Missä välkkyy äly? Ateneumissa? Yliopistolla? Annika Saarikon työhuoneella?

 

Hannele Rantalan teoksia Ateneum kutsuu runollisiksi. Sitä ne ovatkin. Mutta eivät vain runollisia vaan myös älyllisiä. Kuvien aiheet ja nimet vihjaavat:

- Verhon peittämä nainen (minuuden piiloutuminen)
- Muoviin kääritty käsi (kotinsa menettänyt pakolainen)
- Naruun sidottu käsi (ajattelun, sanomisen ja tahtomisen vapaus)
- Ääretön

Rantalan Ääretön ja sen syntyhistoria on kekseliäintä taidetta ja tiedettä mitä olen nähnyt (tarkemmin alempana).

Tauluja katsoessa mieleni iloitsee. Toivotonna olen elänyt, mieli maassa makaellut. Tylsyyttä on tämä maa. Ihmiset piiloutuu kännykän taa, televisio täynnä kikatusta, tiedeväki jumittaa hokemissaan, eliitti herjaa häviäjiä. Toivotonta etsiä muuta.

Nyt löytyi, kiitos Hannele Rantalalle. Hannele pyörtää ajattelun, kurkistaa verhon takaa, kujeilee yksitotisille. On heitä muitakin: naisherkät Ateneumin seinillä, hämyinen Elga Sesemann, Jarmo Mäkilän raunioihmiset Sinebrychoffilla.

Menen Tiedekulmaan, yliopiston pirskeisiin. Kuulen heidän sanovan: häviäjät vaientavat tieteen. Häviäjät? Vaientavat tieteen? Mitä puhetta tämä on? Sydämeni alkaa sykkiä vihaa augustuksia kohtaan. Mustanmeren mutakolle he meidät karkottavat, Ovidiuksen jäljille.

- Arvoisa kansliapäällikkö, arvoisa rehtori. He pokkuroivat toisiaan.
- Tuomme teille toivon ja ilon, he sanovat. Jokohan.

 


Hävinneet ja poiskannettavat. Maalaus: Hugo Simberg.


Nyt on pakko kirjoittaa. Loukatun mielen tulee näkyä, tulee kuulua. Vihan kylvö tieteen foorumilta on kuin Ukrainan sota. Nyt emme pakene, rynnäri käteen, lipas täyteen.

Odotan milloin he julistavat tuomioita. Aluksi kauniin sanakääntein. Kunnes häipyy häpy: häviäjät vaientavat tieteen. Tuon tuomion lausuu yliopiston hallitukseen juuri pykätty Mari Pantsar.

Pantsarin sanat järkyttävät. Tuomio tulee Helsingin yliopiston ns. johtajistosta, hallituksesta. Vieressä myhäilee vararehtori Tom Böhling ja kiittelee.

Keitä he tarkoittavat vaientajilla tai häviäjillä? Millä perusteella he jakavat ihmiset voittajiin ja häviäjiin? Onko ihmisten jaottelu ja luokittelu tiedettä. Mieleen tulee rotuoppi. Kenet tiedeväki nostaa, kenet painaa.

Tiedekulman harmaalla betoniseinällä lukee jättikirjaimin:

Muutoksen mahdollistajat - yliopistojen rooli kestävyysmuutoksessa

Mikä ero on muutoksen mahdollistajilla ja Hannele Rantalan kuvilla?

Hannele Rantala ja Elina Brotherus asettivat leikkisiä tehtäviä toisilleen. Tee teos joka liittyy mittaamiseen, ehdotti Rantala. Tylsyydessään hupaisa kysymys. Tuollaisia voivat keksiä vain yliopistojen tieteilijät. Hehän mittaavat meidän hyvinvointiakin ja kansojen onnellisuuksia.

Rantalan juju on syvemmällä. Hän hyppää omasta kysymyksestään ulos, purkaa ja hylkää itse asettamansa tehtävän, asettaa toisin.

Hän tekee kuvan pulppuavasta vedestä, lähteestä ja antaa sille nimeksi Ääretön.

 


Hannele Rantala: Ääretön. (Kuva JK, Ateneumin näyttelystä.)


Hannelen kuva on kekseliäs. Voiko ääretöntä mitata? Tehtäväanto oli siis harhauttava, johdatteleva, väärä. Ei maailmaa voikaan mitata. Tai ei kannata mitata.

Tunnistaako yliopisto petolliset kysymykset? Älkää tuohon tarttuko, hylätkää kehys, kurkista verhon takaa, käännä nurin. Väitätte meitä onnellisiksi. Tiedättekö mitä onni on, tai sen puute. Onko häviäjyys onnea? Te tulette ihon alle kuin kallon mittaajat saamenmaalla.

Instituutioilla on pakkomielle vakuutella oikeassaoloaan. Helsingin yliopiston jokakeväinen pakkopirske on vuodet Pietari Brahesta, nyt 382 (omavaltainen luku, väärin johdettu).

Yliopistoväen erityiskyky on keksiä tarinoita, peitettä ja hämäystä. Suomen menestystarina. Kestävä kehitys. Muotivillitys tänään, seuraava huomenna. Hauskimmasta päästä on posthumanismi. Mitä tarinoilla häivytetään ihmisten mielistä? Häviäjät ainakin, mitä muuta?

Nyt he juhlivat kestävää kehitystä. Mittaavat maailman kestoa.

Mikä kestää, mikä kehittyy? Mikä on kestämättä tai kehittymättä? Heidän vakiovastauksensa on: sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä. Noilla sanoilla voi tarkoittaa mitä tahansa tai olla tarkoittamatta mitään. Peitekieltä äärimmillään.

Mitä he peittelevät?

Sana ' kehitys' kuvaa maailmaa lineaarisena, nojaa siihen mitä on ollut ja mitä on. Urautunut, pysähtynyt, vanhoillinen maailmankuva. Sanaan piiloutuu myös moraaliarvostelma: tapahtunutta ja sen hyvyyttä on varjeltava.

Missä ovat nurinkääntymiset, asetelmien kumoutumiset, toisinkysymiset, äärettömän arvoitus? Käännöksiä on ollut ja hyvä että on. Mikrotalous muljui makrotaloudeksi. Mekaaninen fysiikka avartui suhteellisuusfysiikaksi. Tasogeometria kiertyi kaarevuudeksi. Modernista tuli poustia. Humanismi valahti posthumanismiksi, ihmisen jälkeisyydeksi.

 


Hannele Rantala: Tahdonvapaus. (Kuva JK Ateneumin näyttelystä.)

 

Lineaarikehitys kieltää nuljahdukset. Lineaariajattelu on kuvittelun ja oivaltamisen loppu. Tiedosta tulee muumio ja tieteestä naamio.

Kestävä kehitys on peitesana käyttäjälleen mieluisten rakenteiden, roolien, asemien, oikeuksien, etujen, iloisen elämän turvaamiseksi. Mari Pantsarin voittajat ovat vallassa ja vallalla. He järjestävät paneeleita, sitä varten heillä on yliopiston Tiedekulma.

Yliopistosta on tehty sovellusten tynkä. Eduskunnan Tutkas-seurassa esitelmöi turkulainen professori (ei hän Jukka Westermarck ollut mutta hänen kaltaisensa turkulainen). Hän paheksui ja suri joka paikkaan tungettavaa tki-puhetta.

Yliopistosta on kadonnut sanojen analyysi ja kielen kritiikki. Niinpä tieteessä ja politiikassa rehottavat estoitta populistiset sanonnat: kestävä kehitys, hyvinvointivaltio, vihersiirtymä.

Tiedekulmassakin yliopiston ja Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) väki puhui vihersiirtymästä kuin se olisi pilkuntarkasti määrittynyt asia, kaikkien samalla tavalla näkemä ja pelastus juuri heidän ymmärtämässään muodossa.

”Minä uskon Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan luojaan, Vihersiirtymään
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta
kärsi populistien aikana.
Istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

Tällaista dogmatismia on kavahdettava enemmän kuin mitään muuta.

Älyn välke vilkkuu taiteellisessa kuvittelussa. Mitä välkynnälle tekee yliopisto. Savustaa ulos taidelähtöisen ajattelun, sen pohtimisen ja tutkimisen. Tuollaiseen yliopistoon ei kenenkään kannata uskoa, ei hitustakaan, ei ikinä eikä koskaan. Hetken se porskuttaa, kylvää ajattelun tuhoa kuin putinit Venäjällä. Lopulta romahtaa.

Mukaanottava pohja rakentuu vain kulttuurilähtöiselle, ehkä filosofiaa sivuavalle ajattelulle. Yliopisto kulkee nyt väärään suuntaan.

Ilon häivettä ei nostata vain Hannele Rantalan kuvat vaan arkisemmassa mielessä Annika Saarikon kertoma kuinka hän työhuoneellaan miettii mikä on valtio. Aiheensa (ei niinkään kannanottojen) puolesta kiintoisa oli myös Aki Kangasharjun HS-kirjoitus 21.3. Hän päivitteli suuren valtion paluuta ensin finanssikriisin, nyt vihreän siirtymän nimissä. Kangasharju vaatii palomuureja poliitikkoja vastaan. Taannoin Kauppalehti uutisoi valtiota koskevan ymmärryksen muutoksista 500 vuoden aikana.

Löydättekö yliopistolta halua kysyä vastaavanlaisesti, sortumatta kevyeen fraseologiaan? Ehkä joku yrittää. Mihin katosivat valtio-oppineet, mihin katosivat kielikriitikot, ymmärrys, kyky ja halu keskustella häviäjien kanssa.

Tieteen köyhdyttyä sitrat, eekoot (EK), demokset, laboret ja evat esiintyvät kansakunnan välkkyinä, suoltavat kyselytutkimuksia joiden nimissä voi tarinoida mitä haluaa. ’Vihreä siirtymä on Suomelle valtava mahdollisuus’, valistavat EK:n Janne Peljo ja Kauppakamarin Teppo Säkkinen (HS 26.3). Sitä saat mitä mittaat, he sanovat.

- Haa, mitähän Hannele Rantala tuohon sanoisi? Voiko ääretöntä mitata? Kannattaako maailmaa mitata? Mikä on Suomi, kenen?

Sitra on dogmatismin ja omanlaisensa populismin pesäke. Mari Pantsarilla on siellä ennakointijohtajan virka. Janne Peljo siirtyi Elinkeinoelämän Keskusliittoon Sitrasta. Outi Haanperä masennuttaa rakentajakansan. Poliitikot pelehtivät Sitran kanssa Matti Vanhasen työryhmästä alkaen. Sitrassa ei pennejä lasketa.

Yliopisto on saarrettu kuin Mariupol. Paneelin (23.3.) neljästä puhujasta yksi oli EK:n johtaja, toinen EK:n toimitusjohtajan aviopuoliso (samalla yliopiston hallituksen jäsen ja johtaja Sitrassa). Tällaisen paneelin paikka on Eteläranta kympissä, ei Tiedekulmassa. Edeltävän päivän teemana oli työelämän murros (yliopiston pirsketapahtuma sekin). Kolmesta puhujasta yhden piti olla EK:sta, toisen Helsinki Demoksesta. Demos on tiedepoliitikkojen peiteverho ja kasvattiseura.

Aiemmin Kahdeksan kuplan Suomi -keskustelun kehysti Laboren Mika Maliranta. Hänen johtoajatuksensa oli voittajat ja häviäjät. - Kas, täsmälleen sama ideologia kuin Mari Pantsarilla. Millä oikeudella he julistavat itsensä voittajiksi, toiset häviäjiksi. Tiede ja yliopisto omaksuvat lähtökohdakseen ihmisten luokittelun, modernin rotuopin. Yliopisto löytää Linnen uudelleen. Ihmisiä luokitteleva tiede on vajonnut alas, alas, alas.

Yliopisto on luokkavallan keskus ja luokkavallan foorumi.

Luokkavalta melskaa vailla häpyä valittaessa yliopistojen rehtoreita ja hallitusten jäseniä sekä työelämä- ja muita professoreita. Teknologiateollisuus valitutti Mari Wallsin apureineen Tampereelle, höysti Iris Suomelalla. Helsingissä puolen vuoden taistelu päätyi kompromissiin, Jari Niemelään. Hänen jälkeensä tiettävästi EK teki mitä tehdä piti, yliopisto alennettiin tuotekehittelijäksi Sari Lindblomin johdolla. Käskynviejiin kuului Mari Pantsar.

Suomalaista Tiedeakatemiaa ja Elinkeinoelämän Keskusliittoa ei tänään erota toiminnallisesti toisistaan.

Keskiajalla yliopiston idea kehkeytyi Bolognan kadunkulmissa. Kulmista yliopisto on uudesti syntyvä, mutta ei Tiedekulmasta.


Lukemisto

Ateneumin näyttelyt:

Vuoropuhelua - Elina Brotherus ja Hannele Rantala.

Hannele Rantalan biografia Ateneumin nettisivulla (”pystyn ajattelemaan asiat toisin päin”)

Moderni nainen.

 

Muutoksen mahdollistajat - yliopistojen rooli kestävyysmuutoksessa. Video.

Aki Kangasharju: Politikoinnille on asetettava ajoissa rajat vihreässä siirtymässä. HS 21.3.2022.

Janne Peljo & Teppo Säkkinen: Vihreä siirtymä on Suomelle valtava mahdollisuus. HS 26.3.2022.

Helsingin yliopisto tekee merkittäviä panostuksia innovaatiotoimintaan ja yrittäjyyteen.

Linkki Uuteen Suomeen (sama teksti, mahdollisuus kommentoida)