Juna hiljaista miestä kuljettaa, on takanaan kokonainen kansa

 

Juna hiljaista miestä kuljettaa. Ja matkan pää on siirtotyömaa. 

Noin laulettiin 1960-luvulla. 

Hiljainen mies istuu Helsingin Rautatientorilla, turvapaikanhakijoiden teltan edustalla. Kukaan ei häntä huomaa, kukaan ei hänelle puhu. Mies istuu yksin. Hän  katsoo eteensä maahan.

Kuka onkaan se mies
Mikä on se maa

1960-luvun siirtotyöläinen oli isäni tai veljeni tai se olin minä.  Tämä mies ja me, me olemme yksi, me olemme sama. Koen olevani tuo mies teltan edustalla.

 

Oi, armas Suomi, mitä hälle se antaa
Hän parakin luona patjaa kantaa
Ei paljoa puhu
Vaan takanansa on monta muuta
Kokonainen kansa

Kehitysalueelta tulin minä, kehitysmaasta tulee hän. Kehitysmaa ja kehitysalue, yksi ja sama. Olemme yhtä. Tuo mies olen minä. Oikeutemme ovat yhteiset. Tosin en tiedä oikeuksiani, onko niitä. Sivuraiteelle minut tuomittiin jo kauan sitten, eduskunta-aikoina.

Niin viskovat ne työmiestä riskiä
Kuin pikkuista, kurjaa piskiä

Miksi tulin tälle teltalle. Tulin ensi kertaa. Siksi että tulin kokouksesta jossa kuulin sanottavan: tämä teltta olisi jo poltettu, ellei sisällä olisi serkku.

Minä olen se serkku, tekeydyn sellaiseksi. Otan hiljaisesta miehestä kuvan, takaapäin jottei voida tunnistaa.

Takanansa on kokonainen kansa. Juna hiljaista miestä kuljettaa.

 

Youtube: Laulu siirtotyöläisestä (ohita mainos alussa). Kristiina Halkola

 

Laulu siirtotyöläisestä, sanat Aulikki Oksanen

Juna hiljaista miestä kuljettaa
Mitä miettii se mies
Mihin matkustaa
On ruskea salkku ja takki
Kumisaappaat ja lippalakki

Juna hiljaista miestä kuljettaa
Kuka onkaan se mies
Mikä on se maa
Se, missä saa katsella yötöntä yötä
Vaan aikuinen mies on vailla työtä
Ja siihen se loppuu se vapaus
Vai onko hän poikkeustapaus

Ja pilvet ne kauaksi kiikkuvat
Joet vierivät, lepikot liikkuvat
Jää velkainen talo
Ja nälkäiset mahat
Saa lapion myydä
Kun loppuu rahat

Niin viskovat ne työmiestä riskiä
Kuin pikkuista, kurjaa piskiä
Juna hiljaista miestä kuljettaa
Ja matkan pää on siirtotyömaa

Oi, armas Suomi, mitä hälle se antaa
Hän parakin luona patjaa kantaa
Ei paljoa puhu
Vaan takanansa on monta muuta
Kokonainen kansa

 

Jatkokommentti US-blogin keskustelusta:

Minun ihmiskuvaani ei mahdu se että ihmiset juoksentelisivat ympäri maailmaa jonkin "sosiaaliturvan" perässä. Ihmiset lähtevät liikkeelle joko pakosta, henkensä säilyttämiseksi tai saadaksen TEHDÄ jotain mielekästä.

Nykyinen työn käsite on aivan liian byrokratisoitunut. Suuri osa siitä mitä työksi kutsutaan on tavalla tai toisella turhaa, joskus jopa haitallista. Ja näin on nimenomaan täällä "hyvinvoinnin" keskellä, Suomessa, länsimaissa. Kerron vankasta kokemuksesta. Tyhjänpäiväistä paperien pyörittelyä tämä Helsinkikin miltei täynnään, valvottua, kytättyä, rajattua, estettyä.

Kun itse vapauduin virallisesta työelämäbyrokratiasta, niin silloin vasta oikea työelämäni alkoi. Tänään päivät täyttyvät menemisestä milloin mihinkin tilaisuuteen, seminaariin, keskusteluun. Kerään aina aineiston ja lähes aina teen muistiinpanot. Kotiin tultua usein kirjoitan kuulemastani ja näkemästäni jutun sosialiseen mediaan muillekin tiedoksi. Tällaisen minä koen mielekkääksi työksi. Sen sisällöstä päätän minä, vain minä itse. Muut ei minua enää komentele, eikä rajaa tekemisiäni.

Samantapainen tilanne on niinsanottujen maahanmuuttajien ja turvapaikan hakijoiden kohdalla. Heidät pakotetaan olemaan tyhjän panttina. Se on väärin. Jokainen ihminen on pohjimmiltaan täynnä tekemisen halua, se on ihmisen olemus.

Viimeisin oivallukseni on, että hei, nämä maahantulleet ovat minunkaltaisteni liittolaisia. Meillä on samantapainen elämäntilanne ja tekemisen tarve. Suomen poliittinen eliitti ja mamu-kriitkikot yrittävät ajaa tämän potentiaalisen liittolaisjoukon pois maasta. Asettukaamme laajana rintamana heidän puolelleen. Ryhdytään kumppaneiksi.