Yliopisto ja akatemia juhlistavat voittajia ja halventavat häviäjiä

 

Motto: Historian voi ymmärtää toisinkin. Menneestä voi oppia.

Tämä kirjoitus ei ole kirja-arviointi.
Kahdeksan kuplan Suomi -kirjaa en ole nähnyt, ostaa en raaski.
Tekstini laajenee tiedekritiikin suuntaan.
Suomesta puuttuu julkinen tiedekeskustelu.
Yritykset sellaiseen torjutaan ja vaietaan, niin myös tämä kirjoitus.

 

Nelisenkymmentä akateemista tutkijaa pohti vuosien ajan ihmisten kuplia ja kuoppia. Me maksoimme Suomen akatemian kautta.

Tutkijat vatkasivat meitä kuin pullataikinaa. Mitä he löysivät? He löysivät voittajat ja häviäjät.

Löysivät he muutakin: Suomen menestystarinan sekä uusnationalismin. Helsingin yliopiston Tiedekulmassa juontaja kysyi, mitä ehdotatte tehtäväksi. Professori Anu Kantola tarjosi talvisodan henkeä. Lotta Junnilainen ehdotti suomalaisuuden laajennettua tarinaa.

Myös vertaisiaan he löysivät. Anu Kantola löysi heitä Espoon Keilaniemestä, etujoukosta, lippulaivoista. Hän kertoi palanneensa Keilaniemestä kohottunein tunnelmin - vertaisarviontia tämäkin.

HS-toimittaja Jaakko Lyytinen kummasteli aiemmin eikö Kantolan porukka todella keksi muuta kuin uusnationalismin. - Eikö tuo kuulosta Putinilta tai persuilta, vain tykit puuttuu.

Akateeminen henki halajaa laajemminkin 1920- tai 1800-luvulle. Yliopiston juhlasalissa Janne Saarikivi rinnasti itsensä ja muut proffiksi juuri vihityt 1800-luvun kansallisiin herättäjiin, snellmaniin, topeliukseen.

Topeliuksesta Kantolakin puhuu. Sanovat kirjoittaneensa Uuden Maamme-kirjan, Jörn Donnerin ja Topeliuksen uljaissa jäljissä. Kulttuurin Maamme-kirjan yli he hyppäävät - miksi.

Helsingin Tiedekulmassa kaduntallaajia siunattiin uudella tiedolla. Alku olikin repäisevä. Kuplien kehystäjäksi kantolat olivat pyytäneet työmarkkinain etujärjestön Laboren Mika Malirannan. Lobbausjärjestö siis astuu tieteen johtoon, ja varta vasten pyydettynä.

Tunnetusti Malirannalla on pakkomielle, addiktio, luovan tuhon teoria. Tuhoudu sinä, niin uusi saa lebensraumia. Tämänsukuisia teorioita tai kuvitelmia löytyy historiasta iso pino: Darwin, evoluutio, eloonjäämiskilpailu, rotuopit Ruotsia ja Suomea myöten, kallon mittaus, arjalaisuus, gulakkien hävitys tieteellis-teknisen vallankumouksen tieltä, elinkelvottomat kylät Neuvostoliitossa, proletariaatin diktatuuri, turpeeseen sidotut Suomessa, impivaaran metsäläiset, suuri muutto, systeeminen muutos.

Voittajat tietävät miten maailma makaa (maailman ontologia), tietävät maailman suunnan ja kipparoivat maailmaa. Luovan tuhon teoria uhkuu vallantäyteyttä. Jonkun on hävittävä maailmasta kuin Ukraina konsanaan. Luovan tuhon kieli jaottelee ja arvottaa ihmisiä.

Maliranta astuu johtoon. Festareilta opittuun tapaan kuplatutkijat raivaavat tiensä eturiviin kuullakseen Mikaa, rinta pöyristyy, suupielet kohoaa. Maliranta on tiivis: yksi viiva riittää, tuottavuuden viiva. Viivan alla poistujat, viivan yllä tulijat.

Kupla-tutkijoiden toinen kehys on 'Suomen mieletön menestystarina'. Käytännön todisteet ei heiltä lopu:

  • Suomi harppasi maatalousvaltaisesta Euroopan takapajulasta länsimaiden eturiviin.
  • Mieletön menestystarina.
  • Luokkaretkeily, torpan tytöstä professori
  • Suomi on maailman neljänneksi hyvinvoivin maa.
  • Millä tahansa mittarilla Suomi sijoittuu maailman kärkeen.
  • Globaalit muutokset ja ruuvin kiristyminen hiipivät muualta, syy ei ole Suomessa.
  • Suuri muutto jatkuu, maaseudun autioituminen kiihtyy.
  • Taantuvilla alueilla ihmiset kokevat itsensä ulkopuolisiksi (USA). Tosiasiat ja tilastot eivät tue tätä kokemusta. Populistit ruokkivat ihmisten harhaisia kokemuksia.
  • Kokemus ruuvin kiristymisestä on suomalaisia yhdistävä tarina. (Mistä he näin päättelevät? Eikö asia saata olla päinvastoin?)

Millainen on maailma jos sitä luonnehtii mieletön menestystarina ja samanaikaisesti häviäjät ja voittajat?

Tiedekulmassa mies takarivistä kysyi: löysitte 8 kuplaa, jäikö jokin kupla huomaamatta. Hyvin kysytty. Etukäteen minua usutettiin kysymään mitä ovat Kantolan kriittiset putoajat? En kysynyt siellä mutta tässä jutussa kysyn.

Ainakin yksi kupla tutkijoilta jäi huomaamatta: akateeminen kupla.

Jos tutkijat, akatemiat ja yliopistot katsovat oikeudekseen nimetä ja vatkata meitä kuin pullataikinaa, meillä on yhtäläinen oikeus vatkata heitä. Toistan: yhtäläinen oikeus. Älkää tulko syyttämään tieteeseen sekaantumisesta tai ’paskamyllyn’ pyörittämisestä (Kantolan sanonta).

”Tunnistimme kuplat talouden murroksesta”, vastasi Kantola takarivin kysyjälle. Analyysissä nojasimme tuloluokkiin, hän jatkoi.

Mitä on murros? Mitä on talouden murros? Miksi vain talouden? Taannoin filosofeilta pyydettiin tutkimus kansakunnan henkisestä tilasta. Henkinen tila? Yliopistolla vilistää muotivirtauksena myös posthumanismi. Tietääkseni se sanoutuu irti ei vain taloudesta vaan ihmisen roolista maailmassa. Sotkuinen on yliopiston henkinen ilmapiiri. Elsi Hyttinen ja Karoliina Lummaa sentään ovat nöyriä (siitä heille kiitos) toisin kuin Kantola joka on tiedollisesti Jumalan yläpuolella. Auttaisiko Kandinskyn paluu, kirjoittaisi uusversion Taiteen henkisestä sisällöstä, nyt voittajien ja häviäjien maailmassa?

Filosofia, runous, henki, rukous, kyynel, teosofia, kannel. Pentti Haanpää kuului häviäjiin, kuolikin hukkuen.

Kuka määrittelee talouden murroksen? Kuka valitsee näkökulman, vetää rajat? Määrittely on aina valikoiva, satunnainen, subjektiivinen. Kupla-tutkijoiden tietokäsitys on naivi.

Kansallista menestystarinaa ja luovan tuhon teoriaa Kupla-tutkijat tyrkyttävät totuutena, joiden totuusarvoa ei kysellä. Yksisilmäisiin totuuksiin ei kannata uskoa.

Pidän menestystarinaa eliitin luomuksena. Siihen samaistuva tutkija- ja toimittajakunta nostaa itsensä tietäjien ja sankarien rooliin ja ympäröi itsensä tieteen sädekehällä. Litteä tajunta ja lattea empirismi, sanoisi kirjailija tai kriittinen putoaja.

Maliranta typisti maailman yhteen viivaan. Missä on diversiteetti, monimuotoisuus? Diversiteetin piti pelastaa maapallo ja ihmiskunta. Onko Malirannan viivalla lebensraumia EUn pohjimmalle arvolle, monimuotoisuudelle?

Nojaaminen tuloluokkiin tuntuu vanhahtavalta. Se vieraannuttaa, jaksaako sitä kuunnella. Maailman pelkistäminen rahaksi, tuloisuus on arjen ankeudessa tärkeä mutta maailmankuvan rajaaminen siihen kapeuttaa, peittää näkyvistä muun. Ovatko ihmisen syvemmät tunnot toisaalla: maailman omaksi kokemisessa, omassa tekemisessä ja toimijuudessa, viedään arvo ja arvostus, heitetään ulos, blokataan, canceloidaan, voittaja ei tunne, ei tervehdi, keskenään heillä on hauskaa, nauru raikaa, olka takakenossa.

Tiedekulmassa Pekka Tuominen sanoi kuinka loukkaavaa vierasmaalaisesta on kun vartija seuraa. Juuri näin. Mutta vartija ei seuraa vain maahanmuuttajia vaan vartijat blokkaavat myös meitä. Twitterissä tämä konkretisoituu, Risto Murrosta dekaaniin ja dosenttiin (nimilista tekstin lopussa).

Tutkijoista varmaan moni tekee työtään antaumuksella ja vilpittömin mielin. Pitänee olla tarkka ketä ’syyllistää’. Iso kuva silti on että esim. akatemian (stn-)hankkeissa miltei poikkeuksetta on poliittinen tarkoitusperä. Aiheesta lisää kohdassa Ulossulkevat instituutiot.

Vaivoin poliittiseksi havaittavaa tutkimusta teetetään tieteen, yliopiston, akateemisuuden nimissä, professorien johdolla, yliopistopaino Gaudeamus kustantaa, Helsingin Sanomat mainostaa etukäteen aukeamakaupalla, Tiedekulmassa videot ja tietokoneet surraa, netti ympäri maailman Harvardia myöten, teemat sovittu etukäteen, juontajana takuumies tai Reetta itse.


Tieteen tauti

Suomalaisen yhteiskuntatutkimuksen kapeutuminen, litteytyminen ja elitisoituminen on sadan vuoden kehityskulku. Päivi Mehtonen kuvaa kirjassaan ’Abstraktin kirjallisuuden loisto ja kurjuus’ kuinka 1900-luvun alussa Euroopan tieteissä ja taiteissa kehiteltiin syvälle poraavaa ajattelua hylkäämättä kytköstä elämän käytäntöihin. Yksi heistä oli Kandinsky. Porautuminen hautautui maailmansotiin ja tieteiden pintaempirismiin johon Suomessa pääsyyllinen lie Erik Allardt.

Yliopiston kirjastossa törmää yhteiskunnan olemusta pohtiviin kirjoihin, esim. Yhteiskuntateorioiden oikeus tai Saksalainen yhteiskuntateoria. Niissä pohditaan oikeuden olemusta, maailman orgaanisuutta (vertaa Malirannan viiva), yhteiskunnan rakentumisen ja jäsentymisen tapoja, yhteiskuntaan kuulumattomuutta, anomioita. Suomessa tällainen pohdinta on kuollut. Täällä juhlitaan voittajia, syötetään twitteriin pikkunäppäryyksiä päivän tapahtumista.

Liekö Suvi Salmenniemi ainoa yhteiskunnan ulossulkevuutta pohtiva suomalaistutkija? Tiede&Edistys järjestänee seminaarin yhteiskuntateorian katoamisesta.

Ari Turusen kirjassa Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit tai Acemoglun ym. kirjassa Miksi kansat kaatuvat pohditaan instituutioiden luonnetta: sisäänottavuus / ulossulkevuus / sivilisaation kulttuurinen henki.

Kupla-tutkijat ja akatemiat jauhavat nationalismia ja tuloluokkia. Venäjä ja Suomi, sama kaiku on askelten. Vakaus, eheys, slaavilaisuus, suomalaisuus, nostalgista tai sinipestyä.


Ihmisten arvottaminen

Kupla-tutkijat puhuvat vakaudesta, eheydestä, tasa-arvosta, kansallistunnosta. Sanontojenne kautta te arvotatte ihmisiä. Luonnehditte ja mittaatte ihmisten ymmärryskykyä. Miksette mittaa kallon muotoa.

Yhtäällä ovat harhaanjohdetut, taantuvien alueiden tai maaseudun tunteelliset väärinkokijat, populistien hyödyntämät ressukat, joiden kokemusta faktat eivät tue. Paperitehtaan ympärillä tai Keilaniemessä vakaa luokka, vakaat tavat, hieno historia, etujoukko, suuret lippulaivat, tunnelman kohottajat. ”On käsittämätöntä että jotkut heistä hairahtuu äänestämään persuja.”

Tutkijoiden kielenkäyttöä voi ihmetellä. Eivätkö he huomaa tapaansa arvottaa ihmisiä. Heidän yhteiskunta- ja talousanalyysinsä surfaa pintoja pitkin.

Suomi tarvitsee uutta yritteliästä väestöä, heitä tihkuu ulkomailta, sanoi Pekka Tuominen. Tässä ei moitteen sijaa. Mutta miksi te ylenkatsotte ja halveeraatte sitä yritteliästä väestöä jonka ’suuri muutto’ (Anu Kantola antoi ymmärtää että suuri muutto jatkuu ja kiihtyy) ja virtavesien rakentaminen lohen tappoineen ajoi pois omasta yrittäjyydestään. Tutkijat arvottavat ihmisiä sen mukaan onko hän tullut Kainuun korvesta, savolaiselta kylänraitilta (Gaudeamuksen sanontoja) vai Lähi-Idästä.

Itsenne ja akateemisuuden ympärille te rakennatte muureja. Ette unohda mainita oppiarvoa, väitöstä, apurahan myöntänyttä säätiötä tai akatemiaa. Danten portaikolla te ylenette kohti Jumalaa. Muita ihmisiä te kutsutte maallikoiksi, kaduntallaajiksi, tieteeseen sekaantujiksi, valistuksen tarpeessa oleviksi tai kriittisiksi putoajiksi. Mistä he putoavat ja mihin. Danten kiirastuleen.

Eikö teille tule mieleen että yliopistoksi kutsuttu ulossulkeva laitos voisi olla jotain muuta kuin mitä se tänään on. Jopa HS oli löytänyt Acemoglun, miksi ette te.

 

Tutkija Patana tulkitsee häviäjiä


Harvardiin adoptoitu Pauliina Patana kertoi Tiedekulmassa (netin kautta) miksi häviäjät USA:ssa äänestävät Trumpia ja Suomessa persuja.

Suomalaishäviäjien äänestämistä ohjaa nostalgia ja kansallisromanttinen identiteetti, Patana tiesi. Nostalgia on niin syvällä (aiheesta on amerikoissa keksitty syväteoria, sosiologia elää)

Patanan teorioita en allekirjoita. Kaukaa haettu, harhainen epäuskottava väite, akateemisen kuplan kuvittelua, tieteellistä humpuukia, disinformaatiota, trumpilaista valhetta.

Oman tuntemukseni nojalla sanoisin että ’häviäjien’ elämässä ei kansallisromantiikoista tiedetty tuon taivaallista. Jos he SKDL:ää tai Vennamoa joskus äänestivät, se kumpusi käytännön tarpeista, elämäntyön arvon mitätöinnistä, täydestä syystä, nostan heille siitä hattua. He ansaitsevat kunnian. On loukkaavaa kytkeä heidät, ymmärtämättömät ressukat Helsingin akateemiseen kansalliskotkotukseen.

En muista Topeliusta minäkään lukeneeni tai kesken jäi. Pehmeää lässyä. Kansallisteatterissa Pirkko Saision näytelmässä topelius-tematiikka vaivaannutti.

Mikä tiedonintressi ohjaa Patanaa, kupla-tutkijoita ja Suomen akatemiaa valitsemaan tällaisen teeman ja tällaiset väitteet? Tuollainen tutkimus ja ”tiede” on poliittisen moskan syöttöä.

Ovatko akatemia ja valtioneuvosto siunanneet tutkija Patanan aiheen ja kysymyksen? Kyseessä on akatemian stn-teema ja stn-hanke jotka hyväksytetään valtioneuvostossa, siis (muilla) puolueilla. Puoluepolitiikka vai niinsanottu tiede?

 

Luokkaretkeilyn totuus


Anu Kantolan lempisana on luokkaretki. Torpan tytöstä tuli professori. Kantola nojannee omaan kokemukseen. Kolumnissaan hän kertoo kuinka isoisällä ja Kekkosella oli yhteinen henkilääkäri. Siinä eväät retkelle.

Kupla-tutkijain puheista en löydä itseäni. Puuttuuko puheista jotain? Kyllä, niistä puuttuu luokkaretkellä tapahtunut kolari.

Vaikka olisit älliä päähäsi päntännyt, Daniel Europaeuksen lailla Pietarin katuojasta itsesi löydät. Torpan poikien tietämykselle ei Suomessa ole käyttöä. Kansan kulttuuri ajettiin alas. Seinä vastassa täällä, seinä tuolla. Blokkaajat vartioi, canceloi. Työelämä, valtion virastot, yliopistot rajattiin ulossulkeviksi. Oppisisällöt ovat vieraita, talouden tasapainomatriisit, näkymättömät kädet ja voittajat. Työelämädemokratia on yhtä kielletty sana kuin sota Venäjällä. Luokkaretki karahti kiveen.

Turhaan etsit kuplatutkijain puheista työelämän vaientavuutta, tulosohjausta, suoritusarviointia, ihmisten pisteytystä, yliopistojen kaappausta, tieteen madaltamista. Mitä Sofia Blanco Sequeiros mahtaa tarkoittaa filosofien sössötystalkoilla? Ihmiset syrjäytettiin korporatismin, piilokorruption ja työeläkemafian tieltä. Tänään mafia omistaa koko Helsingin kuin oligarkit Venäjän.

Tiede-eliitin haastatteluissa toistuu alati: ’isä tai äiti oli professori’ ’asuimme lapsena Pariisissa’ ’synnyin hopealusikka suussa’. UPIn Mika Aaltolankin ’isä oli professori’. Siinäpä torpan tyttöjä. Media kiehuu tyttöjen jaloissa.

Tohtoriväitöksistä on tehty rituaali, johon ujot torpanpojat eivät hirviä osallistua. Väitöksissä ei saa assosioida eikä essehtiä. Meidän väitöksemmepä ja yliopistomme onkin sosiaalinen media ja tämä on tietoinen valinta. Vanhat yliopistot saavat mennä mihin menevät. Raivoisasti he hyökkäävät sosiaalista mediaa vastaan.

Anu Kantola ei ujostele luokkaretkikohteiden valinnassa: 1) huipputuloiset, 2) Keilaniemen etujoukko, c) pohjoismaiset miljardöörit. Tenure track.

Kun yliopistoon nimetään professori jollekin oppialalle (viestintä), onko nimetyllä moraalinen tai oikeudellinen sitoumus toimia oppiajallaan iloksi kansalle. Anu Kantolalta en saa mieleen viestintäalan tuotosta. Sosiaalista mediaa Kantola kylläkin parjaa. Bibu-webinaarissa 18.1. hän käytti somesta monta kertaa sanaa paskamylly. Siinä puhdasta tiedettä.

 

Uusi eriarvoisuus


Vanhakantainen tiede-eliitti luo edelleen kuvaa että tuloluokat ovat ties ainoa eriarvoisuuden muoto.

Heiltä jää huomaamatta instituutioiden ulossulkevuus, valikoivuus? Yksi ulossulkemisen mestari on kustannusala, keneltä halutaan kirja, ketkä nostetaan pilviin. Ulossulkemisen mestareita ovat myös suuret mediatalot etujoukkonaan HS - kaksi kertaa olen lähettänyt HS:lle vastineen Anu Kantolan kolumniin, ei julkaise. Sulkeutuvia instituutioita ovat yliopistot, puolueet, säätiöt. Tiedesäätiöt jopa blokkaavat ihmisiä.

Jos Kupla-kirjan tekijät asetetaan tälle eriarvon uudelle ulottuvuudelle, sijoittuvat he (varsinkin Kantola) etuoikeutettujen ylimpään promilleen eli tuhannesosaan. Tätä he eivät itse huomaa, ehkä eivät tule ajatelleeksi, mutta olemus huokuu itsetyytyväisyyttä. HS mainosti Huipputuloiset-kirjaa etukäteen viikkokaupalla ja masinoi mediapyörteen. Suitsutusta saivat tutkijain ohella Koneen säätiöt, Sanoman Herlinit ja muut. Nyt sama toistuu Kupla-kirjan suhteen, ensilaukauksena kaksi aukeamaa. Parin vuoden päästä HS repeää starttareita koskevasta tutkimuksesta.

Meitä syrjässä olevia he syyttävät tieteeseen sekaantujiksi.


Politiikkakäsitys Helsingin yliopistossa


Kupla-hankkeen tiedonintressissä tieteen tehtäväksi asettuu vakauden ja valta-asemien varmistelu. ”Onneksi keskiluokka tuo vakautta”, riemuitsee Anu Kantola. Reunoilla on pientä säröilyä ja kriittisiä putoajia, tämä onkin Kantolan suurin huolenaihe.

”Epävarmuus ei ole hyvä”, Kantola sanoi. Miksi epävarmuus ei ole hyvä, mitä pahaa siinä on? Eikö juuri se mahdollista luovan tuhon, sen josta Mika Maliranta valisti. Pois vanhat puolueet, tulkoon luova tuho, tilalle uutta, pitää uudistua kuten Jari Hanska toisteli.

Helsingin yliopistossa on kautta aikain kannettu huolta poliittisten valta-asetelmien pysyvyydestä. Hanna Wass ja Jarno Limnell kirjoittivat HS:ssä ettei uusia puolueita saa päästää syntymään liian helpolla koska se aiheuttaa hämmennystä.

Tiedekulman videolta näkee kuinka tiukasti akatemian hankkeet ankkuroidaan poliittiseen valtakenttään. Yksi tutkija mainosti kokoomusta ja rotareita oikein videolla. Toinen tutkija piti käsittämättömänä etteivät kaikki enää äänestäkään demareita. Kupla-tutkijoille yhteistä on rintamahyökkäys perussuomalaisia vastaan. Tämä voi jopa olla kupla-hankkeen keskeisin motiivi. Ja ellei ole niin ihmismassojen hallinnointi on. Tieteen intressi on hallinnoida ihmismassoja, paikallistaa kapinapesäkkeet ajoissa. 43 tutkijaa perkasi vuosien ajan ihmisten mielialoja, hyödyntämistä ja hallinnointia. Keitä varten hallintaa tutkitaan?

Tiedekulman luottojuontaja Jari Hanska tivasi tutkijoilta, eivätkö puolueet osaa hyödyntää ihmisiä kuristavaa korkkiruuvia, käyttää viestintää. Ikään kuin me kansalaiset olisimme tiedottomia ja tahdottomia viestinnän kohteita, hyödynnettävää massaa. Alentavaa, loukkaavaa.

Puolueet ovat supercell.

Yliopistoista ja tutkijoilta on kadonnut viimeinenkin teoreettisemman ajattelun taju. Tilalle on tullut valta-asemien pokkurointi ja twitter-näppäröinti.


Allardt kakkonen


Kuka keksi herttaisen sanan korpikommunismi? Keksijä oli Suomalaisen Sosiologian Suuri Mies, Helsingin Yliopiston Professori Erik Allardt.

Ideansa Allardt lie hakenut amerikoista kuten tutkija Patana tänään.

Korpikommunistit Allardt löysi pohjoisen Savon viidakosta, tossavanlahdesta. Oi nouse Suomi, nosta korkealle, sinun päiväs koittaa. Taivolle kiuruna kaartaa korven raivaajan mieli, kun kuulee itseään korpikommunistiksi mainittavan.

Ala-arvoisinta mitä tieteen nimissä voi keksiä.

Pauliina Patana valisti Tiedekulman yleisöä ja nettikatsojia:
Maaseudun ja kaupungin jakolinja on yhä keskeinen. Kapinahenki kytee. Sitä ruokkii ja hyödyntää oikeistopopulismi USA:ssa ja Suomessa. Suomessa hyödynnys alkoikin maaseudun puolueena (SMP) ja jatkuu nyt ps-retoriikkana, puheena ilmastohysteriasta vaaleissa 2019. Keskustapuolueen herrottuminen turhauttaa maaseudun pikkuisia ja avaa maaperää kapinahengelle, johon Ps tarttuu. Maaseutuidentiteetti ei murene, se jopa vahvistuu. Kyse on tunteilusta, Suomessa kansallisromantiikan perinteestä. Tosiasiat ja tilastot eivät tue kokemusta. Syvä tarina koetaan oikeaksi, vaikka faktat eivät tukisi.

Tämän kaiken kertoo tieteellinen totuus Harvardista. Helsingin Sanomissa Jaakko Lyytinen säestää: ”Näin nämä asiat koetaan, sanoisi tunnekokemuksia ruokkiva populisti.”

- Hohhoijaa. Moniko maaseudun ressukoista on tai oli ikinä kuullut kansallisromantiikasta? Maamme-kirjaako he illat pitkät lukevat? Helsingin akateeminen kupla kuvittelee mitä sattuu ja syöttää sitä totuutena joka tuuttiin.

Allardtin henki on vuosikymmeninen perinne. Kaukana, toisaalla olevia on helppo panna halvalla. He eivät pysty puolustautumaan. Heitä voi sättiä mielin määrin.

Jos Keiteleen ohranviljelijät vuonna 1970 tai 2011 äänestivät Maaseudun puoluetta tai SKDL:ää, näiden ihmisten leimaaminen populistien harhaanjohtamiksi ressukoiksi on heitä kohtaan loukkaavaa. Tiedän tositapauksen Keiteleeltä: tilan emäntä järkyttyi ”murroksesta” niin että hyppäsi kaivoon, teki itsemurhan. Siitä on retoriikat, populismit ja kansallisromantiikat kaukana. Syökää suklaata, menkää porvooseen, amerikan kävijät, leveänaamat.

Kaivoon hypänneen naisen tunne kumpusi omasta arjesta, elämäntyön mitätöinnistä, arvon viemisestä. Pekka Tuominen sanoi Tiedekulmassa hyvin (tarkoittaen maahanmuuttajia), että satuttavinta on ulkoa määrittely, että vartija seuraa. 1960-luvun politiikka Suomessa (”kansanrintama”) oli ihmisten ulkoa määrittelyä. Ikuiset hyvästit.

Tämän päivän valtiaat ja akateemiset tutkijat kääntävät puukkoa haavassa. Karit ja kotiahot, luonnonsuojelulait halajavat pakkoa kuin Putin konsanaan. Korven hoitajien elämäntyön viime rippeetkin on häivytettävä, joutomaat metsitettävä, ennallistettava kuten EU ja Emma Kari sanoo. Tämä on pakkovaltaa, aiempien sukupolvien, miksei nykyistenkin elämäntyön halvallapanoa. Tieteellinen perusta ei ole yksiselitteinen.

Allardtin korpikommunistit kaunistivat Savon maisemat, rakensivat pihapiirit, kasvattivat metsiä, porasivat käsiporalla kivet maanteiden pohjalta, ruokkivat itsensä ja lapsensa kaurasadoin, järvien kaloin, keräsivät metsistä mustikat ja soilta lakat, pitivät purot ja järvet kirkkaina, suot marjaisina. Sitten tulee Helsingin yliopiston sosiologit ja hienohelmat leimaaman heidät harhaanjohdetuiksi ressukoiksi. Syvemmin ei ihmistä voi loukata.

Me kriittiset putoajat olemme ressukoiden jälkipolvi. Meillä on muisti, ja meillä on kunniantunto. Lalli suuntaa jäälle.

 

Pintaempirismi


Tiettävästi juuri Erik Allardt toi 1950-luvun tietämissä amerikkalaissosiologian ja sen pintaempirismin Suomeen. Porthanian taululla alkoivat vilahdella tilastot, faktat, tosiasiat, jakaumat, mediaanit.

Akatemian kuplahanke, patanat ja kantolat jatkaa Suuren Sosiologin Suurta Elämäntyötä? Syväteoriakin on jo löytynyt.

 

Tieteenpäivät - eksaktia tiedettä


Vereni kuohui kun kuuntelin Tieteenpäivien 2021 jotakuta esitelmää. Tieteen akateemikot, tiedeakatemiat, tieteenpäivät kertovat täsmälukuna (oliko se 26 vai 31 vai 47) kuinka monta kertaa Trump valehteli päivässä. Ei me sentään niin kakaroita olla, että tuollaisia täsmälukuja otetaan todesta. Eksaktien lukujen esittäminen tällaisessa asiassa (valheiden määrä) ei voi olla tiedettä. Tätä en sano Trumpia puolustaakseni (koko asia tuskin kiinnostaa) mutta herjaava hörhöily ja tieteen nimissä addiktoituminen suututtaa, vie uskottavuuden. Mikä ja missä suhteessa on totta ja mikä valhetta? Akateemikko, filosofian professori, rehtori ja kansleri Ilkka Niiniluotoko sen tietää? Kauneus ja totuus on professorin silmässä.

Kyynisyyden huippu oli Osmo Soininvaaran tviitti USAn vaalien aikaan. Tarkkaaa muotoa en nyt ala etsiä mutta henki oli tämä: USAn uskonnollinen ja taantumuksellinen maaseutu vastaan rannikon älypäät. Siinä kansallista eheyttä, unityä ja nationalismin päivitystä, myös Suomen häviäjille tuotavaksi.

 

Upi ja bibu - selittääkö sukupuoli


Sukupuoliperusteisiin selityksiin en ole uskonut. Nyt mietityttää kahden nuorekkaan naistutkijan (Maria Annala, Pauliina Patana) puhuntojen samanoloisuus. Maria Annalan USA-analyysejä kuuntelin aluksi ihaillen ja arvostaen. Niistä huokui hillittyys, neutraalius, analyyttisyys. Enää en pysty Annalaa kuuntelemaan. Puheensa ovat pelkkää hyökkäilyä, leimailua, herjaamista väärinnäkijöitä kohtaan, liekö UPI-henkeä.

Kumpuaako taipumus leimata kansanosia ulkoisista vaikutteista vai ihmisen sisältä? Onko tällä tekemistä sukupuolen kanssa? Kupla-tutkimuskin näyttää naisistuneen, tiedekulmassa taisi olla 5 naistutkijaa, yksi miestutkija. Luontuuko ihmisten vatkaaminen paremmin naisilta?

Tulee mieleen oma kokemus eduskunnan asiantuntijavirastosta. Pöystin, Koirasen, Yli-Viikarin aikoina keskijohdon tehtäviin alettiin asettaa naisia joiden työmetodi oli jee jee jee, johtajiston käskyjen postikonttorius. Onko nykytutkijat nöyryytetty jee-tutkijoiksi? Ovatko miehet riski? Lallit, jukolan jussit.

Maria Annalasta tuli pikavauhtia medialemmikki, harva se ilta A-studiossa. UPI kiiruhti adoptoimaan. Ei johtava tutkija, ei edes vanhempi tutkija vaan superjohtava tutkija. UPI:iin rekrytoidaan puoli Suomea, valintaperuste on sovelias maailmankuva. Ei Aaltolaakaan sattumalta valittu, jo miltei valittu Juha Jokela siirrettiin pois tieltä. Tänään TV-ruutuun ilmestyy 10 tai 15 kertaa päivässä upi-tutkija. Medialemmikeillä stailaus ja itsetunto komistuu kerta kerralta. Pakenin Deutsche Wellelle.

 

Kupla-hankkeen tavoitteisto ja tulos


Mikä oli Kupla-hankkeen julkilausuttu tai julkilausumaton tavoitteisto?

Näin arvelen:

  • antaa vihjeitä valtajärjestelmän vakauden säilymiseksi
  • ennakoida kapinahenkien ilmaantumista - Kantola ja Patana vastaavat juuri tähän
  • hallinnoida ihmismassoja
  • propagoida ja pohjustaa kansallista eheyttä
  • glorifioida suomalaista menestystarinaa
  • glorifioida yliopistoja, tutkimusta, tutkijoita, tieteitä
  • ympätä kaduntallaajille kuvaa että he ovat muita tyhmempiä, valistettavia, omaksujia

Onnistuiko tiedepoliittinen ohjailu, akatemia, strateginen neuvosto (STN) ja Kupla-tutkimus näissä tavoitteissa?

Ainakin osin surkeasti. Tulos lie jopa tavoitellun vastainen.

Kansallinen eheys? Tutkijat jakoivat kansan entistä vahvemmin, voittajiin ja häviäjiin. Yhdet katsoo eteenpäin, toiset taaksepäin. Samaa muuten todisteli akatemian Palo-hanke. Kansa on lyhytnäköistä, tyhmänoloista, äänestää väärin, demokratia on huono. Asiantuntijat sen sijaan näkevät kauas. Onko tieteen tehtävä luoda maaperää asiantuntijavallalle, kleptokratiaksiko sitä kutsutaan? Asiantuntijavalta on jo nyt täyttä totta ympäristö- ja pian metsäasioissa. Paneelia paneelin päälle, kansanvalta kaapattu. Tiede kaapattu. Yliopisto kaapattu.

Vakaus-tavoitetta palvellee se että tuloluokista puhutaan Jumalan ilmoituksina. Tämän osaa dekaanitkin: Tampereen Juho Saari ilmoitti professorin palkan olevan moninkertainen alaiseen nähden ja näin on oleva ”maailman tappiin”.

 

Ulossulkevat instituutiot - akatemian strateginen neuvosto STN


Tieteen (poliittinen) ohjailu akatemian kautta saattaa osoittautua yllättävän massiiviseksi. Kupla-hankkeen kohdalla vilahtaa 43 henkilön nimi. Hankkeita on kymmenittäin. Päädytäänkö siis satoihin, ties tuhansiin ohjattuihin tutkijoihin. Samaa tarkoitusperää edesauttaa väitöskirjaa tekevien sitominen ’valistuneeseen’ ohjaukseen. Onko Suomessa enää yhtäkään vapaata väittelijää, tutkijaa tai tutkijaryhmää? Koko tutkijakenttä ja tiede on sidottu laidasta laitaan. Välillä syödään Finlandiatalolla. Ihana nähdä sinua taas.

Suomen akatemia (valtion virasto) saattaa olla tieteen valtapelissä sijaiskärsijä, ulkoa ohjattu toimeenpanija. Rivihenkilöt kokevat tekevänsä aidon arvokasta työtä, näin voisi uskoa.

Mutta mikä on se institutionaalinen puitteisto, joka nostaa Kuplan kaltaisia teemoja esiin? Valinnat eivät synny tyhjästä. Miten puitteisto on luotu? Keiden toimesta? Läpinäkyvyys tai piiloisuus?

Tarvitaan vilkaisu lähihistoriaan, strategisen tutkimuksen neuvostoa (STN) edeltävään aikaan ja miten sieltä tultiin nykytilaan.

Suomessa toimi vuosien ja vuosikymmentenkin ajan valtion tutkimuslaitoksia: Metla (metsä), RKTL (kala, vesistöt), MTTL (maatalous). Omana virkatyönäni seurasin ja arvioinkin laitosten tutkimustoimintaa. Joukossa saattoi olla jumittumia, mutta joukossa oli - ja tämä on tärkeätä - myös suurta antaumuksellisuuta sekä moraalin ja vastuun tuntoa. Opin tuntemaan tutkijoita, professoreita, esimerkkeinä metsäntutkija Erkki Lähde, kalojen ja vesistöjen tutkija Kalervo Salojärvi, vesihallituksessa Esko Vääriskoski ja Åke Doktar. Metsäpatologiaa tutki Hantula vai oliko hänen edeltäjänsä. Erkki Lähde puolusti kansalaisia ja pohjusti metsälain muutokset kohti peitteistä kasvatusta. Kalervo Salojärvi tutki vesistörakentamisen tuhoja ihmisille ja luonnolle ja kalanpoikasistutusten harhapeliä. Vääriskoski yritti tehdä oikeutta Kemijoen varrelta karkotetuille ihmisille. Näiden henkilöiden antaumuksellinen työ kosketti.

Eliittipiirejä tällainen tutkimus karsasti.

Siksi valtion tutkimuslaitokset haluttiin ajaa alas, panna mainitunlaiset tutkimukset silppuriin ja alistaa tutkijat ohjattaviksi. Asetettiin kolmihenkinen työryhmä, keskeisenä jäsenenä Sixten Korkman. Työryhmä keksi että Suomen akatemian kylkeen perustetaan niinsanottu strategisen tutkimuksen neuvosto STN. Kuulostaa sotaisalta ja sitä se onkin. Toimintatavat näyttävät päällisin puolin avoimilta ja tutkijoita osallistavilta. Tosiasiassa ’strateginen tutkimus’ on poliittisesti ohjailtua. Tälle tempulle ei pärjää edes Unkarin Orban.

Strategisen neuvoston jäseninä ensi kaudella olivat mm. Sixten Korkman ja Jaakko Kiander (muut nimet, linkki). Neuvoston teemat hyväksytetään valtioneuvostossa. Hankkeet ja tutkijat STN voi valita tai valituttaa mielin määrin. Siistein tapa on valita luotetuiksi tiedettyjä tutkijoita. Kupla-hanke on tästä esimerkki. Anu Kantola ylistää kansallista menestystarinaa, hankkeessa mukana Wassit, Demokset, koko konkkaronkka.

Tutkijat alistetaan kilpailemaan STN:n rahasta (muistakin rahoista) keskenään. Siinäpä kieli kaunistuu. Unohtuu kielikritiikki josta Päivi Mehtonen kirjassaan kertoo. Siisti keino on leikata yliopistojen perusrahoitusta. Kilpailtavat rahat jaetaan soveliaille, luotetuille ja valituille. Rahaa saaneet ilakoivat twitterissä. Muut poistuvat hiljaisina ja nöyrinä. Tästä taidonnäytteestä Suomen kannattaa tehdä vientituote. Venäjällä ja Kiinassa on isot markkinat.

Yhteiskunta- ja kulttruurialan tutkijakunta on valtaosin ellei tyystin imetty strategis-poliittiseen ohjaukseen. Tilanne järkyttää. Kenen vapautta perustuslaissa tarkoitetaan tieteen vapaudella? Poliittisen temppuilun tutkinnan täytyy tulla koko kentän ulkopuolelta. Ehkä ne kriittiset putoajat.

Valtion laitoksissa (Metla, RKTL ym) oli aitoa tutkijan vapautta ja siitä kumpuavaa intohimoa. STN:n perustamisen myötä vapaa luovuus tuhottiin.

Tutkimuksen elitisointi varmistettiin sensuurilla. Eduskunnan TUTKAS-seuran Lapin matkalla tutkija kertoi koko seurueelle että heitä on kielletty lausumasta aiempien laitosten (RKTL, Metla) nimiä. Tällainen puhekielto ei eroa sotasensuurista Venäjällä Ukrainan sodan aikana. Sensuurin pohjusti mm. Sixten Korkmanin henkilöimä työryhmä, toimeenpani pääjohtaja Mari Walls.

Sanna Marinin hallitus suunnittelee leikkaavansa STN:n määrärahasta ehkä jopa puolet. Hallituksen perusteluja en tiedä. Tärkeintä on tehdä sisältöanalyysi jota tässä jutuissa on tapailtu. Ehkä nyt ollaan samassa pisteessä kuin 1960-luvulla jolloin sodanjälkeinen eliittiakatemia lakkautettiin.

Päätelmät, ehdotelmat:

  • Marinin hallitus, toteuta 50 prosentin leikkaus.
  • Strategisen tutkimuksen neuvoston perustaminen oli alunperinkin virhe. Virhe korjautuu lakkauttamalla neuvosto.
  • Strategisen neuvoston tilalle on kehiteltävä tutkijain ja tieteen vapautta sekä kansalaisosallisuutta edesauttava toimintatapa.
  • Tutkijoiden nöyryyttäminen heitä kilpailuttamalla ja rahahanoja säädellen lopetetaan.

 

Viestintätieteen kadonnut anti


Pahinta maailmassa on formalismi, muotojäykkys. Aisan yli hyppijät pelastavat maailman.

Siksi on arveluttavaa kysyä tieteenalan tai professorin työkentän perään.

Jos yliopistolla kuitenkin on tieteenaloja ja niissä professuureja ja niihin nimetään joku, niin ehkä voi kysyä tieteenalan annin perään, ei vain akateemisena sisäasiana vaan koko kansan nimissä, hehän kai professorin palkan veroina maksavat. Eli professorin homma on myös yhteinen, kollektiivinen.

Jos professori vuosikymmenestä toiseen puuhailee oman tiedonalansa unohtaen, toimien tiestulkoon sitä vastaan, niin onko ojennus, oikaisu, vastuun perääminen paikallaan?

Mikä on akateemisen viestintätieteen tila Suomessa? Montako viestinnän professoria on, missä paikoissa, mikä on heidän viestintätieteellinen tai -poliittinen antinsa kansakunnalle? Kokeeko kaduntallaaja saaneensa heiltä jotain?

Helsingin yliopistossa viestinnän professoreita lienee kaksi, toinen heistä Anu Kantola. Jyväskylässä on viestinnän johtamisen professuuri. Miksi ihmeessä viestinnän johtamisen?Johtaminenko on ongelma? Eikö johtaminen ole ongelma muille. Suomen viestintäkenttä on erittäin johtajakeskeinen, omavaltainen ja ylimielinen (HS, Yle, MTV ym). Nykyistä Yleä ylimielisempää ja omavaltaisempaa ei maailmasta löydy. Heitä vartenko on oikein professuuri!

Eikö viestintätieteen alaa ole myös sosiaalinen media. Mikä on akateemisen viestintätieteen ja professuurien anti sosiaaliselle medialle? Helsingin yliopistolta ei vuosikymmeneen ole kuultu muuta kuin haukuntaa trolleista ja vihapuheesta. Eikö tuo ole enemmän oikeuslaitoksen tehtävä? Eikö yliopiston voisi odottaa tuottavan jotain positiivista myös sosiaalisen media tekijöille ja lukijoille, eikä vain valtamedian johtajille?

Esimerkki:
Sosiaalisen median kentällä rehottaa jättimäinen eriarvoisuus. Viihdeinfluensserit nostetaan kansallisiksi tai globaaleiksi sankareiksi. Muunlaisista tuotoksista (esimerkkinä ehkä tämäkin kirjoitus) ei puhuta vahingossakaan. Yliopistoväki vaikenee kuorossa, ilmeisen sovitusti, jotkut blokkaavat kuten Tampereen yliopiston dekaani Juho Saari, ansaittu palkka "maailman tappiin".

Mitä tekee professori Kantola, Kupla-hankkeen johtaja. Hankkeen loppuwebinaarissa 18.1. Kantola puhui paskamyllystä tarkoittaen sosiaalista mediaa. Paskamylly. Siis paskamylly. Me olemme paskamylly. Näin todistaa Helsingin yliopiston viestintätieteen professori, akatemiahankkeen vetäjä, akatemian webinaarissa, valtioneuvoston hyväksymän hankkeen vetäjä.

Voisiko Suomessa olla sosiaalisen median professuuri ja somen toimijoita edesauttavaa tutkimusta?

Mitä ovat työelämäprofessorit? Kuka ne valitsee, miten? Lukuisia kertoja olen tätä twitterissä kysynyt. Kukaan ei vastaa. Kyseessä täytyy olla yhteinen sopimus vaieta, olla viestimättä, salaliitto. Tällaista on yliopistojen viestintä. Miksi EVAn ja Etlan johtajilla on kiintiöpaikka työelämäprofessorina: Korkman, Vihriälä. Entä Hetemäki? Mattila? Sauri? Yliopistot tukehtuvat työelämäprofessoreihin. Kerran heitä oli 50, liekö nyt 100. Kansa maksaa, sanoisi populisti.

Tampereella on työelämäviestinnän työelämäprofessori. Kulttuuriväen hysterialla ei ollut rajaa kun Reetta Räty valittiin. Mikä oli Rädyn anti kaduntallaajille tai kirjoittaville putoajille?

Tiedekulman kupla-tilaisuuden juontaja tivaa, eivätkö puolueet osaa hyödyntää ihmisiä kuristavaa korkkiruuvia, käyttää viestintää. Vieressä istuu Helsingin yliopiston viestinnän professori oikaisematta juontaja Hanskaa yllytyksestä viestinnän väärinkäyttöön. Aiempina aikoina tuosta olisi kuulunut nostaa virkarikossyyte.

 

LUKEMISTOA

Kahdeksan kuplan Suomi. Gaudeamus 2022.

Jaakko Lyytinen: Uusi Maamme-kirja. HS 25.2.2022.

Monikulttuurisen maamme kirja. Gaudeamus 2013.

Päivi Mehtonen: Abstraktin kirjallisuuden loisto ja kurjuus.

Daron Acemoglu: Miksi maat kaatuvat. Terra Cognita.

Sofia Blanco-Sequeiros: Voitto.

Suvi Salmenniemi: Vieraantuminen ja vastarinta työssä. Tiede&Edistys 1-2/2021.

HS pääkirjoitus 5.3.2022 (viittaus Acemogluun)

Strategisen tutkimuksen neuvosto nimitettiin, (2014)

Strateginen tutkimus ja strategisen tutkimuksen neuvosto

 

Minut (JK) blokanneet

Murto Risto, työeläkeyhtiö Varma
Saari Juho, dekaani, Tampereen yliopisto
Koneen Säätiö
5 - 10 muuta henkilöä

Tässä kirjoituksessa mainitut henkilöt (55)

Aaltola Mika
Acemoglu Daron
Allardt Erik
Annala Maria
Blanco Sequeiros Sofia
Dante Alighieri
Darwin Charles
Doktar Åke
Donner Jörn
Europaeus Daniel
Haanpää Pentti
Hanska Jari
Hantula Jarkko
Hetemäki Martti
Hyttinen Elsi
Jokela Juha
Jukolan Jussi
Junnilainen Lotta
Kandinsky Wassily
Kantola Anu
Kari Emma
Kiander Jaakko
Koiranen Mikko
Korkman Sixten
Kotiaho Janne
Lalli
Limnell Jarno
Lummaa Karoliina
Lähde Erkki
Lyytinen Erkki
Maliranta Mika
Marin Sanna
Mattila Pekka
Mehtonen Päivi
Niiniluoto Ilkka
Orban Viktor
Patana Pauliina
Putin Vladimir
Pöysti Tuomas
Räty Reetta
Saari Juho
Saarikivi Janne
Salmenniemi Suvi
Salojärvi Kalervo
Sauri Pekka
Soininvaara Osmo
Suvikumpu Liisa
Trump Donald
Tuominen Pekka
Turunen Ari
Vihriälä Vesa
Vääriskoski Esko
Walls Mari
Wass Hanna
Yli-Viikari Tytti