Fysiikan huippulaboratorio ei kelpaa Suomen valtiolle



Työ- ja elinkeinoministeriö jarruttaa Pyhäjärvelle tyrkyllä olevaa hiukkastutkimuksen jättilaboratoriota, kertoo YLE. Aiemmin Tekniikka & Talous kertoi hankkeesta:

"Pyhäjärvi on noussut ykkösvaihtoehdoksi suuren eurooppalaisen hiukkasilmaisimen sijoituspaikkana, uutisoi Ylen Oulun alueuutiset. Valtavaa, neutriinoja tutkivaa observatoriota on kaavailtu Pyhäsalmen kaivoksen uumeniin...

Laguna-ilmaisin olisi ensimmäinen EU-maiden yhteinen tutkimuslaitos Suomessa. Toteutuessaan sen mukana lähialueelle asettuisi 50-100 kansainvälistä huippututkijaa, minkä lisäksi hanke työllistäisi rakennusvaiheessa jopa tuhansia henkilöitä. Hankkeessa on mukana kaikkiaan noin 40 laitosta 13 maasta..." (T&T:n juttu 1.8. kokonaisuudessaan, vaatinee rekisteröitymisen)

YLEn uutinen 23.8. kokonaisuudessaan:

"Pyhäjärven havittelema jättilaboratoriohanke ei ole nytkähtänyt kesän aikana eteenpäin. Työ- ja elinkeinoministeriössä mietitään muun muassa sitä, mitä laitos tulisi Suomelle maksamaan.

Työ- ja elinkeinoministeriö toppuuttelee Pyhäjärven toiveita saada EU-maiden yhteinen Laguna-tutkimuslaitos paikkakunnalle.

Ministeriön kaivosylitarkastaja Pekka Suomela sanoo, että Pyhäjärven havittelema jättilaboratoriohanke ei ole edennyt kesän aikana, sillä ministeriössä pohditaan muun muassa miljardilaitoksen hintalappua Suomen valtiolle.

Suomelan mukaan hankkeella on edelleen kovia kilpailijoita, vaikka Pyhäjärveä onkin pidetty otollisena paikkana EU-maiden yhteisen hiukkasfysiikan tutkimuksiin."

Kirjoitin YLEn nettisivulle kommentin:

"Suomen valtio on tiedevihamielinen.
Lapissa räävitään malmien saamiseksi viimeinenkin kallionkieleke, houkutellaan ja päästetään ulkomaiset sijoittajat, maanitellaan suomalaissijoittajia ja valtion kehittämisrahoja. Kun olisi mahdollisuus saada ihmiskunnan syvintä ja terävintä tiedetietämystä Suomeen, niin työ- ja elinkeinoministeriö alkaa niristä ja narista.
Suomi voisi 'profiloitua' syvätieteen maana. Siinäpä olisi sitä 'brändiä'.
Käykääpä Genevessä CERNissä - mikä globaali tiedemaailman risteyspaikka. Vierailijoitakin virtaa ees taas."

Poimintoja muiden kommenteista:

- TEM on näköalattomasti luvannut ydinvoimarakentamista pohjoiseen, eikä muuta tulevaisuutta nyt oikein edes nähdä!
- Rahaa riittää tuhlattavaksi erilaisten taideyliopistojen ja Aaltoyliopistojen tarpeiksi, mutta kun pitäisi kehittää jotain kauempana päättäjistä tulee stoppi.
- Turhaa me tehdään ja tutkitaan kaikkea super-, nano- ja biohypettä, mitä kaikki muutkin tutkivat. Yritetään kerrankin olla omaperäisiä ja omaehtoisia eikä pelkkiä perässäkulkijoita.

Kaivosalan hankkeisiin TEKESiltä löytyy kymmeniä miljoonia. Kauppalehdessä 22.8. yksi rahansaaja (Spinverse Oy) hehkuttaa otsikolla "Kaivosalan vahva renessanssi".

Kiehtovimpaan tieteen kärkeen ei rahaa enää löydykään. Suomi on maanmöyrijöitten, turpeen tupruttajien ja ylitarkastajien maa. Ei sivistyksen eikä tieteen.