Suomi ja Eurooppa kulkevat samaa tietä kuin antiikin ajan Italia

 

Osuvin kuva ajastamme ei löydy Davosin talousfoorumilta, ei ekonomisteilta, ei puolueilta, ei Me-säätiöltä. Osuvin kuvaus löytyy Marcus Lucretiukselta kahden vuosituhannen takaa. Se on opettava ja varoittava kuva.

Italian sosiaalisten olojen kehitys - täsmäkuvaus ajastamme


Euroopan ja Suomen kannalta on opettavaista lukea mitä Marcus Lucretius kertoo silloisen Italian väestöoloista, sosiaalisista oloista, roomalaisten valtapolitiikasta ja Rooman henkisestä ilmapiiristä. Kirjaa lukiessa tulee tunne, että hänhän kirjoittaa meidän ajastamme, niin paljon on vastaavuuksia nykyhetkeen. Italian ja Rooman tarina on surullinen.  

Mikä teki roomalaisista hyökkääjiä, valtaajia, sotijoita, teloittajia, pöyhkeilijöitä, rietastelijoita?

Selittyykö roomalaisten mielivalta fyysisillä oloilla, maantieteellä? Alunperin Rooma oli jokunen kyläkyhäelmä Tiberin varren kukkuloilla. Joki oli väylä sisämaahan ja merelle, kauppaa oli helppo käydä ja sitä kautta vaurastua. Kukkuloita oli helppo puolustaa. Kukkuloiden väki ryösti naiset sabiineilta, alisti etruskit, tappeli heimojen kanssa, voitot ja tappiot aaltoilivat, läntisen meren, Välimeren kapeuman hallinnasta syntyi taistelu karthagolaisten kanssa. Ryöväämisen himo jatkui ympäri Välimeren. Rooma kuvitteli itsensä maailman navaksi kuten Helsinki Suomessa tänään. Kansojen kohtalot olivat Rooman sotapäälliköiden käsissä kuten Suomen kohtaloiden tänään väitetään olevan ‘metropolin’ varassa.

Loputtoman sotimisen takia sosiaalisten olojen kehitys oli karmea.

Lucretius kertoo kuinka Hannibalin sotien jälkeen Rooman ja koko Italian henkisessä ilmapiirissä tapahtui suuri muutos eikä Italia enää palannut entiselleen. Maaseudun vapaat talonpojat  ja pienten työpajojen itsenäinen käsityöläisluokka oli kadonnut iäksi. Pellot ja laitumet metsittyivät tai kerääntyivät harvojen rikkaiden maanomistajien käsiin (näinhän tapahtuu tänäänkin). Maanviljely pientiloilla ei enää kannattanut. Pienimuotoinen ruuan tuotanto korvautui suurten laitosten orjatyöllä, ne tuottivat massoittain helposti pinottavaa tusinatavaraa (nykyajan konttitalous). Parhaat paikat maaseudulla muuttuivat ylimystön vapaa-ajan vieton paikoiksi (naturat ja hotellit tänään). Pompejin ja Napolin rannikot täyttyivät ylimystön huviloista.

Suurtilojen pelloilla raatoivat orjat kahlehdittuina (nykypäivän aktiivimalli). Yöksi heidät suljettiin lukittuihin häkkeihin. Orjamarkkinoilla saatettiin päivässä myydä jopa 10 000 orjaa, kertoo Lucretius. Siis 10 000, päivässä. Luku tuo hassusti mieleen Helsingin asunto-orjien lisäämisvauhdin: 7000 asuntoa vuodessa, 10 000 velkoihinsa kahlehdittua uusasujaa.

Orjien liikuttelu vaati tarkkaa suunnittelua ja koulutettua henkilökuntaa, kertoo Lucretius. ”Ihmeen nopeasti roomalaiset oppivat harjoittamaan tätäkin kauppaa todella tehokkaasti.” - Logistinen ongelma siis. Mieleen tulee Jan Vapaavuoren puhe bioenergian (sitähän orjatkin olivat) kuljetusten logistiikkaongelmasta massoittuvassa Helsingissä. Kyllä sekin opitaan, kunhan pidetään huolta kansallisesta osaamisesta roomalaiseen tapaan. Vapaavuoren julistama miljoonan euron palkkio varmistaa ratkaisun tähänkin ongelmaan.  

Voittoisien sotien jälkeen veteraaneille jaettiin maita palkinnoiksi ja vihamielisten sukujen tuhoamiseksi. Harva osasi hoitaa saamiaan maita ja liikemiehet hyödynsivät tilanteen. Raha ei haise, tiesi jo Lucretius. Huonosti se haisee tänäänkään, paanasten ja pääkkösten jäljiltä, peli pelittää, harmi vaan että kaikki eivät pysy mukana. Ei sekään iso ongelma ole, kertoi hyvinvointiprofessori Me-säätiössä: pahimpia luusereita (ilomme pilaajia) on vain 1,4 %. Asia hoituu, vakuutti professori. Ilottelumme voi jatkua.

Väestö pakkautui Roomaan, nykykielellä ‘pääkaupunkiseudulle’. Sisämaan kaupungit autioituivat - näinhän ekonomistit ja 'tutkittu tieto' todistavat tänäänkin tapahtuvan. Vallatuilta alueilta kuljetettiin viljaa Roomaan. Ostiassa lasti purettiin pienempiin aluksiin ja vedätettiin orjavoimin 20 km vastavirtaan Roomaan. Siellä toimettomana vellova maaton massa pidettiin hengissä jakamalla viljaa, leipäjonot tai toimeentulotuki eivät ole tämän päivän keksintöjä.  

Jerusalemin ja Juudean tuhoamisen jälkeen Roomaan tuotiin massoittain orjia. Heidät pakotettiin rakentamaan Colosseum, maailman hirvein rumilus, suon pohjukkaan. Suo on matalamielisen Rooman henki. Suolla ovat Colosseum, Pantheon, forumit ja kaikki. Aiempien aikojen teatteri, kirjallisuus ja filosofia korvautui Roomassa orjien ja leijonien veren roiskeilla Colosseumin kiviareenalla. Colosseumin ‘kansanhuvit’, silloinen korruptio ovat ihmiskunnan alentavin hetki kautta aikain, ellei aikamme tv-viihde, putoukset ja viikonuutiset vie voiton. Puistattaa kulkea Colosseumin ohi. Sisään en ole mennyt enkä mene.

Sotien aina vain jatkuessa kutsuarmeija korvattiin palkka-armeijalla. Maansa menettäneet maattomat olivat helppo reservi. Tänään tätä kutsutaan ”työvoiman liikkuvuudeksi”, mistä erityisesti vihreät kantavat huolta.


Rooman opetus ajallemme


Varallisuuksien keskittyminen, ekologinen tuhoutuminen, pientilojen ja käsityöläisten kato, toimettoman väestön pakkautuminen Roomaan, erimielisten teloittaminen, kulttuurin matalamielisyys tai olemattomuus, ahneuden loputon viettelys, Juudean poikalapset tapettava (Augustuksen joulukäsky). Siinä on ihaltu Rooma (esim. Heikkilä & Suvikumpu). Tuo on täsmäkuvaus ajastamme.


Älyllinen sykäys maahanmuuttajilta


Rooman synnyn aikoihin etelärannikolle tuli kreikkalaisia maahanmuuttajia, varmaankin pakolaisia. He toivat älyllisen sykäyksen mutta vain hetkeksi. Tiedämmehän tänään, että länsimaisen filosofian ja matematiikan keskeiset juuret löytyvät kreikkalaissiirtokunnista: elealainen metafysiikka, olemisen paradoksit, Arkimedes jne (Riku Juti: Lyhyt metafysiikan historia). Sodat heimoja ja Roomaa vastaan ehdytti älyllisen ajattelun. Arkimedes surmattiin kolmionsa viereen. Siirtokuntien kohtalon voi rinnastaa aikamme pakolaispolitiikkaan. Maahanmuuttajat olivat, enemmän tai vähemmän, älypakolaisia Kreikasta. Miksei tänäänkin olisi näin. Kuinka tyhmä Eurooppa, EU ja Suomi onkaan lennättäessään älyn pakolaiset Irakin vuorille ammuttaviksi.

Roomaa pidettiin ja yhä pidetään maailman napana , jota naivisti ihaillaan (esim. Heikkilä & Suvikumpu). Mikä on totuus? Kukapa tietäisi - Lucretiuksen sanoja käyttääkseni.


Naisten ihastus - Spartacus


Kuolotaistelijoiden, gladiaattorien joukkoon eksyi myös vallattujen alueiden ylhäisöä. Heidän itsetuntoaan ei noin vain nujerrettu. Lihaksinen Spartacus ihastutti Rooman ylhäisönaiset. Naiset karkailivat orjien perään. Rooma oli tosivaarassa, kertoo Lucretius.

Spartacuksen orjakapina alkoi Capuan amfiteatterista. (Huhtikuussa 2019 ajoin autolla Capuan läpi tietämättä paikan loistokasta historiaa). Spartacuksen porukka vapautti kymmeniätuhansia peltojen orjia. Rooma vapisi. Vaivoin ja onnella patriisiväki kukisti kapinan. Kapinoineet orjat ristiinnaulittiin tasavälein pitkin Via Appiaa Capuasta Roomaan 150 kilometrin matka täyteen. Tällainen on ihmiskunnan historia. Ajatelkaa tuota näkyä ja ilmapiiriä. Sen jälkeen orjakapinoita ei ole nähty, kirjoittaa Lucretius noin vuonna 80.

Rooman kehitys oli muutoinkin jatkuvaa sisäistä taistelua. Etruskikuninkaat heitettiin ulos, tapettiin, kuinkapa muutenkaan. Plebeijit ja rupusakki pidettiin murjuissaan. Kaupungin ajauduttua vuosikymmenten lamaan ja ulkoisten vihollisten uhatessa plebeijille annettiin pieni rooli. Caesar murhattiin aateliston tasavallan palauttamiseksi. Ottopoika Augustus näytteli vaatimatonta, rietasteli Napolin huviloissa mutta loi rajattoman pokkurointikulttuurin. Cicerot ja vastahangat päiviltä vaan, tikari selkään, sienimyrkkyä, Tiberin vietäväksi. Joidenkin yhä haikaillessa tasavallan perään Claudius näytti sotilaskaappauksen mallia.

Lucretius osaa pelkistää. Valtiotyyppejä on kaksi, hän sanoo: itämainen itsevaltainen jumalhallitsija ja länsimainen aktiivinen sotilashallitsija. Asetetaan rinnalle Ateenan valtiofilosofit. Näin luisuu ajattelu. Ja niin se luisuu tänäänkin. Humanismi ja filosofia ulos yliopistoista, vaativat Japani, Suomi ja Teknologiateollisuus. Historian opetus on poistettava kouluista, vaatii Suomen valtio ja opetusministeriö.


Roomalainen oikeus, Helsingin yliopisto, eduskunnan selfiet


Mitä ymmärretään roomalaisella oikeudella? Nykyisen eurooppaoikeuden kerrotaan periytyvän roomalaisoikeudesta. Mitä se on? Helsingin yliopistossa on peräti roomalaisen oikeuden professuuri, viran haltija oli eduskuntavaaleissa ehdokkaana, jäi valitsematta Suomen senaattiin. Espanjan keskusvaltaa (Kataloniaa vastaan) roomalaisen oikeuden professori puolustaa yhtä verisesti kuin keisari Augustus kehui luomaansa marmorikaupunkia. Tätäkö on roomalainen oikeus, forumin triumfia?

Rooman ajauduttua vuosikymmenien lamaan jouduttiin etsimään sisäistä sovintoa, tuloksena oli XII taulun lait. Ne lopettivat patriisien mielivallan ainakin teoriassa, sanoo Lucretius. ”Alkeellisuudestaan huolimatta kokoelma muodostui roomalaisen lainsäädännön ja oikeustieteen perustaksi” (Lucretius). Kaupungin lama sen sijaan jatkui. Oliko lakikokoelma aikansa kiky-sopimus? Onko Euroopan oikeusperusta kikyä? Roomalaisista ei ollut ateenalaisten veroisiksi valtioajattelijoiksi. Nahisivat keskenään kuin selfieväki Suomen eduskunnassa tänään.

Antiikin ajan tiedustelulait  ja vihapuheen esto


Rooma ja nykyaika - sama kaiku on askelten. Luvattomien yhdistysten perustamista ei sallittu ja ne lakkautettiin, kertoo Lucretius. Mysteeriuskontojen sallimisesta olisi koitunut kaikenlaista harmia. Pompejin amfiteatteri suljettiin 10 vuodeksi nuorisotappelun jälkeen, muistissa oli Spartacuksen kapina. Eniten sulkemisesta kärsi köyhä kansa jolle teatteri toi puuhaa. ”Isot kalat käy verkkoon harvemmin kuin pienet”, kiteyttää Lucretius. Näinhän se  on tänäänkin.

Keisarikultti ja valtionuskonnot kukoistivat Roomassa. Senaatti suosi ankaraa stoalaisuutta (EU:n austeritypolitiikka tänään). Campanian maakunnassa elettiin kevyemmin, epikurolaisittain. Pompeji oli tasavaltaisempi. Tarentumissa, niemimaan eteläkärjessä oltiin huolettomia, ei osattu pelätä Rooman hyökkäyksiä. Vallattuaan sen Rooma sai yhden harvoista runouden ymmärtäjistä, Homeroksen ja Odysseian kääntäjän.

Lucretius kutsuu Roomaa vanhanaikaiseksi ja ahdasmieliseksi, sen valtionuskontoa kalseaksi ja virkamiesmäiseksi. Mutta valtiouskollisuus kukoisti, vaikka tuskin vetää vertoja nykypäivälle. Valtion asioiden hoito oli kunniakasta, toga päällä, liina tai seteli rintataskussa. Näin on tänäänkin. Hyvinvointivaltio, selfiet eduskunnan käytävillä, onko suurempaa onnea. Onnellinen valtiokansa. Eurooppalaisuutta ei ole ilman EU:ta. Valtio ohjaa tiedettä. Yliopistot pääomitetaan jotta ymmärtävät ajan luonteen. Ministeriön edessä yliopiston rehtori on säikkyvä kauris, joka kiihottaa lauman peräänsä.


Kuinka kävi Rooman valtakunnalle?


Kiviraunioita siellä täällä. Hengen tuotteita, kirjoja, maalauksia, filosofiaa - kuka muistaa tai keksii. On muuten yksi, De Rerum Natura, sen kirjoitti Titus Lucretius Carus, meidän Lucretiuksen sukulainen. Odottaako roomalainen hengettömyys myös nykyajan Eurooppaa, Suomea ja Helsinkiä? Kysymyksen aikaperspektiivi on satoja vuosia ellei vuosituhat. Lucretiuksen teksti on hyvä ennuste.

Kriittiset äänet painetaan Tiberiin tai ajetaan maanpakoon Mustanmeren mudakkoon kuten Ovidius koki. Varallisuuksien keskittymistä moittiva Piketty vaietaan kuoliaaksi. Systeemisiä muutoksia ja varallisuuksien tasaamista vaativalle professori Linnaselle ei saa antaa palstatilaa, opastaa mustread Pursiainen.

Jumalien tähtäysvirhe, hienovarainen sivullisuus, pedarius


Vesuviuksen purkauksesta (79 jKr) Lucretius pelastui tuurilla ollessaan katsomassa sairasta äitiään rannikolla. Pompejissa myrkkypilvi surmasi kaikki, kaupunki peittyi monimetriseen tuhkaan, myös Lucretiuksen uusi talo jäi tuhkan alle. Sen jälkeen Lucretius keskittyi kirjoittamaan Italian ja samalla sukunsa kehitystarinaa, suomeksi kirjassa Pompejilaisia kohtaloita.

Aikalaiskirjoitus on uskottavampi kuin historiantutkijain suodattamat tulkinnat. Lucretius tuntuu erityisen uskottavalta, kieli on hillittyä. Hän kuvaa aikaansa nasevasti, välillä hienovaraisen leikkisästi ja ironisesti. Hän oli varakasta aatelissukua, mutta hänestä huokuu hillitty sivistyneisyys ja sivustakatsovuus. Tapahtuipa ajan melskeissä, teloituksissa mitä tahansa, nousipa Roomassa keisariksi kuka tahansa, Lucretius säilytti hyvät välit joka suuntaan, eleli parisataa kilometriä Roomaa etelämpänä pitäen huolta varallisuuden säilymisestä. Itseään hän kutsuu Pompejin neuvoston takapenkkiläiseksi (pedarius), vaikka olikin Marsin uhripappi ja ties mitä (veijari mikä veijari). Roomassa käydessään hän tiesi kunnioittaa valtionuskontoa, osallistua keisarikulttiin ja pukeutua hyvin. Pompejissa hän isännöi keisariksi pyrkivän vierailua. Sivulauseissa vilahtaa hymähtely ajan henkistä ilmapiiriä kohtaan.

Vertaisin Lucretiusta meihin blogisteihin tai, miksei, liikeyrityksiin. Helsingissä hallituksia tulee ja menee, katsomme melskausta sivusta ja huolehdimme että tietämyksemme, kenties varamme ja toimemme säilyy. Lucretius on meille hyvä esikuva.  

Kirjoituksensa Lucretius lopettaa tavalla, jolle tuskin löytyy voittajaa. Sattuiko jumalille tähtäysvirhe kun tuhosivat juuri Pompejin, hän kysyy. Kukapa tietäsi, mikä on totuus, huokaa. Ehkä Aleksis Kiven ‘minä elän’ vetää tuolle vertoja.


. . . Italia tänään

Italia on populistien käsissä, huutavat Suomen Yle, muu media ja Sixten Korkman. Millä historian tuntemuksella he käyttävät populismi-leimaa? Vuosituhansien ajan Roomassa on ollut ja yhä on kansan aukio, Piazza del Popolo. Siellä koululaiset kirmailevat, ilakoivat, seassaan muutama turisti. Viereisessä talossa asui (kai) runopoika Yeats.

Huhtikuussa ajoin autolla yli tuhannen kilometrin lenkin Ostiasta Tiberin suulta länsirannikkoa pitkin etelään, siitä niemimaan poikki Adrianmeren rannalle, käännepiste kulttuuripääkaupunki Materassa, lopulta Vesuviuksen ja Napolin ohi huilakkaa A1:tä takaisin Roomaan. Kammottavinta matkan varrella ovat murskatut kalliorinteet. Antiikin aikana hävitettiin Välimeren metsät, tänään jyystetään kalliot, eikä siinä estetiikkaa kaivata. Tullapa uusi Vesuvius ja peittää nuo louhokset. Tulkoon tuhka. Ja kivisade.

Eteläinen Italia, varsinkin vanhemmat alueet on huonossa kunnossa, tiet juuri ja juuri ajettavia, täynnä teräviä reikiä, autovuokraamo ei korvaa renkaita, vanhat talot kaikki samanlaisia, likaisia ja murenevia, nostokurkia tuskin missään. Kohan köllötellään. Viiden tähden liikkeen lupailema perustulo, mitähän se vaikuttaisi? On hölmöä ohittaa kysymys populismina. Se on haastava tieteellinen ja sosiaalinen kysymys, ei pilkan asia. Antiikissa jaettiin ilmaista viljaa - niin kauan kuin leikki kesti. Tänään jaettaisiin euroja, tai liiroja. Viljan ihmiset söivät nälkäänsä, mitähän he liiroilla tekisivät. Nousisiko nostokurkia, kohentuisiko talot. Tai ehkä viriäisivät teatterit jumalien kostosta ja ahneudesta varoittavine näytelmineen kuten Ateenassa muinoin. Onko Italia EU-talouden riski vai Euroopan ylösnostaja epäkulttuurin tilasta, aikamme renessanssi.


Lähteitä

Paavo Castren: Pompejilaisia kohtaloita.
Riku Juti: Lyhyt metafysiikan historia (juuri ilmestynyt).
Tuomas Heikkilä & Liisa Suvikumpu: Euroopan kehdossa.
Piketty
Lassi Linnanen: Rikkaiden kuuluukin hävitä ilmastotoimissa. HS 25.4.2019.

 

* * *

Italia-sarja, jatkankohan...  

Yli tuhat kilometriä ajelin siis eteläisessä Italiassa: Ostia, Terracina, Capua, Benevento, Bari, Altamura, Matera, ohi Potenzan, Salernon, Pompejin, Vesuviuksen ja Napolin A1-tietä Roomaan. Yllä sanotun lisäksi mielessä olisi lisää kirjoitelmien aiheita kuten:

  • Elealainen metafysiikka, paradoksit
  • Kuoleman kauhu öisellä Välimerellä, Eurooppa pesee kätensä
  • Matera, Euroopan kulttuuripääkaupunki, mutta mikä kulttuuri
  • Teatterin tarina(ttomuus) Ateenan kukkulalta Rooman mutakuoppiin ja veriroiskeisiin
  • Universaaliuden oivallus, Marian kirkon kekseliäs näyttely Diocletianuksen raunioissa
  • Rooman henki eli siis hengettömyys (se tulikin yllä sanotuksi)

Voi olla että kirjoitan. Voi olla että jäävät kirjoittamatta. Onko kiinnostuneita ostajia, laatu on taattu.
Hinta sisällön painavuuden mukaan.