Kuka (ei) saa puhua - HS, Yle, MTV, yliopisto, eduskunta

 

Maryan Abdulkarim ei suvainnut esiintyä  Ylen aamussa Timo Soinin rinnalla ja jättäytyi ohjelmasta pois. Uutisen nähtyäni kysyin, miksi vasta nyt, miksi ei jo aiemmin?   

Lähtönsä syyn Abdulkarim kytkee vaalitulokseen vuonna 2011. Ps-voiton myötä sallitun puheen raja siirtyi, hän väittää. Timo Soini loi tilaa ihmisille, jotka normalisoivat rasismin ja naisvihan. 

Mielestäni Abdulkarim antaa väärän kuvan ps-voiton syistä vuonna 2011. Yritin oikaista kuvaa lähettämällä Helsingin Sanomien keskusteluosioon seuraavan kommentin: 

”Perussuomalaisten hyvä menestys vuoden 2011 vaaleissa oli pääosin vähävaraisen ja syrjäytetyn kansan protesti. Läntisessä demokratiassa ei siedetä köyhän kansan protesteja.

Millä oikeudella ja perusteella samalla henkilöllä (esim. Abdulkarim) on kuuden vuoden ajan oikeus mainostaa omia näkemyksiään Ylen kanavilla? Onko meillä muilla vastaava oikeus, edes yhtä ainoaa kertaa? Ei ole. Tämäkö on yhdenvertaisuutta? Ei ole. Tämä on räikeää eriarvoisuutta.”

HS ei julkaissut kommenttiani. Muiden kommentteja HS on julkaissut kuutisenkymmentä (linkki). Tätä on Helsingin Sanomien sananvapaus ja sensuuri Suomessa. Tällaiset teot jäävät pysyvästi mieleen ja tulevat myöhemmin vastaan.

Vuoden 2011 vaalien alla työskentelin eduskunnassa. Edustajien puheita seurasin tarkasti, luin niitä myös jälkikäteen ja tallensin. Tuskin ainoakaan Timo Soinin puhe jäi tutkimatta. Soinin useimmin toistama teema vaalien 2011 alla oli sosiaalinen eriarvoisuus. Viisaat kutsuvat sitä populismiksi. Mielestäni se oli ansiokas ja aiheellinen teema. 

Ps-voitosta 2011 vaaleissa en yllättynyt. Voitto olisi voinut olla suurempikin. Perussuomalaisten äänestäminen oli vähävaraisen ja syrjäytetyn kansan ilahduttava protesti. Abdulkarimin syytökset vaalitulosta vastaan halveeraavat vaaleissa äänestäneitä.  

Heti vaalien jälkeen Heini Junkkaala masinoi vaalitulosta vastaan mielenosoituskulkueen Kiasmalta eduskuntatalolle. Seurasin marssia kadun varressa järkyttynein mielin. Tätäkö on helsinkiläisen kulttuuriväen demokratiakäsitys? Koin mielenosoituksen iskuksi myös omaa sosiaalista taustaani vastaan. Aiemmin olin samaistunut Helsingin kulttuuriväkeen mutta tuo marssi katkaisi samaistumisen kertaheitolla ja ikiajoiksi. 

Helsingin kirjamessuilla Elinkeinoelämän Keskusliiton masinoima Minna Canth -palkinto annettiin Maryan Abdulkarimille. Minna Canth taisteli savolaisen työkansan puolesta. Jos samainen työkansa hädissään ja viattomuuksissaan äänestää perussuomalaisia, osa Helsingin kulttuuriväestä herjaa heitä samalla kun sujauttaa EK:n  palkintorahan taskuunsa. Sellaista Minna-taistelua tänään.

Helsingin yliopiston Tiedekulma-kanavalla yliopiston professori julistaa että populismista (siis ps) on päästävä eroon. Samalla professori kehuu maailman parasta sosialidemokratiaa (Ruotsi). Tätäkö on tieteellinen totuus ja viestinnän tutkimus Suomen yliopistoissa? Hyvänhyvyyttään professori Kantola ilmoittaa että he työstävät uuden kansallistarinan populismin tyhjiön täytteeksi ja kertovat sen meille. Kuulemma kansa ei osaa elää ilman tarinaa. Voi miten uhrautuvaista!

Professori Kantolalle sanon: emme ole tarinanne tarpeessa. Edellinenkin tarinanne – olette nimenneet sen Suomen menestystarinaksi jopa Suomen akatemian hankkeissa ja tieteen nimissä – on epätotta. Anu Kantolan puheisiin joutuu pakosti palaamaan. Itse asiassa tarinan siemenen löytäisi tiestulkoon kommentistani jota HS ei päästänyt julki.  

Tällaista valikointia harrastaa HS, Yle, yliopisto ja Suomen akatemia.

Arvelen tuntevani Ylen aamun ja MTV:n uutisaamun sisällöt ja muunkin ohjelmapolitiikan hyvin, vuosien päivittäisellä seurannalla. Välillä joutuu vaihtamaan Puopolon kanavalle, kun Ylen aamussa samat henkilöt pälppäävät poliittista kuvaansa vuodesta toiseen (Abdulkarim 6 vuotta), muka kulttuuritietämyksenä. Kerrankin Ylen aamun Jälkinäytöksessä Kalle KinnunenJussi Ahlroth ja Karri Miettinen kertoivat suupielet leveinä että ihmisen tehtävä on viihtyä. Viihtymisen keino on tuijottaa suoratoistosarjoja vuorokaudet ympäri.

Viime aikoina olen lukenut, lukenut ja lukenut yhtä kirjaa, Irene Vallejon Papyrusta. Köykäiseltä tuntuu maailman nykyhenki Irenen aatelmiin verrattuna. Kulttuuriväki ylevöittää itsensä viihteellä. Tv on täynnä nato-öyhötystä, kuunnella sitä ei jaksa. Risto E.J. Penttilä on kanavilla joka aamu. Öyhötys kääntyy nato-fiaskoa vastaan. 20 vuoden päästä Tervo ja Halme tekevät suoratoistosarjan öyhötyskulttuurista, joka alensi mielemme.

 

Maryan Abdulkarim: Kiitos ja hyvästi.

Maryan Abdulkarim jätti Ylen Jälkiviisaat ohjelman protestiksi Timo Soinin mukaantulolle. HS 13.5.2022.

Miksi tyytymättömyys politiikkaan lisääntyy Suomessa ja Ruotsissa. Kalevi Sorsa säätiö / Anu Kantola / Lisa Pelling. Video Tiedekulman sivulla.

Irene Vallejo: Papyrus.

Juhani K: Te Kristuksen morsiamet, menkää ja kohdatkaa heidät. Puheenvuoro 28.4.2011.
(kirjoitettu heti 2011 vaalien jälkeen, neuvoksi ps-vastaisille mielenosoittajille )

 

* * * * *

Yllä oleva kirjoitus tuotti Uuden Suomen Puheenvuorossa 50 kommenttia. Tässä linkki Puheenvuoron juttuun ja keskusteluun:

Muutaman kommentin laitoin itsekin, erityisesti tiedetoimittaja Jari-Pekka Vuorelan usuttamana. Poimin tähän pari omaa kommenttiani (linkki) :

Kommentti (JK):

Huomatkaa kirjoitukseni rajaus: puhuin vain vuoden 2011 vaaleista ja sitä edeltävistä vuosista. Mitä sen jälkeen on perussuomalaisissa tapahtunut, siitä en kai sanonut sanaakaan.

Perussuomalaisten kehitystä vuoden 2011 jälkeen voinee sanoa SUUREKSI KATASTROFIKSI. Tyhjänpäiväinen kiinnittyminen varsinkin maahanmuuttovastaisuuteen (ihmisten vapaaseen liikkumiseen hanhien lailla) on ollut lapsellista, typerää, sietämätöntä. Sen myötä puolueeseen on levinnyt epäsosiaalinen ja ihmisvastainen henki myös maan sisäisissä asioissa. He jotka itsensä syrjäytetyiksi tuntien olivat äänestäneet perussuomalaisia mm. 2011 vaaleissa, samoin 1960-luvun lopulla tai vuonna 1970, tulivat petetyiksi.

Ei ihmisistä eristäytyvyys vain perussuomalaisia luonnehdi. Sanokaa mitä ei luonnehtisi. Tänään koko politiikka on jotain jolle voi vain kääntää selän. Itsetehostusta ja omien tai ’omien joukkojen’ asemien ja etuoikeuksien turvaamista. Voguen kanteen hinkumista. Kuunnelkaa Haaviston äänensävyä: ”kyllä me tämänkin hankkeen päätökseen viemme”. Ei politiikka eli siis poliitikot ihmisiä tarvitse.

Tällä hetkellä Suomesta puuttuu sosiaalihenkinen, ihmisläheinen, kultturellia maailmakuvaa omaava ja koko ihmiskuntaa tasaveroisesti ajatteleva yhteisö tai puolue tai mikä se sitten olisi. Vanhat vasemmistopuolueet eivät ole sitä tippaakaan. Niissä muhii jopa niinsanottua äärioikeistolaisuutta joka manifestoituu juuri tänään, tapaus NATO.

Yliopistot on kaapattu, koko yliopisto-sana on tänään täysin harhauttava. Yliopistot ovat monen muun instituution tavoin (AY-liike, kunnat jne) pörssipelureita ja etujärjestöjä joissa valta on elinkeinoelämän ja muutaman henkilön käsissä.

Tässähän meille olisikin pieni hanke, muhituttaa sosiaaliskulturelli vuo, kosken kolinaksi kehittyä.

Muuten: Äskettäin Timo Soini ennusti että Riikka Purra vie perussuomalaiset syvään alhoon. Harvoin on Timo niin oikeassa ollut

 

Kommentti (JK):
Kirjoitukseni lähti liikkeelle minuun kohdistuneesta uloslyönnistä Helsingin Sanomien yleisökeskustelussa. Pidin sitä epäoikeudenmukaisena 1) itseni kannalta ja 2) poliittis-yhteiskunnallisesti. Koin sen poliittisena sensurointina. Kokosin juttuuni samantyyppisiä sensurointi-, vaientamis-, sivuuntyöntämis-, suosimiskäytäntöjä. Suomi on täynnä tällaisia käytäntöjä: lehdet, esim HS, Yle, yliopistot, työpaikat kuten valtion virastot. Tämä on suuren luokan ongelma, voi sanoa että nyky-yhteiskunnan ongelma numero yksi. Monet muut ongelmat ilmastoa myöten ovat seurausta yksipuolisuuksista julkisessa keskustelussa, tutkimustoiminnassa, tieteessä, yliopistoissa, akatemiassa. Kaius Niemen (HS), Merja Ylä-Anttilan (Yle), Maria Petterssonin (journalistit) tai yliopistotutkijan vakuuttelut Suomesta vapaan lehdistön mallimaana tai yhteiskunnallisen tasa-arvon maana on yksipuolista ja epätotta. Hyvä vaikkakin pieni esimerkki on juuri se että Ylen kanavilla muutamilla on esiintymisen kiintiö vuosien tai jopa vuosikymmenen ajan. Millä perusteella? Millä oikeudella? Vuosia olen seurannut joka päivä esim. Ylen aamuun valikoituja vakiokeskustelijoita, kuunnellut heitä sana sanalta, mitä he sanovat, mille kikattavat. Joukossa on esim. työkokemuksensa puolesta antoisia tyyppejä, kiitos heille, on ekonomisti, on työtön professori.Toisaalta jokin pieni piiri valitsee samanhenkisiä lähipiiriläisiä, joiden kokemus ja näkökyky tulee vain omasta porukasta.

 

Kommentti (JK):
Keskusteluilmaston monimuotoisuutta ja sen salakavalaa ohjailua täytyy havainnoida laajalla katseella (vertaa luonnon monimuotoisuus, diversiteetti).

Eilen (16.5.) Helsingin yliopiston Tiedekulmassa oli aiheena niinsanottujen työnantajien suhtautuminen ikääntyneisiin (!) ja eläkeikään. Tilaisuudessa mainostettiin Suomen akatemian (STN) uutta suurta tutkimuskokonaisuutta aiheena ikääntyminen ja eläkepolitiikka, tutkimusjakso peräti 6 vuotta, mukana 5 konsortiota. Ketkä tutkii ja johtaa tutkimusta? Eläketurvakeskuksen väki, vetäjänä Susan Kuivalainen. ETK on eriarvoisuutta betonoiva instituutio. Tutkimusta ja tutkimuspolitiikkaa Suomessa johtavat hyväosaiset, varakkaat, rikkaat pitäen huolen etujensa säilymisestä (ansioperiaate).

Taannoin Akatemialla oli Valtaprojekti. Eläkepolitiikan vallan tutkimus annettiin Etlalle. Valtaongelmia ei löytynyt.

Keskusteluilmapiirin ohjailu on taiten peiteltyä. Se verhotaan milloin tieteeksi, milloin vapaaksi mediaksi, kritiikki leimataan vihapuheeksi ja öyhötykseksi. Tämä aihepiiri on herkkä ja herkemmäksi tulee.

Loppukevennys Jari-Pekalle: arkistostani löytyi leike, HS on 28.6.2003 julkaissut aukeaman kokoisen Jari-Pekka Vuorelan kirjoituksen otsikolla ’Tyhjä taulu vai puhuva eläin’. Eli kanavia Jari-Pekalla on ollut.