Avaruus, valo, valon ja varjon leikki

Millainen ympäristö virittää luovuutta?


Tiedetoimittajat retkeilivät Tanskanmaalla samaan aikaan kun lordi nauratti Eurooppaa. Kuka naurattaisi tieteen maailmaa? Maltillisemmin kysyen: millainen ympäristö ravitsee mielikuvitusta, keksimistä, erilaisen tiedon syntyä? Onko olemassa erityisiä innovaatioympäristöjä? Voidaanko sellaisia luoda? Onko luonnonoloja tai sosiaalisia ympäristöjä, joissa älyllinen uteliaisuus, pohdiskelu, taiteellinen luovuus ja vaivannäkö erityisesti virittäytyy?

Näiden kysymysten pohdintaan aineksia antoi tiedetoimittajien matka Tanskanmaalle. Kävimme Nils Bohr -instituutissa (yliopiston fysiikan laitoksella), tiedeministeriössä, pohjoismaisessa ministerineuvostossa, medioiden ajatushautomoissa, mutta ennen kaikkea Tyko Brahen jäljillä Venin saarella, Louisiana -taidemuseossa ja Karen Blixen -museossa.

Purjehdimme Kööpenhaminasta länteen tunnin pari niin maata kuin mertakin pitkin. Sama saari (Ven), sama salmi, sama meri on edessämme ain, vastapäätä häämöttää Ruotsi. Valoa, avaruutta, maata, merta, tuulta ja tyyntä, pohjolan taivas, meritie itään ja länteen, luonnon suloa ja uhoa. Tässä maisemassa ovat siis innoittuneet Brahe, Blixen, taidemuseon perustaja, aineen syvyyksien keksijät siellä yliopistolla. Olisitpa syntynyt suomalaisten korpien kuiskeeseen, saisitko sieltä yhtä vauhdikkaan potkun ajatuksillesi.

Maisemaa katsoessa tuli mieleen tiedetoimittajien matka Egyptiin vuosia sitten. Jyrkät vastakohdat, erämaan polttava hiekka ja viheriöivä maa vieri vieressä. Veden virta vie alas, tuuli kantaa ylös. Niilin vesi nousee ja laskee rytmissä. Aurinko kaartaa taivaan poikki. Valo ja varjo, taivas ja maa, elämä ja tuoni, myötävirta ja vastavirta, kuuma ja kylmä, hetki ja ikuisuus, vastakohdat syleilevät sinua joka puolelta. Mielikuvituksesi karkaa käsistäsi. Pohdit olioiden ja tapahtumien leikkiä. Varjon avulla mittaat maapallon mitan. Vuosituhantinen kulttuuri laskuineen ja nousuineen syntyy synnyttämättä.

Tai menepä Ateenaan. Joka hetki silmäsi kantaa lähelle ja kauas, kukkulalta laaksoon ja laaksosta kukkulalle, huipulta toiselle, vuorille, merelle. Kukkulat kylpevät valossa. Mikä on tämän ja tuon huipun etäisyys, entä rinteen kaltevuus, miksi varjo kulkee näin, miksi taivaan tähdet kiertävät noin. Mielesi luo viivoja, syntyy kulmia, lukuja, suhteita, kuvioita, kolmioita, periaatteita, aksioomia, sääntöjä. Kas, kädessäsi on geometriaa, annos astronomiaa, palatsien rakentamisen oppeja, yhteiskunnan ja valtion periaatteita.

Ei Louisianan taidemuseotakaan ollut annettuna olemassa. Jonkun piti saada idea, kehitellä sitä. Tuoda yhteen taide, arkkitehtuuri ja luonto, avata se kaiken kansan käytäväksi. Maataiteilija, taisi olla Serra loi museolle teoksen, mitä kautta astua varjosta valoon. Avaruus, valo, valon ja varjon leikki – eikö tämän problematiikan ympärillä askartele koko tiede ja taide, ja elämä.

Venin saarella Tapio Markkanen kertoi meille, kuinka Tyko Brahe lähestyi häntä askarruttaneita ihmeitä. Tyko ei aloittanut suurista filosofioista. Hän halusi havainnoida, kehitellä laitteita, kirjata muistiin, laskea, laatia taulukoita, tehdä laskelmista päätelmiä. Miksi Marsin rata ei ole sellainen kuin sen oppien mukaan piti olla? Tyko valitsi pienen yksilöidyn ongelman. Vastaavaa metodiikkaa markkinoi Kari Enqvist Suhteita tieteessä -seminaarissa syksyllä 2005.

Voisiko tätä Brahen ja Enqvistin metodiikkaa soveltaa yhteiskuntaan, kulttuuriin ja politiikkaan? Millaisiin kysymyksiin, tutkimusasetelmiin ja metodologioihin päädyttäisiin?

Tanskan matkalla kuulimme valtion strategioita siitä, kuinka Tanskaan luodaan maailmanluokan yliopistoja. Maan hallitus oli julkaissut sikäläisen globalisaatiostrategian, jolla Tanska pelastaa itsensä. Ensi kerran vuosikymmeniin kansa oli kuitenkin marssinut kaduille osoittamaan mieltään hallituksen strategiaa vastaan.

Täällä Suomessa on kuultu paitsi vastaavia strategioita myös Akatemian ja Tekesin FinnSight –raportti siitä, mitä ovat seuraavat tieteen, talouden ja yhteiskunnan innovaatiot. Yleisön joukossa joku, ministeriön virkamies, luonnehti Suomen strategiaa "ahneen luokan tarpeeksi varmistaa tulevaisuutensa".

Nämä globalisaatio- ja innovaatiostrategiat lähtevät yleisistä opeista ja filosofioista, makrotaloustieteen malleista, ekonomistien kehitysteorioista, vallitsevista tieteen, talouden ja yhteiskunnan rakenteista, jotka edustavat (ajatellaan edustavan) huippua. Voisiko lähestymistapaa elävöittää tai korvata Brahen ja Enqvistin opeilla: havainnoida suoraan, kehitellä uusia laitteita (siis käsitteitä, näkökulmia), panna merkille pienet ristiriitaisuudet, laskeutua pienten kysymysten tasolle. Yrittää havaita ja ajatella asioita jotenkin suoraan, ohi vallitsevain teoriain, instituutioiden, akatemiain. Mennä lehtoon kuten Platon. Astua kansanjoukkoon, kadulle, tehdä matalaa tutkimusta. Tyko Brahe kaivautui maahan, ettei tuulet pääse heiluttamaan havaintolaitteita. Siellä kuopassa mekin kävimme, taisi olla hauskaakin. Onko huipulla alkanut tuulla liikaa? Ovatko hallitukset, akatemiat ja tekesit alkaneet toistaa samaa jargonia, josta ihmiskunta ei paljon viisastu.

Huippututkimusideologioissa on mukana kuivettavaa ainesta, kuten euroviisuissa. Kansat valitsevat mörön. Tieteen ja taiteen sulautuma on ollut tulollaan pitkään. Taide hakeutuu lähelle kokemusta, ihmisen havaintoja. Ellei sitten ajaudu, kuten näyttää, Sanoman ja Vattenfallin tarkoitusperien välikappaleeksi.

Tarvitaan irtautumista, dialogia, dialogista filosofiaa. On avauduttava vastakohdille. Ei ole valoa ilman varjoa. Pitäisikö perustaa maallikkojen akatemia? Tiedetoimittajat voisivat toimia inspiroivana väliaskelmana kansan, kansalaisten, akateemisen maailman, taiteen ja tieteen maailmojen välissä. Ei ainoastaan viestiä tyhmemmille.

Eivätkö tiedetoimittajat havaitse, että tähän maahan luodaan - kaiken lisäksi - suoritusyhteiskuntaa? Suoritusyhteiskunta, nämä suorituspalkkaajat, on ihmisen ja mielikuvituksen sammuttamista, lokerointia, urauttamista, typistämistä, leikkaamista. Eratosthenes ei suostunut suorittajaksi, hän laskeskeli varjojen pituutta.

16.6.2006 Juhani Kahelin