En voi, en voi, sanoi Frida Kahlo



Suomalaistyttö ja kanadalaispoika ovat kiertäneet Amerikan mannerta moottoripyörällä, bussilla ja liftaten. Kanadan kinoksista New Yorkin kaduille, New Orleansin alangoille, Rion kummuille, Argentiinan aroille, Andien ylängöille, Boliviaan, Meksikon kalastajakyliin (kuva 2), Pacificin aalloille. Ovat juosseet pakoon Sao Paolon varkaita, saaneet sairaalahoitoa Boliviassa 2 päivää 10 eurolla, Evolle siitä kiitos.

Frida Kahlon sinisessä talossa (kuva 1) leikkaa 1900-luvun unelmat ja tragiikat. Tuossa nukkui Trotski, tuossa Frida. Fridaa elähdytti Venäjän vallankumous. Talosta huokuu Ranskan ja Meksikon surrealismi, alkuperäkansojen kulttuurit, meksikolaisarki, polion tuho ja liikenteen surma, leikkauksien ja siteiden hajut. Mikä onkaan menneen vuosisadan tilinpäätös ja mitä se opettaa 2000-luvulle?

Frida Kahlon sininen talo

Frida Kahlon päiväkirja, Carlos Fuentesin johdatus

Carlos Fuentes on kirjoittanut johdannon Frida Kahlon päiväkirjaan (ilmestynyt suomeksi), muutama poiminta Fuentesin tekstistä:

- Fridaa ei nujerrettu. Hänestä tuli kansallinen kujeileva keiju, aikana jolloin Meksiko luopui tieteellisen positivismin jäykkyydestä ja löysi intuition, lasten, intiaanien huolettoman, vapauttavan viehätyksen.

- Kahlon surrealismi rakensi maailmaa minän palasista ja siruista, kulttuurin perinteistä. Hän rakasti yllätyksiä, sisältä kumpuavaa lyriikkaa, tuntemuksia, mielialoja, reaktioita elämään. Esikolumbiaaniset myytit, afro-amerikkalaiset riitit, intohimon kohteen nälkä takasivat Latinalaiselle Amerikalle surrealismin, joka ei alistu sääntöihin.

- Hajanainen, nöyryytetty Meksiko, ikuisesti polvillaan, kerjäämässä ulkolaisten luotonantajien, armeijoiden ja oligarkkien edessä. (kuten aikamme Eurooppa)

- Meksikon vallankumous (1910) vaati taiteeseen realismia. En voi, en voi, vastasi Frida. Taide piilee syvemmän, taustalla olevan totuuden henkiin herättämisessä.

- Miten lähellä vallankumouksen estetiikkaa tämä ilkikurinen henki silti oli. Frida ja muut vapauttivat meksikolaisen muotokielen, maiseman ja värit akateemisuuden kahleista.
Hänen teoksensa, vaikka ne kuvasivat sisäistä maailmaa, olivat lähellä materiaalista maailmaa, eläimiä, hedelmiä, kasveja, maata, taivasta.

- Frida on panteisti, nainen joka julistaa luonnon kunniaa, tutkii olevaisen keskinäistä suhdetta, luomakuntaa pyhänä pitävä papitar. Hän viljelee hedelmällisyyden symboleja: kukkia, hedelmiä, apinoita, papukaijoja, ei koskaan irrallisina vaan kiedottuina nauhoihin, kaulakoruihin, viiniköynnöksiin, suoniin ja pensaan oksiin. Rakkaus on juhla, suuri liitto, pyhä tapahtuma.

- Meksikon vallankumous sai kansan näkemään itse itsensä ja kulttuurin jatkuvuuden. Se kasvatti Fridan tapaisia naisia, sai heidät tajuamaan mitä olivat unohtaneet ja miksi halusivat tulla.

- Rumuus ja kipu johtavat itsetuntemukseen. Siitä tulee kaunista siksi että se on yhtä sisimmän olemuksemme kanssa. Tapa käsittää kauneus itsetuntemuksena, joksikin tulemisena vaatii rohkeutta. Tämä on Kahlon perintö kasvottoman planeetan harmaalle massalle, jossa vain ?kuvauksellinen? saa huomiomme. Toteutumattoman odottamista, ei vielä olemista, lähestymistä, muodon etsintää.

- On rakennettava nykyisyyden kulttuuria, jossa menneisyys on läsnä, joka ei sulje mitään pois vaan ottaa mukaan kaiken, väestön juuret, intiaanit, mustat, Välimeren rannoilta ja Iberian niemimaalta tulleet, arabit ja juutalaiset.


Frida ja Suomen vaalikeskustelu

Elämän kasvottomuus, vieraiden vieroksunta, menneisyyden väheksyntä (impivaarat), rumien ja köyhien torjunta, puolueiden sulkeutuminen omiensa piiriin – tätä huokuu Suomen politiikka ja vaalikeskustelu.

Kulttuuristen juurten arvostus, niistä oppiminen, maailmalta tulleiden yhteiselo, rikastuminen erilaisuuksista, nujertumattomuus, tuntemukset, lyriikka, mukaan ottaminen. - Miksei tätä, miksei tätä.

Miksi hekin, jotka eduskunnassa esiintyvät tulevaisuuden ja suvaitsevuuden airuina, puhuvat voittajista ja häviäjistä, Suomen menestyksestä muiden ohi? Eikö se ole sulkeutuvaa ja torjuvaa puhetta? Turvan ja lohdun joutuu hakemaan Fridan talosta asti.

Olen liikkunut Chilen ja Atacaman autiomaissa, Kuuban Sikojen lahdella, Havannan valottomilla kaduilla, rotujen vilinässä, New Yorkin väreissä, Washingtonin harmaudessa, Quebecin taideväen parissa, Meksikon kalastajarannoilla ja vuorten koloniakylissä, nähnyt leppouden ja iloisen hengen.

Fridan ja Fuentesin sanoin: ottakaa mukaan kaikki, älkää sulkeko ketään pois. Avatkaa ovet maailmalle.

Joka hyväksyy minut, hänet muistan aina.


Meksikolaiskalastajia Tyynen valtameren rannalla