Ihmisen itsekunnioitus ilmastopolitiikan perustaksi

Professori Atte Korhola kertoi 10.5. Hartwell-ilmastokannanotosta. Tutkijaryhmä eri puolilta maailmaa ehdottaa ilmastopolitiikan uudistamista. Korholan tiedotteesta ja Hartwell-kannanotosta voimme poimia seuraavaa:

Kannanoton perusperiaate on ihmisarvoisen elämän edistäminen kaikkialla maapallolla. Ilmastokysymyksen uudelleenarviointi ihmisarvoisen elämän näkökulmasta ei ole ainoastaan jalomielistä, vaan se on myös välttämätöntä ja todennäköisesti tuloksellisempaa kuin ihmisten vikoihin, puutteisiin ja pahoihin tekoihin keskittyminen. Ihmisarvoisen elämän takaava ilmastopolitiikka tarkoittaa energiansaannin tasapuolisuutta, maapallon ekojärjestelmän suojelemista ja ilmastoriskeihin varautumista. Yhteiskuntien on varauduttava poikkeuksellisiin sääilmiöihin riippumatta niiden syistä.

Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on tärkeä asia, mutta se voidaan saavuttaa vain muiden, poliittisesti kiinnostavien ja äärimmäisen käytännöllisten tavoitteiden sivutuotteena.

Ilmastopolitiikka tulee hajottaa osiinsa, joita punnitaan omien meriittiensä mukaan: metsät, ilmanlaatu, maankäyttö, adaptaatio jne.

The Paper therefore proposes that the organising principle of our effort should be the raising up of human dignity via three overarching objectives: ensuring energy access for all; ensuring that we develop in a manner that does not undermine the essential functioning of the Earth system; ensuring that our societies are adequately equipped to withstand the risks and dangers that come from all the vagaries of climate, whatever their cause may be.

The ultimate goal of doing this is to develop non-carbon energy supplies at unsubsidised costs less than those using fossil fuels.

To reframe the climate issue around matters of human dignity is not just noble or necessary. It is also likely to be more effective than the approach of framing around human sinfulness – which has failed and will continue to fail.

The problem is epistemological. It is a characteristic of open systems of high complexity and with many ill-understood feed-back effects, such as the global climate classically is, that there are no selfdeclaring indicators which tell the policy maker when enough knowledge has been accumulated to make it sensible to move into action. Nor, it might be argued, can a policy-maker ever possess the type of knowledge – distributed, fragmented, private; and certainly not in sufficient coherence or quantity – to make accurate ?top down? directions. Hence, the frequency of failure and of unintended consequences.

Therefore, in our view, the organising principle of our effort should be the raising up of human dignity and in that pursuit, our re-framed primary goals should be three:

1) to ensure that the basic needs, especially the energy demands, of the world?s growing population are adequately met. ?Adequacy? means energy that is simultaneously accessible, secure and low-cost?

About 1.5 billion worldwide people lack access to electricity.

The primary rationale for the policy goals articulated below is to improve the quality of human life – through securing public benefits in developed and developing countries and through managing the multi-faceted natural asset of tropical forests.

Securing access to low-cost energy for all, including the very poor, is truly and literally liberating. Building resilience to surprise and to extremes of weather is a practical expression of true global solidarity.

All-inclusive ?Kyoto? type of climate policy needs to be broken up into separate issues again, each addressed on its merits and each in its own ways. Adaptation, forests, biodiversity, air quality, equity and the many other disparate agendas that have been attached to the climate issue must again stand on their own.

In stating these goals we assume a radically different framing of what the idea of anthropogenic climate change means for an early twenty-first century world and what that, in turn, means for practical politics.

Olkoot Hartwellin kannanoton motiivit ja pyrkimykset mitkä tahansa, niin yllä olevat lähtökohdat ALLEKIRJOITAN erittäin painokkaasti.

Suomen ja länsimaailman ilmastopolitiikka ei rakennu yllämainituille lähtökohdille. Ympäristöpolitiikka ei ole antropogeenistä, ihmislähtöistä. Ilmastopolitiikka on ylhäältä sanelevaa, rajoituksia asettavaa, suoraan tai mutkien kautta ihmisiä syyllistävää. Ilmastopolitiikka on kuuro antropologisille ja sosiaalisille kysymyksille: itsekunnioitus, saatavuus kaikille, osallisuus, alhainen hinta.

Olkoon lukija eri mieltä kanssani, mutta ei erityisen mieltä ylentävää ollut eilen (11.5.) kuulla vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuhetta Ville Niinistön suulla:

? Sinivihreä hallitus on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisessa ilmasto- ja energiapolitiikassa. (Välihuutoja) Se on ensimmäisenä hallituksena Suomessa ottanut vakavasti ilmastonmuutoksen torjumisen. Olemme toteuttamassa yhteensä miljardin euron ekologista verouudistusta. ?

?Miljardin euron ekologinen verouudistus? on ylhäältä saneltua, sosiaalisille kysymyksille tunnotonta ilmastopolitiikkaa. Olennainen osa ?uudistusta? oli Kela-maksun poisto. Se on yksi vaihe sarjassa, jolla murennetaan köyhien eli kansaneläkkeen varassa elävien perusturvaa. Tätä vihreät kehuvat koko vaalikauden suurimmaksi voitokseen, eilen siis Ville Niinistö vihreiden ryhmäpuheenvuorossa, reilu viikko sitten Anni Sinnemäki lauantaiaamun TV-haastattelussa.

- Vihreät, tällaisella politiikalla te teette ainakin minusta Hartwellin julistuksen ja Atte Korholan vuorenvarman kannattajan.

Sosiaalinen tunnottomuus näkyy myös EU-politiikassa juuri nyt, Kreikan ja muiden ?kestävyyskriisien? hoidossa. Vuoden 2008 finanssikriisissä pelastitte pankkijärjestelmän, syöksitte valtiot velkoihin, suon silmään. Kreikan kriisissä te jälleen pelastatte pankkijärjestelmää. Frankfurtiin lentäen matkaava näkee koneen ikkunasta pankkien valtaisat tornit. Siinä on teidän pankkijärjestelmänne: röystäilevää elämää, rajattomia palkkioita aivan kuten Suomen pankeissa ja tel-yhtiöissä.

Kreikan, Suomen ja EU:n kansat te saatatte kuoleman partaalle ?kestävyysvajetta? hoitaessanne. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa Järvenpään valtuustossa tarvittiin turvamiehiä, kyse oli vanhusten siirroista, siis kestävyysvajeenne hoidosta.

Euroopan ilmastopolitiikka ja talouspolitiikka syyllistää ja syrjäyttää kansoja, ihmisten osallisuutta ja itsekunnioitusta. Kreikan lainapaketissa ministereitä ei vähääkään kiinnostanut mitä mieltä kreikkalaiset ovat, riittää kun asia vieritetään parlamentin läpi. Toinen esimerkki: Suomen eduskunnassa vihreä edustaja vaatii ?tuulipuistojen massiivista ja mielivaltaista yva-lupamenettelyä kevennettäväksi, sillä liian raskas ja arvaamaton yva-prosessi on nyt kehityksen esteenä.? Kuitenkin eurooppalainen maisemasopimus edellyttää menettelytapoja, joiden kautta yleisö, paikallis- ja alue­viranomaiset ja muut asianosaiset voivat osallistua maisemapolitiikan määrittelemiseen ja toteuttamiseen. – Mitäpä sopimuksista ja laeista, kun Eurooppaa tornitetaan.

Televisiossa Katainen ja Vanhanen suoltavat populismisyytöksiä demareille, kun he äänestävät Kreikka-pakettia vastaan. Mitä on populismi, popula, kansa? Popula olemme me. Populismisyyte on syyte meitä vastaan, meidän ymmärryskykyämme vastaan. Te uskotte, että vain teillä on ymmärrys ja tieto.

Ihmisen itsekunnioituksesta (dignity) lähtevää politiikan muotoilua tarvitaan ilmasto- ja ympäristöasioihin. Sitä tarvitaan EU- politiikkaan ja talouspolitiikkaan. Ylhäältä tarjoiltu hyvinvointipuheenne on höpöä. Tarvitsemme lisää Hartwellin julistuksia.


Giovanni Pico della Mirandola: Ihmisen arvokkuudesta