Juhani Kakkuri:
"Kotiplaneettamme Maa tiivistyi Aurinkoa ympäröivästä kosmisesta pölypilvestä runsaat neljä ja puoli miljardia vuotta sitten. Ensimmäisen puolen miljardin vuoden aikana sille kehittyi kerroksellinen rakenne: sisimmäksi raudan ja nikkelin seoksesta ydin, sen ympärille raudan, kalsiumin ja magnesiumin silikaateista paksuhko vaippa ja päällimmäiseksi ohut kuori, jossa oli paljon keveitä ainesosia kuten natriumia, piitä, kalsiumia ja alumiinia. Kuorta peitti paksuhko vesikerros ja sitä maapallomme ensimmäinen ilmakehä.
Myöhemmässä vaiheessa, arkeeisella ajalla, vaipan uumenista noussut tulikuuma kivisula rikkoi nosteen voimalla ohuen kuoren monista kohdista. Syntyneisiin repeämiin kehittyi rajua vulkaanista toimintaa, jonka tuloksena syntyivät ensimmäisten mannerten alkiot. Seuraavien vuosimiljardien aikana, lähinnä vulkaanisen toiminnan tuloksena, alkiot kasvoivat laajoiksi mantereiksi ja saavuttivat lauttaliikuntojen avulla nykyiset maantieteelliset muotonsa ja keskinäisen asemansa. Myös ilmakehä syntyi vulkaanisen toiminnan tuloksena kivisulista erkaantuneista kaasuista, pääasiassa vesihöyrystä ja hiilidioksidista, samoin merien ja järvialtaiden alkuperäiset vedet."
Lainaus teoksesta Juhani Kakkuri: Tulivuoret, matkoja vulkaanien maailmaan