Teräs ja betoniko ilmastopolitiikkaa
- Helsingin Malmi ja Pasilan Tripla

 

Malmille juntataan metrin välein 3,5–25 metrin pituisia, halkaisijaltaan 700-millisiä teräsbetonipaaluja. Peräkkäin pantuina ne ulottuisivat Helsingistä Etelä-Koreaan ja takaisin. Yli 14 000 kilometriä betonipilareita, joiden valmistamiseen kuluu yli puoli miljoonaa tonnia sementtiä, kolmasosa Suomen vuotuisesta tuotannosta. Sen teossa syntyy yli 350 000 tonnia hiilidioksidia.

Malmin alue on pääosin savea ja liejusavea. Savikko on keskimäärin 10–15 metriä syvää, painanteissa jopa 20-metristä.

Näin uutisoi Suomen Kuvalehti 30.11.2018 ( linkki kirjoitukseen ).

Pari vuotta sitten kävin Pasilan Triplan työmaalla (YIT), siellä oli avoimet ovet. Työmaa oli silloin lähinnä kuoppa, tyhjiksi jäävien metrotunnelien pimeät aukot törröttivät kuopan syvyydessä. Jäin tuijottamaan teräspilariseinämää. Toisiinsa limitettyjen teräspilarien korkeus lie ollut kymmeniä metrejä, seinämällä pituutta ties satoja metrejä. Tätäkö on ilmastopolitiikka, mietin.

Jyrki Kataisen masinoima EU:n investointirahasto rahoitti Pasilan Triplaa sadoilla miljoonilla. Perusteet olivat ekologisia, ilmastollisia. Triplan ja Malmin teräs- ja teräsbetonirakentaminenko on ilmastopolitiikkaa? Minä en sellaiseen usko. Tuollaiset perusteet ovat huijausta. Huijausta harrastaa EU. Huijausta harrastaa Helsingin kaupunki.

Helsingin johto ja poliitikot eivät kuuntele kritiikkiä. Viimeksi tänään Katja Kiuru kutsui Helsingin toimintaa hurmokseksi ja vauhtisokeudeksi (HS 1.12.). Helsingin johtajisto toistelee väittämiään, Helsingin kustannustehokkuutta, Helsingin veturiroolia maan pelastajana, tiivistämisen tieteellisyyttä, Helsinkiä ihmisten onnelana, globaalia kaupungistumistrendiä, milloin mitäkin. Kritiikin edessä he vaikenevat. Onneksi oikeuslaitoksessa on alettu panna merkille Helsingin sisäänpäinkäpertyvyys ja ylimielisyys (mm. väylien kaappaaminen, yleiskaava).

Malmilla paalutuksen arvioidaan maksavan 80 - 470 euroa kerrosneliömetriltä. Sadan neliön asunnossa 470 tarkoittaa 47 000 euron hintalisää. Asuntojen hinnoissa piilee siis kymmenien tuhansien eurojen kustannuslisä ja samalla ilmastohaitta. Osa alueen pohjatöiden kustannuksista kiertyy veroina Helsingin koko asujamistolle. Tällaista on Helsingin sosiaalipolitiikka ja Helsingin ekologia.

Miksi tuollaista pitäisi kutsua? Kaupunkimafiaksi? Pakkovallaksi? Vai peräti rikollisuudeksi?

 

Tuhansia kilometrejä betonipilareita, massiivisia maansiirtoja - Malmin asuntojen rakentamisesta tulee kallista ja työlästä. Suomen Kuvalehti 30.11.2018.