Köyhälistö ja Finlandia

Finlandia-palkinnosta vuonna 2008 päättää Pekka Tarkka, kertoivat lehdet.

Miten palkitsija Tarkka suhtautuu köyhälistöön? Vastauksen löydämme kirjasta Sininen laulu, toimittanut Peter von Bagh. Sivuilla 54 – 55 palkitsija Tarkka kertoo Joel Lehtosen Putkinotkon innoittamana (tiivistäen):

Lehtonen kuvasti todellisuutta vähän niin kuin renessanssin herrat. Kaikkialla maapallolla luonnonkansojen alueelle astuva voimakas tekninen sivilisaatio sai aikaan tuhoa, turmelusta ja rappiota. Tämän yleismaailmallisen näkemyksen Lehtonen sovitti Savon oloihin. Käkriäisen perhe on primitiivisen metsäsuomalaisuuden edustaja. Lehtonen tekee aiheesta suurta taidetta. Jos ajattelemme Juutas Käkriäisen vaimoa Rosinaa, niin häntä sanotaan kauniiksi indiaaninaiseksi. Se on aivan selvä viittaus siihen, että näiden Savon syrjäseutujen ihmisten kohtalo oli samantapainen kuin intiaanien kohtalo Pohjois-Amerikassa.


Palkitsija Tarkka. Minä kuulun primitiivisiin metsäsuomalaisiin. Olen siitä ylpeä. Ehkä primitiivisyys tekee minustakin taidetta? Taannoin jäi mieleen kun Atacaman tuhotuilla raunioilla Chilessä retkeillessämme oppaamme, nuori Lontoossa opiskellut poika katsoi taivaanrantaan sanoen: olen alkuperäisheimojen jälkeläinen, olen siitä ylpeä.

Suurempi häpeä ei mitään kirjaa Suomessa voisi kohdata kuin saada Finlandiapalkinto indiaanien tuhoa julistavan köyhälistörasisti Tarkan kädestä. Kieltäytyisin edes näkemästä.

Suomen valtio, opetusministeriö, tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, ties mitkä ovat palkinneet sinisen laulun, helsinkiläissnobistien ja köyhälistön pilkan kokoomateoksen ties kuinka monta kertaa, raha lotisee. Vallanpitäjien, sivistyneistön, Suomen Kustannusyhdistyksen mentaliteetti: väheksyntä, iva, pilkka.

Taiteen toimijoiksi itsensä nimenneet helsinkiläispiirit, joille muu suomi on surkeuden kehtoa ja lehtoa, indiaanien maata, palkitsevat vuorotellen toinen toistaan. Kirjamessuilla heitä näkee. Piipahda kulttuurilla tai tieteellä höystettyyn tilaisuuteen jossa palkitsijoita on paikalla. Kuinka he kulkevat pää pystyssä. Kauan, kauan sitten olisi maapallo suistunut raiteiltaan ilman heitä.

Kaikkivalta Vanhanen ilmoittaa: ei saa puhua köyhistä. Toivottavasti näemme eduskunnassa “raivokkaan taistelun työteliään enemmistön etujen hyväksi”, pääministeri jatkaa (TS 11.4.2008). Raivokas taistelu, kapinako? Mitä kapinaan yllyttämisestä sanoo Lissabonin sopimus, suomalainen laki ja sisäisen turvallisuuden ohjelma? Jos pääministerillä on oikeus yllyttää kapinaan, niin eikö meillä muillakin? Älkää kadehtiko rikkaita, huikkaa pääministeri perään. Armeliasta, riittää kun emme kadehdi emmekä puhu. Pekka Tarkalla on täydentävää tietoa: indiaanit katoavat omia aikojaan metsiinsä teknisen sivilisaation tieltä.

Omena putoaa puun juurelle, havaitsi jo Galilei. Tatu Vanhasen elämäntyö on ollut todistaa tieteen keinoin kehitysmaakansojen vähä-älyisyys länsimaisiin suoriutujiin verrattuna.

Pääministeri Vanhanen hallituksineen rakentaa maahan verovapaata rälssiä. Oikein hallitusohjelmassa sanotaan: ”aito tuotannollinen toiminta”. Kuinka kehtaavat. Samassa hengessä aatelisto toimi Ruotsin suurvalta-aikana 1600-luvulla. Rälssiherroille, aatelisille myönnettiin maakunta toisensa jälkeen veronkanto-oikeudeksi ja verovapaaksi alueeksi. Suurvalta edellytti sellaista kuten Suomen pärjääminen nykyään. Muistamme mihin suurvallan politiikka päätyi: iso reduktio. Näin käyköön tänäänkin: maat ja mannut jaetaan takaisin kansalle, indiaaneille. Aateliston etuoikeudet kumotaan. Veroprogressio kolminkertaiseksi. Varallisuusvero takaisin kaksinkertaisena. Yhdenvertaisuus perintöveron edessä kuten perustuslaki sanoo.

MOT-ohjelmassa (TV 1) kerrottiin, kuinka paikallinen väestö ajettiin pois Enson plantaasien tieltä Brasiliassa. Asukkailla ei ole elämää ilman maata, nousivat kapinaan. Maan takaisinvaatijoille vastattiin kumiluodeilla, suomalaisyhtiö Enson maalla. Siinä yhtiöiden globalisaatio, köyhien väestöjen tuhoaminen. Täsmälleen sama, minkä finlandiapalkitsija Pekka Tarkka julistaa meidän savolaisindiaanien elämän päätökseksi.

Vuosi 1918 on palannut. Sen ovat puheillaan ja teoillaan palauttaneet politiikan ja yritysten vallankäyttäjät, ensot, vanhaset, botniat, tarkat, kirjallisuuden palkitsijat.

Köyhät kansat kautta maapallon, tarvitsemme globaalin torppariliikkeen. Etelä-Amerikasta kutsumme kumiluodeilla koulitut. Intiasta kutsumme Vandana Shivan.

Juhani Kahelin
28.4.2008