citymaailmoissa (Hki, Turku, Tampere) vallitsee rajaton itsetyytyväisyys ja ylimielisyys. Ei se loputtomiin kanna. Tulee vastaan hetki ”nyt riittää”. Vertaa monet kansannousut näinä aikoina maailmalla, yhtenä esimerkkinä keltaliivit.

Cityjen ulkopuolisen maan elpyminen…. Ajattelisin että siihen ei valtiota tarvita, valtiolta ei kannata kinuta mitään, pysyköön kaukana, samoin yhtiöt. Tietenkin jotkin lonkerot (kuten nuo metsäverot) pakosti ulottuvat alkuperäihmisten konnuille.

Nykyinen ”vihreys” ja ilmastohehkutus on viritetty jatkamaan aiempien vuosikymmenten ns. rakennepolitiikkaa. Niitä käytetään VERUKKEENA suurinstituutioiden (yhtiöt ja muut) asemien ja roolin vahvivistamiseen. Vaikka ilmastopuhujat olisivat analyysissään kuinka oikeassa, niin politiikkamalli ja ratkaisut joita he tyrkyttävät, antaa suuren aiheen varauksellisuuteen jopa heidän torjumiseen. Ilmastokonsensusta tai muutakaan konsensusta heidän lähtökohdistaan tuskin syntyy.

Käytännön esimerkki: liikenneverkko. Eikö ole luontevaa ja itsestäänselvää että esim. rataverkko kannattaisi rakentaa matriisiksi yli koko Suomen, siis mm. hyvät poikittaisyhteydet. Nyt kaikki rahat, miljardeittain ja myös valtion rahat, siis koko kansalta kerätyt varat ängetään Espoon tunneleihin ja Helsingin pisaroihin, kivikasoihin, niillä täytetään meret ja kaikki sekä muuhun tämänkaltaiseen. Tarvitaan toisenlaista analyysiä, toisenlaista TIEDETTÄ, toisenlaista politiikka ja toisenlaisia poliittisia ryhmittymiä. Jääköön hipsterit.

 

Nita Hillner:

Kirjoitat poikittaisesta liikenteestä osuvasti. Se on todella huonoissa kantimissa jo ihan Uudellamaallakin ja tilanne sama koko Suomessa. Kyse ei vain ole rataverkosta vaan myös bussiliikenteellä samat ongelmat. Asun itse Kirkkonummella. Julkisilla en pääse Lohjalle vaan minun on kierrettävä Helsingin kautta. Matkasta tulee näin paljon pitempi. Toivon että Lohja, Siuntio, Kirkkonummi, Inkoo liittyisivät yhteen, ehkäpä näin tulisi liikennettä nykyisten kuntien väliin? Tai sitten ei?

 

Kari Ikkala:

Taattua Kahelin -laatua! Pari kommenttia kuitenkin.

Liittyen risteileviin kulttuureihin, sitä mitä tapahtui New Yorkissa erityisesti, tai Yhdysvalloissa (tai esim. Kanadassa tai Australiassa) ei voi mitenkään verrata siihen, mitä tapahtuu nyky-Suomessa tai Euroopassa. Ulkopuolella näistä tapahtumista on hyvin romanttinen ja selviytymisharhan vääristämä kuva. Esim. New Yorkiin siirtolaisena mennyt selvisi, jos selvisi, vain ja ainoastaan tekemällä valtavasti mitä tahansa työtä, josta mitään sai henkensä pitimiksi. Ei ollut mitään ”New Yorkia” joka pyrki integroimaan tulokkaan itseensä. Integroituminen tapahtui oman kansallisuuden muodostamaan yhteisöön, joka oli ainoa etäisestikään tukiverkkoa muistuttava taho. Sosiaaliturvan varassa elämään jääminen ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehto, vahvemmat liittovaltiotasoiset sosiaalitukijärjestelmät alkoivat kehittyä pääasiassa vasta 1960-luvulla (War on Poverty ja Food Stamps Lyndon Johnsonin toimesta). Epäonnistuneiden joukko on valtava ja näkymätön, heidän tarinaansa ei julkisessa diskurssissa näy.

Toinen kommentti liittyy suurinstituutioiden aseman vahvistumiseen. Kyse ei liene mistään suunnitelmasta missään, vaan yksinkertaisesti siitä, että suuremmalla ja varakkaammalla on historian ja talouden taite- ja murroskohdissa henkistä ja materiaalista kapasiteettia hyödyntää tilanteet ja tilaisuudet aivan toisella tavalla, kuin kädestä suuhun elävillä tavan ihmisillä tai pienemmillä yrityksillä ja yhteisöillä.

Kolmanneksi on pakko kyllä vielä piipittää, että matriisi ei ole luontainen tai tehokas tapa järjestää logistiikka. Katsokaa vaikka puun lehteä valoa vasten. Tämän sanottuani, koko maan yhteisten rahojen laittaminen pääkaupunkiseudun tuottavuudeltaan negatiivisiin tai korkeintaan marginaalisiin liikennehankkeisiin ei ole perusteltua.

 

Juhani Kahelin:

Teillä on hyviä kommentteja. Tulee uusia asioita tai näkökulmia esille.

Kun sain (luultavasti) yhden kirjan aikaiseksi, niin taisi jäädä into päälle ja heti seuraavaa/seuraavia miettimään. Sitä mietiskelyä varten nämä teidän kommentit ovat opettavia, niitä kannattaa pitää mielessä ja ottaa opiksi. Esim. tuo kriittisyys New York -kuvaa kohtaan. Helposti sokaistuu omille mielikuvilleen.

Puun lehti! Voisiko tuosta rakentaa oppitunnin vihreille.

 

Heikki Rönkkö:

Paavo ”Mooses” Lipponen on lmoittanut ettei Suomessa voi muuttua: kerran leimattu, aina leimattu. Hänen ihailijakseen tunnustautunut Timo Soini on opiskellut samassa laitoksessa kuin Lipponen. Toinen Lipposen opetuslapsi, työkansan toiveiden tulkki Matti Putkonen on lepyttänyt kansankielisen median.

Putkonen on ollut koko persuideologian nousun ajan tosilojaali omille nostajilleen. Nuorena demarina hänet tiedettiin ay-jyräksi joka mielellään oli ojentelemassa kättään kulttuurin omistajille demokraattisesti valittujen järjestöpomojen kainalon alta. Tämä liittyy laajemmin kysymykseen ns. kollaboraattoreista mikä on melkoisesti vaikuttanut sotien jälkeiseen työväen ajattelun kehitykseen Etelä-Euroopasta alkaen, ja minkä vuoksi demari on haukkumasana Italiassa.

 

Harri Erämetsä:

Kommenttini koskee enemmän muotoa kuin sisältöä:

Omituista, miten alatyylillä on taipumus eskaloitua.
Muistan, kun ns. Jumalan teatterin performanssissa Oulun teatteripäivillä 1987 valtakunnan asialehdet olivat yhtäkkiä täynnä paska-sanan käyttöä. Kun ensimmäinen media oli ”avannut pään”, ja raportoinut ”paskan heittämisestä”, se oli kuin lupa muille arvokkaille painetun sanan edustajille taantua käyttämään alatyyliä.

Normaalisti oltaisiin puhuttu ”ulosteen heittämisestä”. Yhden näytettyä mallia (HS?) toimittajat tuntuivat tämän jälkeen kavahtavan ajatusta tulla leimatuksi hienostelijoiksi, he ikään kuin symbolisesti hyppäsivät Turkan kelkkaan, jonka henkilö liittyi episodiin vahvana taustavaikuttajana.
Turkkahan korosti kaiken kansanomaisen ”aitoutta” – hänen mielestään mm. sivistyneen falskien ruotsalaisten ”pierukaan ei haissut”.

Vuotta 1987 voidaan pitää tietyssä mielessä koskenniemeläisen Suomen journalistisena irtiottona – tätä rajaa laatumedia ei edes 60-luvun vapautumisessa ollut vielä rikkonut.

Kuinka onnellinen episodi tuo rajan ylitys oli, siitä voidaan keskustella.

A-talkin ”paskapuhetta” – heitto on aiheuttanut hieman saman tapaisen innon raportoida tapahtunutta, ja mielummin vielä paisuttaa kansanomaisten ”aitojen” ilmaisujen esille tuomista. Tulee väistämättä mieleen estynyt, moralisoivan, ahtaan ympäristön kasvatti, jolta purskahtaa kerralla kaikki sisään kätketty, patoutunut paine, kun ”barabbas vapautuu”.

 

Juhani Kahelin:

Varmaan tuo barabbas-kritiikki koskee minuakin.

Kun tuota juttua mietin – siinä meni monta päivää – alkuvaiheessa pohdin, että paska-sanaa en käytä. Tai laittaisinko sen edes lainausmerkkeihin, mietin. Kerran jo päätin että käytän kakka-sanaa.

Mutta sitten varmaan kävi niin että varsinainen sisällön työstäminen tempaisi niin vahvasti mukaansa että unohdin kokonaan paska-sanan ongelmallisuuden ja kiertämisen. Eli Barabbas voitti.

 

Jatkanpa vielä:

Nuo sanat: estynyt, ahtaan ympäristön kasvatti.

Juuri noin. Täsmälleen oikeita sanoja. Näinä aikoina koen todella olevani estynyt ja eläväni ahtaassa ympäristössä. Elän Helsingin ytimessä. Päivittäin käyn yhdessä ja usein monessakin tapahtumassa, yliopistolla, helsinkiläisjärjestöjen tilaisuuksissa, julkisten elinten (Sitra, säätiöt, SKS, Oodi jne) tilaisuuksissa, seminaareissa eduskunnassa. Ilmapiirin näissä tilaisuuksissa koen harvinaisen ylimieliseksi, kaikkitietäväksi, itseriittoiseksi. Meikäläisen kaltainen tyyppi on noissä tilaisuuksissa hiekkaa lattialla, eikä edes sitäkään, epätoivottu henkilö, näin arvelen. Mainitsen kolme esimerkkiä:

1) Sattumoisin osuin kuuntelemaan professori Laura Kolben esitelmää suomalaisuudesta, valtiosta jne (taisi olla 7.2., paikkana Oodi, Maijansali). Koskaan en ole kuullut niin vierastuttavaa ja vihastuttavaakin tekstiä. Se oli ylittämätön. Niin äärettömän herrahenkistä, vallantäyteistä, ylenkatseista. Ja yleisö sille vielä taputtaa, ilmaista leivoskahvia puoli tuntia juotuaan.

2 ) Ympäristöihmisten piirissä hoetaan nyt vain yhtä tai kahta sanaa: systeeminen muutos. Mitä ihmettä he tuohon sanaan kätkevät. Eivät he sitä juurikaan avaa. Veikkaanpa että esim. jokainen pohjoisemman Suomen pienehkön tilan viljelijä karkotetaan konnuiltaan, kaiken pahan alkujuurelta eli ”turvepelloilta”. Demokratian väheksyntä leviää, sen avulla kun ei ilmastonmuutosta estetä. Kiinaa ihaillaan, siellä pannaan toimeksi kun valta on tarpeeksi keskittynyttä eikä ihmisillä ole varaa olla muuta mieltä. Se toinen sana muuten on ekologinen jälleenrakennus – jälleen kerran mitä siihen kätketään. Suomi on nykyään salakielen maa.

3) Eilen illalla huomasin että Suomen ehkä rikkain tutkimusrahaa jakava säätiö on blokannut (sulkenut ulos) minut twitter-tililtään. Miksi ihmeessä? En ole ollut säätiön kanssa missään tekemisissä, en ole käynyt heidän tilillään, en edes aikonut. Vaikea on saada mielestään sitäkään kun Suomen ”greta” kertoi kirjamessuilla vähintään kahdessa eri paneelissa (kutsuttuna) että puutarhaan kasvaa rikkaruohoja ja välillä ne on kitkettävä pois. Minut hän kitkenyt, olen siis rikkaruoho.

Nuo olivat esimerkkejä. Kun tämäntapaiseen törmää päivittäin, alkaa tehdä mieli käyttää paska-sanaa.

 

Harri Erämetsä:

Ymmärrän hyvin, Juhani, reaktiosi ja fiiliksesi. Oma kommenttini ei ollut moralisoiva vaan kuvaileva. Ainoa moraalinen kannanotto, jos sellaista hakee, liittyy joukon tyhmistävään vaikutukseen, ns. sopuli-ilmiöön.