Ymmärrys, runous, maailmankuva - uuspapistoa paettaessa


Olenko liberaali, konservatiivi, relativisti vai nominalisti? Tai olenko runoilija? Jos saisin valita itse, olisin viime mainittu.

Joulun alla eduskunnan K-infoon oli kutsuttu viisaita keskustelemaan liberalismista ja konservatismista. Ei tullut selvää. Määreet konservatiivi tai liberaali menevät ristiin rastiin ja niitä voidaan käyttää miten päin tahansa.

Joudunko siis olemaan relativisti: mikä tahansa käy, olkoon maailma mitä on. Rakentakoot loistopaatin USA:n tai Kiinan superrikkaille, leikkikööt vihaista lintua, hällä väliä.

Mika Luoma-aho tarjoaa historiallista taustaa Niin & näin -lehdessä:

Keskiajan skolastikot uskoivat universaalien (jumalan arkkityyppien) olemassaoloon. Nominalistit kiistivät tämän: yläpuolellamme ei ole ontologisia universaaleja (eikö siis myöskään EU:ta ja valtiota). Vain tässä ja nyt on olevaa, vain empiirisesti todettavat faktat ovat. Mutta faktat eivät kerro, millaisia (poliittisia) päätöksiä pitäisi tehdä. Nykyaikana ei enää puhuta hyvästä tai pahasta. Nykymoraali perustuu relativismille, joka itse ei perustu mihinkään. Arvostaa voidaan mitä tahansa, arvoista käy kaikki, pahuusdiskurssia ei ole.

Nominalismihan kuulostaa houkuttavalta, ikään kuin turvatakeelta. Oikeasti on vain sinä ja minä. Me olemme perusta ja substanssi, meille kuuluu ihmisyys, arvokkuus, oikeus, ihmisoikeus, vapaus. EU tai eduskunta ei meille direktiivejä säädä. Ihmisyyden kapinaliike.

Suomalaisyhteiskuntaa elävöittivät hetken aikaa universaalit, ehkä myös nominalismiin vivahtavat tasaperiaatteet: kansaneläke, lapsilisä. Nyt universaalit on hävitetty ja viimeisiä viedään, lapsilisäindeksin jäädytys. Tänään tullaan kannustetuiksi ja palkituiksi. Siinä tämän päivän uusliberalismi, hierarkisen ja elitistisen maailman paluu, Pekka Himasen ja vihreiden voittajien maailma. Nykypolitiikan ymmärrys on oma etu, yrityksen etu, kansallinen etu, kilpailukyky, voittajat vastaan häviäjät. Sauli Niinistön puhe eheydestä on ivaa.

Yhteiskunnan perifeeriset äänet ehdottelevat muuta, esimerkiksi uusalkiolaisuutta, mitä se on, kertokaa. Kirkon väki puolestaan, Kari Mäkinen, Irja Askola ja loistokas Kai Sadinmaa, nyt jo paavikin uuden vuoden tervehdyksessään toisin kuin Sauli Niinistö hakevat erilaista etiikkaa. Heitä on ilo kuunnella, toisin kuin Niinistöä.

Elina Vuola puhuu uskontojen sisäisestä itseymmärryksestä. On tärkeää tunnistaa itsekriittisesti oma paikkansa. Itse kullakin meillä on monia identiteettejä eikä kukaan palaudu kokonaan uskontoonsa tai kulttuuriinsa. Uskonnot voi nähdä hybridisinä ja heterogeenisina. K-infon paneelissa Sanna Lehtinen puhui uskontojen lukutaidosta ja kuinka yhden tuntemus tuo ymmärrystä myös muita kohtaan. Meidän ei tarvitse olla arvovapaita, relativisteja, meillä saa olla omat arvomme.

Elämme rihmastojen aikaa, sanoo Osmo Pekonen. Internet, sosiaalinen media on epälineaarinen, anarkistinen, rihmaston kaltainen. Myös fysiikassa ja biologiassa on omat rihmastonsa. Länsimaista kulttuuria ja tiedettä hallitsi pitkään ja vieläkin näkemys hierarkisesta tiedon puusta. Sen sijaan rihmasto on vailla hierarkiaa. Pekonen puhuu myös solmuista (matematiikassa, fysiikassa, alkeishiukkasissa). Minä yhdistäisin solmut aivoihin: hermosolut ja säikeet luovat koko ajan itseään, risteävät, solmiutuvat, kohtaavat ja hajoavat. Näin voisimme tehdä me ihmisetkin. Solmuissa, risteämissä näet ja ymmärrät moneen suuntaan, olet lukutaitoinen. Siinä tämän päivän monikulttuurisuus, monimuotoisuus, moniarvoisuus, monipuolueisuus, moniuskontoisuus.

Mihin päätyy liberaali demokratia sadassa tai tuhannessa vuodessa, kysyi Ilkka Kantola K-infon paneelissa.

Niin & näin -lehden kirjoittajilta saamme tukun vastauksia: nykydemokratian tulevaisuus on kyseenalaistamattomuus, itseensä sulkeutuva totaliteetti, hyvivointivaltiollinen yhtenäisyys, moderni metafyysinen varmuus, diktatuuri, uusliberalismin totalitaarisuus, parlamenttien peluuttaminen, poikkeustila, mitattomuus.

Joulun alla eduskunnassa raukkamaisin yömenettelyin läpirunnatut EU-vakauslait ovat kuvaava esimerkki. Laeilla herätettiin henkiin muinaisegyptiläinen uuspapisto. Papistoon kuuluvat valtioneuvosto, vakausviisaiden neuvosto, valtiontalouden tarkastusvirasto VTV sekä Kimmo Sasi poliitikkoveljineen. He määrittelevät – nyt siis peräti lain nojalla – kansojen ja Euroopan potentian, poikkemat potentiasta, kehitysuran, he toteavat poikkeustilan olemassaolon, he tulkitsevat maailman. He edustavat modernia metafyysistä varmuutta, itseensä sulkeutuvaa totaliteettia, sisäsiittoista mielivaltaa.

Rihmasto on pelastuksemme. Se on syrjään sysättyjen ja väheksyttyjen foorumi, politiikan oppositio, diktatuurin este ja esto.

Elämän potentiaa eivät määrittele valtion neuvostot ja virastot eikä ekonomistinen papisto. Potentian keksii ja kertoo runous, taide. Runoilija olemme me.

Runous syntyy kohtaamisista, hetkellisistä solmuista, vapaista ja satunnaisista. Uuspapisto sulkee maailman, erottaa meidät toisistamme.

Löysin maailman kuvan: runous, rihmasto, solmu, risteys, kohtaaminen. Olen auki ja kevyt, tule.

Lukemisto

Kai Sadinmaa: aamuhartaus, YLE 27.12.2012. (kuuntele, suosittelen hartaasti)
Konservatiivit vs. liberaalit – vai onko kumpiakaan? Eduskunnan K-info 4.12.2012.
Niin & näin 4/2012.
Sanna Lehtinen: Konservatiivit versus liberaalit – arvokeskustelua? US Puheenvuoro.
Osmo Pekonen: Joka paikan akateemikko. Kirja-arvostelu.
Juhani Ihanus: Vapauttava kieli. Kirjallisuuden ja taiteen toiseudesta.
Italo Calvino: Keveys. Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle